- Älähän nyt, hurskis. Itse en tavoita tuota tylytystä ja jos sellaista oli, se on unohdettu..))
Valoa kohti mennään... - Kiitos Neeasa ! Maija Paavilaisen piirroskirjassa oli enkelin kuva ja siinä teksti: "kun en itse pääse luoksesi lähetän enkelin vierellesi " (vapaasti muistettuna). Lohduksi meille jotka emme pysty lähtijän vierellä olemaan.
- Tuopa olisikin hyvä sisältö hoitotestamenentille/hoitotahdolle, Siili25. Saako kopioida ?
Enpä kovasti ajatellut tuota hintaa "omakustanteiselle" hoidolle. Jos vuorokausi erityissairaanhoidossa maksaa tuhat euroa (jostakin on tuo summa päähäni jäänyt)
tuskin se sen alle jäisi. Eli kunhan puhuin - tosipaikan tullen taitaisin taipua hoitotahon päätökseen.
Melkoisia tulonsiirtoja me lonkkaleikatutkin olemme yhteiskunnalta saaneet. Juuri tarkistin, että esim lonkan tekonivelleikkauksen todellinen kustannus on 6740 euroa ! Itse taisin maksaa siitä alle satasen.
Kiva että kirjoittelet täällä. Vanhoja tuttuja ollaan..)) - Kiitos Makriina ! En tosiaankaan ole ainut, jolla on murheita, joko oman tai lähimpien tilanteen vuoksi.
Ikävä tuo veljesikin tilanne ja tietysti omasi myös kun tervehdyskäynti ei onnistu. - Iltapäivää. Oikein veikattu, Hil-la, aika kuormittunut olen ollut noiden kahden (lähes) peräkkäisen kuolemantapauksen vuoksi.
Surutyön kulku taitaa nykyisin olla jo jokamiehen tietoa, eli luultavasti elän nyt "reaktiovaihetta". Käsittely ja sopeutuminen tulevat seuraavaksi. Sokkivaihe elettiin jo...))
Aikuisia orpoja taidamme olla jo kaikki ?
Juuri räknänäsin, että minulla on ollut kaksikymmentä serkkua, yksi minun lisäkseni on jäljellä. Itse olin ainoa sodan jälkeen syntynyt - serkkusarjojen nuorin. Minulle taisi sen vuoksi langeta tuo yhteyksien pito, kuten myös päävastuu lapsuudenkodista. Sen kohtalosta on myös tehtävä päätös ja se on kipeä asia.
Muistelen jostakin lukeneeni, että Itä-Suomessa ihmiset samaistuvat sukuun, Länsi-Suomessa paikkaan, taloon. Meidän lapsuudenperheestä ei ole synnyinpaikkakunnalla jäljellä muuta kuin paikka, kotitalo, ja tietysti haudat. Maassa- ja maastamuutajiakin ollaan. Vanhin veli asui ja kuoli Ruotsissa.
Huojentavaa lukea että luopuminen - pakollinen ja vapaaehtoinen - tuli puheeksi täälläkin. Itsekin näitä luopumisia listasin yhtenä päivänä: monesta läheisestä on pitänyt luopua, työelämästä tietysti myös ja monesta harrastuksesta - minulla ei niistä ole jäljellä kuin kyläkerho kerran viikossa. Uimisesta, hiihtämisestä, tanssista (lattari-) ja myös -pyöräilystä, mistä haaveilin vielä viime kesänä kun perin sähköpyörän - muun muassa.
Niin ja monista kulttuuriharrastuksista, elokuvista ennen muuta, yhdistystoiminnasta, vapaaehtoistyöstä (kierrätys)...
Silti tuntuu, että tuo Ramoonan toteamus osuu minuunkin "voi uuttakin tulla tilalle,
kun vanha karsiutuu pois". En tiedä, onko minulle tullut, mutta ainakin se, mitä on jäljellä, tuntuu entistä merkityksellisemmältä - päivittäinen parin kilometrin lenkki voi täyttää mielen kiitollisuudella ja nuorten yllättävä vierailukutsu samoin. Puhumattakaan uudesta, pienestä eläinystävästä, joka pistäytyy pihalla tämän tästä. Linnutkin ovat seurana tiiviimmin kuin aikaisemmin.
Kyläkerhossa vähän vaivautuneesti tuota luopumislistaani esittelin. Onneksi toinen osallistuja liittyi siihen ja totesi, että hän ei silti kaipaa mitään - kuten en minäkään..))
Niin että kuten sanottu: aika aikaa kutakin...
Hil-la tuolla vähän pahoitteli väsymistään kauppareissulla. Olihan sinne kuitenkin matkaa. Meidän ikäisille on annettu liikuntasuositus: 2,5 km reipasta kävelyä viikossa (!) Se riittää terveysliikunnaksi meille ja sen voi vielä tehdä monessa osassa ! Olen tarkistanut tuon määrän kun se tuntuu aika vähäiseltä. Siihen tietysti lisäksi lihaskuntoharjoitteita ja tavanomaista hyötyliikuntaa. Sinähän Hil-la vielä "viruttelet" aamuisin - ohjelmasi taisi olla pitempi kuin omani..))
Niin, että ole vain tyytyväinen noista suorituksista. Niillä olet pärjännyt ja pärjäät varmasti vastakin.
Kiitos liekolle, että kerroit tuosta pankkitapahtumastasi. Minäkin sain aiheen tarkastella omia virityksiäni pankissa ja tietysti myös muistuksen siitä, että tarkkana pitää olla.
Taas tuli juttua liiankin kanssa. Riittävän hyvää viikonloppua kaikille!
demeter1 - Minäkin olen lukenut Helmin. Kari Hotakainen on eräs lempikirjailijoitani. Hän oli muistaakseni mainosmies alkuun ja siitä kai jäi tuo iskevä kielenkäyttö. Hänen kuivakkaasta huumoristaan tykkään myös.
Helmi on sujuva ja lämminhenkinen teos, tosin tarina ja sen käänteet tuntuivat vähän liiankin utopistisilta - mutta jonkinlainen veijaritarina kai Helmi onkin hengeltään, vakavista asioista, lapsettomuus/vanhuus/muistamattomuus, huolimatta.
Saa nähdä miten kirja myy, kun kustantaja on K-ryhmä ja levikkikin hoituu sitä kautta.
demeter1 - Heh, brinkkala. Usko tai älä, viimeksi eilen mietin,"eipä ole brinkkalaakaan näkynyt" ja tänään jo näkyi..)) Samoin kävi kerhokaverini kanssa - heti tuli näkyviin kun mielessäni kirjasin poissaolon...
No. Tämähän ei ole mitään tavatonta, sitä sattuu tämän tästä, etenkin meille "erakkoluonteille".
Meidän kanavia ei ole infoähky tukkinut - kai ?
Juu. Näin on päässyt taas käymään: syytettyjen penkille jouduin ja rikos oli sama kuin ennenkin: "nuoleminen"... Niin että kai tässä ehdonalainen on päällä, jalkapantaa ei nyt onneksi ole, joten pääsinpä tänäänkin baanalle hoitamaan juoksevia asioita...Kiitos valvojat..))
Vai noin tulin särkeneeksi oman positiivisen (? !) julkikuvani Vappu Taipaleesta (?) Pentti Linkolaan. Molempia voisin kehua - joten kai minussa voi olla heijastusta molemmista...
Lainavaloilla kun kulkee ja varjossa viihtyy niin pärjää - täälläkin..))
Olisitpa ilmoittanut tulostasi pääkaupunkiseudulle niin oltais voitu vaikka treffatta. Ainakin voi uskotella itselleen, että se olisi onnistunut..))
Hyvää loskavuoden jatkoa sinne. Pysytään kanavilla..))
demeter1 - Huomenta täältäkin..)) Sama tauti minullakin, älä huolestu, Hil-la. Puoli kymmenen oli kello kun havanduin hereille. Olin kyllä aikaisemminkin hereillä, mutta kun otin "unilääkkeen", eli lukemista ja luin hetken, sikeä uni jatkui vielä pari tuntia.
Uutta tämä on minullekin, vaikka en varsinaisesti aamuvirkku ole.
Aina jonkin uuden ilmiön kohdalla epäilen, että kyseessä on jokin isompi ilmiö - mihin liittyvä, voi vain arvailla.
Minulla on tuttu, joka laittaa aina herätyskellon soimaan kahdeksaksi, vaikka ihan tavallinen arkipäivä olisi tiedossa. Näin hän pitää kuvionsa kasassa. Itse en tahtoisi itseäni komentaa - ja vaikka potisin huonoa omaatuntoa, voimia tuntuisi kuitenkin olevan enemmän kuin huonosti nukutun yön jälkeen. Eilenkin tein lasagnekastikkeet vasta myöhään illalla,
tämän päivän varalle. Asioille pitäisi kohta lähteä joten toivotan mahdollisimman mukavaa päivää kaikille.
demeter1 - Sovitaan näin, Ano 13.24. Kun ei ole sitä aitoustodistustakaan esittää..))
- Siis tarkoitatko äänikirjaa Valkohaikarasta, Paloma ? Millainen on tuo jurikiikka kirja-alalla, etkö voi myydä/tarjota valmista omakustannetta isolle kirjatalolle ? Kirjasihan on "ajaton" ja matkailu, "eksotiikka" kiinnostaa, kaikenikäisiä.
Nyt kun aloin lukea sitä toiseen kertaan, löydän siitä aina uusia tasoja. Lukijaystävällinen se myös on (lyhyet kappaleet, olennaiseen keskittyvä).
Näiden nykyisten tiiliskiviromaanien vastapainoksi pienoisromaani voisi olla hyvinkin tervetullut vaihtoehto.
Taitaa tulla kohta huomautuksia "kirjamainonnasta" joten paras lopettaa pähkäily..))
Mutta voimia ja innostusta kirjoitteluun .
demeter1 - En muista kuulleeni tuota isäsi lintutarinaa, Hil-la..))
Omani olen saattanut kertoakin: yhtenä kesänä haarapääsky teki pesänsä meidän ulko-ovisyvennykseen. Kun sai poikaset tuntui häiriintyvän meidän oven käytöstä, sujahteli vihaisesti pään yli, kun ovea käytimme ja pakkohan meidän oli.
Ulostevuorikin kasvoi yllättävän nopeasti. Syksyllä päätimme, että sanomme vuokrasuhteen irti ja raskain sydämin hävitimme pesän.
Seuraavana kesänä pääsky tuli taas samalle paikalle ja rakensi pesänsä hetkessä. Taas annoimme sen olla, mutta syksyllä päätimme, että nyt riitti ja kun kolmas kesä tuli pysäytimme pesänrakennusaikeet alkuunsa - niin ikävältä kuin se tuntuikin. Enää emme pääskyä nähneet - ulkorakennukset eivät sille kelvanneet. - Yhdyn huutokuoroon !..)) Tepaa minäkin olen kaivannut, hetken vain oli, mutta tuli tutuksi ja hyvin asettui joukkoon (tietystä vastahangasta huolimatta).
- Heh, Anot ! Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..)) Vähän tyhmästi tein, kun otin tuon kirja-asian tänne Nojatuoliin, kirjaketju olisi ollut parempi paikka.
No. Kehut puhuttavat aina. Niiden määrä, laatu ja oikeutus.
Ei kai tuo letkauttelu nyt niin vakavaa ollut ? Minua ainakin nauratti - tuo vedätyssyytös lähinnä..))
Mutta ihan vakavasti: tuo Paloman kirja on helmi. Aloitin sen jo toiseen kertaan, pystyäkseni omaksumaan tiettyjä maantietellisiä faktoja ja tietysti poliittista historiaa. Eivät ne välttämättömiä lukijalle ole, elämystaso avautuu ilman niitäkin...
Että lukuhaasteen heitän kaikille kirjoista kiinnostuneille. Hel-met kirjastosta sain kirjan melko nopeasti.
Vähän täytyy laittaa stoppia omalle lukemiselle, lehtiäkin on kertynyt iso pino. Jonkinlainen perusteellisempi siivouskin olisi vähitellen tehtävä siitä kuolinsiivouksesta puhumattakaan.
Valmiuksia koiranhoitoon on tarkistettava myös. En ajatellut, ettei pentu tietenkään ole vielä sisäsiisti, sitä tulisi käyttää ulkona tämän tästä - ja milloin - ei ole ollenkaan selvää.
Paljon se on kuitenkin jo oppinut: "istu" ja "seuraa", käskyt ovat menneet jakeluun mutta vielä opeteltavaa on rutkasti.
Ulkoilu ja lenkkeily ovat nyt olleet ikävästi katkolla pari päivää, ei vaan ole tehnyt mieli mennä liukastelemaan sateeseen. Samaa on luvassa tänäänkin, mutta yritän silti lähteä metsään.
Mukavaa maanantaina ja viikon alkua kaikille,
demeter1 - Heh, sama ajatus tuli minunkin mieleeni, Paloma: tarina olisi saanut jatkua. Toisaalta, tällaisena se oli eheä kokonaisuus. Monipohjainen kun oli, lisäsivut olisivat ehkä vain hajottaneet rakennetta, vieneet intensiteettiä.
Ja tuo kulttuurinmuutos karjatiloista maaperän ryöstöviljelyyn riisi-, palmuöljy- maissi (?) muutti ilmapiiriä, runous ja laulu katosivat, jäivät vähemmälle ainakin. Ei muutoksen seurauksista olisi niin välittänyt lukeakaan..))
Tarinaa kannatteli vahvasti tuo tavoittamattoman rakkauden teema ja hienosti sen nähtiin
muuttuvan suureksi innoittajaksi Raynaldon musiikin tekemisessä.
Onko tuo tyypillistä etelä-amerikkalaiselle luonteelle: ellei saa mitä tahtoo, pystyy näkemään muita mahdollisuuksia ja taipumaan niille ? Kuten Maritza ensimmäiseen avioliittoonsa ja kirjan naiset uskottomiin macho-puolisoihinsa.
Kaunokirjan tehtävä ei tietenkään ole vastata tällaisiin kysymyksiin, tuli vain mieleen, kun tuo vertaaminen omaan kulttuuriin nousee herkästi pintaan.
Kuten sanoin, iso kustantamo olisi varmasti tehnyt kirjastasi best sellerin. Satu Rämö ja Hildur saivat varmasti lukijoita tuon kirjan "eksotiikan" avulla, sitähän tässäkin kirjassa on ja vielä kaunokirjallisessa muodossa.
Kirjan takakannessa oli esittely kirjallisista töistäsi. Oletpa ollut tuottelias. Kirjojen lisäksi käännöksiä ja järjestötoimintaa... Ilman muuta tulen uuden kirjasi julkistamistilaisuuteen jos se suinkin on mahdollista...
demeter1 - En minäkään tahtoisi alkaa mestaroida Hil-lan ketjua. Paloma. Hänen läsnäolonsa, avarasydämisyytensä ja kiinnostuksensa toisia kirjoittajia kohtaan on niin ainutlaatuista, että se riittää, ainakin minulle...
Palomalle väliaikatiedotus: olen kohta loppumetreillä Valkohaikaran kanssa. Olen haltioitunut siitä. Jos sinulla olisi ollut kirjalle kustantaja ja sen levikkikanavat se olisi kyllä noussut tilastojen kärkeen. Kirjoitan siitä enemmän myöhemmin... - Samaa huojennusta minäkin koen joka aamu, kun näen Hil-lan nimmarin ruudulla - hän ei ole meitä hylännyt..))
Samoja asioitahan me kaikki toistamme - jos niin tahtoo nähdä - jos meitä mitataan sisällöntuottajien mittarilla. Minusta meitä tulisi mitata läsnäololla ja sen laadulla, sillä miten suhtaudumme toisiimme, vaikutamme yhteiseen ilmapiiriin.
Kun keskustelupalstalla ollaan...
Kyllä toivon Hil-la, että jaksaisit edelleen tehdä tuon aamunavauksesi. Uskon että sillä on iso merkitys - ainakin meille yksineläjille.
Ellei muilta irtoa tarinaa, siihenhän voi olla monia syitä, eikä yksikään johdu sinusta..))
Hiljaisia aikoja on ollut siinä kuin riitaisiakin.
Voin vain kuvitella miten paljon Nojatuoli/Kahvipirtti on vuosien aikana muuttunut - kuten yleinen keskustelukulttuurikin. Näivettynyt varmasti, entiseen verrattuna, mutta Ramoona kirjoitti nätisti tuostakin: että me olemme vielä samat, meillä on annettavaa ja kerrottavaa. pidetään siitä kiinni..))
demeter1 - Hienon palautteen sait, korppis, Anolta 9.23 eilen ja onhan sitä tullut muiltakin. "Kun talo palaa, sinne mahtuu koko maailma" - sitaatti, kuinkas muuten..))
Kyllä uskon, että suurin osa meistä on tullut kosketetuksi tuosta onnettomuudestasi, emme me niin välinpitämättömiä ole. Omavoimaisen henkilön kohdalla se osanoton ilmaisu tuntuu vaan olevan tavallista vaikeampaa. Entinen historia tuntuu tulevan esteeksi.
Kohtuuttomaltahan tuo tilanne tuntuu, mutta kukaan ei taida ajatella, ettet siitä selviäisi.
Ja jokuhan jo keksi, että ehdit toipua kesään mennessä - onhan sekin jotakin ja taidetta pystyt tekemään jo ennen sitä.
Omavoimaisuuttamme me kaikki menetämme tässä elämänvaiheessa, kuka milläkin alueella ja menetyksistä selviäminen taitaa olla taitolaji, sitä me kaikki joudumme opettelemaan.
Voimia ja luottamusta !
demeter1 - "Illankorvaa" - niihän se Eliaanan ilmeikäs tervehdys taisi kuulua?
Näin se taitaa mennä kuin Hil-la kuvasi: tutut aiheet: sanomisista ja sanomatta jättämisestä - ja tietysti vielä niistä virhesanomisista..))
Yhtä kaikki, eiköhän jokainen viesti kuitenkin ole todiste siitä, että mukana tahdotaan olla, yhteydessä toisiimme - kukin luontonsa mukaan. Sille ei kai oikein mitään voi, että tuo toinen kirjoittaja ei ole kuin minä, eikä hänen opettamisensa oikein tahdo onnistua..))
Siltikin, me voimme mielestäni - ihan opettamatta - oppia toisiltamme vaikka sitä malttia ja huomaavaisuutta. Siihen on täällä monta hyvää opastajaa, Hil-la ensi sijassa (tulikohan nyt kehu ?)...))
Toinen vaihtoehto on tietysti tuo, mihin Hil-lakin viittasi: antaa vaan tulla täydeltä laidalta, MINULLA on siihen OIKEUS, sananvapaus koskee kaikkia.
Tosin olen ollut huomaavinani, että ihan viime aikoina eri tahot ovat alkaneet perätä tämän oikeuden rajoittamista ja ainakin vastuullisuutta ja toisen kuuntelemisen tärkeyttä.
Täälläkin on mielestäni havaittavissa, että nuoremmista ikäryhmistä tullaan tänne, koska täällä on "rauhallisempaa". Samasta syystä tulin itsekin tänne, ali-ikäisenä kuten pari muutakin ahkeraa kirjoittajaa.
Eli kai tästä voisi päätellä, että täällä nuo "hyvät tavat" ovat sittenkin paremmin sisäistettyjä kuin nuoremmilla ? Tästä olisi hyvä jatkaa ?..))
Nojatuolin merkitys on mielestäni myös isompi kuin äkkiseltään ajattelisi. Se on tuonut tähän osioon jatkuvuuden, minkä merkitystä ei myöskään heti huomata. Tällaisena aikana, mikä pakottaa meidätkin jatkuvien muutosten kurimukseen se on mielestäni tervehdyttävä vastavoima sille - kiireelle ja levottomuudelle.
Kun tuota kritiikkiä, pilkkaakin, esiintyy Nojatuolia kohtaan, se koskee useimmiten tuttuja aihepiirejä, meidän kaikkien arkea, missä tietysti on jo näitä vakiintuneita rutiineja ja lisäksi terveys tai sen puute, ovat meille yhteisiä, eivätkä tietysti juuri kiinnosta nuorempia. Niin että täällä tuo vertaisuus, vertaistuki, on sisäänkirjoitettu, yhteinen nimittäjä meille kaikille.
Itsellänikin on aikoja, jolloin se "oikea elämä" vaatii kaikki voimavarat eikä Nojatuoliin aina "ehdi" - kiitos vain kaipaajat ja kahville kutsujat..)). Silti Nojatuolille on aina "paikka" ja se pysyy mielessä yhteisönä, joka on mukana elämässä, jonka tapahtumia tahtoo seurata. Ellei muuten niin lukijana.
Joskus pitempi poissaolo tulee ihan siitä, ettei ole "mitään sanottavaa", ei innostu eikä innoitu mistään. Tällä hetkellä veljen lähtö oli luultavasti se syy, mikä tuon innottomuuden laukaisi, eikä siihen välttämättä tarvitse niinkään isoa asiaa.
Tuollaisessa tilanteessa, toisen/toisten kirjoittajien huomio, muistaminen, kyllä palauttaa uskoa siihen, että omalla mukanaololla voisi olla jokin merkitys jollekulle.
Eli kyllä itse kannatan vaikka sitä kehumistakin, mieluummin kuin ilmaisemattomuutta. Ellei koskaan saa palautetta mukana olostaan, niin miksi sitä jatkaisi ? Eikä sen tarvitse olla mitään sen isompaa. Ainakin minulle riittää kannustukseksi vaikka se plussa kommenttina..)) Siitä saatan päätellä, että joku on ainakin lukenut viestin eikä ole siitä huonoa tykännyt.
Positiivisuudesta oli puhe. Itse koen, että vanhetessa nuokin vastaparit, myönteisyys ja kielteisyys alkavat lähestyä toisiaan, erottamattomia ne ovat ja jommankumman kieltäminen sumentaa kokonaisuuden näkemistä.
Kyllä kannatan sitä pyöreätä pöytää, Anon 14.54 ehdotuksen mukaisesti. Jos vielä saadaan Hil-la sen tottuneesti kattamaan, niin mikä meillä on ollessa - negatiiviset ja positiiviset sulassa sovussa...))
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille,
demeter1 - Iltapäivää ! Selviytymisestä taitaa nyt olla puhe ? Tuolla edellisessä Nojatuolissa siitä jo puhuttiin ja ainakin Mira ja Mdk.Mdk tekivät suuren vaikutuksen oman elämänsä ja kokemustensa kuvaajina. Selkeäsanaisia ja tasapainoisia kirjoittajia, kai sen nyt saa sanoa ?
Tuskin kukaan täältä mitään urheusmitallia hakee, mutta jos onnistuu herättämään toisissa arvostuksen ja kunnioituksen tunteita, niin kyllä se mielestäni maininnan ansaitsee.
Tietysti jokainen meistä on sen "laulun" arvoinen ja eikös nykyään sanota että tämäkin ikä, 80+, on saavutus...?..)) Tänne ollaan tultu, kuka mitäkin tietä, kuka milläkin eväillä.
Näitä tulee nyt mietittyä kun elämä on taas muuttunut surunsävyiseksi. Veli, 88 v.
sai aivoverenvuodon ja on nyt saattohoidossa. Sisko menehtyi myös aivoverenvuotoon, samoin äiti.
Toisin kuin sisko, veli on tajuinen ja käly raportoi hänen olostaan säännöllisesti. Saattamaan pystyy etänäkin.
Toinen ilmiö, mikä nyt ympäröi minua on muistisairaus. Katselin jo toiseen kertaan telkkarista elokuvan "Isä", eli tarinan muistisairaasta miehestä, mistä Anthony Hopkins sai Oscarin, 83 -vuotiaana. Aina vain elokuva jaksaa puhutella ja ahdistaa.
Nämä lähipiirissä olevat muistisairaudet saavat lähinnä neuvottomaksi. Yksinelävien kohdalla tilanne on tietysti vaikeampi, kuten naapurini, 91 v. , jolla on ilmeisesti mukana jonkinasteista vainoharhaakin. Kuitenkin hänen kokonaistilanteensa on niin hyvä kuin ulkopuoliset pystyvät hänelle tarjoamaan: kotihoito käy kahdesti päivässä, sukulaiset tarvittaessa. He ovat myös vahvasti sitoutuneet hoitoon.
No. Nyt tuli taas kaikkea muuta kuin niitä kivoja, iloisia asioita. On niitäkin ollut ! Eilen sai pikkumies pitkään odotetun lemmikin. Se onkin rodultaan Labradorindoodle, ei -biegle, kuten muistelin. Suloinen kuin mikä, heti "antoi suuta" tervehtiessään..)) Sen avulla pääsee kai mummonkin vielä tutustumaan tuohon ainutlaatuiseen tunnesuhteeseen, omistajan ja lemmikin välillä ja tietysti myös tuohon uuteen lemmikkikulttuuriin - eihän se ainakaan minulle ole ollut mitenkään tuttu. Lapsuudessa oli vain kaksi koirarotua: "pystykorva" ja "ajokoira"...)) Ei kai niitä lemmikkejä mitenkään erityisesti hoidettu tai harrastettu ? Meilläpäin ainakaan.
Miniä tekee paljon etätyötä, mutta varmasti tulee niitä koiranvahtivuoroja minullekin.
Kuulin, että Ruotsissa on laki, joka määrää, että lemmikkiä ei saa jättää yksin kuin korkeintaan viideksi tunniksi. Koirakouluttaja määritteli yksinoloajan "mahdollisimman lyhyeksi" joten niillä mennään.
Täällä pääkallokelit jatkuvat. Pari päivää olen urheasti tehnyt lenkkini, piikkikengillä, mutta tänään jätin väliin kun vielä sadettakin tihkui. Juoksumatolla 10 minuuttia ja 600 metriä sai riittää tälle päivälle pakollisten ulkotöiden lisäksi.
Voimia ja pärjäämistä kaikille,
demeter1 - Heh, Ano, 20.13, samalla asialla, samaan aikaan..))