elisakettu

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
- Ei kannata alkaa lämmitellä sellaista, mitä ei ole ollutkaan. Eli en.
Mun torjunnat lähinnä tulleet siksi, että olen ollut parisuhteessa. Jos en olisi ollut, ei kannata käyttää aikaa kuvitteluun. Ei sitä ikinä tiedä mitä menetti tai voitti, se on aivan mahdotonta.
Sen kyllä tiedän mitä menettäisin jos alkaisin ehdotuksille lämpeämään. Vaikka houkutus olisi suuri, niin kannattaako alkaa muita loukkaamaan? - Juu, tiedän tilanteesi. Ja syyt.
Olen silti onnellinen puolesatsi ja Pujottelijasta. Olette mainio pari :) Noillaan. - "Kuten esimerkiksi siivoaminen voipi olla mukavaa kun muistaa rakastavansa kotiaan.. :)"
Hyvä ohje. Mä yritän muistaa ton kun matkustan huomenna kotiin. *irvistys*
Ollut taas melkoinen aikakausi takana. - Sun vaan pitää yrittää pitää terveydestäsi huolta. Sitä ei tahdo käsittää ennenkuin sen menettää.
- No otat siihen sitten istukkeen kun olet rahoissasi. Pari tonnia menee, mutta kun olet vuori vielä.
- Ammattitaidotonta ja asiatonta hommaa, sanon minä. Kyllä kipu pitää lääkitä. Siis PITÄÄ.
No tramalin luulisi auttavan. Tietysti voisit kokeilla kombina parasetamoli 1 g ja 800 mg ibuprofeiinia. Tuo satsi klomesti päivässä. - Huvittavaa millaista ennakkokäsitystä tatuoiduista naisista. Höpö höpö.
Mulla melkein kaikki työkaverit ovat tatuoituja lihaskimppuja, Niin naiset kuin miehet. Enkä ole huomannut heillä parinmuodostusongelmia. - Kyllä sun pitää kunnon kipulääke saada. Mars päivystykseen. Kipua ei tarvitse sietää.
Neilikka kipuun? En oikein usko. Jotkut yrtit toki voi auttaa kivussakin, mutta tuskin riittävästi. Tarviit vaan tehokkaampaa. - Pidän sua yhtenä palstan järkevimmistä, oli ongelmia tai ei.
Sinä sen varmaan tiedätkin. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa myös muita.
Muistanko väärin mutta olitko ihastunut johonkin työtoveriisi? Tuliko siitä mitään? - Hmm, huomaan kallistuvani Randen puolelle tässä. Ollaan samanlaisia höppänöitä kummatkin. Ja perusarkihan on ihan parasta :) Jos se on hyvää, niin on aika monia muukin asia suorastaan loistavasti :)
Tosin en tiedä osaisinko enää tutustua ihmiseen niin syvästi että voisin viettää perusarkea kenenkään kanssa. Se vaatii valtavasti tutustumista. Ja antamaan itsestä. - Oikeastaan kun ajattelen tilannettasi, mullehan kävi aikoinaan aika samalla lailla. Etäsuhde palstalaiseen, seksisuhde ja myöhemmin parisuhde. Ja rakastuminen.
Teillä on liimanne. Se tietysti viehättää ja koukuttaa. Mutta rakastamiseen kuuluu aika paljon muutakin.
Otan toisenlaisen esimerkin mitä muut eivät ole huomioineet. Rakastumisessa on kyse paljon hyväksymisestä. Vasta kun on oppinut hyväksymään ihmisen kokonaisuudessaan, voidaan puhua rakastamisesta. Jos tätä yrittää muovata ja muokata mieleisekseen, ei todellista aitoa tunnetta ole. Valitettavan moni on silti parisuhteessa noissa lähtökohdissa.
Entä kun liima loppuu? Se nimittäin loppuu yllättävän usein monessakin parisuhteessa. Luonnollisista, monista eri syistä. Otetaanko silloin ero ja etsitään toinen kumppani, vai onko rakastamista riittävästi jäljellä, että se sietää muutoksen, jota kaipaa, mutta ei vaan saa sitä? Onko hyväksymistä tarpeeksi?
Lempeydellä, rakastakaa toisianne, jos voitte. Se on kuitenkin tunteena upea ja hieno. Yksi elämän parhaita asioita. - Voi sua kettuseni. Jos kellekään, niin sulle soisin rakastumisen. Ja perheen. Olisit taatusti aivan mahtava isä. Siltä minusta ainakin tuntuu.
Mutta rakatimenkaan ei aina vaadi perhettä. Ei edes "tavallista" parisuhdetta. Minä, joka olen elänyt monta elämää ja monta polkua, olen rakastanut monia ihmisiä. Joitakin hyvinkin syvästi, sitovasti. Ei sidoksiin itseeni, vaan tämän olemassaoloa. Rakastaminen on vaan... se on. Tai sitä ei ole. Joskus se voi hiipua, kuolla pois. Kun ihminen on osoittanut, ettei ole luottamuksen arvoinen. Ja hän voi pettää luottamuksesi monellakin tapaa. On myös elinikäisiä rakkauksia. Kuten lasten rakastaminen. Vaikka nämä täydellisiä eivät olisikaan. Mutta kukaanhan ei lopulta ole.
Sanoisin vielä, että on onni, jos kykenee rakastamaan. - Onko siitä jo 9 vuotta? Muistan sen melkein kuin eilisen.
* Halaa pitkään ja lujaa Buddykuomaa*
Jollain tavalla ymmärrän kun kivut vievät elämänhalua. Mulla kun oli ongelmia kaularangan kanssa, hermokivut olivat sietämättömiä. Onneksi jäivät leikkauspöydälle lopulta, mutta tulee tuo selkäkin vielä joskus ehkä kummittelemaan. Toivon että vielä kestäisi.
Toivottovasti olet pysytynyt antamaan hänelle anteeksi. Ei hän sinua halunnut hylätä. Hän valitsi vain helpomman tien.
En laita mihinkään järjetykseen. miltä äkisti tai hiljaa menettäminen tuntuu. Mun puoliso on meinannut heittää jo monesti henkensä viime vuosina. Viime vuosi oli pahin, silloin se oli enempi kuin varmaa. Mutta ihmeitäkin tapahtuu, joskus. Sen olen todennut.
Kumppanuksen menetys on pahimpia asioita elämässä. Lapsen menetys pahin. Ymmärrän kaipauksesi. Onneksi meillä on edes ne muistot. - No nyt pidin muutaman viikon. Pihatöitä lähinnä. Liiallinen helle tosin täällä etelä-Suomessa. Heinäkuussa viikon meinasin löhötä maalla. Jos kutsutaan, niin mökille Puulalle. Elo-syyskuun lomalla taas piha- yms hommia. Reissaamista kahden paikan välillä. Ulkomaille tammikuussa. Eikä aina kannata tehdä jotain. Tykkään myös vaan olla.
- Voi, kyllä miekin tykkään Pirpanasta. Sinusta myös Timppa. Mutta tykkään tosi monesta monesta muustakin.
Ei oikein voi laittaa ketään paremmuusjärjestykseen. Miten joku voisi olla toista parempi? Ihmiset ovat lähinnä erilaisia, siksi he yksilöinä ovat kiehtovia.
Halaankin nyt virtuaalisesti jokaista. Ottaakaa halaus vastaan tai olkaa ottamatta. - Kuvasit sanoillasi omatkin tunteeni Pirppis. Kyllä minäkin ikävöisin palstalaisia. Tai surisin sitä mahdollisuutta, etten kuule heistä enää mitään.
Palsta itsessään ei ole mulle tärkeä. Mulle on aina eri palstoilla merkannut ihmiset jotka niissä käy. Ajatukset, tunteet, sanoitukset, kokemukset jne. Ja joskus tulee jopa ymmärretyksi. Tai neuvotuksi. Tai lohdutetuksi. Aika monta vaikeaa rastiakin on nää palstat käyneet läpi. Mutta myös ilon ja naurun hetkiä.
Muistelen vieläkin henkilöitä, joihin olen "tutustunut" jo yli kymmenen vuotta sitten. Miten he menivät elämässään eteenpäin, mitä vuoria on tullut ylitetyiksi ja miten he selvisivät.
Tänään olen hauskutellut pohtimalla mitä sinkkulaiset puuhastelevat. Näen muutaman häärivän äitienpäivää, joidenkin viettävän lauantaipäivää. Yhden näen suunnittelemassa, toisen kirjoittamassa, jonkun työn touhussa. Sinut PP näen hissuttelevan kodissasi rentoutuneena. Ehkä kahvimukin tai drinkin kanssa. Taustalla soi musiikkia. Tilaa ympäröi seesteisyys, pehmeä valo ja tasapaino.
En voi kieltää ettenkö pitäisi monesta palstalaisesta. En tietenkään kaikista, mutta jokaisella on kuitenkin arvonsa. Kuinka moni on tässä samaa mieltä? Ei todellakaan moni. Jos menetän teidät, eräällä tavalla surisin. Mutta muistaisin teidät silti. Ja minulla on monenmoisia muistoja eri henkilöistä. Ehkä karrikoin ne kansiin vielä jonakin päivänä :) Kun on uuden satuaikakauden aika. - Tekisit ilmoituksen itsestäsi.
- ... ja joku luulee olevansa ampianenkin...
Tylyä. Tai surullista.
Mut mun pitää mennä. Syömään ja sekuntteja katsomaan. *pikahali* - Voi pientä. Tiedoksesi, se oli kielikuva, jonka D ymmärtää, jota sinä taas et ymmärrä.
- Ai saamri miten hyvä vertauskuva *naurua silmät kyynelissä*
Täällä onkin aika hitoksen monta kärpästä...