- Keskipäivää ! Niin, keskustelustahan me usein täällä keskustelemme..)) Siitä puhe, mistä puute ?
Itse olen jo tyytynyt siihen, että lyhytsanainen, chattailevä viestittely on somessa hallitseva ja näyttää siltä, että niin on täälläkin. Turha yrittää/odottaa muuta ? Jos kirjoittaa toisin, tuntee olevansa väärässä seurassa. "Turhaa, tyhjää puhetta", liian runsassanaista, ei jaksa lukea, näin olen omalla kohdallani palautteista ymmärtänyt.
Tietysti muunkinlaista palautetta on tullut, sen muistan ja siitä olen aina ollut hyvilläni ja kiitollinen - silloinkin kun on kerrottu sen olevan manipulointia ja haitaksi kokonaisuudelle...))
Tämä osio, 80+, ja ennen muuta Nojatuoli, palveli minua alkuun tosi hyvin: kerronnallista, arkista viestittelyä sovinnollisessa ilmapiirissä. Nyt kerronnallisuus on mielestäni vähentynyt ja välillä tuntuu, että muotoseikat ovat tarkan syynin alla, niitä korjaillaan, viestin muu sisältö näyttäisi toisarvoiselta. Viesteiltä odotetaan myös viihteeellisyyttä. Ellei itse koe omaa arkeaan tyydytystä tuottavana, fiiilikset pitäisi saada täältä ? "Aina hauskaa olla pittää" - tai sitten odotetaan sitä "dynamiikkaa" ja sitähän erilaiset provot yleensä synnyttävät.
Naljailu on myös oivallinen keino saada väki syttymään ja näppäimet laulamaan...
Mitä tämä kertoo meistä, sopii kai kysyä ?
Tuossa Paloman kuvauksessa on kohta, jonka nostaisin esille. Hän kirjoittaa: "jos kirjoittaa tuntemattoman ihmisen kuulumisia niin niitä kutsutaan juoruiluksi".
Ei kai kaikkia kuulumisia sentään ? Mielestäni sävy ratkaisee. Voi kertoa toisesta valaistakseen asiaa tai vaikka peilatakseen omaa asennettaan, kuullakseen mitä mieltä muut ovat asiasta, mikä askarruttaa omaa mieltä.
No, tämä nyt tietysti on katteetonta toiveikkuutta, harvoin rakentava keskustelu/vuoropuhelu toimii muuallakaan, mutta toisaalta se voi toimia myös täysin tuntemattomien kesken ja siihen kai näillä alustoilla toivonsa asettaa.
Ja meillä täällä Nojatuolissa on vielä se etu, että meillä on yhteisenä ikä - yli 65 ..))- ja sen tuomat haasteet ja lisäarvona jonkinasteinen tuttuus keskenämme, kenellä enemmän, kenellä vähemmän.
Jatkuvuutta, Hil-lan ison panostuksen ansiosta, ei mielestäni voi koskaan yliarvostaa maailmassa, jossa meidän täytyy yhä enemmän luottaa toistemme apuun ja läsnäoloon.
Olin jo kuvitellut jättäneeni julistajan roolin, mutta aina se vaan näyttää esille putkahtavan..))
Kaikki on tallessa, sanotaan ja mikä puoli milloinkin voi saada meissä valtaa ?
Aamullta katselin puoli seiskaa. Siinä haastateltu näyttelijä kuvasi ADHD:n, tarkkaavaisuushäiriön, tunnuspiirteitä ja tottakai tunnistin ne itsestäni - kuten moni muukin..))
Jopa tässä iässä pystyy saamaan ikioman diagnoosin, onhan se hienoa !! Vaikka onkin koko ikänsä sen kanssa kamppaillut, oppinut elämäänkin tekemättä siitä isompaa numeroa.
Valoa mieliimme.
demeter1 - Keskipäivää ! Samoihin aikoihin minunkin päiväni alkaa, Hil-la, viiden aikoihin, ja samalla tavalla yritän jatkaa uniani, vaikka koiranuneksi se yritys usein jää.
Nyt olen muutaman päivän - tai yön - ollut tosi onnekas: hyvää, syvää unta on riittänyt kuudeksi tunniksi ja vähän kevyttä unta sen päälle. Pari viikkoa sitten, kun tapahtumista oli liikaa, unet jäivät vieläkin vähemmäksi ja jouduin turvautumaan Melatoniiniin, mikä kyllä auttoi unensaannissa, mutta teki heräämisestä oudon tuntuisen, pää tuntui tosi raskaalta.
Vanhuuden vaivoja nämäkin ja moni ikätoveri on joutunut turvautumaan lääkitykseen, Mirtazapiiinistä (?) on täälläkin puhuttu.
Vasta hoksasin, kun sanoit Hil-la, että kirjoittaminen vaatii voimia. Mielestäni se kyllä myös antaa niitä - ainakin jos kirjoittaa "puutaheinää", tajunnanvirtaa, mitä taidan itsekin suoltaa - ja siitä seuraa sitten viestien pituus.
Toisenlainen teksti kyllä kysyy minulta sekä aikaa että voimia. Paria joulukirjettä nyt hahmottelen veljentytöille ja se vaatii kyllä virittäytymistä, kun ymmärtää, että he ovat toisen ajan lapsia, osaavat vaatia enemmän elämältään ja myös muilta ihmisiltä - kai meidän ikäpolvi on sittenkin ollut enemmän "elämän käytössä", tottunut väistymään, sopeutumaan, sovittelemaan...
Poutapäivä tuli kuitenkin tänne. Linnuille laitoin eilen syötävää ja hämmästyin kun ei yhtäkään lintua ilmestynyt paikalle. Niin kävi pikkumiehellekin viime vuonna kun sai toivomansa lintulaudan. Kauan meni ennenkuin suvaitsivat tulla ruokailemaan.
Siivousta olen alkamassa kun tuntuu, että tänään saattaisi siihen voimia löytyä.
La Promesasta jäi pari jaksoa katsomatta. Vähän kököltä se juonittelu välillä tuntuu, mutta minulle sarja käy pääntyhjennysrituaalina.
Mukavaa päivää !
demeter1 - Tahallinen väärinymmärtäminen taitaa nyt olla se suosituin kiusaamisen muoto.
Kevenikö nyt olosi kun sait tuon sanottua, Ano 18.45 ?
Mutta harmisi viestin pituuden suhteen on tietysti oikeutettu. Onneksi eivät sentään "kakki" syyllisty samaan..)) - Keskipäivää ! Kiitos Hil-la noista mietteistäsi. Ne palvelevat ainakin minua, saan tuntea, etten ole yksin aatosteni kanssa.
Minäkin tunnen suurta vierautta tässä nykyisessä keskustelukulttuurissa, missä MINÄ on hallitsevassa asemassa, puhutaan, julistetaan, mutta ei kuunnella. Oma näkyvyys tuntuu olevan ykkösarvo - sen eteen tehdään töitä, sen parissa ainakin sitä hakeva näyttäisi
viihtyvän.
Kulttuuricocktailissa vieras kuvasi tätä hyvin: keskustelu keskittyy aina oman minän ympärille, mikä koskee itseä, kiinnostaa, muu ei - sitä ei ole olemassa.
Ääriesimerkkinä tulee tietysti heti mieleen tuo, minkä Hil-la mainitsi: välinpitämättömyys lähimmäisistä. Se on helppo ohittaa "faktoihin" vedoten: me, maailman onnellisin kansa,
elämme hyvinvointivaltiossa, täällä meidät hoidetaan vauvasta vaariin.
Joka ei tuota mantraa toista, on jotenkin viallinen, "negatiivinen", valittaja ja se, joka on itse jäänyt turvaverkkojen ulkopuolelle on luuseri, syrjäytynyt omasta syystään, häntäkään ei ole - muualla kuin tilastoissa ja niitähän ei tarvitse lukea.
Pysytään me "onnistujat" oman kuplamme sisällä, viihdytään ja kulutetaan - sitähän meiltä odotetaan kun on ensin sopeutettu palvelemaan taloudellista kasvua - kysymättä onko siinä mieltä ja mikä on sen hinta - kun elinolosuhteet omalla pallollamme heikkeneävät kaiken aikaa luonnonvarojen hupenemisen ja ilmastonmuutoksen seurauksena.
Niin että kai sitä täytyy sittenkin katsoa itsensä onnekkaaksi, kun vielä pystyy tuntemaan ahdistusta ja surua ihmisen ja maailman tilasta - "vaikka se ei mitään hyödytä" kuten aina meitä"yliherkkiä" aina muistutetaan.
Tottahan se on, ettei meistä maailmanpelastajiksi enää ole, jos on koskaan ollutkaan, mutta minusta se "pelastaminen" voi olla hyvinkin arkista ja pienimuotoista: yhteydenotto, arjen palvelus, tai vain hyvällä muistaminen, rukous, jos sen kokee luontevaksi. Kunhan vain hetkeksi astuu ulos omasta kuplastaan, näkee toisen ja tervehtii häntä hyväntahtoisesti -
ainakin omassa mielessään.
Taas tuli paatoksellista, ehkä jopa hurskastelevaa puhetta, synnitön en ole itsekään: vaikka kulutukseni on minimaalista ja hiilijalanjälkeni on pieni, olen saanut kaikki hyvinvointivaltion palvelut pyytämättä - yhteisestä kakusta ne on viipaloitu.
Vaikka olen "myötätuntoon sairastuneena" todistettavasti tehnyt paljonkin yhteiseksi hyväksi, vaille en ole itsekään jäänyt, vähintäinkin arvokasta elämänkokemusta ja hyvää mieltä olen "palveluksistani" saanut.
Niinpä on tämänkin tilityksen jälkeen hyvä asettua tähän päivään: hieno ulkoilusää, ripaus lunta maassa, joulun odotuksen henkeä ilmassa.
Menen ainakin hetkeksi Hil-lan seuraan La Promesaan..))
Hyvää alkuviikkoa kaikille,
demeter1 - Kiva kuulla sinusta Neeasa - hyvin on sinullakin homma hanskassa. Minulla se hanska taitaa vielä olla hukassa..))
Mutta, kuten sanot, aina helpottaa jostakin päin kun lumitöitä ei ole. Vielä ehtii - ja tuohan se lumi tullessaan hiukan valoa tähän pimeyteen...
Joulun tekemisen ammattilaisia täällä on runsaasti kuten kirjoituksista näkee. Joulu on kuitenkin tasapuolinen, tulee meille kaikille !
Odotellaan sitä hyvillä mielin,
demeter1 - Iltapäivää! Älähän stressaa Hil-la ! Toppuuttelee toinen stressaaja..)) En voisi kuvitellakaan. että pystyisin panostamaan jouluun niin paljon kuin sinä olet tehnyt jo tassä vaiheessa.
Osaajat osaavat vai miten se meni ? ..))
Itse olen varoitellut omiani, etteivät laske paljon minun varaani. Voimani eivät riitä siihen, mihin ne ennen riittivät. Matalalla profiililla mennään.
Lahjojen tilalla on nyt jouluraha molemmille perheille, ruokien kehittely on vielä "vaiheessa".
Perinteiset jouluruuat taitaa valmistaa Saarioinen, jotakin tuttua ja kevyttä saatan tehdä itse. Eivätkä nuoret perheet ole itsekään tarkasti päättäneet miten ja missä joulunsa viettävät. Monta vapaapäivää on kuitenkin työssä oleville ja koululaisille tarjolla, joten uskon saavani vieraita ja tulevani kutsuksi jonnekin..))
Suklaarasioita ostin siltä varalta ja myös muutaman joulukukan, kukka-asetelmia ajattelin vielä tehdä - ennen tein niitä paljonkin. Joulukortit sain ajallaan liikkeelle, mutta kuten Hil-lakin kertoi, monta muistettavaa jäi puhelimen tai tekstarien varaan, siitäkin huolimatta että muistettavat vähenevät vuosi vuodelta.
Itse sain jo kaksi korttia tänä aamuna: lapsuuden ystäviltä. Kiitollisuutta tunne heistä - että meillä on vielä toisemme...
Eilen meillä oli kyläkerhon haikeat mutta iloiset päättäjäiset. Ohjaaja muuttaa paikkakunnalta ja kaupunki ottaa tilan muihin tarkoituksiin, vanhat saavat väistyä.
Ei sillä, kyllä täällä tarjontaa riittää senioreillekin; kaupunki, seurakunta ja kolmas sektori niistä pitävät huolta.
Itse en ole enää yhtä innokas osallistumaan kuin aikaisemmin. Lähteminen tekee tiukkaa -
ellei sitten ole kyse metsään menosta..)) Pienenkin matkan suunnittelu (julkisilla kulkuneuvoilla) tuntuu ylivoimaiselta, ovelta ovella kyyti vielä sujuu..))
Tämä minun arkeni on saanut lisäsisältöä myös siitä, että miniäni tulee toisinaan etätöihin tänne. Koiraneitonen on vielä sillä tavoin keskenkasvuinen, ettei se pysty takaamaan ehdotonta työrauhaa miniälle, joka joutuu kuitenkin asioimaan puhelimessa, joskus jopa kokoustamaan sitä kautta.
Myös lapsenlapset tarvitsevat hetkellisesti mummoa. Vaihtelustahan se minulle käy ja tuntuuhan se hyvältä, että voi sillä tavoin osallistua nuorten perheiden elämään - lujilla pitää työelämä heitä, näin olen ymmärtänyt.
Älähän Hil-la väheksy omaa panostasi tämän palstan kohdalla. Olet varmasti tehnyt yhteiseksi hyväksi enemmän kuin kukaan. Viestisi välittävät aina vahvaa läsnäoloa ja hyväntahtoista kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan. Eikö se ole ihmisyyttä parhaimmillaan ?
Emme taida täällä nytkään elää sellaista rauhantilaa, mitä monet (?) kaipaisivat mielensä virkistykseksi ?
Monesti on annettu ohje, ettei kannata vastata jos näkee, ettei toisen kirjoittajan kanssa löydy yhteistä aaltopituutta. Niin kai sitten. Keskustelua poissulkeminen ei kuitenkaan taida olla ja sitä kai täällä kuitenkin haetaan ? Niinpä itse arvostan Hil-lan tapaa huomioida myös tällaiset kirjoittajat.
Hämärtää jo ja minulla on urakka kesken. Klapeja olin kärräämässä puuvajaan kun väsähdin ja istuin koneelle.
Hämärän hyssyä itse kullekin,
demeter1 - Niin, voihan se olla noinkin, Ano 17.09, tai sitten ei..))
Oma näkemykseni perustuu tietysti vain omiin kokemuksiini täällä ja tietysti lopulta siihen tulkintaan mitä muiden käyttäytymisestä olen tehnyt. - Kiitos viestistäsi Ano 15.00 ja linkistä Ukkolan kolumniin. Näin siis oli (jo) kymmenen vuotta sitten ? Hyvä kolumni kaiken kaikkiaan.
Paha sanoa onko nyt paremmin vai huonommin - yleensähän kaikki vaan huononee..))
Itse olen näkevinäni että sama meno toistuu joka puolella, jopa eduskunnassa. Ei oikein kestä edes kyselytuntia seurata. Ja kun täällä moderointi on olematonta, eikä ylläpito piittaa ilmoituksista niin paljon kirjoittajat ja lukijat joutuvat itse "moderoimaan"- sakinhivusta annetaan tarvittaessa - ja ilman tarvettakin tietysti.
En kuitenkaan koe, että tämäkään palsta olisi täysin yleispätevä otos siitä, millaisia ko ikäryhmät ovat meillä. Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan - sitä voisi mielestäni soveltaa tännekin - kun kerrankin on "lupa sanoa", puhua suunsa puhtaaksi niin houkuttaahan se, etenkin niitä, joita ei ole aikaisemmin missään kuultu. Heitäkin löytyy ikäryhmistä, uskoisin.
Missään nimessä tämä ei mielestäni ole mitenkään homogeeninen ryhmä, meitä on moneksi ja siinä piilee tavallaan myös palstan "viehätys" - mikään inhimillinen ei ole täällä vierasta..))
Tietysti aika ajoin mopo saattaa karata käsistä ja täytyy luottaa siihen, että kun jokin tilanne ajautuu äärimmilleen sillä on taipumus laueta luonnostaan, palsta elää, pyrkii korjaamaan itse itseään.
Näin tahdon ajatella ja nähdä. - Sopii minulle, Siili25..) )Ihminen on (sittenkin) ihmisen toivo...
Kunpa me kaikki saisimme sen todeksi elää. - Totta Siili25, minähän tuossa pitkässä viestissäni kysyin, onko toisilla kirjoittajilla kokemusta (läheisten) muistisairaudesta osatakseni itse KOHDATA muistisairaan ystäväni.
Eli minun syy kun nyt on tapana syyllisiä nimetä. Itse sain todella hyvää informaatiota asiasta ja ainakin minulla se menee niin, että otan vastaan infoa huomattavasti paremmin vuorovaikutussuhteessa kuin wikistä lukien. Bonuksena tulee vielä tuo kokemusasiantuntijuuden ulottuvuus, mitä täydentää tietoa. - Mistä tuo vihamielisyys, edellä kirjoittaneet Anot? Ikävää maalitusta mielestäni täysin asiallisiin ja hyvää informaatiota tarjoaviin Siili25 viesteihin.
Eikö voi ohittaa vähin äänin ellei asia kiinnosta tai kosketa ? Aina näköjään joku/jotkut tahtovat olla päällepäsmäreitä silloinkin kun tutut maalitettavat ovat hiljaa.
s - Minä en antaisi noin murskaavaa arvioita ikäryhmissä kirjoittavista kuin annat kirjoituksesi lopussa, Ano 21.50.
Vakavasti muistisairas tuskin osaisi edes käyttää tietokonetta puhumattakaan oman mielipiteensä ilmaisemisesta. Ehkä kärjistit hiukan ?
Kuten saattaa tehdä myös sellainen kirjoittaja, joka on "hautonut" asioita mielessään
pitkään ja vasta nyt päättää niitä ilmaista.
Minusta tämäkin keskustelu osoittaa, millainen voimavara meillä on toisistamme, vertaisista. Meillä on ammatillistakin tietämystä ja osaamista ja niiden lisäksi arvokasta elämänkokemusta jaettavaksi.
En väheksyisi niitä. Siitäkään syystä, kuten täälläkin todettiin, vanhushoivaa ajetaan alas kovaa vaihtia, emmekä tiedä mikä meitä odottaa. Hyvät neuvot ovat aina tarpeen, ei oppi ojaan kaada.
demeter1 - Kiitos teillekin Paloma ja Siili, toistamiseen, kokemustenne jakamisesta. Kyllä tällainen kokemusasiantuntijuus antaa paljon: sekä ajattelemisen aihetta että myös rohkaisua ja toivoa. Koskaan ei tiedä milloin vastaavaa tulee omalle kohdalle.
- Aamupäivää ! Kiitos Hil-la kokemuksiesi jakamisesta (muistisairaus) ja kiitos Siili25 - ihan verrattomia ohjeita ja - tuli mieleen - että niitä voisi hyvin soveltaa täälläkin, meidän "vähemmän muistisairaiden" kesken...))
On kai vielä helppoa silloin kun voi omaan unohteluunsa suhtautua viileän asiallisesti tai vaikka naureskellen?
Hil-lan ja myös minun kohdalla kyseessä on henkilö, joka on ollut aikaisemmin aktiivinen ja osaava. Heidän kohdallaan on varmasti läsnä myös paljon surua kun ymmärtää menetyksen suuruuden. Ymmärsin, että Hil-lan läheinen ei kärsi itse, minun tuttuni kärsii - ainakin tällä hetkellä. Ymmärrän kuitenkin, että kun sairaus etenee, kärsimys usein vähenee.
Ihan pakko on minunkin tänään päästä ulos. Aamujumppakin jäi väliin kun pikkumies tuli odottelemaan koulun alkamista. Herätys tuli taas aamulla puoli viiden aikaan ja kun pari tuntia olin unta tavoitellut katsoin viisaammaksi nousta jalkeille.
Olen nyt tämän tapahtumisen runsauden vuoksi joutunut turvautumaan melatoniiniin, se auttaa minua pääsemään syvään uneen, vaikka ei välttämättä kovasti uneen pituutta lisää.
No. Vanhuuden vaivoja nämä. Hyvää on tietysti se, että särkyjä minulla ei ole, päässä vain pyörii se katkeamaton tajunnanvirta..))
Hyvää päivää kaikille,
demeter1
La Promesaakin pitäisi päästä seuraamaan. Kovin väkisin värkätyltä vaikuttavat nyt nämä tarjolla olevat jaksot, mutta katsoa ne nyt kuitenkin pitää...)) - Niin, tuskin tuosta Kantolan asusta olisi numeroa tehty ilman etukäteiskohua. Eikös asua vähän korjailtukin ennen "ulostuloa" ?
Ajat muuttuvat. Muistan kun Alli Paasikiven hihattomia juhla-leninkejä paheksuttiin, kun vanhan naisen hyllyvät käsivarret näkyivät koko komeudessaan.
Niistähän tuli meille ihan uudissana: "allit" taitavat olla vanhojen naisten ongelmana tänäkin päivänä..)) - Iltapäiväksi venyi minun aamuni, kun aamupäivän hoitelin asioita, sovittelin aikatauluja.
Meidänkin juhlat ovat sitten takanapäin. 6.12. tuli poikien isän kuolemasta kaksi vuotta - oli sovittu tapaamisesta läheisten kesken, mutta nuoremman pojan perhe poti tätä liikkeellä olevaa sitkeää flunssaa - on ottanut yllättävän koville sen sieto, olen muiltakin kuullut. Pienemmällä joukolla oltiin koolla.
Vähän verkkaiseksi on käynyt yhteydenpito poikien isän vanhan ja uuden perheen kesken. Kyllä meidän ikäpolvi taitaa kuitenkin olla se, joka vielä sukuyhteyksiä pitää yllä, eivät nuoremmat niinkään - vai onko näin vain meillä ?
Yllättävän lämminhenkinen tapaamisesta kuitenkin tuli, aina ei ole ollut niin. Jaettu suru voi myös yhdistää, poistaa esteitä ihmisten väliltä - kilpailuasetelma saattaa olla sisäänkirjoitettuna näissä uusperheviritelmissä.
Telkkarin Ilsenäisyyspäivän vastaanotolle ehdin, kun vieraat olivat lähteneet. Olihan siinä katseltavaa, juhlan tuntua. Pääosin kauniita asuja naisvierailla, toinen olkapää paljaana tuntui olevan "uusi" trendi puvuissa. Erika Wikmanin asuvalinta osoitti mielestäni täydellistä tilannetajun puutetta, häveliäisyydestä puhumattakaan, samaa voi kai sanoa Anu Kantolan asusteesta.
Onneksi sekä Suzanne Ines-Stubb että Jenni Haukio edustivat kunniakkaasti korkeassa asemassa olevan naisen "hillittyä charmia", ilman itsekorostusta.
Musiikkivalintoja minäkin ihmettelin. En ole asiantuntija, mutta kovin epävireiseltä kuulostivat kappaleet minunkin korvaani, sen mitä niitä kuuntelin/katselin.
Presidenttiparin aloitusvalssi sensijaan oli kaunista katseltavaa - liikunnallinen, sopusuhtainen pari minunkin mielestäni.
Minusta Alexander Stubb on saanut olemukseensa lisää arvokkuutta - sitä häneen alussa kaipasin. "Isä"-Stubbissa sitä oli, oli kuulemma meidän presidenteistä toinen, joka sai tervehtiä omaa poikaansa presidentin vastaanotolla.
Katri-Helenan Viimeistä iltaa pääsin katsomaan vasta Areenalta. Samaa ihmettelin: nuorten runsasta edustusta konsertissa, ihan kyynelissä, haltioissaan tuntuivat olevan.
En ole itse ollut Katri-fani, mutta arvostan tietysti hänen mittavaa uraansa ja sitä vahvaa läsnäoloa, mitä hän pystyy välittämään yleisölle, jopa saamaan heidät mukaan omaan voimakenttäänsä.
Itse spektaakkeli oli kyllä sellaisenaan niin vaikuttava, että siinä jäi vain haukkomaan henkeään kun aavisti sen osaamisen ja ponnistelun määrän, mita hanke on tekijöiltään vaatinut. Hyvä valinta itsenäisyyspaivän ohjelmaksi.
Sunnuntaina sain vielä yhden vieraan, perhetutun jota olin hankkinut kutsua kylään koko syksyn. Vähän jännittyneissä tunnelmissa olin, kun yhteyksissä ollessa hänen nykytilanteensa: masennus ja/tai muistisairaus ovat tehneet kanssakäymisestä haasteellisen, minulle ainakin. Kauan kesti nytkin ennenkuin löydettiin yhteinen aaltopituus eikä toinen joutunut kaiken aikaa toteamaan "en muista"...
Yhteiset, varhaiset muistot olivat niitä, jotka sopivat jaettaviksi, onhan meidän ystävyyskin kestänyt yli 50 vuotta.
Monesti olen miettinyt, millainen etiikka pätee näissä suhteissa, ystävyydessä, joissa toinen tuntuu käyvän yhä vieraammaksi. Pitääkö vaan sitkeästi pitää yhteyttä, kulkea vierellä ?
Onko muilla kokemusta tällaisesta? Hil-lalla on, sen muistan, muista en täältä tiedä.
Vain onko niin, ettei aiheesta tahdota puhua, edes anonyymeinä, jollaisena itseänikin täällä pidän. Kuitenkin, mitä pitempään eletään, sen todennäköisempää on,
että joudumme tekemisiin muistisairauden kanssa, joko omalla tai läheisen kohdalla.
Pitkää puhetta osaan näköjään tuottaa, mutta en noita taitoja mitä Hil-la ja monet muut täällä osaavat: hoitaa oman kotinsa ja oman ruokataloutensa.
Aina kun saan vieraita, joudun katsomaan kotiani vieraiden silmin ja saatan jopa tuntea tätä modernia kotihäpeää. Kierrättäjä olen, olen kerronutkin, että ainoat uusina ostetut kalusteet minulla ovat Lundian kirjahyllyt ja nekin ovat tietysti jo kymmeniä vuosia vanhat.
Muut kalusteet ovat kirpparin löytöjä tai ystävien/tuttujen hylkäämiä.
En voi oikeastaan väittää, ettei minulla olisi ollut varaa toimia toisin jos sitä olisin tahtonut: minä vaan tykkään kaikesta vanhasta, niistä tarinoista, siitä "hengestä", minkä voi aistia vaikka itse nikkaroidusta kalusteesta tai tutun tai sukulaisen käyttämästä pöydästä tai tuolista.
Silti tykkään katsella muiden kauniisti sisustettuja, moderneja koteja, en vain itse niitä välttämättä tahdo. Ehkä joskus tulen toisiin ajatuksiin, mistä tietää.
Voi, voi ! Mitenkähän monta kertaa tämänkin lukija toteaa (ainakin mielessään) EVVK, ei vois vähempää kiinnostaa.
No. Lukupakkoa ei ole, eikä paperi tiettävästi täältä lopu. Enkä sentään kirjoita ihan joka päivä ! Enkä myöskään osaa chattailla, rupatella...Että seli, seli.
Hyvää arki-illan jatkoa kaikille,
Täällä on satanut kolme päivää putkeen. Ei asiaa ulos. Siksi kai sitä tämän koneenkin ääreen juuttuu...
demeter1 - Voi sentään. Kömpelöt sormeni taas hipaisivat jotakin näppäintä, teksti jäi oikolukematta ja väljyyttä tuli enemmän kuin oli tarkoitus...
- Minä en kyllä näe kisaa missään, Ano 18.59, yhteensattumia vain, mutta kuten tiedetään:
lukija kirjoittaa viestin uudelleen omassa päässään, siitähän se "hauskuus" syntyy... - Kiitos vinkistä, Ano 16.46 ! ..)) Juuri noin täällä on käynyt - lähes uusia omakotitaloja on purettu uuden, "tehokkaamman" rakentamisen tieltä...
- Iltapäivää ! Kovasti on kirjoittajilla jouluvalmisteluja meneillään, minulla ei edelleenkään mitään.
Isompi asia tuli yllättäen ajankohtaiseksi talon sähkösaneeraussuunnitelman yhteydessä. Urakan loppusumma oli niin iso, että pisti miettimään kannattaako vanhaan taloon sittenkään investoida kun tällä tietämällä kukaan "tuttu" ei minun jälkeeni tule tähän asumaan, enkä itsestänikään voi mennä takuuseen, miten pitkään pystyn tässä asumaan.
Trendi on nyt sellainen, että vanhaa ei korjata. Vanha talo, vaikka se olisi peruskorjattu, ei kiinnosta, uutta pitää olla ja kun tonttimaa on arvokasta, se täytyy hyödyntää. Jos/kun omakotitalon saa täällä rakentaa 500 neliön tontille, omalleni pystyisi rakentamaan niitä neljä!
Minulle, joka asumisessakin arvostan perinnettä, henkeä, tuo linja on kauhistus, eikä julkisuudessakaan enää taida olla ketään, joka puhuisi esim korjausrakentamisen puolesta, Panu Kaila sitä ansiokkaasti teki, ketään muuta en itse ole skarpannut.
Juhani Pallasmaa taas varoitti liian tiiviistä rakentamisesta vuosikymmeniä sitten.
Sanoi sen synnyttävän sosiaalisia ongelmia.
Tiiviin asumisen kielteisistä vaikutuksista ihmisiin ja yleiseen viihtyvyyteen on paljonkin tutkimustietoakin, mutta eipä niistä puhuta eikä haluta nähdä syy-ja seuraussuhteita edes rikostilastoja tarkastellessa.
No. Tästäpä voisi jauhaa loputtomiin mutta aihe ei taida meidän ikäisille olla kovin ajankohtainen - omatkin tuttuni asuvat pääosin kerros- tai rivitaloissa. Toisaalta, monet heistä kertovat kyllä vaikeuksistaan tottua uuteen asumismuotoon, kuten naapurini maalla; itserakennettu omakotitalo oli koti, kerrostaloasunto on "kortteeri"..))
Muutakin omaa arkea kuormittavaa järjestelyä on ollut: miniän koiraneitonen oli sterilointileikkauksessa - vai onko sillä jokin hienompi nimi ? - ja oli vähän levoton sen jälkeen. Miniä tekee paljon etätöitä ja tuli tänne, rauhalliseen ympäristöön - muutamiksi tunneiksi. Suljetun oven takana teki töitä, ei minua häirinnyt, mutta kyllähän pienikin poikkeama tutusta rutiinista aina aiheuttaa jonkinlaisen liikahduksen omaan kuvioon.
Sitten oli taas raskaimpien syystöiden päivä: trampoliinin purku, kaadettujen puiden tuunaaminen klapeiksi...
Vanha ei noissa töissä nuorru eikä juuri voimaannukaan, ainoastaan väsyy.
Uusi koetus on kuitenkin edessä viikonlopulla. Pitkään on toivottu, lähinnä poikien äitipuolen taholta, että järjestäisin muistolounaan - itsenäisyyspäivänä tulee kaksi vuotta poikien isän kuolemasta. Tilan vähäisyyden vuoksi leski itse ei sitä järjestä - kai ? -
Hän muutti yksin jäätyään pieneen asumisoikeusasuntoon. Paljon on sielläkin ongelmia ollut; häätöä vailla oleva narkkariasukas ylemmässä kerroksessa, putkiremontti erityisjärjestelyineen päällä, postinjakelu asuntoihin keskeytetty, postin nouto toisesta kaupuniginosasta...
130 neliötä oli heidän yhteinen kotinsa, joten paljon oli "perinnönjakoa" ennen muuttoa pienempään asuntoon, minäkin perin kalliin sähköpyörän, mikä on vieläkin koeajamatta...
Tylsää raportointia - Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa pöytälaatikkoon..)) Mutta kiva oli lukea muiden jouluvalmisteluista, joulumuistoistakin.
Olihan viestien joukossa tietysti tuttua tylytystäkin. Vaikuttaa vähän siltä, että joku nuorempi tykkää ivata ja halveksia mummoja vai teemmekö me sitä toinen toisillemme?
Vähän nurinkuriselta tuntuu, että meillä on "oikeus"sanoa, kirjoittaa, mutta ei minkäänlaista velvollisuutta, esim harkita mitä sanomme, punnita seurauksia.
Ainahan ei sanojaan pysty sovittelemaan kaikille otollisiksi, mutta pystyykö itse näkemään mikä on pahan- mikä hyväntahtoista ? Jos pystyy, niin mikä saa valitsemaan pahantahtoisuuden ? Sitä on kai täällä pohdittu iät ja ajat, mutta mielestäni ainakin Anojen joukossa on ollut niitä, jotka ottavat härkää sarvista: vetävät tylyttäjiä tilille. Hyvä he !
La Promesassakin päästiin lopulta viettämään Catalinan häitä ! Oli aika jännä seurata häävieraiden ilmeitä. Hyviä näyttelijöitä on sarjassa paljon.
Ja pappi Samuel on oikein ihmeidentekijä ! On saanut Petrankin pehmenemään - ja aika uskottavasti vielä..))
Hyvää joulunvalmisteluaikaa kaikille. Teiltä se käy !..))
demeter1