- Tuo edellinen oli tietysti minun viesti...
- Ikätovereille kokkaaminen on minullekin mieluista. Heillä ei yleensä ole näitä tyypillisiä rajoituksia: ei laktoosia, ei gluteiinia, ei lihaa..))
He eivät myöskään nirsoile.
Lapset ja nuoret ovat vaativampia, ainakin täällä. Itse olen aika nihkeä kokeilemaan mitään uutta, jo tuo mausteiden paljous asettaa rajoja. Joudut ehkä ostamaan sellaisen mausteen, mitä et jatkossa enää käytä...
Mutta onnellisessa asemassahan me olemme: "kaikkea on"..))
Millä hinnalla, mitä se maksaa - onkin tietysti toinen juttu. Eikä vain rahassa vaan luonnonvaroissa. Itse lopetin viimeksi avocadon oston, kun kuulin miten paljon vettä sen kasvatus vaatii. Maissa, joissa puhdas vesikin on katoava luonnonvara... - Kiitos tuosta tarinastasi, Mdk.Mdk, muistisairaan ystäväsi huomioinnista. Hoksasin kyllä itsekin, että vähän samaa teen: kutsun kylään ja laitan kotiruokaa. Mielellään kyllä tulevat.
Pitäisi - niin "pitäisi" - vain tehdä se useammin.
Yhden muistisairaan naapurini kohdalla tilanne on vähän ikävämpi: hänelle on tullut selkeitä harhoja, enkä oikein osaa niihin suhtautua. Hänellä on onnekseen sukulaisperhe, joka taitaa olle hänen virallinen "lähiomaisensa".
Niin että hänen kohdallaan tilanne taitaa olla niin "hyvä" kuin voi kohtuudella odottaa... - Olen lukenut Miina Supiselta vain tuon esikoisen: Liha tottelee kuria. Tykkäsin siitä kyllä, mutta jotenkin kirjailija pääsi unohtumaan. Olisiko kustantaja tehnyt liian vähän töitä hänen eteensä..?))
Juha Itkosen uusin kirja "Huomenna kerron kaiken" näkyy nyt olevan myyntitilastojen kärkipaikoilla, Satu Rämön kaverina..))
Sain kirjan sattumalta pikalainana. Kirja taisi olla näitä "lukuromaaneja", sujuvaa tekstiä, ei mitenkään vaikeaselkoista ja tietysti "myyvä" aihe keskiössä: intohimo (seksi) ja sen uusi tuleminen keski-iässä. Eiköhän sekin ole jo hyvinkin kaluttu aihe, muutosta parempaan on hehkutettu ainakin naistenlehdissä..))
En oikein osannut keksiä, mikä kirjassa olisi ollut sellaista, mitä ei olisi sanottu tai käsitelty monesti ennenkin. Päähenkilöiden parisuhde oli tietysti hyvinkin koukeroinen: loputtomia luonneanalyysejä, syiden ja seurausten vatvomista, ehdottaman avoimuuden vaatimista ja lopulta 70 vuoden iässä ilmaan heitetty lupaus kertoa se, mikä jäi kertomatta..))
No. Tämä arvio sisälsi tietysti tiettyä turhautumista siitä, ettei itsessä ollut riittävästi tartuntapintaa keski-ikäisten ajanviettotavoille: kapakoissa istumiselle, viinin litkimiselle, taloudellisen menestyksen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiselle, yläuokkaisen elämäntavan kuvaukselle.
Tietysti hyvä, että että nämäkin asiat tulivat tutuiksi tätä kautta...)) Ettei mikään inhimilinen jäisi vieraaksi..))
Kirja oli tietysti hyvin kirjoitettu ja Juha Itkonen on sympaattinen kirjailija, jossakin taidettiin myös mainita että kirja ei ole autofiktio... - Aamupäivää ! Yhden viestin jo kirjoitin, mutta taisin hipaista väärää näppäintä ja sinne meni..))
Uusi kännykkäni käyttäytyy samoin: jos hipaisen yhteistietoluettelossa jotakin nimeä, se soittaa kyseiselle henkilölle. Kai sille olisi jotakin tehtävissä, mutta en nyt jaksa ruveta niihin talkoisiin...
Nytkö Hil-lan pitäisi ruveta tukihenkilöksi henkilölle, joka on hänelle antanut huutia, luultavasti enemmän kuin kukaan toinen täällä ?
Onneksi meillä on Anot. Taas tuli osuva havainto, Ano 9.54, kyseisen kirjoittajan palstakirjoittelusta.
Paljon on Nojatuolissa käyty keskustelua, asioista ja arjesta..)) Eikö se arkikin voisi olla "asia"? Minulle se ainakin on ja aina kiinnostaa miten se muilla sujuu - tai ei suju.
Kiitos siitä kirjoittaneille...
Keskustelusta keskusteleminen taitaa olla se kestoaihe täällä.
Näyttäisi nyt siltä, että chattäilytyyli on lyönyt itsensä läpi. Jokin aika sitten siitä ei tykätty, olisiko se ollut suorastaan kielletty, koska sillekin taisi olla oma osionsa, vai miten ?
Itse olen aina ollut pitkien viestien, kerronnallisen keskustelun perään. Siitäkin on valitettu, ei jakseta lukea ja kun viestejä arvioidaan kuin ne olisivat sisällön tuottamista, niihinkin tietysti väsytään - harvalla meistä viihdetaiteilijan ominaisuuksia on. Vai onko ?
Hil-lan omat viestit käsittääkseni läpäisevät ankarankin syynin. Niihin kohdistuva kritiikki voidaan helposti nähdä esittäjän omaan problematiikkaan liittyvänä. Niihin Hil-la yleensä vastaa ja niin tyhjentävästi, että ne on helppo jättää omaan arvoonsa.
Vaikka taas voi tulla nuhteita ja pilkkaa otan oikeudekseni arvioida, mikä Hil-lan kirjoittelussa on sellaista, että hän on pystynyt jatkamaan ketjuaan vuodesta toiseen, myös tämän muuttuneen keskustelukulttuurin aikana, mikä täytyy jo lukea erityissaavutukseksi.
Olisiko vastaus näin yksinkertainen: Hil-la on aina oma itsensä. Ei enempää eikä vähempää.
Pitkän listan voisi hänen ominaisuuksistaan laatia, mutta se on viisainta jättää väliin tässä yhteydessä - ei ole talontapa..)) Ja saammehan me joka päivä kokea hänen läsnäolonsa voimaa...
Olen tainnut jo ruutuaikani käyttää, mutta ihan pari itselleni tärkeää aihetta tuli mieleen tuosta Hil-lan aamunavauksesta.
Millaisia kokemuksia muilla on muistisairaasta läheisestä ?
Miten voisi ilahduttaa/ottaa huomioon toinen ihminen jos/kun omat edellytykset ja voimat ovat vähentyneet?
Kun olen, arjen paineidenkin vuoksi, vähentänyt kirjoitteluani tänne, kirjoitan kyllä edelleen viestejä omassa päässäni, aamuyön tunteina, metsälenkillä, missä milloinkin. Seepra ei pääse raidoistaan..))
Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille,
demeter1 - Aamupäivää ! Erityiskiitos Hil-la, tämän aamun kirjoituksesta. Kuin olisi pitkän harhailun jälkeen tullut kotiin, tuttujen tuumailujen ja arkisten askareiden pariin..))
Olen kyllä hatarasti seuraillut "tapausten kulkua"täällä, mutta mitään sanottavaa minulla ei keskusteluun ole ollut. Joitakin repliikkejä on nyt mieli kehaista tai kannustaa, samoin "uusien" tulokkaiden viestittelyä, mutta kun arkista tapahtumista on itsellä ollut runsaasti, olen jättänyt viestittelyn väliin.
Minulla on myös meneillään todellinen lukumaraton: yht´äkkiä sain kirjastosta kaikki varaamani kirjat ja uutuuksissa on vain kahden viikon laina-aika - niitäkin joukossa oli.
Myös tämä "syyskauden alku" on tuonut mukanaan erilaisia järjestelyjä ja tämä oma perushuoltokin teettää aika ajoin ylimääräisiä siirtoja. Kampaajan sain sentään varatuksi, suuhygienistiltä tuli jo kortti/kutsu tapaamiseen - sielläkin pitäisi nykykäytännön mukaan käydä useamman kerran vuodessa - ja hammaslääkärissä vain joka kolmas vuosi !
Jälkahoitoa en juuri ole tarvinnut ennen tätä Basedowin tautia, kilpirauhassairautta, nyt kynnet ovat haurastuneet ja vaativat erityiskäsittelyä.
Lihaskuntoharjoittelu on kai vienyt hieronnan tarpeen, pari vuotta sitten taisin käydä hierojalalla viimeksi...
Mutta, kuten tiedetään, tämänpäiväinen terveydentila voi muuttua hetkessä, melkein mitä tahansa voi olla tulollaan ja jokaisesta terveestä päivästä voi vain olla kiitollinen.
Nykytiedon mukaan siihen "hyvään, terveeseen elämään" lasketaan myös myötätuntoinen, toiset huomioon ottava asenne. Siitä Hil-la on monesti kertonut, kuten nyt tuosta kälyn huomioimisesta.
Tuohon henkeen voin itsekin samaistua, isossa perheessa kasvaneena asenne lienee jo selkäytimessä.
Nykyisin kun perheet ovat pieniä tai lapsia ei ole lainkaan, voisi kuvitella, että se olisi omiaan ruokkimaan tätä minä/minä-kulttuuria, jossa aito jakamisen henki on muuttunut esittelyksi, laskelmoinniksi ja kilpailuksi.
Synkistelyksi meni, vaikka iloa etsin..)) Minulla se vain pakkaa olla niin, että "se huonoin alternatiivi (vaihtoehto) tulee ensimmäisenä mieleen ja kun sen saa vieritettyä sivuun,
löytyy parempaa, iloakin...
Sitä toivotan kaikille tähänkin päivään,
demeter1 - Minä olen aina syyttänyt kolestrolilääkitystä, Ano 11.30. Niiden yleisin haittavaikutus taitavat olla juuri nuo lihaskivut. Eli sama vaiva minulla. Jäykkyyttä poden myös
kävelylenkkien - 2-3 km, jälkeen... - Kiitos infosta, Paloma. Tuohon lukuromaani-luokitukseen viittaan. Yhden nimen lisäisin joukkoon, Raija Orasen, johon vasta tutustuin ja jonka kirjan "Maan aamu" hiljattain luin ja tykkäsin siitä. Melkein sanoisin, että "vakavahenkinen" lukija kyllä aistii, koska mennään fiktion puolelle eikä käy faktoista muistuttamaan, edes mielessään.
Tuon Delia Owenin kirjan otin kyllä erittäin tosissani, mutta onko väliä ?
Tommi Kinnusen kirjoja ei kai kuitenkaan sijoiteta lukuromaanien joukkoon ? - Keskipäivää ! Hil-lan - ja ehkä meidän kaikkien - toive tuli kirjatuksi myös Eino Leinon Hymyilevässä Apollossa:
"Miks emme me kaikki yhtyä vois ? Jos yksi murtuu, muut tukena ois/
Oi ihmiset toistanne suvaitkaa/niin suuri, suuri on maa!"/
Pateettista puhetta, mikä taitaa herättää vain pilkkaa ja hymähtelyä nykyihmisen mielessä: mehän olemme itsetuntoista joukkoa ja pärjäämme omillamme ja tietysti olemme myös oppineet pitämään puolemme - meitä ei jyrätä..))
Siili25 kertoi kuitenkin niistä, jotka ovat tulleet jyrätyiksi. Omaa syytä, niinkö ?
Pyhäpäivän ratoksi tulee myös mietittyä omaa historiaa, sitäkin, minkä olisi toivonut olevan toisin. Uskon, että tässä elämänvaiheessa omat haavat, joita uskon meillä kaikilla olevan jossakin kohdin, jonkinasteisena, ovat jo arpeutuneet ja alkaakin miettiä sitä, mitä puuttui
siltä, joka kohteli toista huonosti.
"Universumin" lakien mukaan: aina kun ihminen haavoittaa toista, hän haavoittaa samalla itseään. Kansanviisauskin vakuuttaa: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..))
Karman laki on erehtymätön. .))
Tuttuni, ammattikasvattaja, puhui usein arpien puolesta. Hän muistutti, että arpikudos on aina vahvempi kuin iho sen alla. Voiko tuota vastaankaan väittää?
"Anna arpisten haavojen olla, niitä irti et repiä saa " sanotaan laulussakin..))
Kiva lukea toisten aktiivisesta kesänvietosta - nimiä mainitsematta..)) Syksy taitaa jo olla läsnä monien arjessa ja ulkoiset merkit nähtävissä - tai no, ei minulla vielä kovasti. Vaikka kesä oli periaatteessa kuiva, pihapuut ovat vielä voimissaan, ei keltaisia lehtiä havaittavissa.
Marjastus on nyt hetken tauolla, puolukka ei ole vielä kypsää eikä sieniä ole - ei siis kotipihassani eikä "omassa" metsässäni. Viime vuonna tähän aikaan olin jo kantarellejä poiminut ja kehnäsientä oli metsässä runsaasti. Pari herkkutattiakin yhytin omalta pihalta.
Nyt on vain jokin pystyyn kuivanut hapero havaittavissa. Surettaa niidenkin poissaolo.
Aurinko kuitenkin pyrkii näkyviin, vaikka harsopilvet sitä piilottelevat. Ehkä se tästä.
Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille,
demeter1 - Jaa, Ano 20.54, puhummeko nyt samasta laitteesta ? Minä nimitän omaani ilmalämpöpumpuksi, onko ilmanvaihtokone sama laite ?
Myyjän ohjeita noudatin tuon puhdistuksen suhteen ja kyllä sillä ammattimiehellä jokin työkalu oli apuna, veden kanssa lotrasi ja siihen ilmeisesti jotakin ainetta lisäsi.
Oli miten oli, meidän kummankin laitteet ilmeisesti toimivat ja niin on kai hyvä ? - Eiköhän tuon laitteen puhdistaminen ole ammattimiehen työtä, Ano 19.29. Jos itse hoitaa laitetta hyvin, imuroi ja/tai puhdistaa sen parin viikon välein isompaa puhdistusta ei tarvitse kovin usein tehdä. Oma laitteeni puhdistettiin kolmen käyttövuoden jälkeen.
230 euroa maksoi, ei paha, mielestäni. - Ihana runo Siili25, kiitos.! Täytyy ottaa talteen ja laittaa kiertoon.
- Voipi olla, Ano 10.21..)) Ehkä ne vaativat sitä korkeampaa älykkyyttä ja sitähän (vain) meiltä löytyy...
- Aamupäivää ! Ihan hyvä, että Anot ottivat puheeksi tuon yksinäisyyden ja sen miten yksinäinen voi kokea "onnistuneiden" kirjoittelun täällä.
Minäkään en ole vielä joutunut kokemaan yksinäisyyttä noin kuin kuvattiin, mutta koska vain se voi olla vastassa minullakin, kuten meillä kaikilla, ihan riippumatta siitä, millainen oli eletty elämä.
Pientä esimakua olen tietysti jo saanut, mutta toistaiseksi se on minulla ilmennyt "vain" ikävänä, kaipauksena entiseen aikaan, jolloin suku ja ystävät vielä olivat täällä, tavoitettavissa.
Vaikka muistot voivat lohduttaa, ne voivat myös satuttaa ja herättää myös osattomuuden tuntoja. Itsesääliä kehiin, sanon minäkin..))
Samaa mieltä Hil-lan kanssa olen ihmiskosketuksen voimasta. Ainakin omalla kohdallani se on saanut ihmeitä aikaan. "Onnellisuusprofessori" Markku Ojanen painotti vastaanottamisen, avoimen mielen merkitystä. Sen varaan olen itsekin laskenut ja ajatellut, että jos pystyn säilyttämään kiinnostuksen elämään ja ihmisiin, olen vahvoilla.
Kyllähän tuokin asenne repeilee, hiipuukin välillä, ihan tahdolla sitä sulkee ovensa ja kiukuttelee, yleensä itselleen jos/kun muita ei ole lähellä..))
"Joka aamu on armo uus", toisteli Makriina usein ja eikö niin ole ? Uuteen päivään herätessä ei voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan ja Hil-lan kuvaama askareiden asettaminen itselleen voisi jo antaa riittävän "elämisen tarkoituksen" kullekin päivälle.
Äh. Selvästikään en osaa asettua toisten asemaan, niin vajavainen sitä on. Jospa se armo tulisi apuun tässäkin ja voisi vain toistaa virren säettä: "Herra auta aina, etten ketään paina,
etten muiden taakkaa suuremmaksi tee"...
Hyvää lauantaipäivää kaikille. Ei minusta ollut uimareissulle lähtijäksi. Sääkin on muuttunut kylmäksi ja tuuliseksi. Eilisen marjastuksen kankeus painoi vielä jäseniä. Jostakin syystä se reissu ei virkistänyt vaan väsytti. Ehkä ei pidä niitäkään elämyksiä liikaa ahnehtia ?
demeter1 - Kiitos palautteestasi, satunnainen (?) mieskirjoittaja. Älähän nyt ! Tuskin noin kivan palautteen antaja kovin purevasti pystyy kirjoittamaan ja voihan siihen purevuuteen olla aihettakin...
Sehän voi toimia myös herätteellisenä, saada "kansanjoukot" liikkeelle...))
Jos olet se, joksi sinua luulen, sinun viestisi ovat aina olleet leppoisia ja mieliä tyynnyttäviä isommankin myrskyn keskelle. Ellet ole hän, olet sielunveli, kivat sinullekin. - Mikähän siinä, että nykylapset eivät enää ole Aku Ankan perään ? Eivät omat lapsenlapseni eivätkä heidän kaverinsakaan.
Poikien sedän peruja minulla on tallessa Aku Ankkoja viidenkymmenen vuoden takaa. En ole osannut niitä hävittää enkä edes tarjota kerääjille.
Ehkä olen vain odottanut Aku Ankan "uutta tulemista" ? ...)) - Hyvin nähty, Siili25 ! Taustavaikuttajana hän silti taitaa olla kaiken aikaa: "hengessä mukana"...))
- Katson kai aika vähän telkkaria, koska tuokin ohjelma on jäänyt huomiotta, Ano 22.36,
Kyllä meille virikettä ja tarjontaa riittää jos/kun vain on vastaanottava mieli...
demeter1 - Mielenkiintoista päättelyä uskosta/Jumalasta, Ano 22.42.
Juice Leskinen taisi olla toista mieltä: "Jumala on, vaikkei uskoisi"...))
Mutta kuten sanot, tuota pohdintaa taitaa itse kukin jossakin elämänvaiheessa "harrastaa". Kirjailijatkin: Pentti Saarikoski (Nuoruuden päiväkirjat) ja tietysti Mika Waltari.
Kuulemma myös Blaise Pascal katsoi, että "jokaisen ihmisen sydämessä on Jumalan muotoinen aukko. En sano vastaan...))
demeter1 - Kiitos vastauksestasi Ano 17.02. Mankell on monesti ollut mielessäni, että pitäisi lukea myös hänen kirjojaan. Wallanderit ovat salapoliisisarjojen aatelia, minulle ainakin.
Aina niissä on mukana yhteiskunnallinen ulottuvuus ja sankareita ja antisankareita kuvataan myötätuntoisesti ja ymmärtäen.
Tuon "Juoksuhiekka"-kirjan laitoin jo tilaukseen.
Mazzarellan Luottamisen taitoa en tosiaan tunne "Jotakin muuta kuin tämä"-kirjan luin häneltä viimeksi. Se käsitteli uskoa/uskonnollisuutta ja jäi käsittääkseni aika vähälle huomiolle.
Antti Nylenistä olen aina tykännyt - sopivan synkkä ja tinkimätön tyyppi minun makuuni. Hyvä kun muistutit noista esseistä.
Tosi monipuolinen on tuo listasi, siitä saattaa tulla vielä lisääkin tilattavaa minulle..))
demeter1