- Yksi on juuri oikea määrä. ;) Kiitos.
- Kuulostaa just hyvältä sunnuntailta! Ja varsinkin salin jälkeen voi ihan hyvällä mielin penkkiurheilla, vaikka niin voi kyllä mielestäni muutenkin. :)
Ehkä juuri tuo anonymiteetti helpottaa avaamaan tuntojaan. Ja mikä onni olikaan, että sattumalta törmäsit kirjoitukseeni ja vastasit. Olin varautunut ihan hirveään moraalisaarnojen ja sivaltavien sanojen ryöppyyn. Siinäkin ainoa lohtu on anonymiteetti.
Eli olemme siis molemmat sekä treffeillä, että täällä. ;D
En nyt tyrkytä itseäni sinulle seuraksi, mutta voit ottaa ehkä sitä kautta minuun yhteyttä, jos tuntuu, että keskustelu olisi hyvä siirtää pois palstalta. :)
Ihan kaikkia sydämen asioita en tänne halua kirjoittaa eikä se kovin fiksua olekaan.
Ja onhan meitä sielläkin suojelemassa anonymiteetti. Nimimerkeillähän kai postit ym. toimii. :) - Kävin tuossa aamulla kävelyllä ja paljon asioita tuli mietittyä. Ajatuskin kulki yllättävän hyvin, vaikka pakkasta olikin parikymmentä astetta. :)
Vastaan tuli joitakin ihmisiä, osa yksin osa kaksin. Mietin, että kukaan ei koskaan voi arvata miten yksinäinen toinen voi olla tai mitä muuta murhetta kukakin sydämessään kantaa.
Mietin, että näkeekö kukaan minusta mitä tunnen. Mitä mietin ja murehdin. Tuskin.
Hymyn taakse ei kukaan osaa katsoa, kuinka voisikaan.
Melkein naurahdin itselleni kun ajattelin aamullista reaktiotani. Kuinka ihan tavallinen ystävällinen keskustelu voi tuntua niin hyvälle, kuinka se oli aamun ensimmäinen ajatus.
Ei pakkanenkaan purrut eikä haitannut, eikä naama ollut jäätynyt hymyyn. Oli kiva hymyillä auringolle kun oli saanut purkaa sydäntään. :) - Huomenta! :)
En oikein ikinä ole ymmärtänyt miksi asioista on niin vaikeaa päästä edes johonkin puheyhteyteen. Niinä kertoina kun olen ottanut asian käsiteltäväksi, on kuitenkin lähtökohta ollut se perinteinen toinen puhuu toinen puolustautuu. Eihän se mihinkään etene.
Parisuhde muuten on ihan ok, mutta mielestäni läheisyys ja seksi ovat se voima mikä tekee kahdesta ihmisestä parin. Ei tiskaaminen tai imurointi, lasten harrastukset tai asuntolaina. Kun hellyyden ja toisen huomioimisen unohtaa, on parisuhde enemmän arjen suorittamista kuin yhteinen elämäntie. Voin olla väärässäkin.
Harmi kyllä, sillä vaimoni on ihan mahtava ihminen. Vuosien yhdessäolon jälkeenkin pidän häntä seksikkäänä ja upeana. Kaikin puolin muutenkin ihana ihminen. Ainut vaan, että minä en häntä enää kiinnosta. - Huomenta! :D
Sama juttu, ennen ensimmäistä kupillista kahvia ei onnistu ajattelu kyllä yhtään. Nyt santsikupin kanssa tuntuu jo helpommalta. Ennen sitä mennään autopilotilla. ;D
Ei näistä asioista tosiaan voi kovinkaan monen kanssa jutella, eikä helppoa ole myöntää asiaa edes itselleen. Sen verran kipeä kohta eikä välttämättä kaikki sitä ymmärrä.
Ja kiitos kun sait minut hymyilemään heti aamusta. Ensimmäisenä nappasin puhelimen käteen ja katsoin olisitko vastannut jotain. :)
Lähden tästä myös ulkoilemaan, mutta jatketaan päivemmällä. Hyvää saliaamua sinulle. :) - Tuohon edelliseen vastaukseeni halusin vielä lisätä, että kiitos tästä ajatustenvaihdosta, tykkäsin todella keskustella kanssasi ja jakaa ajatuksia. Vaikutat todella mukavalta ihmiseltä ja kiitos myös kun osoitit, että keskustelupalstalla voi aidosti keskustella. :)
Voisin jatkaa jutustelua kanssasi vaikka kuinka pitkään. Toivottavasti sinullekin jäi tästä hyvä olo, vaikka aihe ei positiivinen olekaan. Ehkä voimme jatkaa tätä myöhemmin, se olisi oikein mukavaa.
Hyvää yötä ja kauniita unia. :) - Niin, seuraa varmasti löytyy, mutta minkälaista. Itse ainakin olen ihmisten suhteen aika tarkka tai en oikein luota siihen mitä ruudun toisessa päässä on. Ikävyyksiä elämään mahtuu muutenkin ja maailmaan mahtuu monenlaista kulkijaa.
Tietysti vielä sekin, että kuvallista ilmoitusta ei varattuna voi laittaa mihinkään. No, kukapa kuvattomalle vastaa, ei kukaan.
Tuttujen tai tuttavien kanssa en ala mihinkään, se on päivänselvää. Eli, aika huonolta näyttää.
Tässä jo alkaa tuntua siltä, että luovutan ennenkuin aloitankaan. - Kiitos kommentista. :)
Niin, ei pettäminen ole kyllä mikään vastaus mihinkään. Enkä tiedä pystyisinkö edes. Ajatuksena erittäin kiinnostava ja kutkuttava, juuri sitä mitä kaipaisin, mutta olisiko todellisuus muuta?
Kissa tosiaan pitäisi saada nostettua pöydälle, mutta niin, että siitä syntyisi kahden aikuisen välinen hedelmällinen keskuskustelu. Sitä se ei ole koskaan ollut ja ikävä sanoa, että enemmän keskustelut ovat vieneet asioita taaksepäin.
Yritin joskus jopa ehdottaa ammattiapua parisuhteen parantamiseksi, mutta siitä se vasta riemu repesi. - Mitä enemmän asioita miettii, sen monimutkaisemmiksi asiat tuntuvat muuttuvan. Sitä enemmän löytyy syitä myös epäilyksiin.
Olen epäillyt ja kysynyt, saanut riidan aikaan ja haukut päälle. Epäilyni eivät ole haihtuneet alitajunnasta mihinkään, vaikka haluankin yrittää olla antamatta ajatukselle valtaa. Kuitenkin, kun en aidosti löydä niin suurta vikaa omasta toiminnastani, alkaa epäilys hiipiä mieleen. Työnnän kuitenkin tietoisesti ajatuksen pois mielestäni, sillä todisteita minulla ei ole ja hän on kiistänyt kaiken.
Toisaalta, mikä minä olen tuomitsemaan, itsehän olen jo askeleen ottanut uskottomuuteen.
Mitään ei tokikaan vielä ole tapahtunut eikä kukaan ole minua lähestynyt, mutta tästä lähtien en voi kyllä syyttää ketään mistään. - Sama tunne minulla, menee aikaa hukkaan. Juuri noilla sanoilla mietin usein tätä tilannetta. Myös minä nelikymppisenä ajattelen, että olisi vielä niin paljon annettavaa. Ihan hirveää ajatella, että tämän ikäisenä joutuisi unohtamaan sen osan elämästä.
Itselleni toiselle hyvän olon tuottaminen on aina ollut tärkeää ja suuri mielihyvän tuottaja. Haluaisin niin paljon tehdä toisen olon hyväksi.
Tunnen, että se on osaltaan iso syy tähän pahaan mieleen, kun ei voi toteuttaa niitä asioita miten toista haluaisi hemmotella. - Aloin miettimään, että kumpaankohan ryhmään itse kuulun. Niihin miehiin jotka eivät osallistu tarpeeksi arjen hoitamiseen vai siihen "sopivan miehen" ryhmään jonka kanssa perheen perustaminen oli kätevää.
No, ainakin osallistun ja teen, vaikka kuulen kyllä usein etten tarpeeksi. Tiedä sitten mikä on tarpeeksi?
Pakko kyllä sanoa, että tekisin mielelläni vieläkin enemmän, jos saisin sen verran huomiota, että olisin motivoituneempi tekemään asioita. Lisäksi se millä asenteella asiat esitetään, tehdäänkö niitä yhdessä vai onko asiat vain pakollisia hoitaa.
Mielestäni niitä olisi kiva tehdä positiivisesti yhdessä ja nauttia myös siitä.
Jos on naiset hankalia, niin ovat miehetkin. Kunpa vaan se erilaisuus olisi innostavaa eikä haitta. - Ihan samoja asioita mietin minäkin. Ja juuri noin, ensisijaisesti sitä itsestään vikoja etsii ja mikä pahinta, niitä kyllä sitten vaikka keksii ja alkaa uskoa niihin.
Vaikka muualta tulee tietynlaisia viestejä siitä, että on kiinnostava, komea ja herättää toisten huomion, niin oma uskomus on vaan voimakkaampi. Se todella murentaa itseluottamusta ja saa olon tuntemaan huonoksi.
Huh, toisaalta on hyvä kuulla, että en ole yksin, mutta myös tuntuu pahalta, sillä tiedän juuri miten inhottavaa tällainen on. - Itsekään en ole enää jaksanut edes ehdottaa mitään. Pettynyt jo liian monta kertaa.
Joskus jopa päivällä saattaa toinen (hyvin hyvin harvoin) ehdottaa, että ehkä tänään, mutta illalla on jo ajatus unohtunut. Siitä kun sitten innostuneena vähän vihjaisee, niin sitten on joku ettei pysty. "Katsotaan huomenna".
Niitä huomisia on jo niin monta ollut, että en jaksa enää edes huomista ajatella. Siitä tietää, että asia unohtuu pikkuhiljaa. - Mieluummin sitä tosiaan jättää asian puimatta kuin, että saa siitä isomman mielipahan. Tietysti se on itseä kohtaan väärin, mutta niin kuin sanoit, asia monesti kääntyy niin, että kuulee syytösten kera kuinka itsekäs on.
- Kiitos vastauksesta. :)
Olen myös huomannut samaa käytöstä mustasukkaisuuteen liittyen ja se on aika hämmentävää. Tavallaan toinen osoittaa, että tiedostaa toisen olevan tärkeä ja, että tunteita on, mutta sitten se varsinainen omien tunteiden näyttäminen ja osoittaminen ei onnistu.
Omalla kohdallani puoliso kyllä ulospäin näyttää, että olemme tyytyväisesti yhdessä, mutta sitten se yhdessäolo on kuitenkin hyvin kaverimaista.
En oikein osaa suhtautua tuollaiseen käytökseen.
Olen jo pitkään miettinyt josko jostain löytyisi nainen jonka kanssa voisi ystävystyä sillä tavalla, että kummatkin ymmärtävät toisen elämäntilanteen. Joku voi tietysti sanoa, että ero on ainoa oikea vaihtoehto, mutta ainakaan itse en näe sitä vaihtoehtoa. Elämässä kun ei ole yhtään mitään muuta valitettavaa kuin seksin ja läheisyyden puute.
Itse en juurikaan missään käy, mutta silloin kun käyn, on naisseuraa kyllä aina juttukaveriksi löytynyt. Tyyliini ja ajatusmaailmaani ei vaan sovi baarista bongailla ketään, enkä halua harrastaa yhden illan juttuja.
Mieluiten tutustuisin ihan jotenkin muuten, vaikka ensin rauhassa ajatuksia vaihtaen kahvin äärellä.
Arjen keskellä tällainen tutustuminen keneenkään uuteen ihmiseen on vaan lähes mahdotonta, sillä missäpä keneenkään sattumalta tapaa.
Treffipalstat tuntuvat olevan mitä ovat, joten sellaisen oikean ihmisen löytyminen tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä.
Tietysti tämä haluttomuus on asia mikä olisi hyvä ottaa kumppanin kanssa puheeksi, mutta kun samasta asiasta on puhuttu jo monta kertaa. En itse enää jaksa jauhaa samaa asiaa, enkä toisaalta halua nähdä toisen ahdistuvan aiheesta.
Loppujen lopuksi minä olen se joka vaatii liikaa tai olen väärässä, vain minulla on ongelma. Ja pahimmassa tapauksessa keskustelun lopputulos on se, että olen vain loukannut toista.
Vaikeita ovat nämä asiat, vaikka periaatteessa hyvin yksinkertaisia. Rakkaus vaan estää eroamasta, mutta tietty yksinäisyys ajaa erilleen. - Olet varmasti ihan oikeassa.
- Sama homma. Tuskinpa kiirehtiminen muuttaisi tilannetta. Varsinkaan kun yksin kiirehtisi. ;D
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pelkästään se, että onko nuorempi tai vanhempi ei ihan riitä. Täytyy olla sitä muutakin kipinää.
Kiitos, toivottavasti sielläkin unelmista tulee totta ja oikea kaveri fantasioille löytyy. ;) - Syitä varmaan on monia siihen, että nuori nainen ja vanhempi mies eivät kohtaa.
Itse ainakin saan kyllä hymyjä ja pientä flirttiä nuoremmilta naisilta, mutta en ainakaan halua antaa itsestäni ällöttävän setämiehen mielikuvaa. Silloin jos kumpikin odottaa toisen aloitetta eikä kumpikaan halua nolata itseään, haaveeksihan se jää.
Itselläni on tälläkin hetkellä pari kysymysmerkkiä meneillään, ovatko vain ystävällisiä ja kohteliaita, vai olisiko mielenkiintoa enempään. ;) No, silmiin tuijotteluksi ja hymyilyksi taitaa jäädä.
Baareissa en hirveästi kulje ja kaupassa on todella outoa ajatella ehdottavansa lähempää tuttavuutta. Missä sitä sitten tutustuisi, jää vaihtoehdoksi treffipalstat eikä niistäkään mitään löydä. :(
Mutta toivottavasti sinä löydät hyvän kaverin toteuttamaan haaveesi. ;)