- Olet oikeassa, Eliaana, "asiantuntemusta" vaaditaan risujenkeruussakin..))
Roskien keruu katujen varsilta - sopiskohan se ? Sitä kuulemma Eeva ja Martti Ahtisaari tekivät aamuisin eläkkeellä ollessaan (kertoi Merete Mazzarella uudessa kirjassaan).... - Tuttuja ovat minullekin nuo mainitut esineet, Hil-la. Meillä oli vielä tallessa myös "rännäri", (brännare), jolla paahdettiin kahvin raakapavut, siinä oli vievi, jolla niitä pyöritettiin. Kovin pitkään sitä ei käytetty kun alettiin jo saada "verokahvia", oliko se sitten näillä kupongeilla ostettua ?
Meillä oli "Amerikan eno", äidin veli, joka lähetti meille myös "Amerikan kahvia", Maxwell House, luki purkissa..))
Kaulimen muistan myös. Samoin leipäorret, joihin ruisleivät laitettiin kuivamaan (?) vai muuten vaan säilytettäväksi ? Jos kuivuivat liikaa, niitä pehmitettiin kiuhuvan vesikattilan kannen päällä...
Liepäkorvo oli tuttu ja ruisleivän juurta saatettiin säilyttää kuukausikaupalla, vai vieläkö pitempään?
Juuri tänään muistelimme kerhokaverini kanssa noita aikoja ja ihmettelimme miten paljon osaamista ihmisillä silloin oli. Nykyisin eivät kuulemma osaa tehdä edes alkeellisia kodinhoidollisia tehtäviä - kertovat kerrostalojen talkkarit - vaikka koneita ja apuvälineitä on joka lähtöön...
Enhän tietysti minäkään osaa, mutta yritän opetella, ainakin joitakin askareita...
Ihana tuo lapsitarina, kiitos sen jakamisesta ! - Eikös tuo idea heitetty kehiin silloin kun oli puhe vastikkeellisesta sosiaaliturvasta ? Ikäänkuin muistuksena siitä, että maassa on paljon tekemätöntä työtä jossa perustoimeentulon varassa elävät voisivat antaa oman panoksensa yhteisen hyvän tuottamiseen ?
Minusta risujen keruu sopisi hyvin sellaiseksi työksi - kai jokainen ymmärtää, ettei se kokoaikaista työtä korvaisi eikä sitä sellaiseksi laskettaisi, vai miten ? - Kiitos sinullekin, Ano 00008. Jospa se on niin, että jos/kun kun "kauneus on katsojan silmässä", kiinnostus on lukijan mielessä..))
- Voi kiitos, Ano 00007..))
- Voi,voi, pieleen meni tämäkin yritys ! Kyllä tässäkin kehityksen kehittyminen tuli todennetuksi, ainakin minun kohdallani.
Ei vanha koira opi uusi kujeita ja eikö me 80+ jo vanhoja olla ? - Aamupäivää ! Kylläpä nukuin makeasti viileässä makuuhuoneessa, seitsemän tuntia putkeen, ilman aamuyön heräämistä.
Arvostan todella näitä meidän teräsleidejä - nimiä mainitsematta - jotka jaksavat hoitaa nämä lupsakat aamunavaukset. Niiden jatkuvuus jäntevöittää koko 80+ osastoa, mielestäni.
Niistä välittyy ennen muuta tyytyväisyys oleviin oloihin - epäkohtia ja ongelmia vähättelemättä - keskenään toimivat esimerkillisesti toinen toistaan kunnioittaen ja avoimena muidenkin osallistumiselle.
Oma osallistumiseni on edelleen satunnaista, vaikka helposti tartun aiheisiin mielessäni, kehittelen ajatuskulkuja, mutta jätän ilmaisematta, turhennan ne ja kysyn itseltäni: "ketä kiinnostaa"..))
"Aineistoa" mielessäni pyörii liikaakin mutta sopivatko ne tänne, onkin sitten toinen juttu.
Odotan myös edelleen sitä aikaa, jolloin olen saanut tämän oman pienelämäni parempaan järjestykseen - minulla on vielä kaikki "ihanasti rempallaan" - liian monta projektia kesken eikä voimia niiden loppuun saattamiseen ainakaan siinä aikataulussa minkä olen itselleni asettanut.
Silti, yllättäen, kun luen muiden kuvauksia oman arkensa kulusta, ne eivät minua masenna vaan keventävät - noin sen tulisi mennä, kiva että joku osaa ja jaksaa..)) Ikäänkuin muiden tyytyväisyys siirtyisi minuun - niin että kiitos vain tyytyväiset..))
Mielestäni tuossa tyytyväisyydessäkin on erilaisia muotoja, suorituskeskeinen, itseään esittelevä ja alleviivaava tyytyväisyys ei ainakaan minuun tee suurta vaikutusta - se saattaa jopa masentaa joskus, mutta se mikä tekee vaikutuksen, on jatkuvuus, näin on aina tehty ja hyväksi havaittu, tätä jatkan ja vahvistan perinnettä omalta osaltani, voimieni mukaan.
Eli en todellakaan allekirjoita "kehityksen kehittymistä", pelkän turhautumisen, kunnianhimon tai ikävystyneisyyden pohjalta. Monesti "kehitys" aiheuttaa huonontumista jollakin toisella osa-alueella tai mikä vielä pahempaa kuluttaa surutta niukkenevia luonnonvaroja. Haitat ovat näennäisiä hyötyjä isommat.
Tulipas puhuttua isosti, ja epämääräisesti. "Ei suuret sanat suuta halkaise", sanottiin ennen, ehkä vähän eri merkityksessä - toppuutellen..))
Tähän arkiahdinkooni liittyen sain vielä epämukavan lisän: vaikka teetätin kalliin sähkösaneerauksen talvella, sähköt (valaistus) hävisivät yhtäkkiä puolikkaasta taloa: kolme iltaa meni taskulamppujen valossa, avun saanti viivästyi, vasta eilen sain asentajan paikalle, ylitöihin joutui raukka.
Vähän taisin moitiskellakin firmaa; että ison remontin jälkeen voi ilmaantua näin alkeellinen "vika". Sain tietenkin luennon sähkötekniikasta ja ohjeen tulkita sähkökaapin nippeleitä. Sanoin heti, etten pysty niitä muistamaan yhden ohjeistuksen perusteella, enkä jaksa opiskella sähkötekniikkaa, edes sen alkeita.
Muistui mieleen jokin näistä tulevaisuuden dystopioista, uhkakuvista,
että tekninen kehitys menee niin pitkälle, ettei ihminen enää pysty hallitsemaan sitä. Ja tietysti ensimmäisenä me, jotka olemme sitä vasta nyt opiskelemassa, putoamme kelkasta. Itse olen jo pudonnut..))
Tarina kuitenkin jatkuu: kahden tunnin työrupeaman jälkeen tuttu asentaja löysi syyn oikosulkuun: keittiön kohdevalaisin oli astioiden kuivaskaapin alla ja siitä oli sitten tihkunut kosteutta valaisimen päälle ja aiheuttanut oikosulun. "Siis minun virheeni", parkaisin ja asentaja totesi ystävällisesti: valaisimen syy...))
Oli miten oli: nyt on kaikki kohdallaan, odotan vain jatkotoimia.
Vaikka näiden ostosten (jääkaappi/pakastin, pesukone, pieni säiliöpakastin tänä vuonna) valinta, hankinta ja kotiinkuljetus olisi helppoa,
niiden asennus, sisäänajo ja käyttö ei sitä välttämättä ole - ainakaan minulle, joka en jaksa lukea käyttöohjeita kuin vikojen sattuessa.
Mitenkähän olisi ulkokellari ja kylmäkomero-käytöntö ?
Kerrostalo asuminen olisi "helppoa" - talkkari/huoltomies apuna...
En silti suurin surminkaan tahtoisi asumismuotoani muuttaa, ellei ole pakko.
Olisi ollut kiva jatkaa tuosta Hil-lan esiinottamasta vanhusten pärjäämis-teemasta, mutta ruutuaikani loppuu nyt.
Päivä on kaunis ja ulos täytyy päästä.
Mukavaa päivää kaikille,
demeter1
Aamupäivää ! Kylläpä nukuin makeasti viileässä makuuhuoneessa, seitsemän tuntia putkeen, ilman aamuyön heräämistä.
Arvostan todella näitä meidän teräsleidejä - nimiä mainitsematta - jotka jaksavat hoitaa nämä lupsakat aamunavaukset. Niiden jatkuvuus jäntevöittää koko 80+ osastoa, mielestäni.
Niistä välittyy ennen muuta tyytyväisyys oleviin oloihin - epäkohtia ja ongelmia vähättelemättä - keskenään toimivat esimerkillisesti toinen toistaan kunnioittaen ja avoimena muidenkin osallistumiselle.
Oma osallistumiseni on edelleen satunnaista, vaikka helposti tartun aiheisiin mielessäni, kehittelen ajatuskulkuja, mutta jätän ilmaisematta, turhennan ne ja kysyn itseltäni: "ketä kiinnostaa"..))
"Aineistoa" mielessäni pyörii liikaakin mutta sopivatko ne tänne, onkin sitten toinen juttu.
Odotan myös edelleen sitä aikaa, jolloin olen saanut tämän oman pienelämäni parempaan järjestykseen - minulla - Pahoittelen Hil-la, että tämä uusi formaatti nyt aiheutti sen, että näytti kuin olisin kiukutellut sinulle, aloittajalle. Ei ollut tarkoitus..))
Ei olisi tietenkään tarvinnut kiukutella kenellekään, mutta tulipahan selväksi, että ainakin yksi vakikirjoittaja purkaa ikäviä tuntojaan Nojatuolissa...
Olin valmiiksi turhautunut älypuhelimeeni, joka "käskee" tekemään jatkuvasti uusia päivityksiä ja kun niitä kuuliaisesti teen, aina on näkymä uusi ja erilainen ja vaatii opettelua tai ainakin uutta asennoitumista.
Ei vanha jaksa.
Verenpaineesta on ollut juttua. Minähän seuraan omia lukemiani päivittäin ja sain pitkään olla tyytyväinen lukemiini. Nyt on toisin: "kohonnut verenpaine" kertoo taulukko. Mittaria en epäile vaan mittaajaa. En oikein jaksa seurata ohjeita enkä rauhoittaa itseäni ennen mittaamista, enkä myöskään aina välttää "kahvia, ruokailua tai liikuntaa" puolta tuntia ennen mittausta kuten oheistus kuuluu.
Olen minä joskus - Aamupäivää ! En ymmärrä näitä sivuston "uudistuksia." Mikä idea on toistaa viestejä, ainakaan minä en tahtoisi omaa viestiäni toistettavan, ovathan ne niin pitkiäkin, että tuskin sitä ensimmäistäkään moni jaksaa lukea..))
Ja mitä on nyt tuo kikkailu visuaalisen ilmeen kanssa ? Ajatella, että me rekatut saamme IHAN ITSE tummentaa viestikentän !!! - vähän kuin kilteille lapsille tarjottaisiin karkkeja palkinnoksi...
Eikö olisi järkevämpää keskittää voimat viestien sisältöön, saada ainakin tuo loputon persu/rasisimi-puhe kuriin ?
Tuntuu kuin nämä digimaaiman "huippuosaajat" leikittelisivät täällä, luulisi olevan kaikkien tiedossa, että alustan toimivuuden kannalta jokainen muutos on riski ja meille ikäihmisille se on pelkkä riesa - vai puhunko vain omasta puolestani ? Ehkä muut tykkäävät "uudesta ilmeestä"... - Ruotsissa asuva suomalainen on minustakin osuva ilmaisu, etenkin teille täällä kirjoittaville koska kirjoitatte - ja varmasti puhuttekin - virheetöntä suomenkieitä - ainakin parempaa kuin moni meistä..)) - ja ennen muuta haluatte säilyttää siteet Suomeen ja arvostatte Suomea (vaikka toisin väitetään ja nähdä..))...
- Olipa ihana yllätys, Ramoona ! Sinua on kyllä kaivattu ja nimeltäkin kutsuttu..))
Tervetuloa takaisin minunkin puolestani. - Kiitos viestistä, Paloma, myös tuosta Kolumbian maanjäristystä koskevasta. Heti tuli minunkin mieleeni sukusi ja talosi siellä. Turvassa ovat - jos se nyt mitään lohduttaa noinkin mittavan katastrofin keskellä.
Kiva että saat tavata "omiasi" siellä, onnelliset te, kun teitä vielä on noinkin "monta" jäljellä. Itse alan vasta havahtua siihen, ettei minulla ole lapsuudenperheestä ketään jäljellä. Omanlaisensa yksinäisyyden sekin aiheuttaa, vaikka ei liene mitenkään tavatonta tässä elämänvaiheessa... - keskipäivää ! Voi kun löytäisinkin sen iloisen mielen, mitä Hil-la toivotteli meille.
Tuntuu, että harmit ovat taas saartaneet minut joka puolelta: sairautta, eroja,
elämän autioitumista - siinä niitä päällimmäisiä kuulumisia - ei niinkään omalle kohdalle sattunutta mutta niin lähelle että liipaisee.
En edes muista milloin olisin herännyt uuteen aamuun seesteisenä ja uteliaana, tahmeiksi ovat aamuni muuttuneet ja lannistus valtaa mielen kun tajuan, ettei tällekään päivälle ole tarjolla muuta kuin samaa sisältöä voimattomuudella höystettynä. Voiko huonommin enää mennä kenelläkään ?..))
Kyllä voi. Sen huomasin kun kävin eilen tapaamassa entisiä "työkavereita" vapaaehtoistyön piiristä. Vaan niistäpä ei ole lupa puhua, "levitellä" muiden asioita täällä - nuhteet on saatu, eikä puolustuksella ole täällä puheenvuoroa.
Siihen liittyen näyttää taas mobilisaatio - liikekannallepano, olevan käynnissä. Johan sitä rauhanaikaa kestikin. Ilolla sitä voi muistaa ja kiitellä mukana olleilta, ennen muuta Hil-laa ja Mdk:ta joiden aamuisten viestien turvin pääsi itsekin aloittamaan päivänsä tutussa seurassa..)) Vaikka itse olisi voimaton, voimansiirto tuntuisi toimivan- kun minä en jaksa, joku muu jaksaa - yhteistä hyväähän kaikki lopulta on, jos mieli on avoin.
Kivoja nuo koulun aloittamismuistelut. Äiti sinne minut vei, matkakin oli lyhyt, muutama sata metriä. Lämmöllä muistan silloista opettajaani ja hänen käyntiään meillä kotona. Muistan, että hän toi tuliaisiksi appelsiinin ! Sellaista herkkua en vielä ollut saanut maistettua, oli vuosi 1951 ! Ajatelkaas.
Minun kiiltokuvavihkooni opettaja kirjoitti säkeen:
"Sä lapsen uskos säilytä/se sull on paras ystävä/
on maailman aarteet tomu vaan/rinnalla uskon lapsekkaan".
Paljon olen miettinyt miten hyvin nuo säkeet sopivatkin minulle matkaevääksi.
Lapsellinen, lapsenuskoinen, olen mielestäni vieläkin ja onhan siitä pilkkaa saanut kuullakin.
Täällä eivät koulut vielä ole alkaneet, ensi viikolla vasta, ja pikkumies pistäytyy mummolassa milloin sattuu niin että kuulolla tahdon olla.
Marja-aikakin jatkuu vielä, mustikkaa kerättiin taas pojan kanssa ja olemmekin kohta omavaraisia sen suhteen.
Pientähän se on, Hil-lan säilöntäponnistuksiin verrattuna, mutta hyvä niinkin, tuollaista osaamistakaan ei kaikilla ole - meillä kotona oli vain puolukkasaavi kellarissa talven varalle, juureksien lisäksi tietenkin.
Vaikka mieli on alavireinen ja uupumus lähes kokoaikainen, dokumenttien valossa voin hyvin: kilpirauhaslääkitystä on vähennetty ja verenpaine on nettigeriatrin ohjeita (ja määrättyä lääkitystä) noudattaen pysynyt hyvänä.
Muistutan kyllä itseäni siitä, että "ihminen voi olla sairas, mutta tuntea itsensä terveeksi ja olla terve, mutta tuntea itsensä sairaaksi"..))
Jorinaa irtoaisi vaikka miten - niinhän meillä yksin elävillä - mutta eipä nyt tarjota enempää nieleksimistä valppaille lukijoille. Apinahäkissähän me vakirjoittajat täällä ollaan: minkä tahansa raflaavan huomion voi meistä esittää - kun on se oikeus sanoa.
Jostakin syystä samaa oikeutta ei suoda meille, joita ruoditaan - jos esitämme vastalauseen haastamme riitaa, pomotamme ja kun vielä valehtelemme,teeskentelemme ja kieroilemme niin on teillä oikeustaistelijat meissä kestämistä..)) Tänne te kuitenkin hakeudutte, miksi ? Mistä tarpeesta ? Päteäksenne, osoittaaksenne omaa ylemmyyttänne, tyydyttääksenne omaa vallantahtoanne ?
Lupsakkaa ja rauhatahtoisa päivää kuitenkin meille kaikille,
demeter1 - Olet varmasti oikeassa, Ano 00045. Vähäisen seurannan perusteella kriminaalipolitiikka muuttui meillä "humaanimmaksi" joskus -80 luvulla ja eipä se hyvältä näytä.
"Dostojevskin aikaan" rikolliset olivatkin ehkä toista lajia: he kärsivät.
Meidän nykykriminaalit voivat olla psykopaatteja, narsisteja tai ADHD-väkeä, jolloin "kärsimys" ei välttämättä kuulu heidän tunneskaalaansa.
Jos/kun näin on niin pikainen korjausliike olisi varmasti paikallaan. Liisa Keltikangas-Järvinen tarkentamaan tämän päivän rikollisen luonnekuvaa..)) - Vastasin kyllä sinulle Ano 00042, mutta eipä tullut viesti näytölle.
Eli tarjosin Dostojevskimaista ajatusta ihmisten yhteisestä syyllisyydestä. Hän katsoi, että rikolliset ja muut pahantekijät (=vastuuttomat?) ovat todellisuudessa lähempänä Jumalaa koska he kantavat suuremman osan ihmisten yhteisestä syyllisyydestä. - Aivan, tuo on varmasti se oikeaoppinen selitys, Ano 00044
Ehkä runoilijan tulkinta on kuitenkin "väljempi". Kun tietää että "sana on sormi, joka osoittaa kuuta, mutta sormi ei ole kuu"... - Samoin, olen käynyt Saarikosken haudalla Valamossa.Nuoruuden päiväkirjoissa hän pohti paljon omaa uskoaan.
Minäkin mietin, mitä nuo "Jumalat" tässä yhteydessä tarkoittavat, melkein veikkaisin markkinavoimia tämän päivän maailmassa..))
Saarikosken kääntämässä Matteuksen evankeliumissa hän oli kääntänyt "Pahan" muotoon "raha" - ei paha..)) - Kiitos Hil-la ja korppis avusta, koskien pesukoneongelmaani. Nukkasihti on putsattu, vedet juoksutettu mutta pumppu kuulemma pitäsi putsata, merkkivalo ilmoitti..))
Itse en siihen pysty ja teknisesti taitava nuorempi poika on merellä. En nyt sieltä ilkeä tänne kutsua - harvemmin veneelleen pääsee.
Niinpä mummo odottelee kiltisti maanantaita ja tietoa mönttöörin liikkeistä saadakseen homehtuneet (?) pyykit pesukoneesta. On tää niin vaikeeta...
Kiitos korppis myös tuosta luontokokemuksesi kuvauksesta - hyvin välittyi tunnelma lukijallekin - minulle ainakin.
Hil-la, kyllä se minun tasapainoni on mitä on, yleensä hutera, joskus vähän parempi ja olenhan jo kerran marjareissullani kellahtanut kumoonkin - lähtenyt alamäkeen vierimään, huvittaa jälkeenpäin..)) Onneksi pääsin jaloilleni.
Tuntuu aika ankealta tottua tähän urbaaniin ympäristöön: liikaa väkeä, liikaa ääntä, liikaa virikkeitä... Taidan kohta tulla samaan kuin äiti aikanaan kun katsoi, että
"vanha ihminen ei tarvitsee muuta kuin rauhaa"..))
Veikkaan, että jos minulla olisi älykello se näyttäisi korkeita stressitasoja - vaikka verenpaine on vieläkin pysynyt tavoitetasossa - hyvänä.
Kyllä pitäisi minunkin skarpata tuon ruokatalouden hoidossa, että olisi pakkasessa vierasvaraa kuten niin monella teistä on. Nolottaa tarjota valmisruokia vieraille.
Maalla me ystävykset tarjoilimme toisimme ateriat paikallisissa ravintoloissa. Kyllähän siinä juhlan tuntua oli, kun "ulkona syöminen" ei juuri kuulu meidän arkeemme.
Leskirouvia ovat nämä ystäväni maalla, verrattain hyväkuntoisia ja aktiivisia, tosin vain yhdellä meistä on ajokortti jäljellä. Siitä sain itsekin nauttia kun hän kierrätti minua pitkin "kylää" ja tuttuja luontokohteita. Kotiseudussa on taikaa - jopa siinä määrin, että olin haksahtaa pieneen myynnissä olevaan asuntoon - kaunein asunto mitä olin missään nähnyt ja sijainniltaan loistava: keskellä kaupunkia, kirjasto ja kaupat vieressä, uimarantaan vajaa kilometri, kotitaloon ja metsään myös ja hinta alle 30 000 !
Tietysti yön yli nukuttuani ymmärsin hankkeen mahdottomuuden omalla kohdallani: paikkakunnalle ei juuri ole julkista liikennettä, kyseinen asunto-osakeyhtiö odottelee vesiputkisaneerausta, mihin todennäköisesti uppoaisi parikymmentätuhatta lisää ja 1963 rakennetussa talossa löytyy helposti muutakin saneerattavaa.
Ellei paikka olisi niin kaukana olisimme ehkä voineet ajatella sitä koko perheen yhteisenä retriittiasuntona, mutta se ei ehkä sittenkään houkuttaisi nuoria perheitä, joilla ei ole juuria paikkakunnalla.
Niin että raskain sydämin oli hylättävä haave maallemuutosta ja jatkettava elämää kaukana juuristaan - elämän evakkona - kuten niin moni meistä joutuu tekemään.
Synkkää satuilua, eikö vain ? Eikö suru, sureminen, ole kuitenkin luvallista meille vanhoille jotka olemme menettäneet paljon ? Eikä lukupakkoa täällä edelleenkään ole.
Kaikesta huolimatta: hyvää viikonloppua ikätoverit !
Kyllä se tästä. Tai sitten ei..))
demeter1 - Kiva kuulla voinnistasi Paloma. "Jatka samaan malliin"..))
Kyllä kai se oma terveys asettaa aina reunaehdot kaikelle tekemiselle. Raihnaisena ei jaksa.
Mukavaa matkaa Suomeen ja intoa sukuhistorian tekemiseen. Laitathan sitten infoa sen etenemisestä ja muustakin olostasi täällä.
demeter1 - Elämän hidastamisesta taidettiin puhua meilläkin, Mdk, ja "hitauden kulttuuri" oli käsitepari jonka Merete Mazzarella lanseerasi tänne. Mazzarella kirjoittaa edelleen päiväkirjanomaisia tekstejä kirjoiksi omasta elämästään ja Pohjoismaisen kirjallisuuden professori kun oli,höystää kirjojaan omalla tietämyksellään ja laajalla yleisivistyksellään.
Olenkin joskus sanonut, että hyvin kävisivät näiden ikäryhmien kirjoitukset materiaaliksi johonkin isompaankin yhteyteen - etenkin kun kannetaan huolta katoavasta kertojaperinteestä. Hil-la otti myös esille satujenlukutaidon, sekin on selvästi jäämässä tämän modernin pelimaailman jalkoihin.
Mdk otit vielä esille palautteiden antamisen. Itsekin sitä paljon hsrrastan - sekä kirjallisesti että suullisesti. Hil-la sitä on aina viljellyt ja vaikka siitäkin helposti naljaillaan, itse näen sen asiana jota voisi harrastaa enemmän, onhan noteeratuksi, huomioon otetuksi tuleminen ihmisen perustarpeita, vai eikö ole ?
Tietysti näinkin isossa ja kirjavassa joukossa se saa helposti outoja painotuksia, tulee väärin tulkituksikin mutta tuntuu silti kivammalta kuin nokittelu ja tylytys, mielestäni.
Kuten todettu, kivalta tuntuu ainakin Nojatuolin siistiytyminen, ettei olla hollitupalaisia vaan kukin omanlaisensa persoona, yhteistä halu olla yhteydessä ikätovereihin ja haasteena omasta arjesta selviytyminen.
demeter1