- Ei ollut kyse siitä, ettei joku löytäisi ystäviä. Sä et nyt tajunnut ollenkaan. Kyse oli siitä, että ihmisellä voi olla vaikka satoja tuttuja, kymmeniä kavereita ja useita ystäviä - mutta loppujen lopuksi vain 1-3 on sellaisia TODELLA LÄHEISIÄ. Tästä on ihan tutkimuksia, ja tuo on se kaikkein yleisin tila. Eikä tuo ole mikään huono tilanne, vaan 1-3 erittäin läheistä luottoystävää on todella hyvä tilanne. Sen lisäksi ihmisellä voi olal vaikka paljonkin hyviä kavereita ja hän voi olla yleisesti pidetty tyyppi ja tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Mitä parisuhteeseen tulee, niin kestävällä pohjalla olevaa suhdetta harvemmin tulee sillä metodilla, että ottaa paniikissa kenet tahansa. Fiksumpaa mieluummin odottaa ja katsella, jos heti ei meinaa sopivaa löytyä. - Miksi erikoisuudentavoittelu sitten on huono asia? Ja mitä ne muutamat ihmistyypit sitten mielestäsi ovat?
Usein on todettu, että ihmisillä on yleensä vain 1-3 tosiystävää - siis oikeasti läheistä ystävää. Loput ovat etäisempiä ystäviä tai kavereita, ehkä tuttujakin. Jos läheinen ystävyys on näin harvinaista, niin miten muka parisuhteen löytäminen voisi olla niin helppoa, että oikea kumppani löytyisi ihan tuosta noin vaan helposti hyvin pienestäkin otannasta?
On hyvin todennäköistä, että sadasta seuraavasta kohtaamasta ihmisestä ei tule mitään parasta ystävää - miksi oletus on, että kuitenkin mahdollisia elämänkumppaneita pitäisi samasta otannasta löytyä useitakin? - No mutta jos ei innostu kenestäkään niin sitten ei innostu kenestäkään. Siitä olen oikeassa, että ajanhukkaahan sellainen on puolin ja toisin. Mutta eikö silloin ratkaisu olisi juuri entistä tiukempi etukäteisseula?
Tosin eipä palstalla tunnuta oikein tyytyväisiä olevan mihinkään. Joskus välitetään, ettei pääse "edes treffeille" eikä sitä kautta "saa edes mahdollisuutta". Nyt sitten kun joku antaa mahdollisuuden useille ja useille, niin sekään ei käy. Mahdoton tietysti sanoa, mikä tuollaisen treffeillä ravaamisen syy on - sehän voi olla vaikka mitä. Syy voi olla sekin, että oikeasti kukaan ei tosiaan vaikuta kiinnostavalta ja siksi yrittää epätoivoisesti tavata kaikki ja toivoo jonkun sitten livenä muuttuvan kiinnostavaksi. Tai sitten ei tiedä, mitä hakee. Tai sitten ei niinkään kirjoittele, vaan sopii heti tapaamisen.
Itse voisin kyllä hyvinkin kuvitella, että jos olisin nettideittimaailmassa, niin jos menisin tapaamaan kaikki vähänkin normaalin oloiset, joiden kanssa tulisi vaihdettua muutama viesti, niin hyvin todennäköisesti en innostuisi juuri kenestäkään. Mutta mistä siitä sitten syytettäisiin? Jos ei innostu ihmisistä, jotka eivät ole sitä, mitä haen? - Vai kenties huumepiireistä? No, minähän en ole sitä nähnyt eli ihan nimen perusteella veikkasin.
- Naisia voisi syytellä tästä, jos olisi jokin pakko tai velvollisuus olla suhteessa. Mutta nyt kun se on vapaaehtoista, on ihan yhtä sallittua tyytyä yksin elämiseen.
Ja mitenkäs sitten, jos nainen ensin on huolimatta vaikka viisi omantasoistaan, mutta parituu myöhemmin kuudennen, myös omantasoisen kanssa - olisiko hänen sinun mielestäsi pitänyt tyytyä siihen ensimmäiseen?
Entä, jos omantasoinen ja mukava mies ei ollut naisen mielestä mukava? Siitä voidaan olla eri mieltä, oliko naisen käsitys mukavasta oikea, mutta minkäs sille mahtaa, vaikka ei olisikaan. Jos esim. mies on vaikka kauhean huumorintajuinen, mutta naisen huumori on erilaista - kurja juttu. Molempien huumori voi olla vaikka yhtä huonoa ja typerää (eli olisivat sinänsä samantasoisia eli yhtä hölmöjä), mutta jos eivät tajua toistensa huumoria, niin sitten eivät tajua eikä hölmöyden sisältö kohtaa, vaikka hölmöysaste olisi sama. - Mistä tämä nyt sinun mielestäsi sitten kertoo? En ole kyseistä dokumenttia nähnyt, mutta arvaan, että liittyy huumeisiin eikä varmaan tapahdu Suomessa. Eli jos huumehuuruisessa yökerhossa ulkomailla saa maksullista seksiä sitä todennäköisemmin, mitä isomman summan tarjoaa, niin kertooko tämä jotain vaikkapa suomalaisten pariutumisesta tai suomalaisten ei-narkkareiden seksielämästä?
(Ei varmaan pitäisi olla yllätys, että huumepiireissä on myös prostituutiota. Suurin osa ihmisistä kuitenkaan ei käytä huumeita ainakaan Suomessa.) - "Yksin, omissa talouksissa elävät ja silti parisuhteessa olevat ovat kuitenkin vähemmistöä. Tuollaiset suhteet eivät kaikki välttämättä edes ole suljettuja suhteita tai sitoutumisen aste ei kaikissa tuollaisissa ole välttämättä sama kuin saman katon alla elävien suljetussa parisuhteessa. Moni kuitenkin jossain vaiheessa muuttaa yhteen asumaan. Sinkkutalouksissa asuu myös paljon seurustelevia ihmisiä, joilla yhteenmuutto tapahtuu jossain vaiheessa."
Se on toki harvinaisempaa, että vuosikausia yhdessä ollut pari asuisi omissa asunnoissa. Mutta ei seurustelu mikään harvinainen olotila tässä maassa ole - kyllähän jokainen yhdessä asuvakin pariskunta on joskus ollut erillään asuva seurusteleva pari, mihin itsekin viittasit. Mutta juuri tämän takia on aivan älytöntä ajatella, että yksittäistalouksien määrä kertoisi suoraan sinkkujen määrän. Tässä lehtijutussa tulkittiin sinkuiksi kaikki seurustelevat parit, samoin sellaiset, jotka haluaisivat muuttaa yhteen, mutta eivät ihan vielä voi esim. käytännön syistä (jos vaikka on työpaikat eri paikkakunnilla tms). Lisäksi näiden parisuhteessa olevien miesten tulkittiin vieläpä mahdollisesti olevan miehiä, jotka eivät koskaan saa naista. - No näin toki voi tehdä. Mutta jos tilanne on se, että ei kenties itsekään olisi yhtään kiinnostunut kumppanistaan (vaikkapa nyt jostain naisesta), niin ei varmaan kannata syytellä naisiakaan siitä, jos he eivät kiinnostu näistä samaisista miehistä, kun eivät vastaa viesteihin / lähde treffeille / aloita suhdetta / halua seksiä. Täydellisen kiinnostumattomuuden tilassahan on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko keksiä muuta sisältöä elämään ja olla itsekseen, tai sitten olla ihmisen kanssa, jota ei oikeastaan haluaisi. Lienee itsestään selvää, että kahden täysin eri strategian valinneen ihmisen välille ei vaan synny suhdetta, koska toinen osapuoli ei sitä halua.
- Joo, käsitän minä toki sen. Yritin tuossa vain selventää, että SUURIN OSA ihmisistä pitää ehdottomana normina tietynlaista elämää, ja siksi iso osa heistä haluaa myös sellaisen kumppanin, joka sopii tähän normiin. Kaikille ei suinkaan ole ongelma kumppanin työttömyys etenkään, jos se johtuu terveydellisistä syistä tai esim. siitä, ettei yrityksistä huolimatta ole (ainakaan vielä) saanut töitä. Joillekin, joskin vähemmistölle, olisi jopa työn vieroksunta ok.
Yleensäkin mitä enemmän poikkeaa normeista - joko hyvässä tai pahassa - sitä harvemmassa ovat hengenheimolaiset. Mutta kyllä hyvin eri tavoin ajattelevia ihmisiä on. Esim. itselleni ei kumppanin työttömyys olisi mikään ongelma, sitten taas tiedän niin naisia kuin miehiäkin, joille se olisi. - Tottakai, yhteishenkeä kyllä voi luoda. Mutta riittääkö se parisuhteen sisällöksi? Minusta tuollainen kuulostaa lähinnä siltä, mitä on hyvä naapurisopu tai toimiva työkaveruus. Mutta jopa ystävyyteen vaaditaan enemmän, miksi ei sitten parisuhteeseen?
Veikkaan, että aika monelle vaan EI riitä parisuhteen sisällöksi se, että eletään yhteishengessä yhteistaloudessa ja yritetään tyydyttää siinä sivussa seksuaaliset tarpeet ilman mitään vetovoimaa tai henkistä yhteyttä. Kyllä suurin osa haluaa vähän syvällisempää kohtaamista ja syvällisemmän ihmissuhteen. - Tässä on nyt sulla sellainen ajatusvirhe, että suurin osa ihmisistähän ei etsi tai tavoittele mitään "huippuluokan miehiä/naisia". Suurin osa jotenkin kummasti sattuu ihastumaan johonkin aika tavalliseen tyyppiin, joka sitten sen ihastumisen vuoksi alkaa tuntua huippuluokan tyypiltä (vaikka muiden mielestä olisi ihan tavis).
Ehkä siinä tapauksessa yhtälösi voi toteutua, jos kyseessä on ihminen, joka itse ei kykene ihastumaan tai rakastumaan - tällöin hän ehkä hakee ominaisuuslistan perusteella jotain, joka täyttäisi mahdollisimman paljon huippuluokan ominaisuuksista. Ja silloin voi ehkä alkaa viivailla yli niitä toiveita. Jos ei kuitenkaan rakastu kehenkään, niin voi sitten ehkä ajatella, että tyytyy vähempään saadakseen edes jonkun. - Niin no, kai näinkin voi tehdä, jos haluaa. Mutta jos ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa tyytymiseen - joko tyytyä kumppaniin, jota ei haluaisi, tai sitten tyytyä elämään itsekseen, niin mikäli se itsekseen eläminen tuntuu edes hitusen paremmalta vaihtoehdolta, niin miksi ei valitsisi sitä?
Ja edelleenkään en oikein ymmärrä, että millä lailla nämä tyytymissuhteet edes syntyisivät? Mikä sitten motivoisi esim. ryhtymään suhteeseen ja intiimiin kanssakäymiseen, jos ei yhtään huvittaisi? Millä perusteella kaikista epäkiinnostavista sitten valikoituisi se, kehen nyt sitten itse tyytyy? - "Onpa ala-arvoista tekstiä paremmalta sukupuolelta. Tietääkseni se että ensisilmäyksellä ei tunne valtavaa kiinnostusta ja kipinöintiä, ei automaattisesti tarkoita sitä että parisuhde olisi huono. Aika paljon on tahdosta kiinni mutta siitä taas naiset eivät ymmärrä mitään."
Millä lailla tahdosta kiinni? Tarkoitatko nyt niitä suhteita, jotka aloitetaan vain siksi, että on pakko olla "joku", ja sitten jaksetaan muutaman vuoden ajan sitä, kunnes pinnan alla kytevä tyytymättömyys, pettymys ja kumppaneiden yhteensopimattomuus tekee tehtävänsä ja aletaan riidella, ihastua työkavereihin, vältellä seksiä ja samassa huoneessa olemista, kunnes lopulta erotaan?
Tuo "tahdosta kiinni" ei muuta toimimatonta suhdetta toimivaksi. Tiedän tapauksia, joissa pariskunnalla on alusta asti ollut ongelmia, mutta sitten on "yritetty" ja uskottu, että suhde vaan "vaatii paljon työtä". Ja sitten on ryvetty niissä ongelmissa joskus jopa useita vuosia, kunnes jompi kumpi on joko löytänyt itsestään riittävästi rohkeutta lähteä suhteesta, tai sitten jompi kumpi on löytänyt uuden ja tilanne on ratkennut siihen. Huonoimmassa tapauksessa tällainen suhde jatkuu ja siihen hankitaan lapsia, jotka sitten elävät kireässä perheilmapiirissä, kuuntelevat jatkuva naljailua ja aistivat vanhempiensa välissä olevan pettymyksen ja kylmyyden.
Se "tahtominen" toimii silloin, kun suhde on alunperin ollut toimiva, siinä on ollut kipinää ja hehkua ja ihastusta ja rakastumista ja rakkautta, mutta sitten vaikka ruuhkavuodet ovat vieneet huomion ja olosuhteiden vuoksi on alanut tuntua, että ollaan ajautumassa erilleen. Silloin tilanteen voi korjata, kun haluaa tehdä sen ja panostaa siihen. Tässä on vaan se ero aiemmin kuvaamani, että suhteella on jo alunperin vahva pohja. Tällöin kyseessä on hyvän suhteen kriisi - tuossa aiemmin kuvaamassani oli huonon suhteen kriisi. - "Ei sitä nyt niin kauheasti tarvitse kiinnostua. Eipä tässä tavalliselle miehelle ole tarjolla koskaan sellaisia naisia jotka olisi niin kauniita ja viehkeitä että tulisi mitään ihmeempiä tuntemuksia. Parempaankaan ei ole mahdollisuuksia joten pitää vaan tyytyä koska ei yksinkään ole kiva aina olla."
Mutta millä perusteella tällaiset parisuhteet sitten muodostetaan? Jos kumpaakaan osapuolta ei yhtään kiinnosta, niin kuka tekee aloitteen ja miten suhde alkaa? Pitäisikö kummankin kuitenkin teeskennellä ihastusta ja seksuaalista halua, vai sanotaanko sitten suoraan, että "en mä susta yhtään kiinnostunut ole, mutta en nyt muitakaan saa"? Ja jos esim. seksuaalista halua ei ole, niin tuleeko siitä sitten kämppissuhde, vai pitäisikö harrastaa seksiä vastentahtoisesti?
Ja ennen kaikkea - koska maailmassa on varmasti miljoonia täysin epäkiinnostavia ihmisiä, niin millä kriteereillä sitten pitäisi valita heistä se, kehen sitten tyytyy?
Normaalistihan kumppani valitaan sen perusteella, kenen kanssa synkkaa ja kenen kanssa on sellaista henkistä JA fyysistä vetovoimaa (tekee mieli olla toisen kanssa, haluaa olla lähellä, tykkää viettää aikaa yhdessä, jne). Jos kaikki tämä puuttuu, jää jäljelle juuri ne palstalla kritisoidut ominaisuudet. Jos kerran toinen ei herätä mitään tuntemuksia, niin sittenhän on pakko alkaa miettiä muita asioita, kuten vaikka taloudellisia resursseja, koulutusta tms. Eli melkeinpä sanoisin, että mitä enemmän aletaan tyytymään epäkiinnostaviin, sitä enemmän alkaa lisääntyä suhteeseen liittymättömien ominaisuuksien priorisoiminen. - Aloitusviestiin vielä se, että on totta, että aika harva Suomessa on rikas sanan varsinaisessa ja oikeassa merkityksessä. Sen sijaan aika monella miehellä on auto. Itse asiassa ihan liian monella miehellä on auto.
Täällä palstalla elää harhainen käsitys siitä, että naiset ovat pakkomielteisen kiinnostuneita autoista. En keksi muuta selitystä siihen kuin miehen oman autokiinnostuksen, joka on varmaan lähtenyt jo pikkupoikana pikkuautoleikeistä. Ja sitten kuvitellaan, että kaikki muutkin maailman ihmiset ovat samalla lailla fiksautuneita autoihin. Asun itse pääkaupunkiseudulla ja omaan korvaani nuo auto-jankutukset kuulostavat paitsi absurdeilta, myös vanhanaikaisilta. Tunnen paljon naisia, jotka eivät edes kannata yksityisautoilua (ellei nyt pakko ole, ja nykyisessä kaupunkimiljöössä ei ole), ja heille nimenomaan olisi vain plussaa se, jos mies käyttää julkisia tai vaikka pyöräilee.
Ymmärrän, että haja-asutusalueella tarvitaan autoa, tai jos vaikka maaseudulla on palvelut kaukana. Mutta koittakaa nyt käsittää, että jos naiset olisivat noin pakkomielteisiä autojen suhteen, he olisivat itse autoharrastajia, eivätkä kyttäisi miestä, jolla on joku tavallinen Prismassa käynti -auto.
Työttömyyskään ei ole este suhteelle. Tiedän, että osa naisista (kuten miehistäkin!) edellyttää kumppanilta työssäkäyntiä. Mutta iso osa ottaa kyllä mieluummin kiinnostavan, mutta työttömän, kuin vähemmän kiinnostavan kokopäivätyöläisen. Ainoa, mikä aika isolle osalle on turn off, on joku periaatteellinen työttömyys tai selkeä työhaluttomuus. Tähän on turha etsiä selitystä nirsoudesta, vaan ihmiset hakeutuvat kaltaistensa joukkoon. Jos on itse sellainen, jonka mielestä normaalielämä tarkoittaa sitä, että ollaan toisen palveluksessa klo 8-16, ja saadaan palkkaa, jolla rahoitetaan oma asuminen, elämä, ehkä se asuntolainakin ja lasten harrastukset, niin tällöin ei arvomaailma osu yksiin elämäntapatyöttömän kanssa. Ja en tarkoita nyt vihjailla, että sinä tai yleensä kaikki työttömät olisivat elämäntapatyöttömiä. Ihan yhtä lailla moni tällainen ihminen jättäisi väliin vaikka epävarmoilla apurahoilla elävän taiteilijan, vaikka tämä olisi saanut arvostustakin. Joillekin ihmisille vaan on tärkeää se tietty, tavalliseksi ja normaaliksi mielletty elämäntyyli. Mutta ei tämä vain naisia koska, kyllä moni mieskin todellakin edellyttää kumppaniltaan ansiotyötä. Onhan täällä palstallakin moni kirjoittanut, miten ei missään tapauksessa nainen saa elää miehen rahoilla. - Mielenkiintoista. En tiedä, mitä ne "samat kriteerit" sitten mahtaisivat olla, kun tuolla katukuvassa näkee niin monenlaisia miehiä kumppaneidensa kanssa - melkein ainoa yhdistävä tekijä näyttäisi olevan se, että on mies, joka hengittää, ja on todennäköisesti hetero.
- No kerropa, miten niitä kriteerejä vähennetään? Eli jos joku mies ei vain kiinnosta, niin miten hänestä pystyisi kiinnostumaan? En aina itse osaisi pakottautua kiinnostumaan kenestäkään - joko joku on kiinnostava tai sitten ei ole. Jos esimerkiksi on tunne, että toisen kanssa ei synkkaa ollenkaan, niin miten saisi itsensä kuvittelemaan, että kyllä sittenkin synkkasi? Jos toinen ei herätä seksuaalista halua, niin miten voisi uskotella kuitenkin haluavansa?
Vähän sama kuin että jos joku on vaikka hetero, niin miten hän voisi pakottautua homoksi? Yhtä hankalaa se silloinkin on, jos toinen vaan ei muista syistä kiinnosta. - Artikkeli on tosiaan vanha. Mutta kannattaa nyt muistaa, että jokainen yksin asuva ei ole sinkku, joten on melkoista tilastoharhaa tulkita jokainen yksin asuva mies sellaiseksi, joka ei koskaan saa naista.
Laasanen on tutkija, ja hän kyllä olisi osannut tulkita tilastoja, mutta koska hän tiesi, että kohdeyleisöäkään ei kiinnosta totuss, vaan mehukas tarina, hän lähti sitten sille linjalle. Samoin hän sekottaa puheessaan sujuvasti parisuhteen ja irtosuhteet. Ei ole mitään järkeä väittää, että miehet ovat huonommassa asemassa, koska eivät löydä parisuhdetta (ja rakkautta), mutta että naisten kohdalla muka riittää, että "kelpaa seksiin sellaiselle, joka kelpuuttaa kenet tahansa".
Ihan yhtä lailla ne naiset jäävät yli, joita kukaan mies ei halua kumppanikseen. Sellaisiakin on. Kauheasti puhutaan naisten liian kovista kriteereistä, mutta kertoisiko joku, millä lailla niitä kriteereitä voisi laskea - eli jos nainen haluaisi suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa haluaa olla, niin miten hän voisi alkaa haluta olla miehen kanssa, jonka kanssa ei halua olla? Eli miten rakastua ihmiseen johon ei rakastu - miten haluta seksuaalisesti ihmistä, joka ei herätä seksuaalista halua? Pitäisikö suhteisiin siis ryhtyä vastentahtoisesti - kuka haluaisi olla se vastenmielisenä vaihtoehtona kelpuutettu? - "Eläimiä voi kohdella hyvin vaikka ne lopulta päätyvätkin ravinnoksi...
Ihminen tarvitsee proteiineja ja myös liha kuuluu ihmisen terveelliseen ruokaympyrään. Ihminen on sekasyöjä."
Ihminen on sekasyöjä vain, jos ihminen on sekasyöjä. Jos ihminen on kasvissyöjä, hän on kasvissyöjä ja jos ihminen on vegaani, hän on vegaani. Proteiineja ihminen tarvitsee kyllä, mutta proteiinia on muuallakin kuin lihassa.
"-Ymmärräthän, että myöskin eläimet syövät toisiaan? Kaikki lihansyöjä eläimet tappavat ja syövät toisiaan tuolla metsissä = He ovat osa ravintoketjua, mikäli siellä ylempänä on jokin toinen laji olemassa."
Millä lailla tämä liittyy ihmisiin? Ihminen on eläinlaji toki myös, mutta jos nyt katsotaan tätä meidän modernia elämää, niin kuinka paljon tämä vastaa sitä, mitä eläimet (siis muut eläimet kuin ihmiset) tekevät? On aika huono argumentti perustella omia valintoja sillä, mitä jotkut muut eläinlajit tekevät - en nyt oikein näe, miten lihansyönnin suhteen se olisi yhtään perustellumpaa kuin monen sellaisen asian suhteen, mikä eläinmaailmassa on ihan "luonnollista", mutta mikä ihmisten sivilisaatiossa tehdään toisin.
"-En sanonut, että tietyillä eläimillä ei ole arvoa mikäli niitä ei syödä, vaan sanoin, että niillä ei olisi silloin tarkoitusta ja se tarkoittaisi käytännössä sitä, että niitä ei silloin olisi lainkaan, koska ei niiden kasvattaminen huvikseen ole halpaa, eikä järkevää.. Ihmiset antavat näille tietyille lajikkeille elämän, vaikkakin lopulta myöskin syövät nämä. Näillä eläimillä on siis näin selkeä elämäntehtävä ja tarkoitus, eli olla osana ihmisen ravintoketjua ja tällä tavalla ravita ihminen, jotta ihmisellä on energiaa ja mahdollisuuksia luoda uutta ja kehittää maailmaa...Eli voidaan nähdä, että nämä eläimet ovat tärkeitä ja heillä on tärkeä elämäntehtävä maailmassa."
Kaikenlaisia argumentteja olen lihansyönnin (ja lihateollisuuden) puolesta kyllä vuosien aikana lukenut, mutta tämä on ehkä ylimielisin - en ainakaan muista yhtä röyhkeää tulkintaa ihmisestä muun "luomakunnan" herrana. - Hmm. No jos olisi niin, että suurimmalle osalle ainoa kriteeri ja toive olisi pituus, ja millään muulla (siis ehdottomasti MILLÄÄN muulla) ei olisi MITÄÄN väliä, silloin voitaisiin tosiaan sanoa, että on outoa, jos sinkkunainen ei sitten kelpuuttaisi ensimmäistä pitkää miestä, joka olisi tarjolla. Ehkä siinä tapauksessa voitaisiin epäillä jonkinlaisesta nirsoudesta, jos pituutta toivottaisiin, mutta sitten pituus ei kelpaisikaan. Mutta onko se nyt sitten niin, että nimenomaan pituus on se ainoa merkittävä asia, vai voisikohan yhtälössä olla muitakin muuttujia?