- Luin kyllä ! Antti Eskolan kirjan "Vanhuus, helpottava, huolestuttava, kiinnostava".
Nojatuoliin siitä jo vaikutteita kirjoitin. Rehellistä puhetta omasta vanhuudesta häneltä, mutta vähän lohduton olo siitä minulle jäi, vaikka vanhuuden ilojakin vähän luettelomaisesti kirjattiin.
Yrittipä Eskola kirjan lopulla vielä kuvata aikaa, jolloin oma elinpiiri kapeutuu eikä kodista pääse pitkälle, mitkä asiat silloin tulevat tärkeiksi.
Se yritys oli minusta vähän kömpelö - mikä sopi Eskolalle ei välttämättä sovi minulle ja uskon että meillä vanhoilla naisilla taito tehdä kodista oman näköinen on hyppysissä.
Se tuli kirjaa lukiessa kyllä selväksi että Eskola oli oman arvonsa tunteva mies. Halusi edelleen tulla huomatuksi ja noteeratuksi, eläkkeelläkin. Tärkeilevä hän ei silti ollut eikä turhamainen.
Minulle näyttää nykyisin käyvän niin, että ensi lukemalta kirjasta löytyy vaan huomautettavaa, toisella - tai kolmannella ? - se vasta alkaa avautua ja siitä löytää paljon, ellei muuta niin pohdittavaa, jopa vuoropuheluun haastavaa. Ehkä kirja täytyy lukea ainakin toiseen kertaan...
Samoin kävi Sanna Marinin kirjan "Toivo on tekoja" kanssa. Ensin haukuin sen jopa sille, joka kirjan antoi, mutta sitten aloin lukea tarkemmin ja oppihan siitä paljon: politiikan teosta,
ihmisten käyttäytymisestä, nuoren ihmisen selviytymiskeinoista "liian" isoissa saappaissa...
Mitä vielä oppiikaan jos lukee kolmanteen kertaan ?..))
demeter1 - Oho, onpas teillä ollut epäonnea, Paloma! Viemäriongelmiin viittaan. Onneksi sinulla on osaava mies.
Itse huomaan miesvoiman puutteen tämän tästä. Kiitollisuudella kyllä muistelen aikaa, jolloin kaikki hoitui - jopa "naisten töihin" sain apua tarvittaessa.
Minäkin aloitin lintujen talviruokinnan jokin aika sitten mutta olen aika yllättynyt kun ruokailijoita ei juuri ole näkynyt. Viime talvena pikkumies piti niistä lukua:
17 ruokailijaa oli parhaana päivänä..)) - Iltapäivää! Minullla on täällä meneillään kodin sähkösaneeraus. En edes tiedä mitä se sisältää ymmärtämisestä puhumattakaan mutta se ilmeisesti pitäisi tehdä kun sähkölammitteinen talo on 30-40-vuotias. Omani on nyt 55-vuotias.
Vähän se nyt tuntuu isolta investoinnilta kun en tiedä miten pitkään tässä pystyn asumaan. Kaikki välttämättömät, isommat remontit olen kyllä taloon tehnyt enkä tietenkään tahdo laistaa tätäkään.
Nuori afganistanilainen poika täällä ahkeroi. Hyvin puhuu suomea, on kuulemma ollut Suomessa kymmenen vuotta ja myös kouluttautunut täällä. Odottelee perhettä, vaimoa, tänne asumaan. Takseina ja bussikuskeina maahanmuuttajia on paljon ja tietysti muissakin palveluammateissa. Ja lisää maahanmuuttoa kuulemma tarvitsemme.
Siitä ei varmasti kannata puhua sen enempää..))
Talvi tuli tosiaan tännekin. Lumikerros on vielä ohut, mutta luntakin on kai luvassa lisää.
Pakkasta oli aamulla 23 astetta ja vieläkin lähes 20.
Kotiaskareiden ohessa olen yrittänyt jatkaa opiskeluani, aiheena Vanhuus.
Antti Eskolan kirjan sain jo loppuun mutta täytyy sanoa, että paremmin Nojatuoli on siinä asiassa minua palvellut kuin Eskola..))
Kaikki kunnioitus tietysti tälle edesmenneelle sosiologian professorille, joka jatkoi tiedemiesuraansa kirjoittamalla kirjoja, uskostakin kuulemma kokonaista kolme kirjaa, yksi minulla olikin "Yksinkertainen usko" jota kai myytiinkin hyvin.
Minähän olen silläkin tavoin lapsellinen että arvioin kirjoja elämysperusteella, miten ne vaikuttavat minuun tunnetasolla, millainen jälki niistä jää.
Siinä mielessä kaunokirjat tietysti viehättävät minua enemmän. Tiede on tylsää..))
Kyllähän Eskola vanhuutta käsitteli monelta kantilta ja tietysti hänen puheellaan on painoa, alan mies kun on. Vanhushoivan suuntauksista sain tietysti uutta tietoa.
Senkin, että kaksi erilaista linjaa on kilpaillut keskenään siitä, mikä meille on hyväksi (!) millaisen vanhuskuvan pohjalta meitä koskevia päätöksiä tehdään.
En niitä hienoja termejä nyt lanseeraa, mutta itse ymmärsin niin, että "kuntouttava työote", johon itse jouduin aikanaan tutustumaan, on nyt saanut rinnalleen vähän lempeämmän otteen. Nyt hyväksytään. että vanha väsyy, tykkää olla yksin eikä halua enää kaiken aikaa vieriä (vrt "vierivä kivi ei sammaloidu") vaan olla edelleen oma itsensä, subjekti ei objekti.
Tämän tietysti jokainen tietää ilman asiantuntijoitten todisteluakin.
Vanhuuteen liittyen: Ehtolehto-sarjojakin näkyy tulevan telkkarista ja eikös Teräsleidejäkin tullut, niin ja islantilaissarja Felix ja Klara ? Niin että kyllä vanhoillekin riittää viihdettä. En kyllä niitä juurikaan katsele, viihdettä vanhoista ?
Mieluummin katselen vanhoja elokuvia, Forest Camp saa aina kyynelehtimään ja Kleopatra oli niin mittava spektaakkeli että se piti katsoa vaikka sen oli nähnyt.
Se taisi olla pitkään elokuvahistorian kallein elokuva, eikä ihme.
Ja tänään on jo Areenasta katsottavissa La Promeesaa ! Kiirettä pitää !
Mahdollisimman mukavaa maanantaina kaikille, pakkasta pidellen,
demeter1 - Hyvin pätee minuunkin tuo DW:n kuvaus itsestään. Minulla tosin on edelleen paljon niitä ihmisiä, jotka vetoavat minuun kun pitäisi järjestää yhteisiä tapaamisia tai muuta aktiviteettia.
Viiveellä ja melkein pitkin hampain niitä vielä harvakseltaan järjestelen eivätkä ne lopulta niin ikäviä ole olleet, mukavia tarinatuokioita ja muuta vaihtelua yksinolooni.
Silti omasta aloitteestani en niitä juuri järjestä poikkeuksena tietysti suku ja lähipiiri, joiden kanssa vastavuoroisuuskin toimii. Ei minuakaan vakavasti oteta kun kerron eristäytymistarpeestani, väsymyksestäni ja/ tai depressiivisestä luonteestani..))
Melkein huvittavat mairittelevat arviot omasta habituksestani, vaikka niihin tietysti aina muistetaan lisätä: olen sitä ja tätä "ikäisekseni"..))
Se kolmas paikka on minulla ilman muuta metsä. 23 asteen pakkanen on tänään estänyt kulkuani sinne mutta yleensä metsälenkki sisältyy omiin rutiineihini. Se hoitaa sielua ja ruumista - vai kehoko tämä arjen asunto meillä on ?
demeter1 - No niin ! Ensin vakuutetaan, että jokin meni pieleen ja kehotetaan yrittämään uudelleen.
Yritetty on ja tuplana tuli, sorry. - Eikös tuo ole jo vanhaa tietoa: positiivinen ja negatiivinen energia ja energiasyöpöt ?
Minusta niistä puhuttiin 20-30 vuotta sitten. Sitten tuli muotiin "rehellisyys", joka antoi luvan sanoa mitä vain kenelle vain - sehän oli vain rehellistä..)) - Hyvää alkavaa vuotta, Hil-la, muut kirjoittajat ja lukijat... Tulikohan kaikki mainituksi?..))
Kyllä minäkin jo kiirehdin arkeen paluuta. Joulurekvisiitan korjasin pois eilen. Vain kuusen jätin ilman koristeita kun se oli minulle erityinen: elävä, "omasta" (yhteisomistus!) metsästä haettu ja voimissaankin vielä.
Tilitinkin jo jouluisia tuntojani, eivät ne juuri paremmaksi muuttuneet uuden vuoden aikaan. Kaikkea oli paitsi juhlan tuntua!..)) Näinköhän elämä muuttuu, että vain pieni elämä ja satunnaiset ilon hetket siinä tekevät juhlan ? Ja se tuntuisi riittävältä, minulle ainakin ja niin kai useimmille meistä. Tilastojen kertomaa - muutaman vuoden takaisten tosin:
tyytyväistä vanhusväestö niiden mukaan oli.
Kauas ei tietenkään tarvitse katsoa kun jo saa aihetta murehtimiseen tai ainakin huolestumiseen. Presidentti puheessaan näitäkin asioita esitteli ja tietysti muisti myös mainita meidän oman yhteiskunnan vakauden ja kansalaisten voimavarat selviämisen vakuudeksi. Tiedä häntä.
Jos itse pystyy omaa mieltään ohjailemaan niin totta kai "kannattaa" pysyä "positiivisena", mutta kaikki eivät siihen pysty, ainakaan joka hetki, vaan ovat tulleet valituiksi toisenlaisen todellisuuden todistajiksi.
Tuttujen kanssa ollaan pari vakavamielistä keskustelua käyty ja yritetty asemoida itseämme tähän maailmantilanteeseen ja tämän yhteiskunnan tarkkailijajäseneksi, marginaalieläjäksi...)) Meidän yhteinen tavoite tuntuisi olevan omillaan pärjääminen ja se on ainakin minulle kokopäivätyö. Onneksi en ole yksin tuon tavoitteen kanssa.
Hil-la ja Mdk tuolla avasivat ansiokkaasti tämän vuoden ja esimerkistä käyvät, minulle ainakin. Neeasa taitaa olla iältään samoissa lukemissa ja esimerkkinä käy hänkin kuten myös me muut perässä tulijat. Mehän ollaan sankareita kaikki !..))
Minulle tuli joulun aikaan pari ylimääräistä kiloa - olikohan lohtusyömistä mukana ? Kun näin käy, puutun siihen yleensä heti - en niinkään turhamaisuuttani vaan paremman olon vuoksi.
Päätin aloittaa ruskean rasvan kartuttamisen. Sillähän sanotaan olevan useita terveydellisiä vaikutuksia ja kylmälle altistuminen on hyvä tapa sitä kartuttaa. Kun avantoon en mene
laskin makuuhuoneeni lämpötilaa +12:een ! 17-19 astettakin olisi kuulemma riittänyt mutta tuskin liika pahaa on tehnyt.
Jos vaakaa on uskominen, paino on pudonnut pari kiloa ja ennen muuta yöunet ovat korjaantuneet. En muista aikaa milloin olisin nukkunut 8 tuntia yhteen menoon ja vielä syvää unta. Ei sitä ihan joka työ tapahdu nytkään, mutta korjaus entiseen on ollut merkittävä.
Enää en kovin innokkaastii hurahda näihin uusiin itsehoitomenetelmiin, joita tasaisesti tarjoillaan - tämä tuntui luotettavalta ja helpolta kokeiltavaksi. Katsotaan nyt, millaiseksi harrastus ja sen vaikutus jää. Jo tähänastiset kokemukset todistavat, että kannatti ainakin kokeilla.
Ei tämä olo silti yhtä juhlaa ole ollut: eilen ulkotöistä, klapien siirrosta suojaan sain käteni kipeiksi - niissä minulla nivelrikkoa eniten on. Myös pitkäkestoinen istuminen nostaa lihaskankeuden pintaan mutta tietysti onnellista on se, että likkuessa kipuja ei juuri ole.
Sofian jumppanikin meni ihan mallikkaasti aamulla.
Eläkkeet tulivat puheeksi. Itse en niitä juuri seuraile, sen tiedän, että omani on kotivuosien ja keikkatöiden vuoksi niin pieni, että se sijoittaa minut köyhyysrajan alapuolelle! Täällä kyllä jo laskettiin, että omaisuuteni on merkittävä, tämän ison tontin ja pienen sijoitusasunnon vuoksi..))
(Maailman)talouden epävakauden vuoksi niiden varaan ei tänä päivänä voi laskea. Jo nyt vanhat asunnot Helsingissä ovat menettäneet arvoaan, eikä se pudotus ole pieni, melkein puoleen on minunkin asuntoni arvo pudonnut. Myös tonttimaakaupat ovat riippuvaisia suhdanteista - nyt kannattaisi myydä, mutta minä en myy..))
Kiitos kaikille kirjoittajille panoksestanne - aina on kiva lukea muiden elämänkuvauksia, vaikka itse ei aina pystyisi osallistumaan - hengessä voi olla mukana.
Kiitos sinulle Ande2 tuosta tiedosta ynnämuuta koskien. Hyvin ovat kirjoittajakollegat häntä kuvanneet. Samat kokemukset minullakin, vaikka en kovin pitkään häntä ehtinyt tuntea. RIP, emme selvästikään ole häntä unohtaneet...
demeter1 - kirjautuminen taas vanheni - eli ano 86 ja ano 87 olin minä, jos sillä nyt merkitystä on.
- Kiitos tarkennuksesta, Ano 14.11. Voidaanko sitten ajatella, että arkijärkeen perustuva "luonnonlaki" on riittävä ja oikea ohjaamaan ihmisen toimintaa ?
Tyhmänä kysyn. - Hyvin kuvattu juurettomuutta ja sen seurauksia. Ano 15.19. Itse ymmärrän, ettei juurettomuus aina vaadi globaalissa ympäristössä elämistä.
80-luvulla ilmiö tuli suosituksi, kun Alex Haleyn kirja "Juuret"- sai "koko maailman" etsimään juuriaan, omaa historiaansa ja sitä kautta syvenmpää yhteyttä itseensä ja toisiin ihmisiin.
Ehkä tuo havahtuminen ei ollut niin voimallista kun itse koin kun satuin tekemään työtä sukututkijoiden parissa. Melkoinen rynnistys harrastuksen piiriin ainakin tapahtui... - Hyvin kuvattu, Eliaana. On myös sanottu, että "virhe" on länsimaisessa, dualistisessa ajattelussa, missä tuo jakolinja on sisäänrakennettuna. Hyvä/paha, oikea/väärä-asetelma pakottaa meidät valitsemaan.
Jos alkaisimme nähdä etteivät nuo vastaparit ole vastakkaisia vaan sisäkkäisiä, jakolinjat voisivat sulautua toisiinsa tai ainakin menettää voimaansa.
Tietysti yhden ainoan elämän perspektiivistä katsoen tuollainen näkemys ravistelee koko olemassaoloamme, mutta niin saattavat tehdä myös jakolinjojen olemassaolo ja ylläpito.
Myös ihmistä isompi viisaus olisi tuossa tapahtumassa tarpeen, käsittääkseni. - Huomenta vai aamupäivääkö pitää toivottaa ? Taidan tehdä nyt vain "ynnämuut" - hänhän kävi aina "ilmoittautumassa" välillä..)) Hurskaistakaan ei ole näkynyt pitkään aikaan. Niin että taitaa nyt miesvoima olla vähissä ?
Tietysti en aina itsekään seuraa tapahtumia kuten "ennenvanhaan". Jonkinlaisia kiintopisteitä taidan aina hakea ja Hil-la, Nojatuoli ja tutut nimimerkit niitä minulle aina tarjoavat.
Jonkilaisesta rajoittuneisuudesta kai sekin kertoo, ettei osaa "heittäytyä", mennä meteliin mukaan, chattailla, vaan tykkää enempi tarinoista.
Nämä pilkatut "päiväkirjamerkinnät" ovat minulle vertaisseuraa - sitähän meiltä yksin eläviltä tunnetusti puuttuu.
Itse en ole sitä aikaisemmin suuremmin kaivannut, mutta nyt kun lähiystävistä on osa poissa ja/tai tapaamiset ovat syystä tai toisesta rajoittuneet huomaan tuon puutteen paremmin.
Virolainen ystäväni lähetti joulukortin ja hänen kanssaan totesimme, että niin meillä kuin kuulemma Virossakin tuo kaunis tapa näyttää jääneen, hän kertoi lähettäneensä vielä joitakin vuosia sitten 30 joulukorttia, nyt enää kymmenkunta. Sama minulla, kaksitoista korttia lähti liikkeelle, itse sain niitä viisi. Tekstareita ja puheluja tuli, mutta tykkään kyllä korteistakin.
Valmistelin joulua entiseen malliin, rekvisiittaa ei puuttunut, eikä ruokaa. Vain perinteinen joulutunnelma puuttui, enkä tiedä syytä siihen - muuta kuin sen perinteisen maailmantuskan, mikä yleensä voimistuu juhlapyhien aikaan, jos siihen on taipumusta.
Aatto meni nuoremman pojan perheen luona, joulupäivänä vierailin toisen pojan luona.
Yritin vielä saada aikaan isompaa tapaamista tänne, poikien perheiden, äitipuolen ja hänen poikansa kanssa, mutta eipä onnistunut. Ruokia piti pakastaa...))
Sellaisen huomion äitipuolen kanssa teimme, että vaikka kaikilla on ihan normaalin kokoiset perheasunnot, vieraita varten ei ole tilaa, ainakaan ruokapöydässä..))
Tietysti se on myös järjestely- ja mukavuuskysymys - istuinpaikkoja aina löytyy.
Lunta saimme lopulta mekin tänne "etelään" ja muutenkin sää oli passeli myös ulkoiluun. Melkein joka päivää pääsin metsälenkkini tekemään. Se on hyvä mielen virkistäjä ja antaa mahdollisuuden purkaa sitä vaikutteiden sumaa, mikä minulla aina seuraa kun oma rutiini rikkoutuu ja tapahtumista on paljon.
Tänään on ainakin toinen poika luvannut käväistä lapsineen, joten toivotan kaikille kirjoittajille - ja lukijoille - oikein hyvää alkavaa vuotta !
Erityiskiitos taas Hil-lalle Nojatuolin ylläpidosta ja jatkuvuudesta!
demeter1 - Aamupäivää ! Kyllä sinä Hil-la käyt hyvänä esimerkkinä järkevän ruokatalouden hoidosta, enkä oikein usko että meidän ikäpolvi ruualla pröystäilisi muutenkaan.
Hävikkiäkin yritetään vähentää ihan maanlaajuisesti - sitähän ne kuuluisat leipäjonotkin hyödyntävät.
Viimeiset jouluruuat minun täytyy valmistaa huomenna - en pakasta niitä vähiä..))
Aaton vietän nuoremman pojan perheen luona, joulun jatko on vielä auki...
Hil-lalle onnittelut tulevan merkkipäivän johdosta ! Hänelle ja kaikille kirjoittajille kiitokset menneestä vuodesta ja kaikkea hyvää tulevaan !
demeter1 - Voi, voi ! Höpöjä puhuin Mazzarellan kirjan saatavuudesta. Mukamas heti lainattavissa meidän pienestä kirjastosta. Uuslukutaidottomana sekoitin otsikot: varauksia oli yli 700 ...
- Samaa mieltä Ano 16.05, Airaksinen on leppoisa, tärkeilemätön esiintyjä - saa yleisön viihtymään...
- Arvokonservatiivina minäkin ajattelen samalla tapaa, Ano 11.35. Esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan uusintaversiot eivät saaneet minua syttymään, ei Mollberg eikä Louhimies.
Laineen Tuntematon on se "ainoa oikea", melkein pyhä luomus..))
Samalla tavalla ajattelen todennäköisesti myös tästä Myrskyluodon Maijasta. Eivätkö alkuperäisversion pääosan esittäjätkin olleet amatöörinäyttelijöitä - omasta asuinympäristöstään kotoisin ? Ehkä heidän ei edes tarvinnut näytellä, näyttää ja kertoa vain ?
Tätä uutta versiota on kyllä laajalti kehuttu eikä ole varmastikaan syytä sitä väheksyä:
hyvä ohjaaja, hyvät näyttelijät. Mutta Myrskyluodon Maija se ei ole, minulle ainakaan..)) - Noinko on nyt näreet, edellä kirjoittaneet Anot ? Että kaikille ei saa vastata ?
Kehumista olen "yleisön pyynnöstä" yrittänyt välttää, mutta nyt sitten tuli tuollainen moka - että mainekin meni..))
Mutta tosissaan. Voihan käydä noin kuin kuvaat, Ano 21.19, mutta en ota mahdollisia seurauksia omalle kontolleni. Vai pitääkö täällä olla veljensä vartija ?
Minusta kaikki Ruotsissa asuvat kirjoittajat ovat palstaa rikastuttavia enkä halua ottaa kantaa heidän keskinäisiin suhteisiinsa. - Toinen kirjoittaja kertoi Merete Mazzarellan uudesta kirjasta: "Nyt kun kirjoitan tätä". Tein heti siitä varauksen ja olin hämmästynyt kun kirja oli heti lainattavissa.
Saatan saada sen lähipäivinä.
Myös edellisen Mazzarellan, pohdintoja uskosta, sain pian. Mietin onkohan tämä "esseenomainen päiväkirja"-muoto nyt jo liian tavanomainen, kun blogeja kirjoittaa "puolet maan väestöstä" ? Mazzarellakin on kirjoittanut tuolla tyylillä pitkään.
Kaiken häneltä olen kyllä lukenut ja luen varmasti vastakin.
Kun yritin saada järjestystä omiin kirjahyllyihini huomasin, että minulla on iso kokoelma vanhuuteen liittyvää kirjallisuutta. Ajattelin lopulta keskittyä niihin - ei ole mukamas ollut pakottavaa syytä keskittyä niihin aikaisemmin..)) Nyt alkaa olla.
En viitsi/jaksa listata niitä kaikkia, mutta pari viimeksi (poistomyynnistä) löytämääni kirjaa ansaitsee maininnan: Kai Vakkuri "Vanhenemisen myönteinen voima" tuntui vähän puisevalta ja oppikirjamaiselta toistaessaan sittenkin tuttuja asioita. Kirja oli tietysti hyvin kirjoitettu ja kertaus on tunnetusti opintojen äiti.
Isomman vaikutuksen teki kuitenkin Leena Kurjen kirja "Innostava vanhuus". Se on itse asiassa oppikirja: sosiaali- , terveys- ja kasvatusalan koulutuksiin mutta on "ajatuksia herättävää ja mielenkiintoista luettavaa" kaikille, meille ikäihmisillekin.
Kirjassa pohditaan siis vanhuksen asemaa yhteiskunnan jäsenenä sosiaalipedagogiikan näkökulmasta - mutta ei mielestäni kannata antaa sen säikäyttää itseään. Vanhaa ihmistä lähestytään kirjassa kunnioittavasti, ymmärtäen eikä pinnallisesti yleistäen ja niputtaen heitä samaan muottiin.
Olen vasta kirjan alussa, mutta koen jo nyt, että se kannattaa lukea..))
Olisi kiva kuulla muilta, ovatko lukeneet vanhuskirjallisuutta ja onko se palvellut heitä ?
Sain myös lahjaksi Sanna Marinin kirjan "Toivo on tekoja". Sehän ilmestyi ensin englanniksi - "maailmanlaajuiseen levitykseen". Ymmärtääkseni se ei kuitenkaan saanut odotettua vastaanottoa mailmalla eikä sitä täälläkään juuri kehuttu.
Olen vasta selailuvaiheessa senkin kirjan kanssa mutta sen perusteella se ei kovasti innosta. Ehkä hänen vaiheensa ovat meille jo sen verran tuttuja, etteivät ne enää isoa hehkutusta aiheuta. Toki hänen persoonansa ja uransa ovat ainutlaatuisia ja hän on tehnyt paljon positiivisen Suomi-kuvan eteen - ja mihin vielä ehtiikään, nuori kun on.
Jos ajattelee "kohderyhmää" - koko maailmaa, vähän liikaa hän mielestäni keskittyy "kärsimäänsä pahaan" mediakritiikkiin aamiaissämpyläjutussa tai Kesärannan biletystapahtumassa. Uhriutuminen ei taida olla kovin hyvä asennevalinta tuon tason toimijalle, vaikka inhimillistä se tietysti on.
Finlandia-ehdokkaista Fagerholm oli ainoa minulle tuttu. Kirjasta olisi kiva kuulla lisää. - Iltapäivää ! Taitaa olla pahin painajaisemme tuo pankkikortin, lompakon tai avaimen kadottaminen. Onneksi kävi hyvin, Hil-la.
Itse olen kerran kadottanut pankkikorttini. En ehtinyt sitä edes vielä kaivata kun kaupan kassalta soitettiin ja kerrottiin, että toinen asiakas oli sen korjannut talteen ja voin hakea sen kaupasta. Enkä edes kiitosta voinut asiakkaalle esittää - tuntemattomana teki minulle melkoisen palveluksen !
Kerran sain itsekin sen tehdä tuntemattomalle. Menin pankkiautomaatille ja ennen minua siitä poistui toinen asiakas kiireellä. Niin kiireellä, että jätti rahat automaatille. Hän oli jo näkymättömissä kun sen huomasin ja mietin mitä piti tehdä. Muuta en osannut kuin viedä rahat pankkiin, ehkä asiakas palasi niitä kyselemään ja sai rahansa. Tuskin pankkineiti niitä omaan taskuunsakaan laittoi..))
Olisipa minullakin samanlainen tilanne kuin Hil-lalla ja monella muulla täällä: työt tehty, voi huokaista ja keskittyä odottamaan joulun ihmettä.
Sain kyllä eilen siivottua - sen minkä olin aikonut - mutta isoin kaaos minulla vallitsee aina "paperipuolella": lehtiä kertyy pinoiksi, joukossa luettuja tai lukemattomia kirjoja. Paikasta toiseen niitä yritän siirrellä, mutta eihän se paljon auta - niitä vain on liikaa - kuten tietysti kaikkea muutakin tänä päivänä, minullakin, joka en enää mitään hanki mutta sensijaan kierrätän ja kun sen kaikki tietävät erinäistä tavaraa ilmestyy meille, viime aikoina tietysti lähinnä varastoitavaksi poikien avuksi.
Poutapäivä tuli kuitenkin eilisen sadepäivän jälkeen. Onhan se outoa, että lähellä joulua ollaan tässä tilanteessa: sula maa, puro solisi kun metsän reunassa, suon laidalla kävelin.
Voi tosiaan kysellä: "No onkos tullut kesä"..)) Pikkulintuja ei edelleenkään pihallani näy, vain harakka yritti laiskanlaisesti kurkottaa jyviä ruokinta-alustalta...
Jaksamista ! Leppoisaa joulun odotusta !
demeter1 - Onneksi Hil-la jo kehui kirjoituksiasi, Ramoona, ja ymmärsin, että moni muukin niitä tahtoisi kehua. Hyvin pääsee siipeilemään tunnelmaan ja kuvauksiin ja aina löytyy toteutettavaa, minimalistillekin..))