Suomi24 Keskustelut | QerAdf93

Ongelma voi olla empatiassa tai siis terapeutin empatian puuttumisessa. Terapiassa kävijä avaa sydämensä ja elämänsä, joten on vähän väliä sillä, miten terapeutti siihen vastaa. Istuuko tyyliin kivikasvona, vilkaiseeko kelloa tai mitätöikö trauman.

Mitä jos terapeutin omat ongelmat tai elämänkokemukset ovat sellaisia, ettei hän pysty tuntemaan empatiaa terapia-asiakastaan kohtaan. Ei empatiaa voi feikata, ja terapiakirjallisuuden mukaan kai olisi joissain kohdissa hyvä antaa asiakkaalle empatiaa.

Häiritsee koko asetelma, siis psykoterapia instituutiona. Joku tässä keskustelussa sanoi hyvin, että traumatisoitunut voi olla kuin lapsi, ja lisään joka etsii isän tai äidin hyväksyvää katsetta ja lämpöä, mutta terapian asetelma onkin sellainen, että terapeutilla on valta evätä se tai strategisesti olla antamatta mitä terapiassa kävijä kaipaisi tai sitten terapeutilla on omia syitään olla tykkäämättä asiakkaasta, tämän tavasta ilmaista itseään eikä hän vaivaudu yrittämään nähdä näiden ongelmien juurisyitä vaan on vain kylmä ja tyly. Tai terapeutilla on liikaa omia ongelmia. Minkähän verran auttamis- ja parantamisammatteihin hakeutuu henkilöitä, jotka nauttivat toisten avuttomasta asemasta ja omasta vallastaan suhteessa heihin?

Itse lopetin terapian, kun koin, että terapeutti ei ymmärtänyt minua eikä juuri missään kohdassa tuntenut empatiaa asioitani kohtaan. Hän ei myöskään iloinnut, jos joskus onnistuin jossain. Empatian puute on toksista ja lopettaminen oli terapiani paras juttu.15.09.2019 11:40