sulonpoika
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 20 kommenttia
- protestanteilla on kumma tarve asettaa Kristus ja Hänen kirkkonsa toistensa vastakohdiksi. Miksi näin?
- näin: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh. 3:36).
- vastaisin? Vaikka näin: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.
- protestanttishenkisestä vastauksesta. Kun nyt kuitenkin kirjoitellaan ortodoksisuus-palstalla, niin ehkä ortodoksinen vastaus olisi paikallaan. Minulla on tapana puhua suulla suuremalla. Siksi nytkin jatkan samalla linjalla. Seuraava teksti on suora lainaus piispa Paavalin kirjasesta "Miten uskomme" vuodelta 1955.
"Ortodoksinen kirkko käyttää tavallisesti itsestään vain yksinkeratisesti nimitystä Kirkko, kuten kreikkalaiset vanhastaan käyttävät nimitystä kristityt tarkoittaessaan ortodokseja. Tämä ei ole ylimielisyyttä toisia kristillisiä kirkkokuntia kohtaan, vaan johtuu siitä historiallisesta tosiasiasta, että idän ortodoksinen kirkko on elimellisesti se sama seurakunta, joka sai alkunsa Jerusalemissa Pyhän Hengen vuodatuksesta ja joka monissa jo Apostolien tekojen kirjassa mainituissa paikoissa apostolien levittämänä on säilynyt samana läpi koko kristillisen kirkon historian. Tästä huolimatta ortodoksinen kirkko ei käytä historiallista alkuperäänsä sen enempää itseänsä mainostamaan, minkä todeten eräs luterilainen kirkon ystävä sattuvasti sanoikin, ettei ortodoksisen kirkon tarvitse todistella olevansa alkuseurakunta, riittää, kun se yksinkertaisesti on sitä.
Vastaako sitten nykypäivien ortodoksinen kirkko sitä mielikuvaa, mikä yleensä on apostolien aikaisesta seurakunnasta? Tähän voidaan vastata: Yhtä paljon kuin joku täysi-ikäinen ihminen vastaa hänestä lapsena otettua kuvaa. Varttumisestaan huolimatta 20. vuosisadalla kirkko on hengeltään täsmälleen sama kuin lapsuutensa aikana.
Kristuksen ilmestyminen "ajan täyttyessä" (Mark. 1:15) oli määräaikainen tapahtuma. Samoin myös Pyhän Hengen vuodatus "lupauksen täyttyessä" (Ap.t. 1:4) oli ajassa täysin määrätty historiallinen tapahtuma, joka ratkaisevasti merkitsee seurakunnalle eli kirkolle "voimaa korkeudesta" (Luuk. 24:49) ja "totuuden Henkeä" (Joh. 16:13). Tästä johtuen kirkko uskoo, että vaikka myöhempien historian kuluessa uusien kirkkojen perustaminen saattaakin tapahtua Jumalan sallimuksesta ja vaikka nämä voivat omata toiminnassaan uskonsa määrän mukaisesti Pyhän Hengen armoa, niin historiallisessa Pyhän Hengen vuodatuksessa kerran annettua armon täyteyttä ei enää toistamiseen vuodateta.
"Kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen" (Joh. 16:13), kuului Kristuksen lupaus, ja siksi tämän lupauksen tultua täytetyksi apostoli antaakin juuri "elävän Jumalan seurakunnalle" nimityksen "totuuden pylväs ja perustus" (1 Tim. 3:15). Tuo luvattu "kaikki totuus" annettiin kirkolle Pyhän Hengen vuodatuksessa, mutta sen määritteleminen inhimillisen kielen ahtaisiin puitteisiin kesti vuosisatoja, koko patristisen eli kirkkoisien aikakauden. Ja vaikka isien oppineisuus, ajatuksen syvyys ja selkeys sekä heidän elämänsä enkelimäinen puhtaus ovat tunnettuja, eivät nämä tekijät yksin ole takeena myöhemmän ajan kristityille isien ajalta perityn totuuden ehdottomuudesta, vaan seurakunnalle annettu totuuteen johdattava ja sitä varjeleva Pyhän Hengen voima. Eivät vain uskondogmien muodot ole kehittyneet pitkän ajan kuluessa, vaan koko hengellinen elämä, josta uskondogmit ovat vain eräs ilmaus, kehittyi Kristuksen mystillisen ruumiin (1 Kor. 12:27) varttuessa "Kristuksen täyteyden täyden iän määrään" (Ef. 4:13). Elottomalta restauraatiolta vaikuttaa kirkosta katsoen jokainen yritys luoda apostolinen seurakunta ohi tuhannen vuoden aikana kirkossa tapahtuneen Pyhän Hengen työn.
Kuten Kristuksella oli sekä jumalallinen että inhimillinen luonto, niin on myös kirkolla. Inhimillisen luontonsa puolesta kirkko on altis inhimillisille erehdyksille, heikouksille ja puutteelisuuksile, mutta sillä on lohdutuksenaan lupaus: "Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita" (Matt. 16:18). Tämä merkitsee sitä, että vaikka ajan myrskyt saattavatkin raastaa kirkon inhimillistä olemusta, eivät ne kykene sitä lopullisesti voittamaan, kunnes Jumalan maailmanhallinnassa toteutuu seuraava vaihe, Kristuksen toinen tuleminen. Siihen asti tulee ensimmäisenä helluntaipäivänä perustettu seurakunta säilymään totuuden Hengen varjeluksessa tunnusmerkkeinään apostolinen pappeus, seitsemän pyhää mysteriota eli sakramenttia ja kirkon kollektiivisen kokoemuksen eli tradition rikkaus." - vastauksen voit löytää vain itse. Toisten puolesta on hankala vastata. Omasta puolestani voin vain rukoilla: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, sinun puhtaimman Äitisi ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien tähden armahda minua, syntistä.
Rukoile. Rukouksen oppii parhaiten rukoilemalla. Samoin kuin esim. polkupyörällä ajamisen oppii vain... tiedät kyllä miten. - "Enkelit, Vapahtajan sanojen mukaan, seuraavat elämäämme. Niin tekevät muutkin riemuitsevan taivaallisen seurakunnan vanhurskaat asukkaat. Jumalan armon avulla sydämensä puhdistaneet vanhurskaat, joita me nimitämme pyhiksi, rukoilivat jo täällä ajassa kaikkien, mutta varsinkin synnin kanssa kamppailevien lähimmäistensä puolesta. Tätä rakkauden palvelusta he nyt jatkavat kirkkauden valtakunnassa ja rukoilevat Kaikkivaltiaan istuimen edessä varsinkin niiden puolesta, jotka pyytävät heidän esirukouksiaan.
Kristillisen kirkon kokemus osoittaa, että Pyhän Äidin esirukouksien voima on suuri. Tämän uskomme ja kokemuksemme me ilmaisemme rukouslauseella: Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät. Näin tunnustamme, että puhdas Neitsyt äidinrukouksillaan voi anoa Pojaltansa meille pelastusta sekä ajallisista onnettomuuksista että sielumme kadotuksesta.
Pyytäessämme pyhien esirukouksia me nöyrästi tunnustamme omien rukouksiemme heikkouden.
Rukousyhteydessämme pyhiin me koemme heissä jo toteutuneen pelastuksen todellisuutta. Ylistäessämme pyhiä me korostamme heissä tapahtunutta Jumalan pelastustekoa, Pyhän Hengen työtä - sitä jo toteutunutta pelastusta, jota kohti me vasta riennämme.
Jumalalle kuuluvaa palvontaa me osoitamme yksin Pyhälle Kolminaisuudelle - Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, ja lunastajamme ja ainoa välimiehemme on Jeesus Kristus." - "Pelastus on vapautumista meitä hallitsevasta synnistä ja yhdistymistä Jumalan kanssa omassa sydämessämme.
Jumalan sana kertoo meille, mitä Jumala on tehnyt ja jatkuvasti tekee pelastaakseen meidät yhteyteensä. Koska ihminen on vapaa olento, yhteys Jumalan kanssa voi toteutua vain siten, että ihminen taipuu siihen vapaasti Jumalan osoittamalla tavalla.
Sydämen puhdistaminen ja sen kautta Jumalan näkeminen (Matt. 5:8) eli Jumalan valtakunnan löytäminen toteutuu meissä sitä mukaa kuin me
- kaikin voimin pyrimme kaikessa täyttämään Jumalan tahdon eli Kristuksen evankeliumin käskyt (Matt. luvut 5-7);
- saamme seurakunnan" (eli kirkon) "jäseninä pyhissä sakramenteissa Jumalan tahdon täyttämiseen tarvittavan armovoiman ja
- käymme jatkuvaa sisäistä rukouskilvoitteleua.
Koska pelastus tuli meille mahdolliseksi vain Kristuksen kautta, niin me rukoilemme Kristuksen nimessä, kuten Hän on meitä neuvonut tekemään. Yhä toistuvat ristinmerkkimme ilmaisevat, että meille syntisille on mahdollista rukoilla kaikkipyhää Isää vain Hänen Poikansa ristinkuoleman ansiosta.
Pelastukseemme ottavat osaa Pyhän Kolminaisuuden kaikki kolme persoonaa. Jumalan Isän hyvästä tahdosta Pojan ansioitten tähden seurakunnassa vaikuttava Pyhä Henki uudestisynnyttää, puhdistaa ja pyhittää meidät pyhissä sakramenteissa. Siksi kohdistaessamme rukouksemme jollekin Pyhän Kolminaisuuden persoonalle erikseen me kuitenkin päätämme rukouksemme ylistämällä Pyhää Kolminaisuutta - Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Meidän rukouksemme on vain rengas siinä rukouksien ketjussa, joka jatkuu aikojen alusta iankaikkisuuteen: Jumalaa on alati ylistetty, me ylistämme Häntä nyt, tulevat sukupolvet tulevat Häntä ylistämään aina ja Jumalan valtakunnassa jatkuu ylistys iankaikkisesta iankaikkiseen. Näin rukouksemme liittyy rukousten valtavaan saattoon, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekä toisaalta näkyvä ja näkymätön seurakunta yhtyvät". (Rukouskirja, Ortodoksinen Veljestö, Jyväskylä 2003). - "Kristuksen risti on kristittyjen yhteinen tunnusmerkki. Alkukristillisistä ajoista ristiä on käytetty siunauksen ja rukouksen ulkonaisena muotona. Rukoillessamme me oikealla kädellämme teemme ristinmerkin. Risti muodostuu ylitsemme kun oikean kätemme yhteenliitetyillä sormillamme kosketamme otsaa, rintaa sekä oikeata ja vasenta olkapäätämme. Tehtyämme näin ristinmerkin me nöyrästi kumarramme ristin ja näkymättömänä läsnäolevan Jumalan edessä.
Ristinmerkki on samalla sanaton uskontunnustuksemme.
Risrinmerkissä
- kolme yhteenliitettyä sormea" (peukalo, etusormi ja keskisormi) "merkitsevät: uskomme yhteen kolmipersoonaiseen Jumalaan - Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen;
- sormet ovat samalla korkeudella: uskomme, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat jumaluutensa puolesta samanarvoisia ja kaikki kolme ottavat osaa meidän pelastukseemme;
- kaksi muuta, kämmentä vasten painettua sormea" ( nimetön ja pikkusormi) " merkitsevät: uskomme. että Jeesus Kristus oli sekä Jumala että ihminen ja siten teki meille ihmisille mahdolliseksi lähestyä Jumalaa ja pelastua Hänessä." (Suora lainaus Ortodoksisen Veljestön kustantamasta Rukouskirjasta, Jyväskylä 2003). - suhteemme Vapahtajaamme Jeesukseen ole kesälomalla. Voimme aina rukoilla: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.
Ymmärsin kuitenkin, että nimimerkki "janoava" ei tarkoittanut tätä. Hän kirjoitti ort.seurakunnan toiminnasta ja toimintapiireistä ja siitä, että ne ovat kesätauolla. Minusta on lähes luonnollista, että toimintapiirit ovat tauolla kesäisin. Onhan kesä loma-aikaa jolloin toimintapiirien väkikin on lomilla, ainakin osan ajastaan. Eli poissa kotoisista ympyröistä. Miten piiri voisi toimia jos sen jäsenet eivät ole paikalla? - on käytössä Rukouskirja-Orologion ja sen edeltäjä Rukous- ja hartauskirja. Orologion on todellakin laaja. Sen ongelmana pidän sitä, että siinä on jumalanpalvelusten kiinteät tekstit ja vain ne. Tosin vaihtuvia tekstejä on niin paljon, että ne eivät yhteen kirjaan mahtuisikaan. Eli meikäläisen puutteellinen liturginen asiantuntemus ei riitä Orologionin asianmukaiseen käyttämiseen.
Toinen ongelma Orologionissa on sen suomennos. Verrattuna edeltäjäänsä "Rukous- ja hartauskirjaan" sen kieli on siivottua ja laimennettua. Esimerkiksi sana irstaus on vaihdettu sanaksi halpamaisuus jne. Lisäksi sinne on ihan tahallaan tehty käännösvirheitä. Eräässä rukouksessa "Rukous- ja hartauskirja" käänsi kirkkoslaavin tekstiä: ... Sinähän olet ollut minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. Rukouskirja-Orologion taas kääntää saman kohdan: ...olet ollut Jumalani jo syntymästäni saakka. Kirjoitin tästä aikoinaan silloiselle Ort.kirjallisuuden julkaisuneuvoston puh.johtajalle, metropoliitta Panteleimonille. Arvaa muuttuiko mikään? - "yx ortodoksi" vastasi hyvin. Paras keino ottaa selville mikä ja millainen kirja on ortodoksinen rukouskirja (Rukouskirja tai Rukouskirja Orologion) on - kuten tiedät - hankkia tai lainata tuo kirja ja tutustua siihen itse.
- vaihtoehdot noin vähissä? Siis joko semmoinen pääjohtaja, joka ei saa päättää yhtään mistään mitään tai nykyisen kaltainen absoluuttista monarkia muistuttava paavi ja paavius.
Rivimiehen olisi kiva saada tähänkin kysymykseen asiantuntijan vastaus. Tällä palstalla se tuskin on mahdollista? - Jeesus ja ensimmäiset kristityt eivät olleet kuulleetkaan mistään... Elämä ei kuitenkaan pysähtynyt Jeesuksen aikaan, vaan kristinusko ja sen vaikutus kasvoi ja kehittyi. Siksi syntyivät nuo vieläkin toiminnassa olevat vanhat patriarkaatit. Elämä ei pysähtynyt tähänkään, vaan ortodoksisessa kirkossa on uudempiakin patriarkaatteja, joista noiden vanhempien syntyaikaan ei vielä voinut olla mitään tietoa.
Ortodoksinen usko on elämää. - ortodoksit elää kuin mitään roomalaiskatolisuutta ei olisi olemassakaan. Toivon, että kirjoittaisit vain omasta puolestasi. Minä kun en halua, että ortodoksisuuteni olisi umpiossa kasvanutta. Roomalaiskatolisuus on tässä maailmassa vaikuttava ilmiö. Siksi siihenkin on hyvä tutustua. Eikä vain ortodoksisista tietolähteistä, vaan asiaan kuuluu, että roomalaiskatolisuuteen tutustutaan heidän omista lähteistään käsin. Eihän muuten saada selville mitä roomalaiskatoliset itse haluavat kertoa kirkostaan. Vai saadaanko?
- että on toivottavaa, että vierasuskoiset eivät käy pyynnöillään vaivaamaan meidän (eli ortodoksien) pyhiä ihmisiä.
Oletko pikkumainen, ahdasmielinen, nurkkapatriootti jne kun tuommoisia kirjoitat? Olemme varmaan saaneet erilaista opetusta näistä asioista. Minä kun olen uskonut, että kuka tahansa voi vilpittömin mielin pyytää esirukouksia ortodoksisilta pyhiltä ihmisiltä. Pyhät ihmiset ovat tietenkin pitäneet oikean uskon mutta jos tähän uskoon kuuluu lähimmäisenrakkaus niin silloin ei valita avuntarvitsijoita heidän vakaumuksensa perusteella. - saman asian sanoa myös näin: Minä en opeta kirkkoa, vaan kirkko opettaa minua?
Minusta näet näyttää siltä, että luterilainen kirkko yrittää päivittää opetustaan Suomen kansan tahdon mukaiseksi kun sen sijaan pitäisi opettaa kansaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kärjistänkö liikaa kun ajattelen näin? - määritelmäsi on hyvä ja minun on helppo olla samaa mieltä: oikea usko on toimivaa kun taas aivousko on sanahelinää. Tämän määritelmän toteuttaminen omassa elämässä on kai sitten sitä, mitä nimitämme sanalla kilvoitus.
- on tuo Pursiaisen lainauksesi. Toiseksi, miksi et kertonut mistä tuo lainaus on peräisin? Siis joku Pursiaisen kirjan nimi, jos lainaus oli kirjasta. Tai sitten viittaus nettisivuille, jos lainaus oli sieltä.
Jossakin isommassa asiayhteydessähän tod.näk. Pursiainen on lausunut siten kuin hän tuossa lainauksessasi sanoo. Jos asiaa ruvetaan pohtimaan olisi kiva tietää tuo asiayhteys. - Pursiainen on luterilainen pappi niin en pidä häntä hengellisenä opettajanani. Toisaalta en rohkene olla niin jyrkkä, että ajattelisin, että Pursiainen tai muut luterilaiset eivät mistään mitään tiedä. Siksi toivonkin, että ihan ensiksi kerrot mitä tuo "aivousko" tarkoittaa.
Pääsääntö minulle on, että Kirkko, Raamattu, Traditio kanoneineen sun muineen, opettaa minua enkä minä Kirkkoa, Raamattua tai Traditiota. Siksi pyrin ensin tutustumaan ortodoksisiin lähteisiin ja vasta sitten muihin.
Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. - on se, että kuvittelet esirukousten pyytämisen olevan epäjumalanpalvelusta. Jos siis et osaa erottaa toisistaan Jumalalle kuuluvaa palvontaa ja sitä, että ihmisiltä - myös edesmenneiltä Jumalan pyhittämiltä ihmisiltä - pyydetään esirukouksia niin... et sitten osaa tehdä sitä. Ja tästä nousevat esittämäsi syytökset ja väitteet.
Tutustu ortodoksisiin liturgisiin teksteihin ja rukouksiin ja jatka ihmettelemistä!