- Juurikin näin.
- Kaunistuu vain vuosien myötä.
- Juu. Hymyilee kuin Naantalin aurinko.
- Ti amo.
- Juu. Minä olen periaatteessa luovuttanut juoksukin, vaikka juoksenkin. Mitä kehitystä voi odottaa, kun ei usko itseensä? Toki olen muunkin elämän jo luovuttanut, vaikka näennäisesti välillä yritän jotakin. Minulla ei ole mitään haaveita ja tavoitteita. Lähinnä kulutan aikaani Internetin parissa päivät pitkät.
- Minullekin juoksu oli aikansa elämää pakoon juoksemista, silloin kun vielä olin töissä ja haaveilen parisuhteesta. Sitten se juoksu meni yli ja ajoi hulluuteen. Sairastuin. No nyt on lääkitykset kunnossa eikä tarvitse juosta pakoon mitään. Lenkkeily on lähinnä päivittäinen rutiini tyhjyyttä täyttämään joka pitää mielen ja fysiikan tasapainossa.
- Minullakin maratonit alkoivat kulkemaan mukavasti tupakoinnin aloitettuani. Rentouttaa mukavasti juoksun jälkeen. No nyt olen ollut ilman jo yli vuoden päivät ja juoksu ei kulje enää.
- Minulla ikää 44v ja polvet kunnossa. Tosin ehtiihän ne tässä vielä pilata. Setäni aloitti maratonharrastuksen vasta vajaa viisikymppisenä ja nykyään hänellä on tekonivelet polvissa ollut jo vuosia.
- Ylikunnosta olen kärsinyt vuosia sitten. Treenasin liikaa enkä palautunut. Unet meni, hermot meni, sykkeet mitä sattuu jne. Ja siinä rinnalla liikaa kahvia ja tupakkaa. Nyt olen vain huonokuntoinen ja väsynyt, joka leikkii urheilijaa. Ylikuntoa ei enää ole mutta kovemmista lenkeistä kestää palautua tovi.
- Joka päivä juoksen/kävelen/kähöilen. Keskimäärin kahdeksan kilometriä. Kahvia en itse juo, sen suhteen olen absolutisti, entinen suurkuluttaja. Oluen saatan sihauttaa kerran pari viikossa.
- Jaa. En oo katsonut jalkapalloa. Finaalipelit ehkä voisi katsoa. Niin tein jääkiekossakin. Minulla on diagnooseja. Psykiatrisia ja autistisia. Sen jälkeen kun aloitin lääkkeet, en ole kokenut ihmisiä pahantahtoisina itseäni kohtaan. Toki minulla joku vihaajakin on, mutta enää en ota tavallisten ihmisten mielipiteitä itseeni. Sanoisin, että mieleni on vapautunut.
- Kai teitäkin joku sadassa on. Tai muutama tuhannessa. Minäkin olen yksinäinen susi. Muille normaaleja elämän asioita vain tapahtuu, minulle ne vaatisivat liikaa ponnisteluja enkä edes tiedä haluaisinko niitä. Pidän juoksemisesta, se lienee minulle henkireikä.
- En ole kuullut tuollaisesta. Chesterfieldiä tupruttelin itse enimmäkseen.
- Kattelen töllöä ja surffailen netissä. Minä haaveilen vielä töihinpaluusta. Kai se lenkillä käynti on hyvä niin ei tartte paskavaippoja käyttää.
- ...
- Joskus vähän ihmettelen mistä sitä motivaatiota tulee lenkkeillä joka päivä.
- Minä en pidä pikakävelystä. Kähössä otan kävelypätkät rennosti palautellen. Toisaalta juoksupätkässä saatan kevyesti hengästyäkin.
- Koska on kiimasen savulenkki?
Kiimasta tuli mieleeni, joskus tapasin kiimaisen naisen joka yrittää epätoivoisesti raskaaksi ja tapailee siksi innokkaita nuoria miehiä. Alle kolmekymppinen liikunnallinen kolli jaksaa vetää viisi kierrosta päivässä. Kotona odottaa varakas papparainen jonka kanssa voi sitten leikkiä perhettä. - Syöminen on tuttua hommaa mutta poluille en mene.
- En mene, koska olisin DNF-ukkoja.