- Raamatun sanaan ei voida tältä osin luottaa: Jumala ei paranna kaikkia sairaita eikä toimi joidenkin väitettyjen Jeesuksen sanojen mukaan. Johanneksen evankeliumi ei ole edes apostoli Johanneksen kirjoittama, joten etenkään sen sanomaan ei pidä luottaa sokeasti missään asiassa. Se voi sisältää joitakin apostolin muistelmia tai pätkiä niistä, mutta sen kirjoittajat ovat olleet hänen opetuslapsiaan tai heidän jälkeensä eläneitä katolisen kirkon oppineita. Nämä antavat Jeesuksesta hyvin erilaisen kuvan kuin synoptiset evankeliumit ja Apostolien teot.
Varhaisemmat tekstit kuvaavat Jeesuksen lähinnä vanhurskaana miehenä – ihmisenä – jonka Jumala on herättänyt kuolleista ja korottanut kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi sen jälkeen, mutta Johanneksen evankeliumissa hänet kuvataan ikivanhana taivaallisena henkiolentona tai jopa luojana. Johanneksen nimellä kulkevan evankeliumin kristologia poikkeaa muista evankeliumeista ja osoittaa kristinuskon kehittyneen alkuperäisestä kohti nykyistä katolista muotoa sen sijaan, että se olisi ollut alusta asti samanlaista.
Johanneksen evankeliumiin ei voida luottaa miltään osin. Juuri siinä evankeliumissa väitetään Jeesuksen luvanneen opetuslapsille, että nämä saavat isältä kaiken, mitä häneltä Jeesuksen nimessä pyytävät. (14:113-14; 15:7; 16:24) Tämä ei pidä paikkaansa. Jumala ei anna edes kaikkea sitä, mitä hänen tahtonaan voidaan pitää puhumattakaan siitä, että hänet olisi mahdollista taivuttaa opetuslasten tahtoon. Mitä järkeä on siis rukoilla, jos Jumalaa ei voida taivuttaa ihmisten tahtoon ja hän tekee rukouksista huolimatta joka tapauksessa sen, mitä itse tahtoo? - Nykyisen tiedon nojalla on järjetöntä uskoa, että Jumala vaikuttaisi jatkuvasti säätilaan eri puolilla maapalloa. Hän ei vaikuta myöskään luonnonkatastrofeihin; maanjäristyksiin, tsunameihin, tulivuorenpurskauksiin, myrskyihin, rankkasateisiin, maanvyörymiin, kuivuuteen, ilmastonmuutokseen tai meteorien tai asteroidien iskuihin. Vaikka Jumala voisi vaikuttaa paikallisesti myös näihin asioihin, niin sellaisen pyytäminen häneltä ei ole järkevää. Nämä asiat tapahtuvat luonnostaan luonnonlakien ja sattuman mukaan. Jumala ei ole osoittanut kiinnostusta puuttua maailman tapahtumiin niiden kautta tai estämällä niitä tapahtumasta.
Mitä sairaiden paranemiseen ja kuolleiden herättämiseen ylös kuolleista tulee, niin yhtään elimellistä ihmeparanemista ei ole voitu todistaa tapahtuneen rukouksen avulla tai Jumalan tekemänä ihmeenä vahvistettujen tietojen mukaan. Markus Hirsilä ja Vesa Maanselkä tekivät aiheesta tutkimuksen, joka julkaistiin vuonna 2006 nimellä "Herra tekee ihmeitä ilman määrää". Martti A. Miettisen tekemän aiemman tutkimuksen (Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta) mukaan kukaan ei parantunut Niilo Ylivainion kokouksissa fyysisistä sairauksista, vaikka uskovaiset todistivat sellaisista. Monet uskolla-parantajat huijaavat edelleen hyväuskoisia kristittyjä, niin että ansaitsevat elantonsa näillä huijauksilla ja saavat mainetta, joka ei heille hyvistä teoista kuulu. Sen sijaan vankeus tai sakkorangaistus olisi oikea palkkio heidän petoksistaan.
On kiistämätön fakta, että Herra ei tee ihmeitä nykyisenä aikana ainakaan samassa mittakaavassa kuin hänen mainitaan tehneen Raamatun aikana ja erityisesti Jeesuksen sekä apostolien käsien kautta. Sairaat eivät parane eivätkä kuolleet herää kuolleista, vaikka heidän puolestaan kuinka paljon tahansa rukoiltaisiin. Eikö Jumalan tahto sitten olekaan parantaa sairaita ja herättää kuolleita? Ilmeisesti ei, sillä olisi väärin panna sitä uskovien rukoilijoiden syyksi, että Jumala ei toimi siten kuin hänen väitetään Raamatussa toimivan uskovien elämässä. - Onko pelastumiselle yleensä mitään tarvetta? Jokainen tarvitsee tosin pelastusta omalta itseltään ja pahuudeltaan, jotta se ei saisi pitää ihmistä vallassaan, mutta tarvitaanko pelastusta mistään muusta syystä? Mitä jos mitään kuoleman jälkeistä elämää ei olekaan meille tarjolla? Sellainen usko on tunnetusti kehittynyt muinaisten pakanoiden uskomuksista nykyiseen kristilliseen muotoonsa. Miksi ne uskomukset olisivat tosia?
- Usko on totena pitämisen muodossa turhaa ja typerää, mutta sen perusteella jaetaan ihmisiä kadotukseen menevien ja pelastuvien joukkoon. Huomaamme Raamatusta sen, että sen kirjoittajien näkemys totena pitämisen vaatimuksista pelastumisen suhteen on vaihdellut eri aikoina ja koskien eri ihmisryhmiä. Mikä oikeuttaa kristityt jakamaan ihmisiä kadotukseen joutuviin ja pelastuviin sen perusteella, mitä nämä pitävät totena tai eivät pidä?
On merkillistä, että suurin osa nimeltään kristityistä uskovien yhteisöistä ja yksittäisistä uskovista pitää juuri oikean Raamatun tulkinnan mukaista totena pitämistä yhä vielä pelastumisen ehtona. Eivätkö kristityt ole oppineet mitään niiden kahdentuhannen vuoden aikana, jolloin he ovat vainonneet ja tappaneet eri tavalla uskovia ihmisiä pelkän eriuskoisuuden perusteella? Tämä koskee lähes kaikkia kristittyjä: universalistit ovat harvinainen poikkeus heidän joukossaan.
Miksi kristityt eivät huomaa sitä, että totena pitämisen vaatimukset ovat johtaneet ja johtavat edelleen turhiin väittelyihin, riitoihin ja jopa väkivaltaan eri tavalla uskovia kohtaan?! Usko on turhaa ja typerää totena pitämisen muodossa, koska Raamatun mukaan totena pitämisen vaatimukset ovat vaihdelleet ja vaihtelevat edelleen eri ihmisten kohdalla ja myös siksi, että vaatimukset totena pitämisestä johtavat riitoihin ja monenlaiseen pahaan.
Eikö olisi aika lopettaa totena pitämisen vaatiminen pelastukseen johtavana tienä? Miksi vain ne ihmiset saisivat syntinsä anteeksi ja pelastuisivat, jotka pitävät totena kertomukset Jeesuksesta ja evankeliumin eri versiot? Eivätkö muka muut voi pelastua? Kristityt eivät itsekään opeta sellaista, joten miksi he jatkavat totena pitämisen vaatimuksia jopa oikean opin suhteen pelastumisen ehtona? Vai onko täsmälleen oikea oppi Jumalasta, viimeisestä tuomiosta, kuolleiden ylösnousemuksesta, parannuksesta (mielenmuutoksesta), uskosta, kasteesta, juutalaisista pesuista ja Mooseksen tai Jumalan lain käskyistä ehto sielujen pelastumiselle niin kuin monet kristityt väittävät olevan? - Mitä rukous hyödyttää?
Jeesus kehotti rukoilemaan meidän taivaallista isäämme, jotta hänen tahtonsa tapahtuisi. (Matt. 6:6ss.) Eikö Jumalan tahto sitten tapahdu maan päällä, elleivät hänen palvelijansa ja lapsensa rukoile häntä? Raamatussa on myös sellaisia kohtia, joiden perusteella Jumala tekee joka tapauksessa oman tahtonsa mukaisia asioita riippumatta siitä, rukoillaanko häntä vai ei, joten mitä rukous hyödyttää? (Psa 115:3; 135:6; Room. 9:19)
Paavali pyysi rukoilemaan puolestaan, että hän välttyisi joutumasta juutalaisten käsiin ja saisi vietyä perille keräysten kautta kootun avustuspaketin Juudean uskovaisille. (Room. 15:30-32) Hän pyysi rukousta myös evankeliumin työn menestymisen ja työntekijöiden puolesta, että näillä olisi tarvittavat hengelliset varusteet käytössään Jumalan sanan levittämisessä. (Efe 6:13-20) Jerusalemin seurakunta rukoili Pietarin puolesta, kun tämä oli vangittuna. (Apt. 12:3-25)
Herää kysymys: eikö Jumala olisi joka tapauksessa auttanut veljiä näissä tapauksissa? Me tiedämme, että rukoukset Johanneksen veljen, Jaakobin, puolesta eivät auttaneet, sillä hänet Herodes tapatti. (Apt. 12:1-2) Jeesuksen veli, Jaakob, kehotti rukoilemaan sairaiden puolesta, jotta nämä tulisivat terveiksi: vaivaa kärsivän tulisi rukoilla ja hyvillä mielin olevien tulisi veisata kiitosta. Jaakob otti rukouksessa esimerkiksi Eliaan, joka rukoili rukoilemalla, ettei sataisi ja Jumala pidätti sateen kolmen ja puolen vuoden ajaksi. (Jaak. 5:13-20) - Rukouksilla ei ole ollut selvästikään mitään vaikutusta onnettomuuksien ja luonnonkatastrofien aikana. Vain ihmisten toimittamalla käytännön avulla on merkitystä: rukoukset ovat olleet täysin hyödyttömiä näissä tilanteissa.
- Ihmisen elämä voi päättyä jo äidin kohtuun tai pian syntymän jälkeen ennen kuin ihmisestä tulee itsestään ja ympäristöstään tietoinen olento. Ihmisen tietoisuus on kokemusten ja tieteellisen tiedon mukaan riippuvaista kehittyneistä aivoista ja terveestä ruumiista. Jos ihminen olisi perusolemukseltaan aineeton henki tai sielu, niin on omituista, että se ei tiedä mitään ennen kuin ihmisen aivot ja ruumiin toiminnot ovat kehittyneet riittävän pitkälle. Ihmisen tietoisuus sammuu, kun ihminen menettää tajuntansa (anestesia, hukkumisen kokemukset, tajuttomuuden tilat). Pidämme tästä syystä huonosti perusteltuna oletukset, joiden mukaan ihminen olisi aineeton henki tai sielu, joka asuu ruumiissa.
Olemme sitä mieltä, että ihminen on itsestään ja ympäristöstään tietoinen olento vain ruumiillisesti terveenä ja elävänä. Juuri tästä syystä ruumiin ylösnousemuksen toivo on se ainoa, joka kristityillä on iankaikkisen elämän suhteen. Ihmisen tietoisuus sammuu ja ihminen tavallaan lakkaa olemasta ruumiin kuoleman hetkellä. Vain Jumalalle on mahdollista herättää ihminen uudelleen eloon. Sen uuden elämän ei tarvitse perustua miltään osiin vanhaan materiaan. Jumala siirtää ihmisen tietoisuuden ja muistin siihen uuteen ruumiiseen, jonka pelastuva ihminen saa ruumiin ylösnousemuksessa.
Kovin monet kristitty eivät tule ajatelleeksi sitä asiaa, minkä ikäisenä kuolleet heräävät ylös. Ovatko vanhukset edelleen vanhuksia, aikuiset aikuisia, lapset lapsia ja vauvat vauvoja? Vai heräävätkö kaikki ihmiset noin 30-vuoden ikäisinä ikuisesti nuoreen ja terveeseen ruumiiseen, niin kuin jotkut väittävät? Jos heräävät, niin silloin sikiöinä, vauvoina, pieninä lapsina ja nuorina kuolleiden pitäisi siirtyä aikuisen ruumiiseen kokematta siihen johtanutta kehitystä. Vanhusten tulisi palata sellaiseen ruumiiseen huolimatta sitä vanhemman ihmisen kokemuksista ja mahdollisesta dementiasta. - Totena pitämisen vaatimukset pelastumisen ehtona ovat muuttuneet aikojen saatossa ja ne ovat eri kansojen kohdalla erilaiset.
Vanhan testamentin aikana ei tarvinnut pitää totena Jeesukseen liittyviä kertomuksia ja evankeliumia, koska sitä ei ollut vielä olemassa: Jeesus ei ollut syntynyt, elänyt, kuollut ristillä, herännyt kuolleista ja noussut ylös taivaaseen, eikä häntä ollut korotettu vielä tuolloin kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi. Evankeliumi oli tuolloin vasta profeettojen sanoissa ennustuksina.
Kukaan ei ymmärtänyt niitä ennustuksia Vanhan testamentin aikana. Opetuslapset olivat ensimmäiset, jotka ymmärsivät evankeliumin profetian sanassa eli vanhan liiton kirjoituksissa. Jeesus avasi heidän ymmärryksensä käsittämään pyhistä kirjoituksista sen, mitä niissä on jo etukäteen puhuttu Kristuksesta. Tämä tapahtui vasta Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. (Luuk. 24:4ss.)
Vanhan testamentin aikana sielut pelastuivat siis ilman, että heidän täytyi pitää totena evankeliumi. Siihen aikaan ei ollut muutakaan ilosanomaa, joka olisi tullut pitää totena voidakseen pelastua. Jumala ei käskenyt Israelin kansaa ja profeettoja sitä ennen levittää sanaansa pakanakansoille, jotta nämä pelastuisivat. Jumala ei tehnyt mitään pelastaakseen pakanakansat tuona aikana sanansa kautta.
Pakanoilla ei ollut tuolloin mahdollisuutta pelastua pitämällä totena Jumalan sana, koska he eivät olleet kuulleet sitä (sitä ei julistettu heille). Tästä huolimatta pakanat ovat voineet pelastua kaikkina aikoina Paavalin julistaman evankeliumin mukaan: valitut heistä – ne vanhurskaat. (Room. 2:11ss.) Pelastumiseen vaadittiin vain sen verran totenapitämistä, että uskottiin luojan luoneen kaiken, mitä on olemassa. (Room. 1:17ss.; Psalm. 19:1-7)
Pelastuneilta on edellytetty kaikkina aikoina vanhurskaita tekoja ja sillä tavalla "pyhää" eli puhdasta elämää synnistä vapaana. (Apt. 10:34-35) Mielenmuutos syntien anteeksisaamiseksi oli pelastumisen ehto jo ennen Jeesusta, Johannes Kastajan saarnassa. (Matt. 3) Myös Jeesus käski saarnata sitä ja kääntymistä Jumalan tykö. (Mark. 1:15-16; Luuk. 24:44-50; Apt. 26:16-18)
On kyseenalaista tarvitaanko evankeliumin totena pitämistä lainkaan pelastumiseksi? Kukaan apostoleista ei uskonut Jeesuksen heränneen kuolleista. He pitivät sen totena vasta sen jälkeen, kun olivat nähneet "herran" kuolleista heräämisen jälkeen ja kosketelleet hänen haavojaan. He siis tiesivät omasta kokemuksesta ja aistihavaintojen kautta tämän asian, joten heidän ei tarvinnut "uskoa" siihen. He saivat siitä huolimatta syntinsä anteeksi ja pelastuivat.
Muilta vaaditaan uudessa liitossa evankeliumin totena pitämistä, jotta synnit voidaan saada anteeksi ja pelastua. Jumala ei siis ole asettanut pelastumisen ehdoksi samoja vaatimuksia kaikille ihmisille. Hänellä on suosikkeja, jotka ovat saaneet nähdä tai kuulla ne asiat, joita toisten tulee pitää totena voidakseen pelastua. Jumala on siis puolueellinen ja jopa väärämielinen tuomioissaan tai jakaessaan armoa vain valituille ja kutsutuille. - Edelleen, näkisin kristittyjen ajattelevan kiitosta ja ylistystä siltä kannalta, että näin uskovaiset osoittavat kunnioitusta ja luottamusta Jumalaa kohtaan. He kyllä tietävät sen, että Jumala on Jumala vaikka häntä ei rukoiltaisi, mutta koska he pitävät kaikkea hyvää Jumalan lahjana heille, niin he ylistävät ja kiittävät Jumalaa spontaanisti.
Sitten on myös sellaista yhteisen hengen luomista, jossa monet uskovaiset pyrkivät tietoisesti pääsemään ylistyksen henkeen ja kiitolliseen mielialaan elämän tilanteista riippumatta. Tätä tapahtuu erityisen paljon vapaiden suuntien kokouksissa. Kokousten vetäjät ja kenties muusikot ym. esiintyjät "pumppaavat" kuulijoihin ja katselijoihin ylistyksen henkeä.
Vaikka tuo jälkimmäinen voi kuulostaa teennäiseltä, niin sihen osallistuvat pitävät ylistystä ja kiitosta aitona. - 1 (viite)
Henkilöt, jotka väittävät keskustelevansa Jumalan kanssa samoin kuin ihmiset keskustelevat toistensa kanssa, ovat joko kehittäneet itselleen sivupersoonan, jota he pitävät Jumalana, tai sitten he keskustelevat oman alitajuntansa kanssa.
Joku voi myös valehdella, koska ajattelee saavansa siitä jotakin etua tai hyötyä itselleen: jos ei muuta niin arvostusta ja kunnioitusta. Toiset huijaavat tarkoituksella ja saavat muut uskovaiset tekemään itseään hyödyttäviä asioita uskottelemalla heille puhuvansa Jumalan kanssa kasvotusten.
Muiden kohdalla kyse on siis joko mielisairaudesta (sivupersoona eli multipersoonaliisuushäiriön lisäksi kyse voi olla äänien kuulemisesta ja hallusinaatioista) tai tätä lievemmästä mielenhäiriöstä ja uskottelusta.
Uskovainen tahtoo jostakin syystä niin läheistä suhdetta Jumalan kanssa kuin lukee tai kuulee muilla olleen: Raamatun profeetoilla, Jeesuksella, apostoleilla tai oman seurakuntansa jäsenellä tai jollakin muulla aikalaisella.
Kateus tai ahneus tai kunnianhimo tai vallantavoittelu voivat johtaa siihen, että aletaan uskotella itselle sitä, että Jumalan kanssa voidaan keskustella niin kuin ihmisen kanssa ja luullaan omia ajatuksia Jumalan ääneksi, vaikka kyseessä on aistiharha, luulo tai sivupersoona. Raamatussa mainittu Jumalan tai hänen lähettämänsä enkelin ja Mooseksen välinen keskustelu on uskonnollista fiktiota ja proosaa: ei historiallinen totuus. - Raamatun mukaan jopa aineettomat henget eli enkelit ovat langenneet ja tehneet syntiä. (1. Moos. 6:4; 2. Piet. 2:4; Juuda 1:5-6; Ilm. 12:1-12; vrt. Hes. 28:11-19) Sitä varten ei olisi tarvinnut luoda materiaalista maailmaa, että joku voi langeta ja lankeaa Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan. Jos ihminen saisi alkunsa tämän elämän aikana äitinsä kohdussa ja tulisi tuomituksi ikuisesti aineettomana henkenä tai sieluna joko kadotukseen tai ikuiseen elämään, niin se olisi järjetöntä. Ruumiillinen välivaihe olisi tarpeeton.
Jotkut ovat sitä mieltä, että ihmiset ovat taivaasta alas karkoitettuja pahoja henkiä, demoneja. Esimerkiksi muslimit ovat tätä mieltä (tai osa heistä) ja jotkut Raamattua esoteerisesti tulkitsevat uskovaiset. Jotkut ovat sitä mieltä, että osa ihmisistä on saanut sisälleen avaruusolion asumaan ja vaikuttamaan siellä. Olipa niin tai näin, niin jokainen ihmisen ruumiissa elävä ihminen on kuitenkin ihminen ja vallaltaan rajallinen olento, niin että ei voi normaalitilassa toimia luonnonlakeja vastaan. - Uudessa testamentissa ei opeteta sellaista oppia, jonka mukaan jatkuva rukoilu ja Raamatun lukeminen olisivat pelastumisen ehto. Apostolien aikana Raamatusta oli olemassa vain vanhan liiton kirjoitukset eivätkä yksittäiset pakanat omistaneet niitä kotonaan. Niitä luettiin seurakuntien kokouksissa, jos luettiin. Uuden testamentin kirjoitukset olivat vasta tulossa ja niitä luettiin seurakunnissa sitä mukaa kuin niitä ilmestyi, mutta ei niiden lukeminen ollut sielujen pelastumisen ehto. Toki evankeliumin sanoman totena pitäminen ja kuuliaisuus Poikaa kohtaan on mainittu pelastukseen liittyvänä ehtona, mutta ei jatkuvaa rukoilua ja Raamatun lukemista.
Kun Paavali kehotti seurakuntaa rukoilemaan "lakkaamatta", niin tämä ei tarkoita sitä, mitä suomenkielinen versio antaa ymmärtää. Elämän jokainen hetki ei ole mahdollista rukoilla Jumalaa. Kun seurakunta rukoili "lakkaamatta" Pietarin puolesta tämän ollessa vankeudessa (Apt. 12:5), niin eivät he ihan joka hetki rukoilleet: rukousten lomassa oli välttämätöntä syödä, juoda ja tehdä jotakin muuta elämälle tarpeellista. "Jatkuva" ja "lakkaamaton" rukous on siten Raamatussa usein toistuvaa rukousta. Se voi kuvata myös uskovan mielenlaatua: ajatusten tulee olla alati taivaassa, jossa Jeesus kristus ja Jumala ovat. (Kol 3:1ss.)
Lakkaamaton rukous ilman taukoja on täysi mahdottomuus. Paavali piruili korinttolaisille, koska nämä olivat kysyneet: "Onko miehen lupa käydä tyydyttämässä seksuaalisia tarpeitaan porttojen kanssa?" (1. Kor. 6:9-7:11) Apostoli käski näitä kysyjiä hankkimaan itselleen oman vaimon ja pysymään sukupuoliyhteydessä kaiken muun ajan paitsi rukoukseen käytetyn. Pian lepyttyään hän neuvoi kuitenkin pidättymään seksistä ja pysymään naimattomana, jos jollakin miehellä ei ollut vielä vaimoa. Mikäli mies ei pystynyt hillitsemään itseään tällä alueella, niin silloin oli parempi mennä naimisiin kuin "palaa" himojen liekissä ja lopulta kadotuksessa haureuden syntien tähden.
Miksi kristityt rukoilevat Jumalaa? Siitä syystä, että Jeesus käski rukoilemaan isää Jumalaa (Matt. 6:6ss.) ja myös apostolit kehottivat siihen (ei vain Paavali vaan myös muut apostolit). Kristityillä voi olla myös sisäinen tarve pitää ikään kuin yhteyttä Jumalaan rukouksen avulla. Jotkut sanovat, että he keskustelevat rukouksessa Jumalan tai Jeesuksen kanssa samalla tavalla kuin kaksi ihmistä keskustelee toistensa kanssa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa1, mutta silti monet kokevat rukouksen tärkeänä osana uskovaisen elämää, koska siinä etsitään kontaktia Jumalaan ja hänen "läsnäoloaan". Rukoileva etsii turvaa Jumalalta ja osoittaa luottavansa häneen. Rukouksessa pyydetään ja anotaan asioita isältä tai kiitetään ja ylistetään häntä. - Kiitos rehellisestä vastauksestasi!
Seuraa ketjua eteenpäin. Ehkä siitä on sinulle hyötyä. Jos ei ole, niin saattaisi sen lukemiseen käytetyn ajan huonomminkin käyttää? - Monet kristityt ovat sitä mieltä, että rukous on luottamuksen osoitus Jumalaa kohtaan uskovaiselta ihmiseltä sen sijaan, että se olisi epäluottamuslause.
Kristityt yleensä uskovat, että Jumala tietää kaiken ja näkee kaiken, joten on typerää väittää, että uskovainen luulisi Jumalan olevan niin tollo, että ei huomaisi jotakin uskovalle tärkeää juttua ja joutuisi häntä sen vuoksi siitä muistuttamaan.
Jumalan ei tarvitse muistuttaa kristittyä olemassa olostaan, mutta kristityn tulee tai tekee kenties mieli osoittaa Jumalalle muistavansa häntä ja luottavansa häneen rukoilemalla häntä? En tiedä onko näin yleisesti, mutta kysynpähän nyt sitä asiaa tämän palstan lukijoilta. Onko näin? - Olet varmasti hengellisessä mielessä oikeassa siinä tapauksessa, että ei olisi mitään vastapuolta, joka kuulisi uskovien rukoukset.
Voitko todistaa, että sellaista vastapuolta eli Jumalaa ei ole olemassa? Tiedätkö sen?
Tiedämme sen, että kristityt eivät voi todistaa tieteellisesti sitä, että Jumala olisi olemassa. Kaikki heidän todisteensa perustuvat Raamattuun, väitettyihin yliluonnollisiin kokemuksiin(, joita ei voida tieteellisesti todistaa tai toistaa), omiin psykologian kannalta luonnollisiin kokemuksiin (syntien anteeksisaaminen, rauha, ilo, rakkaus, arvomaailman muutos uskoontulon jälkeen,...), todistamattomiin havaintoihin (ilmestykset, näyt, tms.) ja/tai valheisiin (väitetyt ihmeet ja uskollaparantaminen).
On silti mahdollista, että osa kokemuksista tai havainnoista voisi olla todellisesti jonkin jumalan tai yliluonnollisen hengen vaikutusta. Esimerkiksi syntien anteeksisaamisen ja sitä seuranneen rauhan tai arvomaailman ja elämän muutos on yhteinen kokemus herätyskristillisillä, niin että se voisi olla "todiste" Jumalan vaikutuksesta.
Toki se voi olla todiste myös aivojen luonnollisesta toiminnasta, kun niitä stimuloidaan tietyillä ärsykkeillä sopivassa mielentilassa tai ympäristössä, mutta tätäkään ei voida todistaa tieteellisesti. Niinpä yliluonnollisen vaikutuksen mahdollisuus jää jäljelle. - Totta. Kaikki kristityt eivät kuitenkaan kuule ääniä päässään. Ovatko siis kaikki kristityt mielisairaita vai eivät?
- kristittyjen toivo on ruumiin ylösnousemuksen toivo ja sen ruumiin, joka nousee ylös tai muuttuu silmänräpäyksessä katoamattomaksi ja kuolemattomaksi ruumiiksi, täytyisi olla ainetta. Tuleva maa ja uudet taivaat, jotka Herra Jumala on valmistava pelastuville sieluille, on aineellinen maailma, joten aineettominen henkien elämä sellaisessa maailmassa ei ole järkevää. (Ilm. 21-22; Jes. 65-66; Hes. 40-48)
Perustelemme tätä näkemystä sillä, että jos ihmisen elämä jatkuisi ruumiin kuoleman tai ylösnousemuksen jälkeen pelkästään henkenä tai sieluna, niin mihin silloin tarvittaisiin ”uutta maata”? Nyt sellainen uusi maa on kuitenkin meille luvattu. Jos olisimme pelkkiä aineettomia henkiä ja sieluja ruumiin kuoleman ja Herran tulemuksen jälkeen, niin emme tarvitsisi mitään maata asuaksemme siellä. Voisimme viettää ikuisuuden autuaina Jumalan taivaassa henkiolentoina tarvitsematta aineellista ruumista tai maailmaa sen jälkeen.
Jos pelastuvat sielut pääsisivät heti ruumiin kuoleman jälkeen paratiisiin tai Jumalan taivaaseen, niin miksi he odottavat yhä vielä ylösnousemusta? (1. Tess. 4:13-17) Mihin ylösnousemusta yleensä tarvittaisiin? Jos henki tai sielu eläisi ikuisesti ilman aineellista ruumista, niin koko ylösnousemuksen toivo olisi tarpeeton ja turha. Paavali ei olisi sanonut poisnukkuneiden olevan kadotettuja, jos asia olisi näin. (1. Kor. 15:18)
Raamatun mukaan Jumalan valitut ja pyhät tuomitsevat tulevaa maailmaa ja jopa enkeleitä; he hallitsevat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta ennen viimeistä tuomiota. (1. Kor. 6:3; Ilm. 3:21; 22:4; 22:1-5) Jos he olisivat viettäneet tätä ennen aikaa Jumalan taivaassa tai paratiisissa, niin eikö laskeutuminen alas sieltä syntisen maailman keskelle olisi shokki, joka vähentäisi heidän iloaan ja riemua pelastuksen johdosta?
Jos pelastuvat siirtyisivät ruumiin kuoleman jälkeen jonkinlaiseen välitilaan odottamaan ylösnousemusta, niin mikä merkitys tällä olisi? Miksi se välitila ei koskisi myös Paavalia, joka uskoi saavansa olla Herran kanssa heti välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen? (Fil. 1:21-26) Vai ovatko Herra Jeesus ja Isä Jumala yhtäaikaa sekä välitilassa että paratiisissa ja Jumalan taivaassa, jos nämä ovat kaksi eri paikkaa tai olotilaa?
Jos ikuinen elämä ei olisi ihmisen elämää ruumiissa aineellisena olentona ja fysiologisessa maailmassa, niin mihin yleensä tätä nykyistä materiaalista maailmaa on tarvittu? Ihmisten ja eläinten koelaboratorioksi? Miksi luoja ei heti alussa tehnyt ihmisistä aineettomia ja kuolemattomia henkiä tai sieluja, joiden ei tarvitsisi kärsiä ruumiin vaivoja, tuskaa ja yleensä ihmisten ”maallisia” murheita?