vanilja-84
Seksuaalisesti Vesimies on täynnä yllätyksiä ja salaperäistä vetovoimaa, joka juontaa juurensa hänen alitajuiseen riippumattomuuden tarpeeseensa. Vesimies vaikuttaa jollain tavalla saavuttamattomalta ja mikäpä voisi olla tehokkaampi magneetti rakkauden maneesilla. Vesimies ei kuitenkaan ole mikään suvereeni erotiikan mestari, sillä häntä kalvaa myös tällä sektorilla tietoisuus omasta erilaisuudestaan, joka valitettavan usein esittäytyy epävarmuutena ja varautuneisuutena seksuaalisessa kanssakäymisessä. Rakastunut ja kumppaniinsa luottava Vesimies hallitsee erotiikan vivahteet ja osaa varmasti ennakoida rakastettunsa salaisimmat toiveet. Kun Vesimies rakastuu niin silloin kaatuvat kaikki mahdolliset raja-aidat ja hän on valmis tekemään suuriakin muutoksia elämäänsä, mutta silloin täytyy toisenkin olla valmis heittäytymään leikkiin sata lasissa. Vesimies ei ymmärrä empimistä vaan kokee sen vakavana epäluottamuslauseena itseään kohtaan ja se taas merkitsee lorun loppua sillä kertaa.
Suosikkileffat: TSH, avatar, disneyn klassikot, fast & furious, Twilght, Ace Ventura jne. (monipuolinen maku)
Lempikirjat: fantasia, Sinuhe, hömppäromantiikka, Kymmenen riivinrautaa jne.
Vapaa-aikanani: Mitä sellanen on?
Katson tv:stä mieluiten: TWD, Olipa kerran, House, CSI, yms. sarjat ja elokuvia
Parhaat matkakohteet: Islantiin tahtoisin joskus pästää
Koulutus: Ammattikoulu
Ammatti: Terveydenhuolto
Työskentelen: Työtön
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 79 kommenttia
- Kyllä,kuinka nerokkaasti huomattu ettei asiani olekaan Hyvin, en siis turhaan olekaan kinunnut apua vain omaan laiskuuteeni viimeiset kaksi vuotta mikä Huomiokyky sinulla onkaan!!!
Lastensuojelusta en ole käsittääkseni missään vaiheessa kieltäytynyt, sen menetelmistä ja oikeaan aikaan ja paikkaan tarjoamasta avusta on kyllä huutava pula.. Tästä minulla on myös meitä auttaneiden tahojen esim vastaanottokodin ihmettelyä. Mutta nyt kyse oli nimenomaan siitä, että tuota perhetyötä joka minulle tahdotaan aivan välttämättä tarjota, ei olla saatu 2 vuoden aikana toimimaan mitenkään järkevästi. - Isä on voinut aiheuttaa lapselle traumoja.. sitä olen epäillyt alusta asti mutta koska niitä asioita ei ole siellä päässä selvitetty, eikä lapselle tarjottu apua, jossa uskaltaisi asioita kertoa en tiedä edelleenkään syytä lapsen pahoinvointiin. Lapsen isästä jossain jo mainitsinkin että erosimme miehen päihteiden ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi, mistä on kolmevuotiaalle voinut jäädä jotain, eikä tapaamistilanteita ole isällä mitenkään koskaan valvottu, eikä lapsi ainakaan minulle suostu kertomaan mitään isänsä luona tapahtuneista asioista. Perhekodintyöntekijä, ei sanonut tapahtuneen mitään sellaista mistä hänen täytyisi minulle raportoida sen tarkemmin, kertoi van lapsen isän pahoittaneen sekä lapsen että muiden mielen niin, että hän joutui tilanteeseen puuttumaan..
Tottakai ymmärrän perhetyön tahtovan auttaa, mutta pointti on se että tässä on kaksi vuotta vierähtänyt eikä edelleenkään kenelläkään ole mitään tietoa mikä tilanteeseen johtanut tai mikä siihen nyt auttaisi.. - Kyllä vieritän ison osan syytä sossullemme, sillä emme ole saaneet juurikaan sieltä apua, vai väitätkö että on oikein olla auttamatta apua tarvitsevaa lasta, tai auttaa häntä vain viemällä hänet kotoaan. Kuten monesti sanoin pyysin hänelle apua ja taistelin sen puolesta loppuun asti! Sossun toiminnasta ehkä kertoo paljon se, että kun puolentoistavuoden kinuamisen jälkeen saimme paikan perhekuntoutuksesta 01/10 jonka piti alkaa 04/11päätti sossumme sitten huostaanottaa lapsen 02/11. Ja nyt kun ongelmainen lapsi on pois kotoa ja minun on todettu pärjäävän nuoremman kanssa tämä ihanainen sossumme nimenomaan haluaa minut sinne perhekuntoutukseen..
Vastuuta olen kantanut asioista pidempään ja raskaammin kuin moni viisikymppinenkään, joten eipä puututa siihen.. on kuitenkin hetkiä jolloin jokainen kaipaa tukea jaksamiseensa ja jos sitä ei ole lähipiiristä tarjolla, pitäisi lastentakia sosiialihuollon pystyä tällainen tukiverkko tarjoamaan. EI ole oikein että väsyneen ihmisen pitää käyttää vähäiset voimavaransa vielä taistelemiseen avunsannin puolesta, mutta kuten jo huomautin monesti, en laittanut tänne kysymystä tuosta perhetyöstä kuunnellakseni ulkopuolisten jälkiviisaita ohjeita tai muuten umpinielisiä mielipiteitä. - Ei olla saatu selkoa, koska hänet huostaanotettiin vasta kesäkuun lopulla ja kuten olen useasti täällä ketjussa toitottanut, sossu ja perhetyö eivät olleet edes kovin kiinnostuneita selvittämään esikoiseni pahanolon syytä, vaan tukemassa minun jaksamistani ja uuden vauvan ja minun vuorovaikutusta.. Kesä menee sossujen lomiin ja muuhun joten asioiden selvittelystä ruvetaan puhumaan vasta elokuun puolivälissä. Toivottavasti silloin saadaan lapselle joku hoitokontakti, joka pystyisi selvittämään asiaa..
Se mitä on jo tähän mennessä selvinnyt on se, että perhekodin työntekijä on ihmetellyt kuinka hyvin kaikesta sählingistä huolimatta tulen juttuun lapsen kanssa ja kyseli lapsen isän taustoja selvästi huolestuneena, isän vierailtua ensimmäisen kerran heillä. - Itseasiassa kuten jo jonnekin vastasin, yritin jo päästä perhetyöstä eroon, koska koen sen tarpeettomaksi, mutta se on kuulemma peruste huostaanottaa lapsi.
Ja kuka helvetti ei sitä apua kaipaisi, varsinkin kun perheessä pitäisi olla kaksi aikuista jotka yhdessä kantavat vastuun perheestä, näin meillä ei kuitenkaan ole. Ja syy siihen etten jo potkinut miestäni ulos ovesta (helpompi asennoitua kantamaan v asttuu yksin kun on pakko) on Perheneuvolan työntekijän kanssa käyty keskustelu esim siitä miten monet tuet joutuisin yhksi jäämisen ja lapsen syntymän jälkeen hakemaan uusiksi, esim asumistuen kahdesti joten sovimme yhdistävämme nämä ajankohdat, edes hiukan helpottaaksemme sekavaa tilannetta. - Juu näin se on neropatti, ihmisille aiheuttaa traumoja vain huonot kotiolot!
Toivottavasti sinut vielä jossain pimeällä kujalla joku raiskaa/pahoinpitelee niin voit sitten psykiatrin pöydälle mennä söpöttämään kuinka se oli aina niin huolettoman isäsi vika, kun ei tajunnut sulle opettaa itsesuojelua.
Voisiko nyt viimein nämä avuliaat aatut mielipiteinen ja jälkiviisaine neuvoineen kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja suksi sinne paratiisiinsa paistattelemaan omassa ihanuudessaan kun eivät ymmärrä edes mitä kysytään.
Kolkuttavalle avataan ja pyytävälle annetaan!!! Ja PASKANMARJAT!!! - Toistetaan nyt vielä kerran lyhyesti josko se menisi sinnekin perille!
Esikoisen kanssa, hänen ja omien ongelmieni ristitulessa en pärjännyt, varsinkaan ku Lapselle ei saatu minkäänlaista apua tilanteeseen. Tällä hetkellä ei ole muita ongelmia kuin nuo sohvalla istuvat kyttääjät, jotka eivät missään vaiheessa ole osanneet olla avuksi, vain ja ainoastaan aiheuttaneet lisää stressiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848#comment-50265636
täältä löytyy myös kymmenien muiden kokemuksia "Perhetyön avusta", jospa perehtyisit asiaan.. - Mulla onkin sama sossu molemmissa asioissa, herra yksin tietää miksi! ja siksi hän ei myönnä tukea myöskään lastensuojelun kautta..
Sossun mielestä tämä ei ole turhaa, vaan tuiki tarpeellista perheellemme, silti viimeisen 2 vuoden aikana emme ole tehneet yhtään kirjallista asiakassuunnitelmaa, jossa olisi tarkasti ja kaikkia tyydyttävällä tavalla määritelty perhetyön tehtävät. Viime syksynä sossu jopa kirjasi että perhetyö auttaa ihan konkreettisesti kodinhoidossa, jolloin toinen meillä käyvistä työtekijöistä kerran tiskasi (seurauksella että jouduin puolet tiskaamaan uudestaan) ja kerran ulkoili lapsemme kanssa (seurauksella että rattaidemme heittokahvan mekanismi hajosi). Ja en huomauttanut näistä vastoinkäymisistä perhetyöhön, mutta enempää konkreettista apua kirjatusta suunnitelmasta huolimatta ei herunut, vain sohvalla istumista. Ja nyt ei suostu Sossu lopettamaan perhetyötä vaan uhkailee huostaanotolla avusta kieltäytymisen varjolla. - Kyse ei ollutkaan siitä että kaipaisin kodin- ja lastenhoitoapua koska olen äiti vaan koska esikoisellani oli pahaolla, eikä voimani riittäneet hänen auttamiseensa. Siihen en kuitenkaan apua saanut niinkuin pyysin vaan minulle työnnettiin tätä NS. perhetyötä jotka siis on pääasiassa istuneet vain sohvallani.
Ehkäisyt eivät tietääkseni ole sataprosenttisia. Kyllä se kodin hoitaminen on aijoittain rankkaan sen myönnän, mutta mistä päättelit ettei se vieläkään onnistu? Esikoinen huostaan otettiin vajaa kuukausi sitten ja kuten alkutekstissä kirjoitin, laitoin perhetyön kesäksi lomalle, juuri siksi että saisin rauhassa selvitettyä nykyisen jaksamiseni tason. Lisättäköön tähän vielä, että esikoisen jupakan ajan olimme myös pikkuisen kanssa vanheemmuuden arvioinnissa sossumme toimesta, eikä siellä käynyt ilmi etten pystyisi pienokaistani ja kotiani hoitamaan, muutenhan olisivat huostanneet hänetkin.
Tästä huolimatta sossu ei suostu lopettamaan perhetyötä kun on sellaisen kotiimme ujuttunut ja uhkailee huostaanotolla, avusta kieltäytymisen varjolla. Siksi siis pyysin neuvo täällä perhetyön suhteen. En mielipiteitä elämästäni tai valinnoistani.
Nyt kun katselee näitä "avuntarjouksia" täällä en enää yhtään ihmettele miksi itsemurhat ovat niin kovassa suosiossa.. itse on pärjättävä eikä apua kannata pyytää, sillä 1) sitä ei saa 2) sen seuraukset ovat hirvittävät. - Tämäkin ihan kullanarvoinen neuvo, mutta minä en ole kokenut vaikeaksi hoitaa asioita tai kauppareissuja lasteni kanssa. Minä en myöskään saa lastenhoitoapua kavereilta, enkä sukulaisilta ja oma elämä pyöriikin siksi kotona. Ehkäpä se juuri onkin väsymykseni syy, ettei vapaa-aikaa minulla ole, eikä perhetyö siis suostu olemaan esim iltaisin lapsen kanssa että pääsisin vaikkapa kaverin kanssa elokuviin ja mieheni ei myöskään ole kotona, niin että pääsisin hetkeksi eroon arjen pyörityksestä.
Perheneuvolasta minullakin on hyviä kokemuksia ja käynkin siellä 1-2krt/kk juttelemassa, perhetyöntekijöillekin olen puhunut asioistani ja ajatuksistani, mutta heillä ei ainakaan vielä ole ollut tarjota sellaista tukea kuin kaipaan. - En kaipaa mitään ”pään paijausta” niin kuin niin nerokkaasti ilmaisit, ja ainoa joka tässä mitään faktoja on lyönyt pöytään olen minä! Kitisin yli vuodenajan pojan pahoinvoinnista sossulle mutta mitään apua ei tarjottu. Puhuin päiväkodin kanssa, joka pienellä painostuksella tekikin LSilmoituksen ja pyysi esikoiselle perheneuvolan psykiatrin asiakkuutta ja ”kesäperhettä” lapselle, jotta itse saisin hiukan vapaata. Näihin sossu ei reagoinut mitenkään, vasta kun pojalla ilmeni käytösongelmia koulussa niihin puututtiin tällä NS. perhetyöllä joka siis ei edes tavannut poikaa 10ntä kertaa.
Minulla on edelleen vain toistaiseksi 2 lasta ja esikoisen ongelmat alkoivat jo ennen toisen odotusta. Myös esikoinen odotti pikkusisarusta kovasti ja joutuessaan sijoitukseen suri nimenomaan tätä suhteen menetystä, eli ei todellakaan jäänyt sisaruksensa varjoon, tai ainakaan näin itse kokenut. Lisäksi minä en missään vaiheessa hyljännyt lastani tämän yhteiskunnan pyöriin, ”et viekää ongelma lapsi pois”, siitä huolimatta että jotkut älypää viranomaiset väittivät sen olevan lapsen kannalta parempi. Kerroin siis lapselleni taistelustani hänen auttamisekseen ja myös siitä että vastustin ja yhä vastustan huostaanottoa. Ja kuten jo tuolla aiemmin jossain sanoin oli esikoinen jo iso 8v rotkale kun nuorempi syntyi, joten hän ei enää vuosiin ollut ollut mikään ”söpö pieni nyytti”.
Ennen pärjättiin siksi että suku ja ystävät oli lähellä ja muodostivat tiukan ja turvallisen tukiverkon. Nykyajan työllisyys tilanne yms seikat pakottavat perheelliset hakeutumaan sinne missä työtä ja toimeentuloa on tarjolla, joka usein tarkoittaa sitä että asutaan kaukana isovanhemmista ja sukulaisista, jolloin tätä tukiverkkoa ei enää ole. Minä olin perheeni jo perustanut vuosia aiemmin ennen kuin esikoinen alkoi oireilemaan että se siitä ”avun itkemisestä”. Sinulle on ilmeisesti ihan vieras käsite lapsen masennus, joka ei todellakaan välttämättä johdu huonosta kodista. Syynä voi olla esim. koulukiusaaminen, jonka syitä on lukuisia. vanhemman menetys, johon syitä lukuisia. tai traumaattinen kokemus, joka sekin voinut sattua ihan muualla kuin kotona. Joten menepäs ittees ja hanki suvaitsevaisuutta tai pidä pääs kiinni.
Lisäksi harjoita noita lukutaitojasi! En pyytänyt tiukkapipoista mielipidettäsi asioihini vaan neuvoa ja ehdotuksia perhetyön kanssa toimimiseen. - Elämän kriiseissä niinpä.. ja "isoksi avuksi" nuo olivatkin kun kriisi-> esikoiseni pahaolo oli vielä autettavissa. Sohvalla istuivat ja lässyttivät vauvasta.
Minä en ole mielestäni masentunut, en ainakaan siinä määrin etten pääsisi aamuisin sängystä ylös, saisi laitettua lapsilleni ruokaa ja pestyä heidän vaatteitaan. Energia ja keinot eivät vain riittäneet lapsen pahanolon auttamiseen.
Iso osa energiasta kului myös viranomaisten kanssa taistellessa, sillä he tahtoivat "tarjota apua" minulle (psykologi) ja vauvalle (äiti-vauva-ryhmät), MUTTA EIVÄT esikoiselle.
Potku Persuksille :) Kyllä kiitos.. potkittu on.. tuntuu vain että lähinnä päähän. Siihen "Persukseen" perhetyö ei nimittäin ole osunut vaikka se melkein onkin maalattu puna-valkoraidalliseksi maalitauluksi.
Jos tuo todella pitää paikkansa että olet YH.. no huh. Kakaraparka omia sanojaSI lainatakseni.. Voimia sulle kuitenkin, vaikka sulle ei ole ongelmies myötä kehittynyt myötätuntoa, niin mulla sitä riittää.. - Tämä oli periaatteessa ihan hyvä neuvo :)
Oikeastaan kyse on tässä siitä että olemme väliinputoajia.
Koska tienaamme yli sossun tukirajan mutta emme tarpeeksi että voisin pistää pienen hoitoon, varsinkin kun en voi mennä kuukauden päästä alkavan äitiysloman takia töihinkään.
Kodinhoito apua ei tätä nykyä ole enää kunnilla varaa palkata lapsiperheisiin, kysytty on. (ainakaan tässä kunnassa)
Ongelma on siis mielestäni se että minulle Sossu nimenomaan haluaa tarjota apua Perhetyönä, mutta minä en vielä koe sen auttaneen mitenkään. Niinpä koska yhteistä säveltä ei löydy, meillä ei ole voimassa olevaa suunnitelmaa, joten kaksi tätiä istuu sohvallani 1½h/vk, aika turhauttavaa.. - Perhetyöntekijä ei todellakaan ole välttämättä mikään yliopistokoulutettu ihminen, anteeksi vaan! EIkä yliopistokoulutus nosta ihmistä meidän tavallisten "duunareiden" yläpuolelle.
ehkäpä Teini-ikäisten äiti ei itse ymmärrä lukemaansa.. mutta jätetään tämäkin viesti tähän ihmisten iloksi :)
Lopuksi: Esikoinen on siis jo 9v ja omilleen jäi siten että kun minä alle yksivuotiaan tarpeisiin vastaamiseen kulutin vä'häiset voimavarani, ei minulla ollut energiaa puuttua esikoisen käytöshäiriöihin tai pahaanoloon, ainakaan rakentavasti. varsinkaan kun siihen ei pyytämälläkään saanut apua mistään. - Kyse ei ole siis siitä etten ymmärtäisi heidän tehtäviään, itsekin sitä työtä harjoitelleena (lähihoitaja), ongelma on se että sellainen apu nähdään minulle tarpeelliseksi, koska homma ei toimi, mutta yhteistä ratkaisua ei tilanteeseen ole vieläkään löytynyt.
Esikoisella mahdollisesti onkin mielenterveysongelmia, uskon kuitenkin että niitä olisi voitu ja ennen kaikkea olisi pitänyt voida hoitaa ja tutkia ilman huostaanottoa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tähän voisin lisätä, että nykyinen mieheni ei ole esikoisen isä, ja erosin hänen isästään juomisen ja väkivaltaiseksi yltyneen mustasukkaisuuden takia. Siksi en pidä hänen "pahaanoloonsa" itseäni ainakaan yksin syypäänä. Sossu oli myös tietoinen tästä erosotkusta, mutta ei koskaan tehnyt mitään selvittääkseen isän tilannetta, enkä myöskään pystynyt estämään pojan vierailuja isän luona, melkein sain syytteen yrittämisestä.
Olen taas raskaana.. kyllä. Jos esikoinen olisi otettu huostaan aiemmin en välttämattä olisi, mutta olin jo 7kk kun tämä tapahtui joten asian peruminen aika mahdotonta :(
Osaan ehkäisyn.. siitä lisätiedoksi että nykyisen pienokaisen ja esikoisen ikäero on 8vuotta.. - Yhden kanssa ei pärjätty.. mahdollisesti kyseisellä lapsella masennusta, mistä tietää, kun ei kotona asuessa tarjottu Lapselle tukea. Otettiin lapsi pois, koska vain siten hänelle voidaan tarjota kyseisiä palveluja. Näin sanoi ihan suoraan sossu! Aika sairasta, ettei nykyajan sivistyneessä yhteiskunnassa jossa paljon puhataan ennaltaehkäisystä, kuitenkaan pystytä siihen suuntaamaan tarpeeksi varoja.
LISÄHUOM!
Ilmeisesti sulla ei ole lapsia tai olet ne aikanaan menettänyt kun olet noin katkeroitunut ja houkut lapsia kakaroiksi.. Pyysin täällä neuvoja tilanteeseen perhetyön kanssa, en mielipidettäsi valintoihini. Tekisi mieleni poistaa tälläiset vajaaälyiset kommentit täältä, mutta jätetään ihmisten iloksi tyhmyytesi :) - Sossun ja perhetyön kanssa on istuttu useita kertoja alas, miettimään mikä auttaisi, mutta yhteistä keinoa ei tunnu löytyvän..
"Perhetyön tehtävä on edelleen pääsäntöisesti tuke vanhemmuutta,ei hoitaa lapsiasi.Meillä päin sossu maksaa MLL-lastenhoitajan,maksat sen itse mutta viet kuitin sossuun ja he maksavat rahat itselle takaisin.Eli perhetyö voi vaan keskustella ja koittaa auttaa,ei hoitaa lapsia.Ainakaan joka kerran!"
Näinhän se ihanne tilanteessa menisi.. meillä vain on tuloja juuri sen verran ettei saada sossusta TTTa, eikä siis myöskään kustanna MLL-lastenhoitajaa. - Ihan sekopäistä vastaaja porukkaa täällä..
Joko äiti harrastaa heitteille jättöä tai mummo on yksi sekopää ämmä. No molemmat vaihtoehdot on mahdollisia ja kaikki muu siltä väliltä. Tiedän isovanhempia jotka hemmottelevat ja pilaavat lapsenlapsia, juuri sen takia kun ei ollut silloin aikanaan omille lapsille antaa niin paljon tai pidetään vanhempien arvoja "väärinä". Lapset kyllä ottavat kaiken vastaan mitä irtoaa..
Ainoa järkevä vastaus tähän apn juttuun on pyytää lisää tietoja. Toisesta vanhemmasta, lapsien iät, kauppa reissun tarkoitus ja kesto, mummin asunnon etäisyys, onko mummolla avaimet vai päästääkö lapset sisään jne. Ja ehkä ennen kaikkea miksi mummo hakee vain 3. lapsen huoltajuutta.. - Kirjoittajat tahdon voimalla ja justhiinaliina ovat tavallaan molemmat oikeassa.
näyttää kyllä siltä että kyseinen henkilö voi myöntää ongelman itselleen ja miljoonille tuntemattomille täällä yleisellä sivulla pysyen itse silti asiansa kanssa salassa. on hienoa että on jo näinkin pitkällä mutta kuten ap mieskin, pitää vielä muutama askel ottaa parantumisen tiellä.
Minun neuvoni on, puhu tälle kumppanillesi ongelmastasi, älä yritä vältellä sitä muuttamalla käytöstäsi, sillä mennään vain ääripäästä toiseen kuten itsekin huomasit. ja kyllä ammattiavusta on apua, vaikka se ei ongelmaa poistaisikaan, auttaa sen käsittely sinua itseäsi hallitsemaan tilannetta paremmin ja onhan tällä auttajalla varmasti kokemuksia useammista tapauksista kuin sinulla, jolla vain oma kokemus.
Avusta on apua vasta kun sitä itse hakee ja sitä haluaa, kyse ei siis ole käännyttämisestä jos itse on valmis asian eteen töitä tekemään..
Itsekin tämän asian puolison tiimoilta kokeneena otan kantaa. valitettavasti meidän tiemme erosivat, ei ehkä siksi että mustasukkaisuus ei olisi ollut voitettavissa vaan koska se alkoi saada vakavia muotoja (väkivaltaa) eikä mies edes suostunut myöntämään ongelmaa ja koska meillä lapsiakin, koin heidän kärsimyksensä tarpeettomaksi tällaisissa elinolosuhteissa. Onneksi täällä nyt ei näytä olevan asiat näin pitkällä ja toivotankin voimia sekä asian kanssa kamppaileville ja siinä sivussa kärsiville/tukeville henkilöille..