- Itse en ole erityinen pissaleikin fani, mutta silloin tällöin olen silti halunnut ja saanut moista.
Mulle tärkein juttu siinä ei ole ollenkaan mikään likaisuus (kakkaleikki ois likaista ja se yököttää), vaan aika hempeä läheisyys. Meinaan, mikä ylipäänsä voisi olla niin akuutin läheistä kuin toisen uskaltaminen kusemiseen sun päälle, kun se tuppaa olemaan varsinkin naiselle niin vaikeaa? Ja sitten sekin, kuinka jotta se tuntuu lämpimältä ja spontaanilta, se tehdään sitten tosi lähteltä, ja vaikka katsoen silmiin kun valuu jalkaa pitkin...
Ei oi oo likasta tai ehkä edes tuhmaa, vaan jotenkin lapsellisen ääriläheistä yhdessäoloa. Ja siis hyvänä esimerkkinä se tuosta ajatuksesta, että useimmiten ainakin mä haluaisin pissassa toisen vain lähemmäs ja lähemmäs, kunnes se on ihan iholla. Jotut pissahemmot haluaa sen etäisyyden päästä suihkuna, enkä kiellä tuota, mutta väitän että mä ja useimmat vaan haluais tyttönsä olevan suihkussaan superlähellä. <3 - Mä olen 42a switch, joka laihtu just 30 kiloo kun on saatanallisen nättix 26a tyttix.
Alussa senkin sai sitoa. Nyt se ei edes näytä persettä, eikä todellakaan lähde mihinkään Clubille tai Smurffeihin.
Eli tervetuloa sitten mun seuraan: et tuu enää koskaan saamaan mitään kivaa elämässäs seksuaalisesti. Tuskinpa mäkään, ja mä oon sentään nuorempi, mulla on jo tyttöni, enkä edes ajanut aikani ohi millään kotitöilläsi.
(Sun myyntipuhe toimis paremmin masokistina. Eikä kukaan halua kuulla lappalaisista näissä hommissa, oikeesti.) - Katse on tärkeetä, kunhan sen tiedetään olevan hyvä. Kosketus... Sen nainen haluaa valita suuresta joukosta aivan itse.
- Luin vain kaksi kappaletta, koska tunnistan tuon itsestäni jo.
Tuo on miehen kovaa sitoutumista. Ennen kuin sitoudutaan, kaikki on vapaata ja kivaa sekä helppoa. Mutta sitten kun mies alkaa sitoutua mihinkään edes vähän lapsiinpäin, homma muuttuu heti aika kitkuiseksi ja mustasukaiseksi. Miehen geenit määrää, että nyt mikään ei enää ole helppoa, vaan pitää todellakin olla koti ja nainen sen sisällä lähtemättä siitä suunnilleen koskaan.
Jos lähtee tai edes katsoo väärin toisiin päin, on oikeus tappaa.
Eli sussa ei ole mitään vikaa. Te ette vain ole mukautuneet siihen uuteen sitoutuneeseen hommeliin. Puhukaa tuosta, ja sitten myös antautukaa tunteellisesti toisillenne myös siihen uuteen, kovempaan, sitoutuneisuutenne. Sano vaikka miehelles, että "sä saat tappaa mut, tee mulle sängyssä mitä vain, oon sun orja". Ja vaadi siltä samalla että "kun mä oon sun orja, sun pitää pitää musta elämän loppuun asti tosi hyvää huolta".
Jos noi menee yhteen tunteessa, siitä tulee vielä ihqu aviovuode. Pettämisepäilyt kääntyy jäätäväksi rakkaudeksi ja rakasteluksi. Se että "mä sanoin sitä ja mä kuvittelen sen sanoneen toista", kääntyy siihen että "me puhuttiin yhdessä, ja sitten kun se pani mua kivuliaasti, rakastin sitä silti; tekishän vielä uudelleenkin". Jopa se tuulisen parisuhteen pahin kipu kääntyy siihen että siitä kivusta aidosti pidetään, molemminpuolisesti.
Eli on muutkin kokeneet. Mutta me ei kaikki olla ihan noin luopuneita tai kuvitella että se seksin loppu ja mustasukkasuus ja moinen ois maailmanloppu. Mä ainakin tällä hetkellä pahimmassakin tilanteessani parisuhteessa aidosti uskon siihen, että viimeistään parin vuoden päästä mä pystyn muuttamaan mun (ihanan pienen) tyttöystäväni mielen just tolleen kivaksi mitä kuvasin.
Eli mikset säkin? ;) - Avuntarpeen tietää siitä, avustaako sun tämänhetkiset tekemiset sun pidemmän aikavälin päämääriä? Onko ne sopisoinnussa? Onko ne sitä konsistentisti koko ajan?
Sun itseanalyysi kuulostaa just nyt siltä että sä et välttämättä haluais sekoilla tolleen suhteessa tulevaisuuteen, ja siltä ettet välttämättä haluais olla noin epävakaallakaan. Sillä miksi muuten kyselisit edes moisia kaikilta meiltä? Sua itseäkin selvästi epäilyttää sun meno.
Mä muuten sitten tunnistin oman avuntarpeeni juuri noista. Vaikka mulla ei ollut mitään sun sorttista vakauttavaa ympäristöä silloin. Moni kaverikin on huomannut samoin.
Bipo-II:sta kärsivänä, epävakaudestakin epäiltynä, juuri molemmat rannevaltimonsa avanneena ja sulkeneena (koska tyttö ei tullut kotiin ajallaan), mä saattaisin myös tietää vähän tästä jo: se kuuluu meitin elämään, mutta mitään hyöydyllistä toi ei ole, eli kun tähän mennään ja itekin epäilet, hae apua jo.
Tyttöystävänikin itse asiassa on aika hiljainen ja vetäytyvä, kuten kuvaat olevasi. Se on varmaan sitten meistä kahdesta se sekopäisempi, joka tarvitsisi enemmän apuja. Eli näennäinen rauhallisuus ei *todellakaan* kerro siitä että sun sisäinen hiljainen mielenlaatus ei hyötyis terapiasta. Joskus jopa päin vastoin.
Oikeastaan terapian ongelma on just hiljasissa ihmisissä. Koska te/me/tyttixenikin, ei vaan hae apua, vaikka tarttis. - Mun eka seksuaalinen tyttöystävä tapahtu mun ollen 26a ja sen ollen jotain ehkä 32a. Päädyttiin yhteen niin, että mä en ollu koskaan saanu, ja se oli sadisti. Homoystävämme saattoi meidät yhteen, jotta saisin piiskaa bileissä, mutta sitten se menikin piiskasuhteeseen vahingossa.
Kyseinen sadisti vannoi että hän osaa käyttää kaiken sortin kahleita.
Hän vannoi sitten myös väärin. Ensimmäinen sitomisemme, ensimmäisessä piiskajutussani kanssaan, johti parin viikon hermovaurioon oikeassa peukalopuolessani. Koska eihän ne iloset sadistit koskaan mitään oikein osaa tehdä. Panna takalukkoon rautojaan, vaikka niin ois tarve.
Miehelle. Joka ei pääse sitä hermovauriotaan niin nopeasti karkuun. - Tai siis luin väärin: sulla on jo tyttix.
Puhu sille tuhmia, ja osoita ettet välitä kestään muusta. Just nyt, silmästä silmään. Siten kysy kylmiltäs, että "mä haluan panna sua, haluisitko sä panna mua"?
Jos se oikeesti on sun tyttix, se haluaa panna sua yhtä paljon kuin sä sitä. Se saattaa vaan odottaa sun alotetta. Ja sitä että oot mies-oikeesti-halukas-just-sille. Eli näytä se sitten vaan, niin *sä* jäät sitten toiseksi. ;) - Ensin, opettele kirjoittamaan hyvää suomen kieltä. Sitten hanki ammatti, josta on näyttää palkkaa ja hyvä pukeutuminen. Hanki myös asenne: kun yrittää monta kertaa, joskus joku näkee sun asenteen, saattaa vähän tulla luo, ja sitten seuraavakin näkee sun olevan osaaja.
Oli miten oli, isoin juttu on pitää huolta itsestäsi, ja (valikoivasti) kisutella uudestaan sekä uudestaan niitä tyttöjä jotka on sun segmentissä. Se tyttö ei *koskaan* noin vain tipu sun sänkyyn. Eikä sen pitäiskään. Mutta jos jaksat hakea sitä oikeaa, *kovalla miehen työllä*, lopulta pääset valitsemaan omasi, siitä joukosta joka myös hottixissa pitää susta.
Ja sitten kaikilla on pehkussa mukavaa. ;) - Mikä sun ongelma on? Pane mamua ja ryöstä sen sosiaalituet. Ainakin miehenä sä voisit koska vain yhdessäasuen ottaa mamunaisen kaikki kelanmaksamat.
I should know. Voisinhan viedä tukeni tytöltänikin koko ajan, ja se on sentään valkoisista valkoisin pyhtääläinen. - Pettäminen epäilemättä tapahtuu niin että panet muuta kuin aviopuolisoasi. Tyypilisesti toi onnistuu jollain vapaa-ajalla, eli firman vessassa, firman bileissä, viikonloppuna, lomamatkalla, sekä erityisesti festareilla. Juuri kun sitä aikaa on -- ja minkä takia me miehet ollaan niin mustasukkaisia puolison ajasta juurikin.
Minä sitten petin tasan kerran *miehen* kanssa, niin hetero kun olenkin. Vittuilin goottinaiselleni kunnes hän lähti pois illan bileistä, ja sitten kisutin yhden nuoremman brassipojan. Eli sain sen aikani ja tilani pettää, vittuilemalla toiselle.
Luonnollisesti, mitä tuolla tavalla avoimempi suhde ajassa, ja mitä enemmän voi ottaa sitä tilaa, sitä enemmän mahdollisuuksia pettämiseen. Mutta toisaalta, nykyään olen myös aika ajallisesti avoimessa suhteessa, enkä hirvittävämmin pelkää että toinen pettäisi omalla ajallaan. Musta oikeastaan se ihanne on juuri semmonen suhde jossa toinen saa juosta lähes mieten haluaa, mä tykkään siitä että se tekee omia juttujaan, eikä mun tarvitse pelätä sen tekosista; oisin aina varma että se vaan tulee kivasti kotiin.
Kas kun sillon ei tartte miettiä mitään tämmösiä työpäiviä. Ei tartte täyttää toisen aikaa niin ettei sillä olis aikaa pettää. Ei tartte stressata vaikka sillä ois vaikka viikonlopun verran omaa aikaa putkeen, josta ei itse tiedä mitään.
Tuollaisessa luottamussuhteessa molemmilla on paljon parempi olo. Ja jos se nyt joskus harvoin paniskin kolmatta, no ei sekään lunkien ihmisten välissä oo mikään maailmanloppu. (Sitä paitsi kun ne tulee takasin bileistä, ne näyttää sitten usein aika hottia kuvaa. ;) ) - Sun mies potee susta mustasukkasuutta. Ihan ilmeisesti. Siihen pettäminen ei auta, vaan pahentaa vain. Puolin ja toisin.
Kokeilkaas yhdessä sen sijaan mennä johonkin seksuaaliseen ympäristöön parina. Johonkin seksimessuille tai vaikka pervoklubille. Sovittaen, etukäteen, "kahden ihmisen salaliittona", kuten eräs eksäni kiteytti ihanteellisen parisuhteen. "Pettäkää jossakin yhteydessä koko yhteiskuntaa, ja kaikkia niitä muita", sen sijaan että kumpikaan pettäisi toista.
Koska toi on hoteinta ikinä. Aivan toisella tasolla kun edes oman itsetunnon keräääminen millään tinderhommilla. Ja siis toi oikeesti voi jopa korjata kariutuneen parisuhteenkin, yön yli! - Älä kysy onko se "oikein". Kysy onko se hyödyllistä sulle, toiselle, ja molemmille..
Jos haluat saada uuden naisen/miehen, pettäminen on hyödyllistä. Jos haluat pitää naisen/miehen parisuhteessa, yleensä se ei ole. (Tuossa on poikkeuksia polyssa ja swingissä ja kaikessa mun sekoilussa, mutta se on harvinaista.)
Yleensä sä siis haluat pitää sun parisuhteen, jolloin pettäminen on aika paska idea. Oikeastaan varmaan ois parempi puhua kumppanin kanssa siitä miksi tekee mieli edes tehdä noin, avoimesti, ja sitä kautta pitää yllä se "kahden ihmisen salaliitto" josta mun eksä katsoi parisuhteen muodostuvan. Tehdä yhteistä terapiaa ennen kuin yksittäin petetään, tai jos se pettää, sitten halutusti lähteä erikseen, ensin vaikka avoimeen suhteeseen.
Pitäkää mua tyhmänä romantikkona, mutta mä kyllä rakastuin täysin ja sitouduin täysin mun tyttööni, niin että vaikka se pettikin toistuvasti, mä en silti tee siitä pettämisestä mitään peliä. Mä vaan huudan tytölle, mutten koskaan ite juokse; enkä tee sitä edes mistään pelistä tai periaatteesta, vaan siitä ajatuksesta sekä tunteesta, että kun oon tämmönen ja todella rakastan, kyllä se kotiin tulee. Mun rakkaudesta, jollei sen. Ja siis sitähän mäkin just haluan sitten. - Minä olen seurustellut tyttöystäväni kassa reilun vuoden myös, ja jostain syystä olen painunut siihen että minä hoidan kaiken myös. Se on aika jännä miten tää menee miehellekin aika samalla tavalla kuin sinulle.
Esim. tasan menee hermot kun tyttö jättää kaikki mässäilynsä ympäriinsä. Kun niistää, paperi jää tasan siihen paikkaan jossa niistettiin. Käytetty tamponi jätetään viisi senttimetriä viereisen roskakorin viereen, ja ainiin, käytetyt neulat levitellään ympäri kämppää, vaikka niin ei pitäisi koskaan tehdä.
Joskus todella tuntuukin ettei se toinen välitä yhtään susta, ja sitten vituttaa. Eikä mikään vihjailu auta "kun se on vaan semmonen sählä".
Mä kuitenkin olen vaan taintunu siihen että se on semmonen. Eli *jaksan* kumppaniani. Kai sitä vois kasvattaa joskus vähän, mutta tuskin järin paljon, eikä se kyllä ois hyödyllistä tai oikeinkaan. Se kasvattaminen; toisen mielen pakottaminen. Ei, ei sitä.
Eli mä nyt olen ajatellut niin että siedänpä sitä pientä ihanaa elämäni loppuun asti, kun rakastan, eikä se nyt suorastaan jatkuvasti paskanna olkkarin lattialle. On aika pieni hinta syvästä rakkaudesta että vähän joutuu korjaamaan toisen jälkiä. Oikeastaanhan se on hiukka söpöäkin ja parisuhdejuttua, että korjataan vaikka sen verijäljet sitten, eiks?
(Sä toisaalta kyselit tätä. Eli varmaan halusit jo erota. Varmaan erositkin jo kun aloitus on näin wanha. Mä taas sitten en: mä olen täysin sitoontunut suttupyttytyttööni. Mä olen sitä jopa sen jälkeen kun se vitutti mua eilen niin paljon että vedin valtimoni auki: edelleen rakastan sitäkin enemmän.
Kunpa se vaan tajuis kuinka paljon, ja resiprokois... ;) )