- Joo. Jos ei USAssa ja Kanadassa pärjännyt omillaan niin kotiin sai lähteä.
Minunkin isoisäni kuuluu tähän porukkaan joka lähti onneaan onkimaan Yhdysvaltoihin jättäen perheensä Suomeen odottamaan. Hänen tarkoituksensa oli sitten myöhemmin hakea perhe täältä sinne kun on itse ensin saanut töitä ja vähän jalansijaa sieltä.
Isoisän veli oli joskus aiemmin tehnyt saman tempun ja kotiutunut hyvin (minkä ansiosta minulla on sukulaisia Yhdysvalloissa edelleen, joskin yhteydenpito on katkennut jo aikoja sitten). Hän tätä veljensä maahanmuuttoa avitti ja järjesteli.
Mutta isoisäpä ei kotiutunutkaan, hänelle kun oli kaikenlainen ketkuilu tärkeämpää kuin työnteko. Viskin maun isoisä epäilemättä ehti reissullaan testaamaan, mutta ei hän vuotta reissussa ollut kun sai potkun perseeseen ja joutui palaamaan takaisin Suomeen. Itse asiassa taisi palata jo puolen vuoden jälkeen takaisin.
Suurena maailmanmiehenä hän sitten kotiseudullaan esiintyi ja valehteli Amerikassa tämän puolen vuoden aikana tekemistään uroteoista siitä huolimatta, että kaikki tiesivät miten hänen Amerikan valloituksensa oli päättynyt.
Suomen kielenkin hän oli puoli vuotta kestäneellä reissullaan unohtanut täysin, samoin kuin kaiken muunkin kotopuolessa eikä kotiin palatessaan tuntenut kuin vaimonsa ja lapsensa. Edes kotitalolleen hän ei osannut palata vaan piti sinnekin tietä kysyä ja ongelmana oli se että isoisä ei osannut enää suomea mutta kun ei osannut englantiakaan kuin neljä sanaa eli jees ja nou sekä New York niin se kommunikointi ja tien kysyminen kotiin oli hiukan hankalaa.
No se isoisästä. En minä häntä koskaan tavannut, hän kuoli jo ennen syntymääni mutta kuvia olen hänestä nähnyt ja tarinoita kuullut paljon hänen toilailuistaan.
Ja se piti vielä tähän maahanmuuttoon lisätä että ainakin Kanadassa on nytkin käytäntö, jonka mukaan yksityisiltä lahjoittajilta kerätään joku tietty rahasumma, minkä on laskettu riittävän esim. neljähenkisen perheen elämiseen vuoden ajaksi. Sen vuoden ajan siis elätetään, mutta sen jälkeen on tultava toimeen. En tiedä sitten mitä tapahtuu jos ei pysty itseään ja perhettään elättämään, vieläkö Kanada potkii tällaiset loiset pois maasta. - Opin 12-vuotiaana. Minua ei kukaan opettanut, ahdasmielisille vanhemmille kaikenlainen seksuaalisuuteen liittyvä oli kauhistus eikä ainakaan minun kaveripiirissäni puhuttu tällaisista asioista. Isompien poikien juttuja kuitenkin kuunneltiin tarkkaan mutta eivät nekään jutut kertoneet itsetyydytyksestä vaan taisivat olla mielikuvituksen tuottamia panojuttuja.
Olen syntynyt vuonna 1967 syksyllä ja kikkeli rupesi silloin kesällä 1980 näyttämään heräämisen merkkejä ja kerran sitten illalla sängyssä rupesin näpelöimään kovana sojottavaa vekotintani. Se rupesi tuntumaan hyvältä ja heitin peiton sivuun, riisuin alkkarit pois ja makasin selälläni alasti ja hieroin vehjettäni. Mitä kauemmin sitä tein, sitä paremmalta tuntui ja yhtäkkiä se tapahtui, sain orgasmin. Se tunne alkoi varpaista ja levisi koko alavartaloon ja selkä kaarella taisin ähkäistäkin ensimmäisen kerran sängyssäni. Siemennestettä ei vielä tullut.
Siitä se alkoi ja seuraavana iltana leikin taas pelilläni. Varsinaisen runkkauksen eli esinahan eestaas-liikkeen hoksasin vasta myöhemmin, syksyllä muistaakseni. Siihen saakka tyydytin itseni vain sormeilemalla ja puristelemalla vehjettäni.
Syksyllä minulta tuli myös ensimmäisen kerran siemennestettä ja niin tavattoman tietämätön asioista olin että säikähdin sitäkin että mitä ihmeen ainetta se on. No, kyllähän minä sen oivalsin nopeasti.
Siitä se käteenveto siis alkoi ja vuotta myöhemmin eli kesällä 1981 sain sitten ensimmäistä kertaa pilluakin mutta se ei kuulu tähän tarinaan.
Nyt olen jo ikämies, täytän muutaman kuukauden päästä 50. Olen ollut naimisissa 28 vuotta, kolmen lapsen isä ja kahden lapsen isoisäkin jo. On myönnettävä että en ole enää vuosiin runkannut, ei se enää kiinnosta. Kyllä minulla edelleen seisoo, sen kanssa ei ole mitään ongelmaa mutta onhan paneminenkin nykyään käynyt jo aika harvinaiseksi herkuksi.
Kolmesta lapsestani kaksi on poikia ja heille kerroin nämä asiat kun he tulivat murrosikään, niin että en tehnyt samaa virhettä kuin omat vanhempani jotka tosiaan eivät saaneet koskaan sanaa suustaan kun olisi pitänyt pojan kanssa puhua.