- "Ilmestyskirjassa ja muualla Raamatussa mainitut näyt ja ilmestykset eivät ole reaalitodellisuutta siinä mielessä, että kyse olisi esimerkiksi todellisista ihmisistä. Kun opetuslapset näkivät ilmestyksessä Mooseksen ja Eliaan ja kuulivat heidän puhuvan Jeesuksen kanssa, niin se ei tarkoita sitä, että Mooses ja Elias olisivat tulleet tuonelasta tai taivaasta henkinä tai sieluina vuorelle, jolla tämä tapahtui. (Matt. 17:1-9) He näkivät ilmestyksen, joka on kuin virtuaalitodellisuutta tai hologrammien katselua: eräänlainen elokuvan pätkä, joka näytettiin heille. Samaa voidaan sanoa siitä, kun Johannes vieraili Jumalan taivaassa ja näki siellä sieluja alttarin alla. (Ilm. 6:9-11)
Ilmestyskirja kuvaa tulevaisuutta. Marttyyrien sielujen sanat on tarkoitettu lohdutukseksi ja rohkaisuksi Jumalan seurakunnalle, jotta valitut ja pyhät jaksaisivat odottaa kärsivällisesti Kristuksen tulemusta. Ne ”sielut” eivät ole todellisia ihmisiä, jotka olisivat eläneet joko ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista tai sen jälkeen. Ilmestyksen tarkoitus on opettaa jotakin hengellistä asiaa tai lohduttaa, rohkaista, nuhdella, varoittaa tai kehottaa sen kuulevia ihmisiä. Valtaistuimilla istuvat ”sielut” ovat niitä valittuja ja pyhiä, jotka saavat hallita ja tuomita yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. (Ilm. 20:4; 3:21; 22:5; 1. Kor. 6:3)
Ilmestyskirja puhuu ”sieluista”, jotka ovat alttarin alla tai istuvat valtaistuimilla. Mihin ihmisten henget katosivat, jos vain sielut ovat ”taivaassa”? Huomaamme tästäkin sen, että sanoja ”henki” ja ”sielu” on käytetty kuvaamaan kokonaista ihmistä ja ne ovat toistensa synonyymeja sen sijaan, että olisivat itsestään tietoisia osia ja jatkaisivat elämää ruumiin kuoleman jälkeen."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2016/09/30/raamatun-ihmiskuva-ja-iankaikkinen-rangaistus/ - Niin, tuskinpa täysin puolueetonta ihmistä on olemassakaan, mutta siihen tulisi pyrkiä. Se edellyttäisi kristityltä sitä, että pitää mahdollisena sen, että hänen uskonsa ei perustu totuudelliseen tietoon ja on siten "väärää". Jos näyttö osoittaa sen vääräksi, niin silloin siitä uskosta tulee luopua ja hylätä epätodet väitteet, joihin se usko on aiemmin perustunut ja pitää kiinni totuudellisista väitteistä.
Totuudella tarkoitan parasta saatavilla olevaa tietoa: en mitään absoluuttista totuutta, jonka joku Jumala edes Raamatun kirjoitusten kautta olisi sanonut. Raamattuhan pitää sisällään paljon epätosia väitteitä, mutta ei siitä nyt enempää. Se ei ole siis kokonaan totuudellista kerrontaa.
Sanoilla sielu ja henki kuvataan Raamatussa ihmisen tietoisuutta tai ihmistä kokonaisuutena. Jos ihmisen tietoisuus on kokonaan aivojen ja terveen ruumiin toiminnasta riippuvaista (aistit, hermoradat, jne.), niin silloin sielu ja tietoisuus kuvaavat kutakuinkin samaa asiaa. Tietoisuuden eri osa-alueita ovat ajattelu, tahto, tieto, muisti ja tunteet/tuntemukset). Tietoisuuden taso vaihtelee riippuen siitä, onko ihminen valveilla vai nukkuuko hän tai on tajuton tai nukutettu leikkauksen aikana tai "kliinisesti kuollut".
Raamatun mukaan Aatamista tuli ihminen siten, että Jumala puhalsi elottomaan savipatsaaseen elämän hengen ja niin siitä tuli elävä olento. Samaa sanontaa on käytetty eläimistä ja ihmisistä: elävä olento (suomennettu raamatussa: elävä sielu, 1Moos 2:7 ja muut kohdat luomismyytissä, jossa puhutaan eläimistä ja käytetään samoja sanoja).
Kun Jeesuksen kaksi todistajaa kuolivat (Ilm 11) niin taivaasta tuli heihin kolmen ja puolen päivän kuluttua elämän henki ja heistä tuli jälleen eläviä: he heräsivät kuolleista. Se henki, joka lähtee eläimistä ja ihmisistä Jumalan tykö, on elämän henki, jonka Jumala voi palauttaa ja herättää kuolleita. Se ei ole ihmisen oma ja itsestään tietoinen henki tai sielu (erotatko hengen sielusta?).
Sielu ei ole kuolematon. Sielun kuolemattomuusoppi on alkuisin muinaisesta Babyloniasta, sen mysteeriuskonnosta. Sieltä se on siirtynyt muiden kansojen uskontohin ja myös katoliseen kirkkoon sekä sen tyttäriin, protestantteihin.
Sielu ei ole jokin ihmisestä irrotettavissa ole osa, joka jatkaisi tietoista elämää ruumiin ulkopuolella: se ei ole ihmisen henki. Ihminen ei ole elävä muuten kuin ruumiillisena olentona. Sen vuoksi tarvitaan ruumiin ylösnousemusta iankaikkisen elämän saamiseksi.
Ihminen on yksi eheä kokonaisuus, jossa henki ja sielu tarkoittavat tietoisuuteen liittyviä kykyjä ja toimintoja. Näitä ei voida erottaa toisistaan siten, että henki tai sielu tiedostaisivat itsensä ruumiista irrallaan, erillään aivojen toiminnasta.
Paavalin sanat 1Tess 5:23 johtuvat siitä, että seurakunnan pakanoiden joukossa uskottiin kreikkalaisen filosofian mukaiseen ihmiskuvaan: ihminen on henki, sielu ja ruumis. Hebr 4:12-13 puhuu hengen ja sielun erottamisesta toisestaan, mutta ei siinä merkityksessä, miten kristityt sen tyypillisesti ymmärtävät. Se puhuu hengestä hengellisyyden kuvana (Kristuksen mieli ja Jumalan tahto) ja sielusta lihallisuuden merkkinä. (vrt. 1Kor 2:11-3:10)
Tämä on mielestäni nykytiedon perusteella parhaiten perusteltu näkemys. Jos saan parempia perusteluja ja tarkempaa tietoa, niin sitten olen valmis muuttamaan näkemystäni. Nyt siihen ei ole aihetta. En siis puhu absoluuttisesta totuudesta niin kuin kristityt yleensä tekevät, koska pitävät mielipiteitään ja näkemyksiään Jumalan sanan ilmoittamana ehdottomana totuutena. Sitähän se ei läheskään aina ole, vaikka jotkut niin väittävät omista Raamatun tulkinnoistaan. - Mitä on tiede tai mitä sen pitäisi olla?
Tieteellinen tutkimus on sellaista, että annetaan näytön ja havaintojen puhua puolestaan, niin että muodostetaan sen perusteella näkemys tai mielipide tutkittavasta asiasta.
Jos tutkijan usko ja maailmankuva ovat määränneet jo ennalta sen, millaisia lopputuloksia hän voi pitää hyväksyttävinä, niin se ei ole tieteen harjoittamista vaan oman uskon pönkittämistä ja tukemista tieteen avulla. Tähän syyllistyvät sekä ateistit että teistit (ja deistit).
Vain puolueeton tutkija (usein agnostikko) voi löytää totuuden, jos se on ateistien ja/tai teistien uskoa vastaan sekä edellyttäisi näiltä uskovilta omasta uskosta luopumista ja maailmankuvan muuttumista.
Tiede.fi ja teologia.fi lehtien kirjoittajat ovat luultavasti joko ateisteja tai teistejä, joten heidän uskonsa ja maailmankuvansa vaikuttavat heidän tutkimuksista tehtyihin johtopäätöksiin ja jopa tutkimusmenetelmiin!
Raamatussa sanoilla henki ja sielu viitataan joko ihmisen tietoisuuteen (ajatukset, tahto, tieto, muisti, tunteet, kielellinen ymmärrys) tai ihmiseen kokonaisuutena. Sielun pelastus tarkoittaa kokonaisen ruumiillisesti elävän ihmisen pelastusta. "Minun henkeni riemuitsee Herrasta" tarkoittaa sitä, että "minä riemuitsen". Tästä on oma kirjoituksensa tuolla:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2016/09/30/raamatun-ihmiskuva-ja-iankaikkinen-rangaistus/
Olen itse nykyään hieman eri mieltä tuosta kirjoituksesta, koska olen nyt tietoinen siitä, että Raamatun kirjoittajilla ja henkilöillä on toisistaan eriäviä mielipiteitä tästä asiasta. Toiset uskovat, että ihminen nukkuu tiedotonta unta ruumiin kuoleman jälkeen ja tarvitsee sen vuoksi ruumiin ylösnousemusta iankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Toiset uskovat niin, että ihminen jatkaa heti ruumiin kuoleman jälkeen elämäänsä henkenä tai sieluna tuonelassa tai paratiisissa (Aabrahamin helmassa).
No, artikkelin lopussa on korjatun käsityksen mukaista tekstiä, mutta se alkuosa on kirjoitettu aikana, jolloin uskoimme, että Raamatusta on löydettävissä yksi ainoa oikea opetus kustakin aiheesta. Sehän ei valitettavasti ole totta, sillä kirjoittajat ovat tuoneet omia näkemyksiään ja uskomuksiaan julki, eikä kyse ole siten Jumalan sanasta niiltä osin.
En kysynyt sitä, mihin Jeesuksen kuolemista tarvittiin. Kysyin sitä, mihin kuolleista heräämistä tarvittiin. Se on eri asia. Jos iankaikkinen elämä saataisiin lahjana pelkästään sen vuoksi, että Jeesus kuoli, niin Jumalan ei olisi tarvinnut herättää häntä ylös kuolleista. Nyt Paavali (ja Raamattu) opettaa niin, että me saamme ikuisen elämän sen johdosta, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja tämä tarkoittaa ruumiin ylösnousemusta.
Niinpä Jeesuksen herääminen kuolleista toi meille iankaikkisen elämän toivon oman ruumiimme ylösnousemuksessa, sillä ilman sitä, "kristuksessa poisnukkuneet olisivat kadotetut". (1.Kor. 1:18) Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan ja hänen ruumiinsa olisi nähnyt katoavaisuuden, niin meillä ei Raamatun mukaan olisi vieläkään ikuisen elämän toivoa, koska kukaan ei olisi herännyt kuolleista.
Koska ruumiin herääminen kuolleista on niin tärkeä aihe Raamatussa ikuisen elämän saamisen kannalta, niin eikö sekin todista virheelliseksi uskon, jonka mukaan ihminen eläisi ilman sitä ikuisesti henkenä tai sieluna? Mitä kristityt yleensä odottavat, jos ruumiita ei herätetä kuolleista tai muuteta kuolemattomiksi ja katoamattomiksi? Kristuksen tulemusta? Mihin sitä tarvittaisiin, jos kristitty pääsee heti ruumiin kuoleman jälkeen suoraan taivaaseen Jeesuksen luokse henkenä tai sieluna? - Mietin tuota näkyäsi vielä ennen nukkumaan menoa. Mitä ne ovet voisivat kuvata?
Ne voisivat kuvata kirkkoja, suuntauksia ja "serakuntia". Kullakin on oma "totuutensa" eli tulkintansa Raamatusta, käytännöt (rituaalit, tavat) ja säännöt (mitä käskyjä tai ohjeita tulee noudattaa).
Se, että löysit aina vain uusia ovia loputtomasti etkä päässyt pakoon, voisi kuvastaa sitä, että on ihan sama, mihin porukkaan menet, niin sama tilanne on kaikkialla. Jokainen väittää, että "me pelastumme" ja "olemme oikeassa", mutta muut ovat väärässä ja "joutuvat kadotukseen". Opillinen ymmärtäminen on pantu pelastuksen ehdoksi ja tämä on sitä katolista perintöä, jota nämä "seurakunnat" nyt vieläkin noudattavat.
Tässäkin ketjussa minut ja kaltaiseni unitaarit tai totuutta etsivät sielut on tuomittu helvettiin joutuviksi eksyttäjiksi, vaikka perusteena on pelkkä ero Raamatun tulkinnoissa. Ihmisen elämällä (moraali, käytös, eettisyys) ei ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta näille opista kiivaileville "katolisille" (edustavat "yleistä" eli "katolista uskoa", johon kuuluu oppi kolmiyhteisestä jumalasta, kristuksen kaksiluonto-oppi, sielun kuolemattomuuden oppi, oppi ikuisesta piinahelvetistä, sakramenteista ja siitä, että oman kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta).
Me Jumalan valtakuntablogin unitaarit ja Suomen Unitaariuniversalistinen Seura, johon emme kuulu, emme pidä opillista ymmärrystä pelastumisen ehtona. Muilla "oikea oppi" on yksi "lain käsky" lisää, jonka ansiosta he luulevat ihmisten pelastuvan.
Vaikka sanon tämän, niin emme kuitenkaan väheksy oppia ja opetusta. Sen huomaa kyllä nopeasti, jos lukee sivustoamme. Se on liiankin oppipainotteinen näin jälkikäteen ajateltuna, mutta koska myös opetus kuuluu osana seurakunnan elämään, olemme katsoneet hyväksi pitää sitä esillä. Vastaavia unitaarien opetussivustoja on maailmalla paljon, mutta kolmiyhteiseen jumalaan uskovat eivät niitä tunne tai edes tiedä. Monet eivät ole tulleet koskaan kunnolla edes ajatelleeksi tätä opinkohtaa (oppi Jumalasta ja Kristuksesta).
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2018/01/17/unitarismi-suomessa-ja-maailmalla/
Me emme pyydä tai vaadi muita seuraamaan opetuksiamme, koska oikea opillinen ymmärtäminen on sivuseikka pelastuksen kannalta. Kaikella tiedolla ja viisaudella ei ansaita pelastusta eikä se ole pelastumisen ehto. Jos sinussa ei ole kuitenkaan rakkautta pyhän hengen osallisuuden kautta, niin ei sinulla ole silloin iankaikkista elämääkään. Tätä me painotamme ja pyrimme suhtautumaan eri tavalla opillisia asioita ymmärtäviin pitkämielisesti, kärsivällisesti ja ystävällisesti, unohtamatta kuitenkaan Paavalin ohjeita harhaoppisten ja riidanahaluisten seurakunnan hajottajien varalta.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/11/02/yksi-seurakunta/
Seurakunta ei ole jokin yksi oikea-oppinen lahko kuten unitaarit tai helluntailaiset tai katoliset... se koostuu niistä, joissa on Jumalan pyhä henki: jotka ovat Kristuksen omia ja jotka hän tunnustaa isän Jumalan edessä omikseen tulemuksessaan.
Seurakunnan rajoja ei siis vedetä kirkkokuntien, suuntausten ja tunnustusten tai opinkappaleiden totena pitämisen mukaan vaan "sydänten tuntija" tietää, kuka on Jumalan lapsi ja kuka ei. Toki mekin sen vaistoamme ja aistimme kohdatessamme muita ihmisiä, niin että osaamme varoa näitä raatelevia susia ja muita petoja, mutta viimeisen sanan sanoo aina Jumala, joka on antanut pojalleen Jeesukselle vallan tuomita eläviä ja kuolleita pyhien kirjoitusten mukaan. - En tiedä selitystä. En tiedä, mistä lähteestä sen ajatuksen mieleesi sait: kenen puhetta se oli vai oliko se vain sisäisen ihmisesi omia ajatuksia.
En tiedä sitäkään, miten pitäisi selittää se näky, josta kerroit. Se voi olla Jumalasta niin kuin myös ne sanat, jotka kuulit. Minä en voi sitä asiaa tietää. Sinun tulisi itse tietää se tai saada siihen vastaus, jos se on Jumalasta ja Hän tahtoo sinulle itsensä ilmaista: antaa kyvyn ajatella ja puhuu sinun sydämellesi sekä antaa sanoja mieleesi.
Tämä on yleinen Jumalan tapa toimia. Ne sanat tulevat toki sinun omaan mieleesi ja päähäsi, mutta ne ovat ikään kuin jonkun toisen sanoja ja ajatuksia: jotenkin puhtaampia ja parempia kuin mihin itse kykenet ja selvempiä - hyvältä kuulostavia ja todelta tuntuvia.
Sanat, jotka mainitsit, ovat Raamatun opetukseen ja sanomaan sisältyviä. "Valitut" on kutsutuista ja uskovista käytetty nimitys samoin kuin "pyhä". Nämä esiintyvät usein yhdessä: pyhä ja valittu.
"Pimeys pukeutuu valkeudeksi" ei ole suoraan Raamatusta, mutta sen sisältämä ajatus on sama kuin Paavalin toisessa kirjeessä korinttolaisille:
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Saatana ja hänen lähettiläänsä tekeytyvät usein uskoviksi ja näitä (jopa riivattuja) villitsevien henkien ja riivaajien oppeja seuraavia riidanhaluisia ja seurakuntaa hajottavia ihmisiä ovat seurakunnat "täynnä" näinä suuren luopumuksen aikoina. Kirkot ja uskovien yhteisöt ovat eksyksissä ja tuuliajolla eivätkä he kestä tervettä Jumalan sanan opetusta tai pyhien seuraa. Lihallisuus kukoistaa ja sielullisuus on päässyt valtaan. On vain vähän hengellisiä ja Jumalan tahdossa pysyviä Kristuksen kaltaisia uskovia.
Voin tietysti sanoa oman mielipiteeni, vaikka en tiedäkään, mistä lähteestä sanasi ja näkysi ovat peräisin. Minusta ne vaikuttavat Jumalalta saaduilta, mutta en voi olla tässä näkemyksessäni varma. Muitakin selityksiä voi olla, mutta tuo nyt kuulostaisi näin äkikseltään parhaalta selitykseltä ja sellaisena sitä kokemusta ja näkyä ehkä itsekin pidät. Sinunhan se pitäisi paremmin tietää, mistä lähteestä se on, mutta on tietysti hyvä ja Jumalan tahto, että annoit sen arvioitavaksi muille. - Kirjoitin tästä jo hetki sitten:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15855054/totenapitamisen-vaatimuksen-omituisuus#comment-98606086
Tässä on lisää ajatuaksiamme aiheesta (tämä on ollut aiemmin tällä palstalla):
"Mitä evankeliumi pitää sisällään? Mitä se on? Mikä on se sanoma, jonka kuuleminen ja totena pitäminen voi pelastaa sielun? Monet sanovat uskovansa evankeliumin ja julistavansa sitä, mutta eivät edes tiedä sitä, mitä evankeliumi pitää sisällään, kun sitä heiltä kysytään! Tämä ei ole sinänsä ihme, sillä seurakunnissa ei opeteta kunnolla edes sitä, mitä evankeliumi Raamatun ja etenkin Uuden testamentin kirjoitusten mukaan on.
Evankeliumi on lyhykäisyydessään ilosanoma siitä, että Nasaretilainen Jeesus on kuollut ristillä ja Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista: onpa vielä korottanut hänet tämän jälkeen kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi, niin että Jeesuksella on valta myös tuomita eläviä ja kuolleita evankeliumin sanan mukaan! Apostolien tekojen mukaan pakanoille julistettiin näin yksinkertaista sanomaa, jonka totena pitäminen johti syntien anteeksisaamiseen yhdessä siihen liitetyn parannuskehotuksen kanssa. Parannuksella tarkoitetaan mielenmuutosta, jonka seurauksena ihminen kääntyy pois pahuudesta ja alkaa toteuttaa Jumalan tahtoa omassa elämässään uskottuaan Jumalaan. (Apt 17:15-32; 26:17-20; vrt. 1Kor 15:1-11)
Juutalaisille todistettiin tämän lisäksi heti se, että Jeesus on se Messias (Kristus), jota nämä olivat odottaneet. (Apt 2:12-42; 3:19-4:2; 8:5-40; 17:1-4; 18:1-8, 24-28; 28:16-31) Evankeliumin opetukseen kuului Paavalin kirjeiden mukaan myös Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksen opetus kristityille lunastuksen ja sovituksen tuoneena uhrina. (Room 5:12-21; Kol 1:14-23) Se, tuliko sanan kuulijoiden pitää sovitusoppi totena ennen kuin he saattoivat saada syntinsä anteeksi ja pelastua, on kyseenalaista. Monet Apostolien tekojen kohdat osoittavat, että sielut pelastuivat, vaikka Apostolien tekojen todennäköisesti lyhennettyyn ja muistinvarassa kirjoitettuun saarnaversioon ei olisi kuulunut mitään opetusta syntien sovituksesta (edellä mainitut kohdat ja Apt 10:34-48; 11:11-18).
http://www.kolumbus.fi/~w462389/helvetti/helvetti-linkit.htm - Sellainen ateisti tuskin koskaan kääntyy ja muuttaa mielensä, joka toimii aktiivisesti ateismin levittämiseksi ja vastustaa uskontoja sekä erityisesti kristittyjä. Välinpitämättömät saattavat kääntyä helpostikin: heitä ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään se, miten joku uskoo tai ei usko eivätkä he vaivaa mieltään sillä asialla eivätkä uhraa aikaa edes ateismille. He eivät silti usko Jumalan olemassa oloon eivätkä mihinkään eli ovat siis passiivisia ateisteja. Sellainen saattaa vaikka kääntyäkin, jos tarvetta ilmenee.
Tämä seuraava pätee itse asiassa kaikkiin ihmisiin. Jotta ihminen tulisi uskoon ja ottaisi vastaan Jeesuksen kristuksen omana herranaan ja antaisi elämänsä isän Jumalan haltuun, niin että syntyisi uudesti, tulee hänellä olla jonkinlainen tunto tekemistään synneistä ja kokea syyllisyyttä myös pahuutensa tähden. Sellainen tarvitsee mielenrauhansa saamisen vuoksi syntien anteeksiantoa ja jos synnilliset elämäntavat ovat pilanneet hänen elämänsä, tarvitsee hän myös voimaa niistä tavoista luopumiseen. Jumala tarjoaa tätä kaikkea evankeliumin sanan mukaan niille, jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen kuultuaan hyvän sanoman hänen kuolleista heräämisestään ja korotuksesta kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi.
Syntien anteeksisaamisen kokemus ja sitä seuraava rauha sydämessä sekä elämän ja arvomaailman muuttuminen paremmaksi (vapaaksi synneistä) ovat yleistä tietääkseni vain kristinuskossa siinä mittakaavassa, joka suurin piirtein tiedetään. Sadat miljoonat ihmiset ovat pelkästään viimeisten parinsadan vuoden aikana kokeneet syntien anteeksisaamisen ja rauhan sydämessään uskoessaan herraan Jeesukseen. Osa on täyttynyt vieläpä pyhällä hengellä sellaisella tavalla, joka voidaan tuntea tai aistia (hengellä täyttyjä huomaa sen siis itse, että niin tapahtuu hänelle). Tätä kokemusta seuraa voima todistaa Jeesuksesta ja niin evankeliumi leviää edelleen uusille ihmisille.
Kun synneistään tai syyllisyydestä kärsivälle sielulle tarjotaan mielenrauhaa ja apua ongelmien voittamiseen, niin he saattavat ottaa vastaan tarjolla olevan lahjan ja avun. Jumalan sanan kuuleminen herättää heissä toivoa ja saa heidät pitämään sen totena: uskomaan siihen. Tämä johtaa uudestisyntymisen kokemukseen ja mielenmuutokseen, joka auttaa kristittyä elämään Jumalan tahdon mukaan siitä eteenpäin. Toki tielle mahtuu yleensä mutkia, mutta matkan teko jatkuu itse kullekin sopivalla vauhdilla.
Toiset edistyvät nopeasti Jumalan ja Jeesuksen kristuksen tuntemisessa Raamatun kirjoitusten tutkimisen ja sisäisen pyhän hengen todistuksen kautta. Toisilla hengellinen kasvu Kristuksessa etenee hitaammin. Tärkeintä on Raamatun mukaan olla sisällä Jumalan valtakunnassa ja sillä tiellä, joka johtaa kerran perille Jeesuksen kristuksen tykö ja iankaikkiseen autuuteen ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. Matkalla lohtua tuovat monet Raamatun lupaukset: Jumala vie alkamansa hyvän työn päätökseen valituissaan ja nämä saavat levätä Kristuksen täytetyn työn varassa. Me kelpaamme isälle Jumalalle joka hetki Jeesuksen kristuksen täydellisyyden ja uhrin kautta: emme omista ansioista tai tekojen kautta vaan uskon kautta, kun uskomme rauhan evankeliumin ja pysymme siinä uskossa loppuun saakka.
Näin se evankeliumin julistus ja Jeesuksen kristuksen todistus suurin piirtein käytännössä menee. On ehkä yllättävää, että ristin sanan saarnaaminen on vähäinen määrältään muuhun todistamiseen verrattuna. Apostolien tekojen ja Paavalin mukaan meidän tulisi kuitenkin saarnata ristiinnaulittua Kristusta ja ylösnousemusta kuolleista hänen kauttaan ja Jeesuksen kristuksen nimeä (mitä se sitten tarkoittaneekaan) ja sitä, että Jeesus kristus on herra, koska Jumala on herättänyt hänet kuolleista ja korottanut kaikkien luotujen kuninkaaksi ja herraksi sen jälkeen.
Jeesuksen tulisi siis parannuskehotuksesta huolimatta olla saarnan keskiössä ja sanoman ytimessä, vaikka mielenmuutoksesta ja kääntymisestä pitää myös saarnata, Herran Jeesuksen antamien ohjeiden mukaan. (Luuk. 24:44-48; Apt. 26:17-20; 3:19--4:2; 2:12-42) - Tietysti voi. Se ei vain kelpaa tieteelliseksi todisteeksi, joten esimerkiksi ateisteille on turhaa puhua "Jumalan sanasta" tai "puheesta", koska he pitävät sitä aina ihmisten puheena ja tottahan se on, että valtaosa Raamatun kirjoitusten "Pyhän Hengen sanoista" on tullut ihmisten tai enkelien kautta. (Hebr. 1:1; 3:7; 9:8; 10:15; Apt. 1:16; 4:25; 2. Sam. 23:2) On vain pari tapausta, joissa Jumalan ääni on kuulunut taivaasta eikä se puhe ole tullut ihmisten tai enkelien välityksellä.
Matteuksen evankeliumi:
3:17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."
17:5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."
Jumala puhuu siis Raamatun lehdillä lähes aina ihmisten tai enkelien välityksellä ja Raamattu on kokonaan ihmisten kirjoittama: Jumala ei ole kirjoittanut yhtään sanaa tai kirjainta sinne. Jumalan hengen vaikutusta Raamatun profetioiden ja monien muiden kohtien syntyyn pidetään kristittyjen keskuudessa niin suurena, että tätä osaa "pyhistä kirjoituksista" pidetään "Jumalan sanana". Kaikki Raamatun kirjoitukset eivät suinkaan ole "Jumalan sanaa " tai "puhetta" edes uskovien kristittyjen teologien mielestä.
Tästä aiheesta on lisää kirjoituksia tuolla:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/01/19/mika-on-raamattu-ja-mika-on-sen-merkitys/
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/hakemisto/#raamattu
Totuutta rakastava ja siihen pyrkivä ja siinä pysyvä "sielu" ottaa selvää asioista ennen kuin väittää niitä varmasti tosiksi. On Jumalan ja Jeesuksen nimen häpäisemistä väittää Raamatun sisältämiä epätosia taruja, myyttejä ja legendoja tai virheitä historiallisessa kerronnassa ja ristiriitoja "Jumalan sanaksi" tai "Jumalan puheeksi". Ei ole ihme, että uskosta osattomat eivät käänny kristityiksi, koska he esittävät tuollaisia päättömiä väitteitä. - https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407
Tämä liittyy ihmisen olemuksen kuvaukseen. Persoonallisuushäiriöt ja mielisairaus voivat johtaa "yliluonnollisiin" kokemuksiin, jotka eivät ole todellisuudessa välttämättä todiste ihmisessä asuvasta aineettomasta hengestä tai sielusta olipa se sitten hänen oma henkensä tai Jumalan henki tai demoni (riivaajahenki). Ne kokemukset voivat olla henkien vaikutusta, mutta vaikka joku kokisi ruumiista irtaantumisen ja näkisi ilmestyksiä Jumalan vaikutuksesta, niin kyse ei silloinkaan ole "aineettoman hengen lähdöstä pois liharuumiista." (1. Kor. 12:1-9)
Ilmestyskirjassa ja muualla Raamatussa mainitut näyt ja ilmestykset eivät ole reaalitodellisuutta siinä mielessä, että kyse olisi esimerkiksi todellisista ihmisistä. Kun opetuslapset näkivät ilmestyksessä Mooseksen ja Eliaan ja kuulivat heidän puhuvan Jeesuksen kanssa, niin se ei tarkoita sitä, että Mooses ja Elias olisivat tulleet tuonelasta tai taivaasta henkinä tai sieluina vuorelle, jolla tämä tapahtui. (Matt. 17:1-9) He näkivät ilmestyksen, joka on kuin virtuaalitodellisuutta tai hologrammien katselua: eräänlainen elokuvan pätkä, joka näytettiin heille. Samaa voidaan sanoa siitä, kun Johannes vieraili Jumalan taivaassa ja näki siellä sieluja alttarin alla. (Ilm. 6:9-11)
Ilmestyskirja kuvaa tulevaisuutta. Marttyyrien sielujen sanat on tarkoitettu lohdutukseksi ja rohkaisuksi Jumalan seurakunnalle, jotta valitut ja pyhät jaksaisivat odottaa kärsivällisesti Kristuksen tulemusta. Ne "sielut" eivät ole todellisia ihmisiä, jotka olisivat eläneet joko ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista tai sen jälkeen. Ilmestyksen tarkoitus on opettaa jotakin hengellistä asiaa tai lohduttaa, rohkaista, nuhdella, varoittaa tai kehottaa sen kuulevia ihmisiä. Valtaistuimilla istuvat "sielut" ovat niitä valittuja ja pyhiä, jotka saavat hallita ja tuomita yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. (Ilm. 20:4; 3:21; 22:5; 1. Kor. 6:3)
Ilmestyskirja puhuu "sieluista", jotka ovat alttarin alla tai istuvat valtaistuimilla. Mihin ihmisten henget katosivat, jos vain sielut ovat "taivaassa"? Huomaamme tästäkin sen, että sanoja "henki" ja "sielu" on käytetty kuvaamaan kokonaista ihmistä ja ne ovat toistensa synonyymeja sen sijaan, että olisivat itsestään tietoisia osia ja jatkaisivat elämää ruumiin kuoleman jälkeen. - En voi sanoa kuulleeni Jumalan puhetta luonnollisilla korvilla: kuuloaistin avulla. Olen toki kokenut joidenkin sydämelleni laskettujen sanojen ja mieleeni tulleiden ajatusten olevan lähtöisin Jumalasta; osa on ollut luonteeltaan jopa ihmeeseen verrattavia täsmälleen oikeita sanoja jotakin tiettyä hetkeä tai tilaisuutta varten.
"Jumalan äänen" tai yleensä henkien äänen kuuleminen voi olla merkki mielenterveyden järkkymisestä tai henkisesta sairaudesta. Se voi olla myös sitä, että aineeton henki tai henget vaikuttavat ihmiseen.
Pidän mahdollisena sitä, että sellainen henki tai henkiä on olemassa (ja onhan minulla siitä omakohtaisia kokemuksia myös), mutta kaikki väitetyt "Jumalan äänen" kulemiset eivät ole "Jumalan puhetta" eivätkä edes "saatanasta".
Ihminen saattaa pitää omia ajatuksiaan "Jumalan puheena" tai "äänenä". Ihminen voi kehittää omasta alitajunnasta tai piilotajunnasta itselleen "jumalan", jonka kanssa hän keskustelee ja luulee todellakin puhuvansa itsensä Jumalan tai Jeesuksen kanssa.
Tämä on tietysti vaarallista ja vahingollista sille ihmiselle itselleen sekä niille, jotka häntä kuulevat. Vaikka kyse ei olisi vielä mielisairaudesta, niin liikumme sitä kohti: jakautunut persoonallisuus, monipersoonallisuus häiriö.
"
Persoonallisuushäiriöiden päätyyppejä
Persoonallisuushäiriöt jaetaan nykyisin kolmeen pääryhmään.
Epäluuloiselle (paranoidinen), eristäytyvälle (skitsoidinen) ja psykoosipiirteiselle (skitsotyyppinen) persoonallisuushäiriölle on ominaista käytöksen erikoisuus tai outous.
Epäsosiaaliselle (antisosiaalinen), epävakaalle (”rajatila”, ”borderline”), huomiohakuiselle ja narsistiselle persoonallisuushäiriölle on ominaista käytöksen dramaattisuus, emotionaalisuus tai epävakaus.
Estyneelle, riippuvaiselle ja pakko-oireiselle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä ahdistuneisuus ja pelokkuus.
Usein henkilöllä ilmenee samanaikaisesti usean eri persoonallisuushäiriön piirteitä. Epäluuloiset, narsistiset, epäsosiaaliset ja pakko-oireiset häiriöt ovat yleisempiä miehillä, kun taas epävakaa, riippuvainen ja huomiohakuinen persoonallisuus ovat tavallisempia naisilla."
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407
Tällä palstalla on narsistinen persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö, jonka kanssa on syytä olla varuillaan. Jos huomaat sellaista käytöstä, niin neuvon ottamaan häneen välimatkaa ja pitämään etäisyyden mahdollisimman pitkänä, ellet tahdo kärsiä hänen uhrinaan !!! Noudatan itse tätä veljeni antamaa hyvää ohjetta (tai ainakin pyrin sitä noudattamaan), enkä lue hänen viestejään enkä vastaa niihin.
En ole masokisti, joka tahtoo kärsiä inhottavan ja pahan ihmisen uhrina, kun se ihminen on vielä täynnä itseään ja suuruuden hullu, lähes luulosairas kuullessaan "Pyhän Hengen ääntä" ja saadessaan opetusta suoraan Jumalalta, vaikka hän tuo ilmi vain muilta kuulemiaan ja itse omassa päässä kehittämiään Raamatun tulkintoja ja selitystä. !!! "Riivaajien oppeja?" ??? - Jumalan valtakunta blogin artikkeli "Raamatun ihmiskuva ja iankaikkinen rangaistus" valottaa tätä asiaa lisää. Ihminen on yksi kokonainen elävä olento, jota ei tule jakaa itsestään tietoisiin ruumiista erillisiin osiin henki, sielu ja ruumis. Kristityt eivät edes osaa kertoa sitä, miten henki ja sielu eroavat toisistaan, ja kumpi jatkaa elämää ruumiin kuoleman jälkeen. Tämä ei ole ihme, sillä henkeä ja sielua käytetään saman merkityksen omaavina sanoina, synonyymeinä.
"Henki" tai "sielu" tarkoittaa monissa Raamatun kohdissa ihmistä kokonaisena elävänä olentona, joka elää ruumiillista elämää. Ne sanat kuvaavat myös ihmisen hengellisiä kykyjä: ajattelua, tahtoa, tunteita, muistia ja yleensä tietoisuutta, joka on ihmisellä yksi. Henki ei ole itsestään tietoinen ruumiista ja sielusta erillisenä osana ihmistä niin kuin ei sielukaan. Ihminen on tietoinen olento vain ruumiillisesti elävänä kokonaisuutena. Aivojen ja ruumiin toimintojen luoma tietoisuus ei ole eri kuin jonkin aineettoman hengen tai sielun tietoisuus.
Tietoisuuden taso vaihtelee luonnollisista syistä ihmisen elämän aikana: sikiö, vauva, nuori, aikuinen ja vanhus sekä valvetila ja uni tai tajuttomuus. Mitään aineetonta henkeä tai sielua ei ihmisessä ole, joka olisi itsestään tietoinen ihmisen nukkuessa tai ollessa tajuton tai nukutettu leikkauksen aikana. Kuolemanrajatapaukset ja ruumiista irtaantumisen kokemukset voidaan selittää muuten kuin yliluonnollisena tapahtumana. Tämä on nykyään saatavilla olevan parhaan tieteellisen tiedon mukainen näkemys siitä, millainen ihminen on. Jotkut Raamatun kirjoittajat ja henkilöt ovat eri mieltä, mutta myös Raamatusta löytyy tukea tälle tulkinnalle.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2016/09/30/raamatun-ihmiskuva-ja-iankaikkinen-rangaistus/ - Kaikki todistukset, joita sanan kuulijoille ”Jumalasta” tarjotaan, perustuvat siitä kertovien ihmisten omaan kokemukseen tai Raamatun tulkintaan. Pohjalla vaikuttaa kokoa ajan Raamatun kirjoittajien vakuutus ja todistus siitä, että he puhuvat totta eivätkä valehtele missään asiassa. Me tiedämme historiallisena faktana mm. sen, että Vanhan testamentin kirjoittajien aikana oli yleisenä tapana liioitella oman kansan sankarien tai kuningasten urotekoja ja voittoa sodissa.
Raamattu ei tee tässä asiassa poikkeusta. Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen sanoma sisältää taruja faktojen seassa. Samaa voidaan sanoa koko Raamatusta. Jo pelkkä maalaisjärjen käyttäminen riittää kyseenalaistamaan monet Raamatun kertomukset. Tieteellinen Raamatun tutkimus vahvistaa niiden olevan kokonaan tai osittain epätosia taruja, myyttejä, legendoja ja asiavirheitä sisältävää kerrontaa. Tämän faktan tunnustaminen ei johda välttämättä uskosta luopumiseen.
Aimo T. Nikolainen, T.P. Virkkunen ja monet muut vakaumukselliset kristityt ovat kyseenalaistaneet joitakin perustavanlaatuisia Raamatun sanomia, mutta kuolleet autuaina uskovina. Se, että joku Raamattua syvällisesti tutkinut uskovainen kristitty pitää osaa Raamatun kertomuksista epätosina taruina, ei tarkoita sitä, että hän olisi syntinen ja jumalaton herran Jeesuksen kristuksen tai Jumalan kieltäjä: antikristus. Antikristus on Johanneksen kirjeiden mukaan se (doketisti), joka kieltää Jumalan pojan Jeesuksen olleen lihaa ja verta oleva ihminen: se luvattu Kristus, jonka Jumala herätti kuolleista.
Jos siis jonkin asian totena pitäminen olisi pelastumisen ehto ja Jumala tahtoisi ihmisten pelastuvan, niin hän olisi varmasti tehnyt kaikkensa, jotta kaikki ihmiset pitäisivät totena ne asiat, joiden totenapitäminen on pelastumisen ehto. On ilmiselvää, että Raamatun ilmoittama Jumala ei ole nähnyt vaivaa sen eteen, että kaikki ihmiset olisivat nähneet tai kuulleet hänet ja varmistuneet hänen olemassa olostaan. Jumalalla ei ole siten ihmisten yleisen oikeudentajun mikään mitään oikeutta vaatia totena pitämistä sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta pitää hänen olemassa oloaan tai Jeesuksen kuolleista heräämistä totena kuin hänen valitsemillaan profeetoilla ja apostoleilla oli.
Ainoa oikeudenmukainen tuomion peruste on ihmisten oikeustajun mukaan vastuu teoista ja valinnoista sen rajallisen vapauden puitteissa, joka ihmisillä on. Jos uskonto sanoo jotakin muuta, niin silloin filosofia on lähempänä totuutta kuin uskonto. Raamatussa ei tehdä eroa uskonnon ja uskon välillä. Siellä kaikki on pelkästään uskoa tai sen puutetta: pakanat uskovat omiin jumaliinsa, mutta Israel ja kristityt omaan jumalaansa. Mikä on totuus kaikesta: sen Jumala yksin tietää, jos on olemassa. Muuten sitä ei tiedä kukaan. Me emme sitä tiedä ja jätämme sen vuoksi väylän avoimeksi erilaisille näkemyksille, jotka eivät ole mielipuolisen typeriä tai ilmeisen epätosia.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2019/08/11/totenapitamisen-vaatimuksen-omituisuus/ - Totena pitämisen vaatimuksen omituisuus
Jos totena pitämisen vaatimus olisi pelastumisen ehto ja Jumala tahtoisi pelastaa kaikki ihmiset, niin miksi hän ei ole ilmestynyt kaikille ihmisille? Miksi hän kätkeytyy ja pitää itsensä piilossa? Miksi hän ei puhu selvästi kaikille ihmisille? Miksi hän vaatii pitämään totena kertomuksia Jeesuksesta, joita ei voida todistaa tai tietää tosiksi sen vuoksi, että Jeesus ei ole ilmestynyt kuolleista heräämisen jälkeen kaikille ihmisille vaan ainoastaan Jumalan edeltä valitsemille todistajille?
Heidän ei tarvinnut uskoa, sillä he näkivät ylösnousseen Jeesuksen. Muiden täytyy uskoa eli pitää totena kertomukset Jeesuksesta, jotta he voisivat pelastua? Me pidämme tällaisia vaatimuksia kohtuuttomina ja väärämielisinä, niin että emme vaadi keneltäkään meitä kuulevalta sellaista asiaa ehtona sielun pelastumiselle. Pidämme mahdollisena myös sen, että mitään ikuista elämää ei ole tarjolla kaikille ihmisille vaan korkeintaan niille, jotka Jumala on havainnut arvolliseksi siihen, ehkä ei heillekään. (Luuk 20:35) - Maalaisjärki paljastaa sen, että ihmisessä ei ole mitään aineetonta henkeä tai sielua, joka jatkaisi elämäänsä ruumiin kuoleman jälkeen. Niinpä Kristus ei ole voinut saarnata ihmisten hengille tai sieluille tuonelassa tai missään muuallakaan sinä aikana, kun hän makasi haudassa ja oli itseksin tiedottomassa tilassa.
Ihmisessä ei ole mitään aineetonta henkeä tai sielua, joka olisi hänen ”persoonansa” tai ”tietoisuutensa”. Tietoisuus on yksin aivojen ja terveen ruumiin (aistit, hermoradat, jne.) toiminnan seurausta.
Sikiö ei pysty ilmaisemaan itseään millään tavalla. Jos ihminen olisi henki tai sielu, niin miksi hän on hiljaa äitinsä kohdussa?
Vauva ei pysty ilmaisemaan itseään muuten kuin itkun ja jokeltelun kautta. Jos vauvoissa on henki tai sielu, niin se ei ilmeisesti osaa puhua, koska on hiljaa ja vauvan tietoisuus on täysin riippuvaista hänen aivoistaan ja ruumiinsa toiminnoista.
Jos ihmisessä olisi aineeton henki tai sielu, niin se olisi täysin riippuvainen aivojen ja ruumiin toiminnasta voidakseen ilmaista itseään ja ollakseen tietoinen olento. Se ei osaa puhua eikä ajatella järkevästi, elleivät aivot toimi normaalisti, niin että ihminen oppii puhumaan iän karttuessa ja käsittelemään monimutkaisia asioita mielessään.
Kun ihminen tulee vanhaksi, niin hän alkaa rappeutua. Muisti heikkenee ja aivojen toimintakyky ei ole entisellään. Jos ihminen saa elää saattohoitoon asti vanhuksena, niin vuoteella on jäljellä pelkkä dementikko vihannes, joka ei muista mitään eikä pysty ilmaisemaan itseään tai tekemään mitään. Vaikuttaa siltä, että ”ketään ei ole kotona”: asukas on jo lähtenyt pois majastaan.
Mutta sitten tapahtuu suuri ihme! Ihminen kuolee ja hänen henkensä tai sielunsa ymmärtää silmänräpäyksessä taas monimutkaisia asioita, muistaa kaiken tarpeellisen, on tietoinen ja ajatteleva sekä toimintakykyinen olento!
Onko näin? No ei tietenkään! Tai jos on, niin sille ei ole mitään järkeviä perusteluja. Ihmisen tietoisuus on tieteellisen tutkimuksenkin mukaan riippuvaista aivojen ja terveen ruumiin toiminnoista (aistit, hermoradat, jne.). Aineen ulkopuolista henkeä tai sielua ei ihmisessä nykytietämyksen valossa ole. Tämä tekee ruumiin ylösnousemuksesta välttämättömän iankaikkisen elämän saamiseksi ja siitä Paavali myös kirjoitti. (1. Kor. 15:18 ja koko luku) Jeesuksen kuolleista heräämisellä ei olisi merkitystä kristityille, jos ihmiset jatkaisivat ikuista eläää henkinä tai sieluina ruumiin kuoleman jälkeen.
Ihminen on tietoinen olevainen vain ruumiillisesti elävänä olentona. Kristittyjen iankaikkisen elämän toivo on tästä syystä ruumiin ylösnousemuksessa aivan niin kuin Raamatussa sanotaan. (Apt. 23:6-8; 24:14-16; 26:8; 1.Tess. 4:13-17; 1.Kor. 15:12-58) - Siitä lähtien, kun uskonnot alkoivat kehittyä, on pelastumisen ehtona pidetty ihmisten tekoja ja elämää valintoineen. Raamatusta löytyy viittauksia samanlaiseen uskoon ja tuomion perusteluun. Ihmiset tuomitaan tekojen mukaan eikä silloin ole apuna se, että joku on pitänyt totena jotakin Raamatun ilmoittamaa sanomaa. (Matt. 25; Ilm. 20:10-15) Totena pitäminen ei auta, jos ihminen elää Jumalan tahdon vastaisella tavalla.
Tästä on hyvänä esimerkkinä Israelin kansa, josta vain Joosua ja Kaaleb pelastuivat. Edes Mooses ei päässyt luvattuun maahan! Tämä johtuu siitä, että Mooses edustaa lakia ja Jeesus Kristus armoa. (Joh. 1:17) Nämä on asetettu toisiaan vastaan monissa uuden liiton kirjoituksissa. Moosekseen ja lakiin turvaava ei pelastu, mutta Jeesukseen turvautuva pelastuu. (esim. Joh. 5:32-47 ja Paavalin kirjeet lain alla olevia juutalaisia lainkiivailijoita vastaan) Pakanoiden ja pieninä lapsina kuolleiden kohtalo ”arvotaan” muilla perusteilla.
Tämä on näennäisesti sitä oletusta vastaan, että ihmisen elämä tekoineen olisi tuomion peruste (tämä pätee kaikkiin ymmärryksen ikään ehtineiden ja Jumalan edessä vastuullisten ihmisten elämään). Paavali, Jaakob ja muut Uuden testamentin mainitsemat opetuksesta vastaavat henkilöt sanovat, että elävä usko näkyy myös tekoina. Jumala vaikuttaa valituissaan tahtonsa tekemistä ja arvomaailman muuttumista hänen tahtonsa mukaiseksi, mutta ei pakota ketään siihen. Vastuu ja valinta on siten edelleen ihmisen, mutta voima pyhään elämään tulee Jumalalta.
Raamattu puhuu monessa kohdassa ihmisen teoista tuomion perusteena. Usko mainitaan totena pitämisen vaatimuksen muodossa lähinnä vain uuden liiton kirjoituksissa. On siten kyseenalaista, mikä olisi oikea tulkinta Raamatun kirjoitusten asettamista ehdoista pelastumiselle. Totena pitämisen vaatimukset ovat silti ihmisten luontaisen oikeustajun ja filosofisen todistuksen perusteella kohtuuttomat.
Kristityt luovat maata omien jalkojensa alta, kun vaativat muilta julistamansa evankeliumin totena pitämistä ja se evankeliumi pitää sisällään Uuden testamentin kertomuksia Jeesuksesta. Muinoin eläneiden ihmisten, profeettojen ja apostolien ei tarvinnut sitä totena pitää, mutta he pelastuivat siitä huolimatta (apostolit eivät uskoneet Jeesuksen heränneen kuolleista, mutta pitivät sen totena, kun näkivät ylösnousseen Jeesuksen). Samoin on käynyt ja käy monien kristittyjen tulkinnan mukaan ”lapsille”, jotka eivät ole voineet ymmärtää evankeliumia ennen kuolemaansa.
Jos Jumala olisi oikeudenmukainen ja oikeamielinen, niin hän voisi pitää pelastumisen ja kadotukseen joutumisen perusteena vain sitä, miten ihmiset ovat tämän elämänsä eläneet heille suotujen mahdollisuuksien ja valinnan vapauden puitteissa. Muussa tapauksessa jumala osoittautuisi väärämieliseksi tuomariksi ja puoleelliseksi: hänellä olisi ennalta valitut suosikkinsa, jotka pelastaa, mutta muut hän tuomitsee kadotukseen antamatta heille samanlaista mahdollisuutta pelastua kuin harvoille valitsemilleen ihmisille. - Monet kristityt ovat sitä mieltä, että ne pakanat, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia tai eivät tiedä mitään Raamatusta, tuomitaan ns. omantunnon todistuksen mukaan: sen mukaan, miten heidän ajatuksensa syyttävät tai puolustavat heitä. (Room. 1:17-2:16) Kristityt soveltavat tätä Raamatun kohtaa vain niihin ihmisiin, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia tai eivät ole olleet tietoisia Raamatun kirjoituksista. Jos joku on kuullut evankeliumin tai Vanhan testamentin kirjoituksista, niin hän ei pelastukaan sen johdosta, miten on elämänsä elänyt vaan joutuu kadotukseen, jos ei ole pitänyt totena ”Jumalan sanan” todistusta.
Se, mitä tämä Jumalan sana on, vaihtelee vastaajasta riippuen. Monet kristityt pitävät koko Raamattua virheettömänä ja erehtymättömänä Jumalan sanana, mutta teologista opetusta saaneet tietävät sen epätodeksi väittämäksi. He valehtelevat, jos väittävät seurakunnalleen jotakin muuta. Tämä valehtelu ei ole ihme, sillä jos seurakuntien opettajat ja johtajat sanoisivat totuuden Raamatusta, menettäisivät he toimeentulonsa ja arvostetun asemansa, koska kristityt luopuisivat kirjaimellisesta Raamatun totena pitämisestä ja siirtyisivät sellaisten uskovien seuraan, jotka tunnustavat tämän totuuden tai luopuisivat kokonaan uskosta. Suuri osa saarnaajista, evankelistoista ja Raamatun opettajista valehtelee tietoisesti: muut pitävät itsekin totena sen, mitä todeksi väittävät. - Vanhan testamentin aikana vain Jumalan valitsemilla profeetoilla ja heidän läheisillään oli mahdollisuus kuulla evankeliumin sisältämiä profetioita tai yleensä mitään ”Jumalan sanaa”. Jumala ei puhunut selvästi pakanoille ja profeettojen suvun ulkopuolisille ihmisille. Valituille suvuillekin hän puhui vain profeettojen tai enkelien kautta eikä suoraan niin kuin ihminen toiselle, ellei sellaisena puheena pidetä enkelin seurustelua kasvoista kasvoihin profeetan kanssa. (5.Moos. 34:10-11; 2.Moos. 2:1-15; Apt. 1:16; 4:25; Hebr. 1:1; 3:7; 9:8; 10:15 viittauksena Vanhan testamentin profeettojen tai enkelien sanoihin) Jos Jumala olisi tahtonut pelastaa kaikki pakanat, niin hän olisi ilmestynyt ja puhunut heille samalla tavalla kuin teki profeetoille ja heidän suvulleen, sikäli kuin profeettojen kautta tulleen ”Jumalan sanan” totena pitäminen olisi pelastumisen ehto.
Tämä on kiistaton totuus niiden silmissä, jotka tunnistavat totuuden ja tunnustavat sen. Tarkoitamme totuudella tässä sitä, mitä Raamatun kirjoitukset kertovat ja miten kristityt niitä ovat perinteisesti tulkinneet ”Jumalan sanan ilmoittamana totuutena”. Jos he pitäisivät Raamattua kirjaimellisesti totena Jumalan sanan ilmoituksena, niin heidän täytyisi tunnustaa todeksi se, että oikeudenmukainen ja oikeamielinen Jumala ei ole vaatinut evankeliumin tai edes Raamatun kirjoitusten totena pitämistä pelastumisen ehtona menneiden sukupolvien aikana. Miten olisi voinutkaan, koska silloin eläneet ihmiset eivät olleet kuulleet ”Jumalan sanaa” eivätkä tienneet mitään Raamatun kirjoituksista! Sanottakoon vielä se, että ”uskon isä” Aabraham ei tiennyt mitään Raamatusta, koska sitä ei ollut vielä kirjoitettu hänen aikanaan!
Jotkut Raamatun kaanonin koonneet ihmiset ja siihen Jumalan sanana uskovat ihmiset ovat tehneet Raamatusta itselleen epäjumalan, jonka totena pitämisen he ovat asettaneet pelastumisen ehdoksi itselleen ja vaativat muilta samaa. He eivät tiedä edes sitä, että Jeesuksen ja apostolien ajan Raamattu on ollut koostumukseltaan erilainen kuin kristittyjen Vanha testamentti, joka sekin on erilainen eri kirkkokunnilla ja suuntauksilla. Ihmiset ovat päättäneet sen, mitä kirjoituksia ovat pitäneet niin pyhinä, että ovat liittäneet ne osaksi Raamattua. Jumala ei ole sitä päätöstä tehnyt tai jos on, niin minkä kirkkokunnan tai juutalaisen yhteisön päätös on Jumalalta saatu? Koska ihmiset eivät ole olleet yhtä mieltä edes siitä, mitkä kirjoitukset ovat Jumalan sanaa ja mitkä eivät, niin miten meidän Raamattumme voisi olla se ainoa ja oikea Jumalan sana? - Filosofia on joskus viisaampaa kuin joidenkin uskovien Raamatun tulkinnat. Jos Jumala olisi hyvä ja rakastava isä, niin kuin kristityt väittävät, ja olisi oikeamielinen ja oikeudenmukainen tuomioissaan, niin hän ei voisi tuomita sellaisia ihmisiä kadotukseen, joille ei ole antanut mahdollisuutta pitää totena Raamatun kirjoituksia tai evankeliumin sanomaa. Niinpä Jumalan täytyisi tuomita sellaiset ihmiset jollakin muulla perusteella kuin uskon ja epäuskon mukaan. Filosofinen viisaus tulee tässä apuun. Jumala tuomitsee ihmisiä niin sanotun kolmen v:n periaatteen mukaan. Nämä ovat valo, vapaus valita ja vastuu. Vastuu ei voi olla koskaan suurempi kuin valon määrä ja vapaus valita eri vaihtoehtojen välillä. Jos Jumala olisi oikeamielinen ja oikeudenmukainen, niin hän toimisi tämän periaatteen mukaan.
Valolla tarkoitetaan sitä tietoa, joka ihmisellä on Jumalasta ja pelastuksen ehdoista tai siihen vaadittavista muista asioista (käytös, teot, moraaliset valinnat: koko elämä). Ihmisillä on rajoitetulla tavalla vapaus valita sen suhteen pitääkö totena Jumalan todistusta itsestään tai pelastuksen ehtona vaadituista asioista ja suhtautumisesta hyvään ja pahaan, vanhurskauteen ja syntiin, luvallisiin ja kiellettyihin asioihin. Rajoitettu vapaus sen vuoksi, että ihmisen luontainen kyky ottaa vastaan todistusta Jumalasta ja Jumalan tapa ilmoittaa itsensä vaihtelevat eri ihmisryhmien ja yksilöiden välillä. Toiset saavat selvemmän todistuksen Jumalasta ja evankeliumista kuin toiset, jne. Vapaus valita on rajoitettu myös moraalin ja käytöksen suhteen etenkin lapsuudessa. Lapsi omaksuu yleensä vanhempiensa ja lähiympäristönsä käyttäytymisen ja moraalikoodiston eikä osaa kyseenalaistaa sitä ennen kuin on riittävän vanha.
Ihminen voi valita vain sellaisten vaihtoehtojen välillä, jotka hän tietää ja jotka hän ymmärtää riittävän hyvin voidakseen valita. Vastuu tulee sitten valon ja valinnanvapauden mukaan, sen seurauksena. Se, miten ihminen valitsee hänelle suotujen mahdollisuuksien ja kykyjen mukaan, tekee hänestä vastuullisen olennon Jumalan edessä. Tämä filosofinen oikeamielisyyden ja oikeudenmukaisen tuomion periaate osoittaa perisyntiopin virheelliseksi, jos se pitää vauvat ja ihmisten kieltä osaamattomat lapset vastuullisina tai syyllisinä Jumalan silmissä. Aatamilta perittyä on vain ruumiin kuolevaisuus ja katoavaisuus, mutta ei synnin turmelema luonto tai syntymästä saakka läpeensä mätä ja paha sisäinen ihminen. Ihiminen on syntyessään moraalin kannalta kuin tyhjä taulu, johon kirjoitetaan vasta sen jälkeen, kun lapsi oppii erottamaan hyvän ja pahan, ja tekee valintoja näiden kahden vaihtoehdon välillä.
Vastuu on siis seurausta valon ja vapauden määrästä eikä voi olla suurempi kuin nämä kaksi. Kun sovellat tätä periaatetta vaatimukseen pitää totena evankeliumin sisältämät väitteet, niin huomaat sen, että sellaiset vaatimukset ovat epäoikeudenmukaisia ja väärämielisiä jopa miljardien ihmisten kohdalla. Vanhan testamentin profeetat eivät tunteneet henkilökohtaisesti Nasaretilaista Jeesusta ja hänen elämänsä yksityiskohtia. He tiesivät korkeintaan sen, mitä Jumala oli heille ilmoittanut vuosisatojen aikana ennen Jeesuksen syntymää. (1Piet 1:10-12) Profetioiden sisältämä tieto lisääntyi vähän kerrassaan. Profeettojen ei tarvinnut uskoa sitä tietoa, sillä he tiesivät sen todeksi sen vuoksi, että Herra oli puhunut heille suoraan ja meille heidän kauttaan. Näin siis Raamatussa.
jatkuu - Jumala ei ole tehnyt Vanhan testamentin aikana oikeastaan mitään pelastaakseen pakanat sitä kautta, että nämä olisivat voineet uskoa hänen olevan olemassa ja vieläpä se ainoa totinen Jumala, joka on luonut kaiken ja hänelle on jokaisen tehtävä tili. Sen sijaan, että Jumala olisi ilmestynyt pakanoille ja tehnyt kaikkensa pelastaakseen heidät, on hän käskenyt Israelin tappaa näitä Jumalan vihollisiksi luokiteltuja kansoja, jotka asuttivat Israelille luvattua maata valitun kansan palatessa takaisin syntysijoilleen. Jumala on itsekin tappanut Israelin vihollisia läjäpäin: jopa enemmän kuin Israelin soturit!
Jos Jumalan tahto olisi ollut pelastaa pakanat sitä kautta, että nämä olisivat pitäneet hänen olemassa olonsa ja kaikkivaltiutensa totena, niin miksi hän ei yksinkertaisesti ilmestynyt heille samalla tavalla kuin teki Israelille ja sitä ennen Vanhan testamentin profeetoille? Miksi Jumala piilotteli? Miksi Jumala on edelleen piilossa ja kätkössä, niin että ilmestyy vain valitsemilleen sieluille ja heillekin vain epämääräisellä tavalla, joka ei pidä sisällään vastaavia kokemuksia kuin mitä Vanhan testamentin profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla oli? Vai onko joku nähnyt enkeleitä ja kuullut Jumalan puhuvan taivaasta luonnollisin korvin kuuluvalla äänellä?
Jos Jumalan olemassa olon totena pitäminen olisi pelastumisen ehto ja Jumala tahtoisi pelastaa kaikki ihmiset, niin kuin Raamattu sanoo, niin eikö hän ilmoittaisi itsensä selvästi kaikille ihmisille kaikkina aikoina? Nyt niin ei ole tapahtunut eikä tapahdu, joten Jumalan olemassa olon totenapitäminen ei voi olla oikeudenmukaisen tuomion ja oikeamielisyyden periaatteen mukaan se ratkaiseva tekijä, jonka perusteella Jumala pelastaa sieluja. Sehän tulikin jo todetuksi, että jos vauvat tai jopa syntymästään saakka niin pahasti heikkolahjaiset vammaiset, että he eivät voi ymmärtää evankeliumin sanomaa eläessään, pelastuvat monien kristittyjen mielestä automaattisesti.
Totenapitämistä ei siis vaadita kaikilta ihmisiltä pelastuksen ehtona, jos tämä tulkinta olisi oikea ja totuudellinen. Samaa voidaan sanoa evankeliumista. Jos joku ei ole kuullut mitään Raamatusta tai Jeesuksesta, niin Jumala ei oikeudentajumme mukaan voi vaatia häneltä evankeliumiin uskomista pelastumisen ehtona, koska siihen ei ole annettu mitään mahdollisuutta. Näitä Raamatusta tietämättömiä ihmisiä on elänyt ennen Jeesuksen syntymää ja apostolien ajan jälkeen kenties miljardeja. Jos Jumala toimisi ihmisten yleisen oikeudentajun mukaan, niin hän ei voisi tuomita heitä epäuskon vuoksi. Jumala voisi tuomita heidät oikeamielisesti vain sen mukaan, miten he ovat eläneet elämäänsä sisäisen oikeustajun mukaan. (Room. 2:11-16)
Jumala on luonut ihmisen Raamatun mukaan omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Tällä tarkoitetaan niin sanottua ”sisäistä ihmistä” eikä ulkokuorta: ihmisen fyysistä olemusta ja ulkonäköä. Jos ihminen on sisäisesti Jumalan kaltainen ja Jumala on oikeamielinen sekä oikeudenmukainen, niin eikö ihmisen sisäisen oikeustajun pitäisi olla samanlainen kuin Jumalan? Ihmisen luontainen oikeustaju sanoo sen, että on väärin tuomita joku ihminen kadotukseen sellaisesta syystä, johon hän ei ole itse voinut millään tavalla vaikuttaa. Miten sellainen ihminen voisi olla vastuussa epäuskosta, joka ei ole koskaan kuullut evankeliumia tai Raamatun muita kertomuksia? Miten joku vauvana tai ihmisten kieltä ymmärtämätön lapsi tai aikuinen syntymästään asti vammainen voisi olla vastuussa siitä, että ei usko, koska hänelle ei ole suotu siihen mahdollisuutta? - Raamatun mukaan ihmisen on uskottava siihen, että Jumala on olemassa, jotta hän voisi pelastua. Tämä ei koske kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka ovat kuolleet ennen kuin ovat pystyneet ymmärtämään sen asian. Jeesuksen sanojen mukaan ”Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten” ja Psalmi kertoo, että Jumala ”on valmistanut itselleen kiitoksen lasten ja imeväisten suusta”. (Matt. 21:16; Psalm. 8:3)
Monet kristityt tulkitsevat nämä kohdat siten, että vauvat ja sylilapset pelastuvat automaattisesti kuollessaan, vaikka eivät uskoisi Jeesukseen vajavaisen ymmärryksensä vuoksi tai siksi, että eivät ole Jeesuksesta mitään kuulleet. Joku voi ajatella niin, että lapset saavat kuulla evankeliumin kuolemansa jälkeen ja heidät tuomitaan sen perusteella, miten he silloin siihen suhtautuvat. Raamattu ei tue tätä oletusta millään tavalla, mutta niin on tietysti mahdollista ajatella.
Jos Jumalan olemassa olon totena pitäminen olisi pelastumisen ehto, niin miksi Jumala ei ole ilmoittanut itseään selvästi kaikille maailman ihmisille? Miksi hän on ilmestynyt vain Raamatun profeetoille ja puhunut heidän kauttaan, mutta ei ole ilmoittanut itseään myös pakanoille Vanhan testamentin aikana ja aina 1800-luvulle asti, jolloin kristillinen lähetystyö käynnistyi toden teolla. Silloinkin ”Jumalan puhe” oli pelkästään Raamatun sanoman välittämistä sen sijaan, että Jumala olisi itse näyttäytynyt ja puhunut ihmisille. Jumala ei lähettänyt edes enkeleitä johdattamaan pakanat Jumalan tykö!