- Kuka maksoi ruuat, pesuaineet, taloustarvikkeet, sähköt, vedet, vakuutukset, puhelinkulut, nettikulut, kodinkoneet...? Ettei vain avokkisi, ainakin osin...? Elämisessä kun menee rahaa muuhunkin kuin remontintekoon... Muistithan huomioida nämä laskelmissasi?
Lisäksi avokki lienee pessyt likaiset kalsarisi, kokannut ruokasi ja siivonnut kotinne?
Ja tietysti kun 50/50 on omistussuhteeksi laitettu niin ei siinä paljon kitisemistä enää ole, tähän olet suostunut aikanaan. - Hyviä ohjeita!
Ainoastaan 2-kohtaan kommentoisin, että meillä alkoi toimia homma vasta, kun EN puuttunut asiaan enää mieheni (lasteni isäpuolen) komentaessa lapsiani. Muuten pojat aina oletti, että tarvitsee totella vasta kun äiti sanoo. - Missä kohtaa puhuin lapsen alistamisesta?
Ei ole lapsen alistamista, että perheissä aikuiset ottavat auktoriteettiasemansa joka heille kuuluu. Lapsen siittäjällä ei liene merkitystä, kasvattajaksi uusioisäkin joutuu ja pääsee.
Lapsen tunteiden arvostamattomuudesta en puhunut myöskään. Lapsella on oikeus tunteidensa osoittamiseen ja niistä on hyvä hänen kanssaan myös puhua - ja määritellä sopivat keinot niiden osoittamiseen.
Ja TODELLAKIN: lasten mielipidettä ei pidä uuden kumppanin valinnassa kysyä!!! Naurettava ajatuskin.
Isäpuolen isänä pitämisestä en ole kirjoittanut mitään, joten en tiedä mihin sillä viittaat.
Ongelmana monissa nykyperheissä on juuri se, että vanhemmat ei uskalla ottaa vastuutaan kasvattajina. Kaupassakin näkee näitä säälittäviä vanhempia jotka kyselee viisivuotiailtaan että mikäs sulle nyt tänään kelpaisi ruuaksi.. tai päiväkodin pihalla että lähdettäiskös nyt kotiin. Voi herranjumala, kai aikuisen pitää tuollaiset asiat tietää lapselta kysymättä!!!
Kannattaa lukea Tommy Hellstenin "Vanhemmuus -vastuullista vallankäyttöä", myös Keijo Tahkokallion kasvatuskirjat on erinomaisia.
Eikä kaikki uusperheäidit ole mitään lapsitehtailijoita ja sossupummeja ja uusperheiden lapset pahantekijöitä, kuten tässä ketjussa aiemmin väitettiin. Meillä on "sinun, minun ja meidän" lapsia, vanhimmat opiskelevat yliopistossa, keskimmäiset lukiossa, osa peruskoulussa ja nuorimmaiset on vielä päiväkoti-ikäisiä. Kenelläkään ei mitään sosiaalisia ongelmia tms. Itse käyn ansiotyössä ja mieheni myös, sosiaalituilla emme elä. - Ongelma ei nyt tuossa kuulostaisi olevan ollenkaan 8v pojan käytöksessä, vaan vaimosi käytöksessä.
Kahdenksanvuotias uuteen ja outoon perhetilanteeseen laitettu lapsi käy läpi melkoista sopeutumisprosessia uuden perheenjäsenen vuoksi (sinun siis, ja vielä se tuleva vauvakin) ja reagoi itseasiassa melko terveesti. Hän pelkää paikkansa menettämistä, äitinsä rakkautta jne. ja testaa nyt rajojaan. Eikiä ihme!!!
Vaimosi sensijaan käyttäytyy oudosti, koska ei tee lapselleen selväksi, kuka perheessä määrää. Hänen tulisi osoittaa, että sinä olet perheen aikuinen ja te kaksi päätätte yhdessä asioista. Näin pojallekin tulisi turvallisempi olo eikä hänen tarvitsisi hakea turvaa ja rajoja koko ajan. Lisäksi pojalle ei olisi ollenkaan huono ajatus antaa kahdenkeskistäKIN aikaa äitinsä kanssa.
Ihan ensimmäiseksi vaimosi täytyisi saada ymmärtämään tilanne ja saada hänet osoittamaan pojalle paikkansa -ja sen lisäksi sinä voit jämäkästi osoittaa oman roolisi ja ottaa aukrtoriteettiasemasi. Esimerkiksi noissa ikävissä kommenteissa tms. hän testaa rajojaan ja silloin sinä voisit vastata tähän tyyliin: "Olen tämän perheen aikuinen ja siksi minä päätän, missä kukin istuu. Tässä perheessä aikuiset istuu edessä ja lapset takana." ja piste. Sama linja molemmille vanhemmille ja homma alkaa vähitellen lutviutua. Lisäksi teidän pitää muistaa usein kertoa ja osoittaa lapselle, että pidätte hänestä, vaikka hän kiukutteleekin.
Lisäksi, älä tunne syyllisyyttä, jos et pystyisikään rakastamaan vaimosi lapsia kuin omiasi. Ei tarvitse, ellei pysty. Riittää, kun kohtelet tasa-arvoisesti.
Tämä 10 vuoden ja 10-lapsisen uusperheen kokemuksella...
Jaksuja!