- Onnistuu tuo kopioi/liitä-toiminto tumpeloltakin - itseäni tarkoitan.
Omani jäi ainoaksi viestiksi Ryhmät-polulla. Onko se oikealla paikalla nyt ? Aika näyttää... - Iltapäivää ! Uusi reitti Nojatuoliin ?..))
Kyllä tällä sivustolla jotain häikkää oli - tai sitten oli minun koneellani. Viestitys nikotteli, jätti viestin väliin paljon tyhjää tilaakin.
Yleensä ottaen tuntuu, ettei ylläpito kovasti meihin ruutia tuhlaa. Pitkälti "itseohjautuvia" ja/tai robotiikan komennossa ollaan.
Kai pitäisi ajatella, että hyvä näinkin. "Entiseen tapaan" en taida itsekään pystyä osallistumaan -yhä enemmän tämä oma arki ja sitten "tosielämän" kontaktit vievät aikaa ja voimavaroja.
Luultavasti en myöskään osaa "delegoida enkä ulkoistaa" tehtäviäni ja edellen taidan myös olla "ahne elämälle" - tahtoa on, mutta ei voimia , "työn tulos, tuntoni soima",
Eino Leinon tapaan.
Kiva kuulla, Hil-la, kälysi voinnista. Nämä "omat muistisairaani" eivät taida olla noin pitkällä oman tilanteensa hyväksymisessä. Yksi kieltää täysin, toinen ripustautuu puolisoonsa, kolmas hyväksyy ja sinnittelee.
Silti, kun tapasin pariskunnan sattumalta kauppakeskuksessa, oli oikeastaan ilo nähdä puolisoiden keskinäisen suhteen asettumista keskinäiseen harmoniaan - olen heistä kertonutkin. Samoin nähdä miehen, joka ennen oli asenteissaan lähes "Jumalasta seuraava", tyytyminen omaan kokoonsa, se ei mielestäni ollut alistumista vaan aitoa nöyryyttä.
Tuo tapaaminen myös vahvisti uskoani siihen, että ihminen sittenkin pärjää, silloinkin kun olosuhteet muuttuvat rajusti. Elämä tulee apuun, tarjoaa eväitä selviytymiseen, ainakin tahdon niin uskoa.
Mustan aina jonkin Claude Chaprollin elokuvan, joka päättyi kovia kokeneen päähenkilön repliikkiin: "ei elämä olen koskaan niin kurjaa tai niin loisteliasta kuin luullaan" (vapaasti muistettu). Minua se lohdutti suuresti kun tuntuu, että valikoidun liiankin helposti kuormankantajaksi - ikäänkuin kaikki olisi minusta kiinni..))
Aurinkoinen päivä täällä enkä päässyt vielä liikkeelle kotiaskareiden vuoksi.
Vielä ehtii !
Mukavaa päivää itse kullekin,
tanssi jatkukoon..))
Vaikka minulla askellus tökkii välillä, yksintanssi sujuu ja sitä voi harrastaa ihan täällä "neljän seinan sisälläkin"...
demeter1 - Iltapäivää ! Uusi reitti Nojatuoliin ?..))
Kyllä tällä sivustolla jotain häikkää oli - tai sitten oli minun koneellani. Viestitys nikotteli, jätti viestin väliin paljon tyhjää tilaakin.
Yleensä ottaen tuntuu, ettei ylläpito kovasti meihin ruutia tuhlaa. Pitkälti "itseohjautuvia" ja/tai robotiikan komennossa ollaan.
Kai pitäisi ajatella, että hyvä näinkin. "Entiseen tapaan" en taida itsekään pystyä osallistumaan -yhä enemmän tämä oma arki ja sitten "tosielämän" kontaktit vievät aikaa ja voimavaroja.
Luultavasti en myöskään osaa "delegoida enkä ulkoistaa" tehtäviäni ja edellen taidan myös olla "ahne elämälle" - tahtoa on, mutta ei voimia , "työn tulos, tuntoni soima",
Eino Leinon tapaan.
Kiva kuulla, Hil-la, kälysi voinnista. Nämä "omat muistisairaani" eivät taida olla noin pitkällä oman tilanteensa hyväksymisessä. Yksi kieltää täysin, toinen ripustautuu puolisoonsa, kolmas hyväksyy ja sinnittelee.
Silti, kun tapasin pariskunnan sattumalta kauppakeskuksessa, oli oikeastaan ilo nähdä puolisoiden keskinäisen suhteen asettumista keskinäiseen harmoniaan - olen heistä kertonutkin. Samoin nähdä miehen, joka ennen oli asenteissaan lähes "Jumalasta seuraava", tyytyminen omaan kokoonsa, se ei mielestäni ollut alistumista vaan aitoa nöyryyttä.
Tuo tapaaminen myös vahvisti uskoani siihen, että ihminen sittenkin pärjää, silloinkin kun olosuhteet muuttuvat rajusti. Elämä tulee apuun, tarjoaa eväitä selviytymiseen, ainakin tahdon niin uskoa.
Mustan aina jonkin Claude Chaprollin elokuvan, joka päättyi kovia kokeneen päähenkilön repliikkiin: "ei elämä olen koskaan niin kurjaa tai niin loisteliasta kuin luullaan" (vapaasti muistettu). Minua se lohdutti suuresti kun tuntuu, että valikoidun liiankin helposti kuormankantajaksi - ikäänkuin kaikki olisi minusta kiinni..))
Aurinkoinen päivä täällä enkä päässyt vielä liikkeelle kotiaskareiden vuoksi.
Vielä ehtii !
Mukavaa päivää itse kullekin,
tanssi jatkukoon..))
Vaikka minulla askellus tökkii välillä, yksintanssi sujuu ja sitä voi harrastaa ihan täällä "neljän seinan sisälläkin"...
demeter1 - Noin varmasti Eliaana, ajattelin vain että jos tuo asennon vaihtamisen hitaus liittyisi siihen. On vaan sitten kömpelö..))
- Jännä kuulla. Eliaana. Mulla on selvästi vasen se tarttumakäsi.
Luulisi tuosta ominaisuudesta olevan hyötyäkin ja miten ne aivopuoliskot sitten pelaavat yhteen, kun oikea käsi aktivoi vasenta puoliskoa ja vasen oikeaa ?..))
Onko veljelläsi hyvä muisti tai jokin "poikkeuksellinen" ominaisuus ? - siis nuo Anot 00246 ja 00247 olivat minun, ei aina muista painaa päivitysnäppäintä kirjautumisen jälkeen...
- Kiitos Ano 00200, enpä olisi osannut etsiä...
- Totta, Kahvipirttiä tarkoitin, siellä on tainnut käydäkään....
- Ihan samaa olen tainnut Hil-lalle joskus ehdottakin, Ano 00192, koota Nojatuoliaineisto ja saattaa se tietoon, ellei muualle niin tälle foorumille, ikäänkuin esimerkkinä siitä, miten yksi ketju voi jatkua pitkään ja säilyttää kiinnostavuutensa.
Tietysti, kuten on ollut puhetta, viime vuodet ovat olleet erilaisia, iso kultturinen muutos ihmisten välisessä kanssakäymisessä on tapahtunut myös yleisellä tasolla, kai se on vaikuttanut tännekin ?
Noihin Nojatuolin alkuaikoihin on viitattu usein ja siksikin olisi mielenkiintoista viestejä lukea. Ei taida löytyä arkistoista enää, ainakaan minun digitaidoillani ? - Joskus olen ihmetellyt että jopa meidän ikäpolvi tuhahtaa näille arjan asioille: ruuanlaitolle, siivoukselle, ostoksille.
Arkihan voi näyttäytyä hyvinkin moninaisena ja jos siihen vielä lisää tämän vanhushoivan
(sitähän ainakin 80+:t jossain määrin tarvitsevat joko omasuoritteina tai ulkopuolelta saatavana palveluna) niin kyllä siitä elämämänsisältöä irtoaa.
Minäkin olen tänään jäljittänyt tietoa verenpaineesta, joka minulla pakkaa aamuisin olla luvattoman korkea. Olen myös purkittanut ja pakastanut kalaliemen jonka tein kun sain pojalta kuhanperkeitä. Sainhan tietysti fileitäkin, niillä olen herkutellut pitkin talvea.
Matot ravistelin eilen ja nyt pitäisi imuroida, pestä lattiat.
Eikö vain ole mielenkiintoista, etenkin kun vaatimatonkin siihen pystyy..))
No. Leikki leikkinä. Kai minulle tämä nykyinen elämäntilanne on sittenkin uusi. Nuorempana arki oli minulle enimmäkseen tylsää pakkopullaa, aina jotakin muuta mielessä. Vasta näin vanhana arki aukeaa minulle tyydyttävänä ja tyynnyttävänä elämänvaiheena.
Se tietysti edellyttää sitä että terveys säilyy riittävän hyvänä myös jatkossa.
Minä kyllä katselin eilen tuota UMK-ohjelmaa. Iso spektaakkeli ja veti katsojia, 1,2 miljoonaa, sanoivat. Voittajat kehuivat tunnelmaa, myös kilpailijoiden kesken, ja minusta se kyllä välittyi katsojillekin. Juontajia, Sami Sykkö ja Jorma Uotinen, kyllä vähän vierastin, turhan paljon veivät huomiota rooliinsa nähden..))
Ulkoilu jäi tänäänkin väliin. Ei houkuttanut lähteä tihkusateeseen liukastelemaan, yksi kilometri juoksumatolla sai nyt riittää lenkkeilyksi ja ainahan tätä hyötyliikuntaa tulee päivän mittaan.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille,
demeter1 - Taidat olla oikeassa, Ano 00185. "Mahtavat ovat muualla, suurissa saleissa".
Kuitenkin: "tieto paisuttaa, rakkaus rakentaa" (Raamattu)
Tietoa meillä on ja tiedon välittäjiä. Mutta miten on rakkauden laita ?
Siitä tuskin kannattaa kovin suureen ääneen puhua, kun siitäkin on tehty hyödyke, jota voidaan ostaa ja myydä. Sanotaan silti, että marginaaleissa sitä voisi vielä löytyä ja siellähän meidän ikäpolvi enemmäkseen elelee.
Niin että voihan olla, että viimeiset tulevat nyt ensimmäisiksi..))
Viisaat istuvat varjossa... - Näitä "Afterlife"-tarinoita taitaa ilmestyä aika ajoin. Ensimmäiset muistan -80-luvulta kun niitä julkaistiin kirjoiksi saakka: Raymond Moody:"Kokemuksia kuolemasta" taisi olla tunnetuin meillä.
Julkisuuteenkin on tullut aika ajoin yksityisiä henkilöitä kertomaan kokemuksista, mitkä ovat olleet pitkälti samantyyppisiä, mistä Hoffrenkin kertoi.
On sanottu, että myös jokin traumaattinen kokemus arjen keskellä saattaa aineuttaa tämän "ruumiista poistumisilmiön" - siitäkin on todistusaineitoa tallennettu...
Minusta nuo tarinat ovat omalla laillaan kiehtovia ja jotenkin käy myös järkeen se, että "on jotakin muutakin kuin tämä" " (vrt Merete Mazzarellan samanniminen kirja..))...
demeter1 - Samaa mieltä Wille Rydmanista, Tellukka. Eipä ollut Kiurulla eikä Tuppuraisella saumaa jäädä jänkkäämään kun Wille latasi faktaa pöytään...))
Ilo kuunnella häntä... - Kiitos tuosta linkistä ! Katselin ohjelman Areenasta ja kyllähän se ainakin herätti huomaamaan, ettei ilmastopakolaisuus ole mikään tulevaisuudessa tapahtuva ilmiö vaan se on täällä - tai ainakin "siellä" - jo nyt.
Ymmärsin, että Kolumbian valtio on uhrien ymmärtämisessä ja heidän oikeuksiensa puolustamisessa etuvartioasemassa.
Mielenkiintoista oli myös se, että tässäkin toimii tuo Elena Ferranten lanseeraama valintatilanne: "ne jotka lähtevät, ne jotka jäävät" ja ainakin haastateltavien kohdalla ymmärrettiin ihmisten juurien merkitys: ei heitä voi noin vain repiä ympäristöstään, omasta kulttuuristaan ja sijoittaa "työvoimaksi"täysin erilaisiin olosuhteisiin kuten meilläkin tunnutaan tekevän. - Kiitos että otit kantaa, Eliaana. Ihan kaikesta voin olla yhtä mieltä. "Keskustelijoita" ei nyt tunnu pidättelevän mikään.
"Itsekkyyden aikaa" aikaa eletään (vrt Liisa Keltikangas-Järvinen), saa nähdä miten kauan. - Niin P. ja mitä kaikkea tuhlausta keksivätkään kun silmä välttää..))
Mutta vakavasti: pitääköhän jo meidän ikäpolven tottua siihen, että vesi on katoava luonnonvara ? Yksi järvi (Aral) on jo taitamattomasti hävitetty puuvillabuumin vuoksi, sanotaan että Avokadon kasteluun käytetään tuhottomasti vettä, niinpä olen lakannut osastamasta niitä... Lanttulinja edessä ? - Onpa ihanan idyllistä kuvausta mökkielämästa, Eliaana. Isä ja poika yhdessä työn ääressä.
Minäkin olen iloinen pikkumiehen, 9v, osasta, että saa isänsä kanssa käydä kalastamassa, verkoilla. Kuulemma käsittelee jo kaloja tottuneesti. Klapejakin tekisi, mutta vanhemmat eivät vielä uskalla antaa kirvestä käteen.
Mites Väinö kestää pakkasia ? En muista omista kissoistani miten suhtautuivat talven tuloon. Vaikka nyt saan tuntumaa lemmikkeihin pojan koiraneidin kautta, kissaihminen kyllä olen...
Vielä taitaa muutama kuukausi mennä ennen kuin pääset mökkimaisemiin ?
Veljen toipuminen on sitten edistynyt odotetusti, niinkö? On se kiva, että on vielä lapsuudenperhettä jäljellä. Minulla viimeinen serkku kuoli jouluussa. Minä ainaoana 15 serkun sarjasta sinnittelen täällä. - En väitä vastaan. Ano 14.38. Ja totta, hiljentymispaikkoja löytää jos niitä hakee,
Minullakin on metsä...)) - Valitettavasti minulla ei ole "samaa päätä" kuin sinulla, 14.44..))
Eli en voi tietää, mitkä viestit/asiat sinun mielestäsi ovat asenteellisia ja kamalia. Ja jos niitä löytäisin, mitä niille pitäisi tehdä ? - Kiitos vastauksestasi, Ano 10.18. Varmasti näin kuin kuvaat. Kaikki nuo asiat yhdessä saavat aikaan tätä uskomatonta häslinkiä, mitä aika ajoin saamme täällä kokea.
Ja voiko siitä lopulta ketään syyttää ?
Puhutaan myös koko keskustelukulttuurin muutoksesta, kyllä se tännekin heijastuu ja näkyy mielestäni juuri näissä eipäs/juupas- keskusteluissa tai sitten näissä nokitteluissa.
Silti juuri tämä osasto 80+ näyttäisi ikäryhmistä olevan se, jonne tullaan "etuajassa",
minäkin tulin, hakemaan perinteistä keskustelua ja kerrontaa. Näin olen itse kokenut.
Pysytään linjoilla..))