vanilja-84
Seksuaalisesti Vesimies on täynnä yllätyksiä ja salaperäistä vetovoimaa, joka juontaa juurensa hänen alitajuiseen riippumattomuuden tarpeeseensa. Vesimies vaikuttaa jollain tavalla saavuttamattomalta ja mikäpä voisi olla tehokkaampi magneetti rakkauden maneesilla. Vesimies ei kuitenkaan ole mikään suvereeni erotiikan mestari, sillä häntä kalvaa myös tällä sektorilla tietoisuus omasta erilaisuudestaan, joka valitettavan usein esittäytyy epävarmuutena ja varautuneisuutena seksuaalisessa kanssakäymisessä. Rakastunut ja kumppaniinsa luottava Vesimies hallitsee erotiikan vivahteet ja osaa varmasti ennakoida rakastettunsa salaisimmat toiveet. Kun Vesimies rakastuu niin silloin kaatuvat kaikki mahdolliset raja-aidat ja hän on valmis tekemään suuriakin muutoksia elämäänsä, mutta silloin täytyy toisenkin olla valmis heittäytymään leikkiin sata lasissa. Vesimies ei ymmärrä empimistä vaan kokee sen vakavana epäluottamuslauseena itseään kohtaan ja se taas merkitsee lorun loppua sillä kertaa.
Suosikkileffat: TSH, avatar, disneyn klassikot, fast & furious, Twilght, Ace Ventura jne. (monipuolinen maku)
Lempikirjat: fantasia, Sinuhe, hömppäromantiikka, Kymmenen riivinrautaa jne.
Vapaa-aikanani: Mitä sellanen on?
Katson tv:stä mieluiten: TWD, Olipa kerran, House, CSI, yms. sarjat ja elokuvia
Parhaat matkakohteet: Islantiin tahtoisin joskus pästää
Koulutus: Ammattikoulu
Ammatti: Terveydenhuolto
Työskentelen: Työtön
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 79 kommenttia
- Kiitos :)
Ehkäpä toisaalta olen liian kiltti ollut tavallaan tätä perhetyötä kohtaan, alistunut siihen. Tarkoitan tällä sitä että vaikka en kokenut heistä hyötyneeni olen pitänyt heitä ylempänä voimana ja jättänyt päätökset heille, ikään kuin heti myöntänyt että heidän ohjauksensa on ainoa oikea. Esim se että heidän paikalla olonsa pakottaa minut olemaan heitä varten, enkä kykene sivuuttamaan heitä ja tehdä asioita niinkuin olen tottunut. Esim ruuanlaitto etenee hitaammin kun samalla yritän "pitää eille seuraa"..
Täytyy kerätä se "taistelu tahto" heitä kohtaan ja tehdä päivänsä niinkuin on suunnitellut, istuu toiset sitten vaikka sohvalla ja itse lähden lapsen kanssa kirjastoon.. ;D
No toivotaan että nyt päästään sopuun tuon työntekijän kanssa ja tehdään tosiaan tarkat rajat sille mitä he tekevät tai voivat tehdä, tai kuinka usein käyvät. - En osaa sanoa onko yksin oleminen niin kamalaa, en ole juurikaan ollut, mutta jo pelko olemisesta on aika kova. Minulla on lapsia, ja miehiäkin on ollut, mutta kuvailemastasi hyppäämisestä en menisi puhumaan.
Itse ehdin olla 1½vuotta ensimmäisessä suhteessa kun lapsi sai vahingossa alkunsa. olimme vielä 3 vuotta yhdessä mutta yltyvä mustasukkaisuus teki miehestä väkivaltaisen, joten en nähnyt vaihtoehtoa, ero tuli.
Yksin ehdin olla vain puoli vuotta ja tapailla useita miehiä, mutta yhtäkään en heistä tuonut näytille lapselleni, ennen kuin löysin mieleisen, sittenkin puolivuotta meni niin että lapselle puhuttiin vain "äidin aikuisesta ystävästä" ja isään lapsi piti kokoajan yhteyttä. Kun tämä herra sitten muutti meille, olimme yhdessä yli 4vuotta ennenkuin yhdessä harkiten lapsen hankimme, Valitettavasti haluastaan huolimatta tämäkään mies ei ole osoittautunut kykenevänsä vanhemmuuteen, menohalut liian kovat (ei ryyppäämistä mutta ehkä taipumusta työnarkomaniaan). Nyt ollaan eroamassa ja kyllä se yskin jääminen pelottaa. Ehkä myös liian nopeasti hänet elämäämme huolin, sillä laskeskelin haluavani lisää lapsia ennen 30ntä.. Nyt kun ns lapsilukuni on mitä todennäköisemmin täynnä en ainakaan tarkoituksella aio olla hakupäällä. Jos yksinäisyys iskee, saatan seurustella, mutta lapset sotketaan kuvioon vasta kun vakavissaan harkitaan yhteen muuttoa. Tietysti on varmaan vaaikeaa jarrutella itseään kun ihastuu/rakastuu mutta yritetään..
Huomautettakoon että meillä tämä ns aikuisten ystävyys on ihan toiminut sillä muutenkin minulla on tasapuolisesti sekä mies että naispuolisia ystäviä.. - Onpas masentavaa toistaa itseään kun eräät eivät ymmärrä lukemaansa..
Minä en missään vaiheessa unohtanut esikoistani! Jos sinusta kahden vuoden taistelu oikeanlaisen avunsaamiseksi lapselleen on hylkäämistä niin älkääpä ihmiset viekö kipeitä lapsianne lääkäriin, sehän on omaa laiskuutttanne ja heitteillejättö vähintään.
Lapsi ei myöskään missään vaiheessa ole kokenut tulleensa pienempien sisarustensa syrjäyttämäksi. Tätä on häneltä kyselty mm kiireellisen sijoituksen aikana.
TÄSSÄ ESITTÄMÄNI KYSYMYS LYHYESTI, NIIN EI TARVITSE IHMISTEN YHÄ UUDELLEEN ESITTÄÄ EPÄOLENNAISIA KYSYMYKSIÄ, TAI MUUTEN HUOMAUTELLA ASIOISTA JOIHIN MIELIPIDETTÄNNE EN OLE KYSYNYT!!!
Meillä on käynyt perhetyöntekijät kohta 2 vuotta, enkä vieläkään oikein tiedä MITÄ he oikein tekevät meillä!
Missään vaiheessa tätä asiakkuutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä mitä he meillä tekisivät.
Mitä apua voin siis heiltä pyytää? IDEOITA?!!!? - ei se ollutkaan jutun pointti, vaan se että minun väitettiin vertaavan itseäni (lähihoitaja) psykologeihin ja sosiaalityöntekijöihin.. voihan sellaisenkin koulutuksen omaava ihminen kouluttautua ns. alempaan ammattiin ja tehdä sitä työtä. tod näk. hän kuitenkin ammattia kysyttäessä esittäytyisi paremmalla koulutuksellaan :D
- etsippä kuule itse todisteita päinvastaisesta.. Voihan sitä vaikka kirurgian erikoislääkäri tehdä perhetyötä.. mutta siihen riittää tuo lähihoitajan tutkinto..
http://www.turkuai.fi/public/default.aspx?contentid=31468
Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma
Keskeinen sisältö:
Lapsen ja nuoren hoito ja kasvatustyö 6 ov
Kasvun ja kehityksen tukeminen varhaislapsuudessa 16 ov
Kasvun ja kehityksen tukeminen kouluiässä ja nuoruudessa 6 ov
Sairaan lapsen ja nuoren hoito 12 ov
Työpaikat:
päiväkodit
perhepäivähoito
leikin ja toiminnan ohjaus
kotihoito
LASTENSUOJELUN AVO- JA LAITOSMUODOT
vastasyntyneiden osastot
sairaiden lasten ja nuorten osastot
koulun yleis- ja erityisopetus
koululaisten iltapäivätoiminta ja nuorisotyö - http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1358039/perhetyontekijan_koulutus
Vierailija - 21.3.2011 18:47 (8/11)
olen perhetyöntekijä ja perushoitaja (eli nykyään lähihoitaja)
ammatiltani.
Yleensä pyritään siihen,että perheessä käy yksi ja sama työntekijä,poikkeustapauksissa kaksi jos tarve on suuri ja aikoja ei yhdeltä työntekijältä löydy. Ihan kiva ammatti jos tykkää lasten kanssa työskentelystä ja liikkuvasta,itsenäisestä työstä. - Tai ehkäpä jouduinkin jonkin jengin hakkaamaksi parisen vuotta sitten kun silloin yhtäkkiä se taito katosi.. ja taisin saada uuden tällin tänä keväänä varmaan jossain kolarissa kun kyseinen "taito" ainakin osittain palasi..
- Niinpä niin.. kun lapsi ei ollutkaan enää söpö nyytti ja rupesi "tekemään tuhoja", käärin hänet filttiin ja jätin metsään. Miten lie raukka selvinnytkin siellä hengissä 8½vuotta kun nyt vasta hänet noukkivat sieltä pois..
- Edelleenkään perhetyöntekijät, jotka työskentelevät lastensuojelun avohuollon tukitoimen alaisena, eivät voi tulla väkisin sisään. Jos heillä on syytä epäillä jonkin olevan pahasti vialla, he voivat tehdä LSilmoituksen ja silloin sosiaalipäivystäjät voivat tarpeen vaatiessa tulla poliisin kanssa sisälle. Jos en ota perhetyötä vastaan, he voivat myös tehdä tästä ilmoituksen sossullemme, joka voi katsoa minun kieltäytyneen avusta ja voi lähteä hakemaan huostaanottoa tällekin lapselle. Otappa asioista kunnolla selvää ennekuin räyhäät tänne omiasi.
Ja sitten huomauttaisin sinulle että en todellakaan ole kieltäytynyt yhdestäkään tukitoimesta.. saavathan he käydä ja ovat käyneet tähänkin asti tarkkailemassa, mutta minulla on myös oikeus vittuuntua turhaan sohvalla istuskelijoista..lisäksi minulla on kasvatusneuvolaan asiakkuus mainitsemasi "henkisen tuen" takia.. myös he voisivat tehdä kotikäyntejä/tarkastuksia jos haluaisivat/näkisivät sen tarpeelliseksi.. eli oikeastaan kaksi lähes päällekkäistä palvelua.. ja kuten jo sata kertaa sanoneena.. olen itsekin kyseistä työtä opiskellut/harjoitellut joten, kuten täällä muutamat mainitsevat, he myös auttavat ihan konkreettisesti kodin ja lastenhoidossa jos niin saadaan sovittua. - Jäkätijäkäti jäk.. sivistystäkö osoittaa se, ettet edes ymmärrä mitä täällä kysytään?
- Puhe oli perhetyöstä. Lähoitaja opiskelijana, minä olin yhden harjoittelujakson perhetyössä ja kyllä siellä niitä lähihoitajia on toissä.
Perhetyöntekijät eivät ole psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä! vaan juuri lähihoitajia ja sosionomeja.. - Tähän nyt paljastettakoon että ensimmäinen oli vahinko, joka myös paljastui vasta viikolla 14. Tilanteemme huomioiden (olimme asuneet yhdessä vain 2kk) pyysin keskeytystä, mutta minulle sanottiin, että koska olen nuori ja terve ja lapsi oli terve, ettei auta kuin kasvaa vanhemmaksi. Mutta jälkeenpäin en OLE IKINÄ katunut sitä että hänet synnytin, Rakastan lapsiani!!!
- :)
- Sillä verukkeella sainkin tuon "kesäloman", mutta sossu ei ainakaan ennen tuon kolmannen syntymää suostu lakkauttamaan tuota perhetyötä, mutta voisin tietysti kysyä jos he eivät aivan joka viikko kävisi. Ja ennen kuin meillä on sossun ja perhetyön yhteinen palaveri aion työn perehtyön kanssa tehdä ihan listaa siitä mitä he voisivat meillä tehdä, etteivät vain istuisi noitakin käyntejä sohvalla. Mutta jos jollakin on yhä ideoita siihen mitä voisin heille ehdottaa olisi se ihan mukavaa..
Erosta olen huolissani vain sen takia, jos masennun taas.. tosin tähän olen nyt varautunut pyytämällä muutamalta hyvältä ystävältä apua, ja koska he tietävät kuinka oireilin edellisen eron jälkeen uskon heidän pystyvän haistamaan vaaran merkit ilmassa ja pakottaa minut hakemaan silloin itselleni apua. He ovat myös lupautuneet auttamaan ihan käytännön asioissa ja muuttoa tuskin teen ihan heti lapsen syntymän jälkeen jo rahatilanteen takia. Kaikki tähän mennessä muuttoa varten säästämäni rahat menee esim sisarusrattaiden, lastensängyn yms ostoon.
Minä olen ollut alunperinkin sitä mieltä, että perhetyö ei missään vaiheessa ole ollut oikei tukitoimi, he ovat oikeastaan vain toimineet minun ja sossun välisenä tulkkina ja painostavana voimana sossun suuntaan. Tosin tällaisesta perhekuntoutuksesta minulla ei olisi tietoa ilman perhetyötä.. - Kiitos :)
- Kiitos..
- Lapsellani ei vieläkään ole todettu masennusta, vain käytöshäiriöitä.
Ja minähän hain apua lapselleni, sieltä missä näistä asioista (palveluista) pitäisi jotain tietää, jo senkin takia, että minulla silloin oli TTTasiakkuuden kautta yhteys sossuun. Kysyin myös päiväkodin mielipidettä ongelmien ratkaisuun, jolloin päädyimme siis yhteistuumin siihen, että He tekivät LSilmoituksen.
En osannut soittaa lastenpsykologille lapsen isältä palatessa tavallista voimakkaamman kiukuttelun takia, ei tullut mieleen että lapsi olisi masentunut. Ja psykologille ei ihan muutenkaan pääse vain suoraa johonkin soittamalla, tarvitaan lähete. Minä itsekkin jouduin sinne menemään lääkärin lähetteellä. Tähän myös sanottakoon että myöskään pojan 6vuotisneuvolassa ja kouluvalmiustutkimuksissa ei siis ilmennyt kenellekään huolta/tarvetta lähettää lasta masennusepäilyn vuoksi psykologille.
Jos yhtään olisit lukenut aiemmista vastauksista kertomiani juttuja, omasta elämästäni, et tulisi tänne jauhamaan mistään ruusuilla tanssimisesta. Vaikka ihan biologian oppituntina: Ruusuissa on piikkejä, joten tuskin sekään mitenkään miellyttävää puuhaa on, siis ruusuilla tanssiminen. - Olen varmaan tehnyt elämässäni kymmeniä virheitä, mutta en kertaakaan tietääkseni kahta kertaa samaa, ellei lasten hankkiminen ylipäänsä tähän maailmaan, teidän kaltaistenne ihmisten keskelle ole VIRHE!
- Ihailtavan asiallista tekstiä vaikka moni kohta kertoo siitä, ettet kaikkea lukenut läpi tai se ei jäänyt mieleesi.
Myönnetään etten tällä hetkellä tiedä mitä apua kaipaan, sillä tilanteemme on aikamoisessa muutostilassa. Siivous ja lastenhoitopalveluun minulla ei ole varaa. Sitten yksiasia johon useasti jo olen vastannut. Minä hain lapselleni ja tilanteeseemme apua ennen ensimmäistäkään LSilmoitusta, sosiaalityöntekijämme ei vain reagoinut tilanteeseen silloin mitenkään.
Sanotaan että olen ollut nuori saadessani esikoiseni, en alaikäinen mutta nuori. Tähänkin kuten jossain kohtaa jo olen maininnut, minulle nimenomaan sanoittiin avohuollon sijoituspaikasta ettei tuon ikäisen lapsen silloin (8v) ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemiseen ole mitään keinoja ilman huostaanottoa ja että on valitettava tosiasia että kaikesta hehkutuksesta huolimatta ennaltaehkäiseviä palveliúja joko on hyvin vähän ja tai huonosti saatavilla. Eli tietynlaisia palveluja ei ole mahdollista saada kuin huostaanoton kautta.
Asenteessani saattaa olla vikaa, toistaiseksi kuitenkaan kukaan ei myöskään ole pystynyt osoittamaan vian nimenomaan olevan minussa. "Äiti sitoutui tutkimus- ja arviontijaksoon. Psykologisten tutkimusten mukaan äidin vanhemmuudessa on paljon hyviä perustaitoja.”
Tästä terveestä perhetaustasta olen kohtalaisesti samaa mieltä, vaikkakin minutkin on aikanaan sijoitettu perheeseen ja kyllähän sellaisten ainakin pitäisi olla ”suht normaaleja”, koulutetut ja tarkkaan tutkitut. Perhetyön kanssa en ole ollut koskaan tekemisissä, tukihenkilö on ollut, lastenkodissa olen asunut ja sitten tuolla sijaisperheessä.
Miestäni olen kyllä vastuuttanut, yksin ja yhdessä esim. juuri tämän perhetyön, kasvatusneuvolan ja sossun kanssa. Mies ei kykene myöskään hakemaan apua. Me olimme mieheni, minä ja tämä pikkuisemme juuri tänä keväänä 3kk mittaisessa vanhemmuuden arvioinnissa, jossa myöskään ei onnistuttu vastuuttamaan miestäni. Hänelle suositeltiin jakson päättyessä erinäisiä tukitoimia, mutta ne saadaan käyntiin vasta syksyn kuluessa. Viikkoja minulla on jo yli kolmekymmentä ja maaginen 12kin umpeutui ennen perheemme joutumista/pääsyä vanhemmuuden arviointiin.
Minulle on tarjottu monenlaista apua ja osasta olen kokenut hyötyneeni, mutta useimmat avut ovat tulleet liian myöhään. Kuten mainitsin jossain kohtaa esim. tämä vanhemmuuden arviointi ja tukeminen/ perhekuntoutus olisi ollut mielestäni tarpeen esikoisen kanssa, ei nyt tämän pienen kanssa. Monet ovat myös hokeneet minulle tuota masennuksen mahdollisuutta, myönnön olleeni pahasti masentunut esim. esikoisen isästä eroamisen jälkeen, nyt en koe sellaista. Ja koska minulle kerrottiin etten välttämättä sitä itse tajua, hakeuduin kuitenkin lääkärille, joka laittoi lähetteen psykologille, joka hyvin pian totesi hänen luonaan asioinnin olevan tarpeetonta ja kehotti pysymään yhä kasvatus neuvolan asiakkaana. En myöskään ole kieltäytynyt mistään tukimuodoista joita minulle on tarjottu, ja ainoa mihin olen täysin tyytymätön on tuo perhetyö. - KERRATAAN NYT TÄNNE NÄMÄ JUTUN PÄÄ KOHDAT NIIN EI TARVITSE IHMISTEN YHÄ UUDELLEEN ESITTÄÄ EPÄOLENNAISIA KYSYMYKSIÄ, TAI MUUTEN HUOMAUTELLA ASIOISTA JOIHIN MIELIPIDETTÄNNE EN OLE KYSYNYT!!!
Meillä on käynyt perhetyöntekijät kohta 2 vuotta, enkä vieläkään oikein tiedä MITÄ he oikein tekevät meillä!
Perhetyö aloitti käymisen meillä, auttaakseen minua pärjäämään esikoiseni kanssa, he kuitenkin tapasivat esikoiseni kaiken kaikkiaan vain n. 5-10 kertaa. Sitten huolestuivat minun jaksamisestani ja pärjäämisestäni vauvan kanssa jota tuolloin odotin.
Nyt esikoinen on huostaanotettu ja minun on todistettu pärjäävän tämän nuoremman kanssa, mutta olen raskaana ja meillä yhä käy tuo perhetyö, josta en missään vaiheessa ole kokenut hyötyneeni. Kesänajaksi minä sain mietintäaikaa mitä heiltä jatkossa toivon. Missään vaiheessa tätä asiakkuutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä mitä he meillä tekisivät.
Mitä apua voin siis heiltä pyytää? IDEOITA?!!!?