avaxt
Suosikkibändit/artistit: Slot, Nightwish, J.S. Bach, Within Temptation (ja muu mekkometalli), G. P. da Palestrina.
Suosikkileffat: Onhan niitä, en vain muista niiden nimiä. Enkä tunne näyttelijöitäkään.
Lempikirjat: Lempikirjailijoita: Erlend Loe, Tapio Koivukari, A. H. Tammsaare, Jaan Kross.
Vapaa-aikanani: Teutaroin puisen purjeveneen kanssa, soitan sähkökitaraa.
Katson tv:stä mieluiten: Säätiediotuksen, jos siinä on Mette.
Kotieläimet: Kissa olisi kiva.
En pidä: kukkakaalista, äärilaidan poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä.
Parhaat matkakohteet: Pinsiö, Ponsa, Parainen; Kolminaisuus ja Tupakka
Ruoka & juoma: Liha, makkara, keskiolut, Kahvi, vesi, peruna, lohi, siika, tomaatti, savusilakka, oivariini.
Linkit: http://tedinblogi.blogspot.com
Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu
Koulut: Korkeat ovat kouluni
Ammatti: Tiede/teknologia
Työskentelen: tutkija
Ase tai siviilipalvelus: Suoritettu kauan sitten.
Yhdistykset/kerhot: Pauliinan päiväkahviseura ry.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 236 kommenttia
- Tuli tässä vielä mieleen yksi juttu:
Nämä surunveren aivoitukset ovat fiksumpia kuin useimmat kirjoitukset täällä. Äijällä kyllä leikkaa. Muille tiedoksi, että olen jutellut hänen kanssaan tuolla sättienkin puolella, joten ihan tyhjästä en ole nyhjäissyt näkemystäni.
Useimpien kirjoitusten motiivina näyttää olevan naisen löytäminen. Pitäisiköhän nyt toivoa, että hän löytää naisen, jolloin hän ehkä olisi onnellinen, kunnes parisuhteen vaikeudet alkavat, vai että ei löytäisi, jolloin nämä kirjoitukset kenties jatkuvat.
---hmm---
Päätän toivoa, että suruselle nainen löytyy. Tuskin hänen ajatteluntarpeensa katoaa, mutta ehkä aihe vaihtuu. Kaikkea hyvää toivottelen hänelle siis! - Moikka, surunen!
Jälleen ansiokas kirjoitus. Kiinnitin kuitenkin huomiota tuohon omasta itsestä tai ulkopuolelta tulevan arvostuksen erotteluun. Oma arveluni perustuu näkemykseeni, jonka mukaan jopa suoranainen pinnallisuus perustuu syvälliseen tarpeeseen kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. En silti epäile, etteikö tämän tarpeen voimakkus vaihtele yksilöstä toiseen tai ajankohdasta toiseen. Tällä hetkellä Suomessa vallitsee individualismin ihanne, joka esiintyy nimenomaan puheissa, mutta ei välttämättä siinä, miten ihmiset toimivat. Esimerkiksi pitkä nainen voi haluta kumppanikseen pitkän miehen, koska haluaa välttää kummastelevat katseet. Hän voi myös olla sitä mieltä, että on muodostanut halunsa itsenäisesti - ja kenties käytännöllisen kokemuksen pohjalta. Silti tuo halu perustuu ainakin osin siihen, että yleensä miehen oletetaan tai odotetaan olevan pitempi.
Peitsentaitto itsenäisen tai sosiaalisen paineen ohjaaman valinnan välillä saattaisi olla hyvinkin pitkä. Puolison valinta on joka tapauksessa helpompi tehdä vakiintuneiden normien mukaan - jos kyseessä ylipäätän on vapaan tahdon alainen valinta. Sen sijaan normin vastainen valinta taitaa edellyttää ainakin jonkinlaista omaehtoista harkintaa. - En ole opettaja, enkä edes yhdenkään koululaisen vanhempi, mutta ammoin yläasteaikana tulin kiinnittäneeksi huomiota kokeiden määriin. Joillakin koulumme opettajilla oli tapana ilmoittaa jo lukukauden alkuvaiheessa, milloin kokeet suunnilleen olisivat. Äidinkielessä oli säännöllisesti kaksi koetta lukuvuodessa, siis neljä vuodessa. Matematiikassa oli suunnilleen samoin. Biologia ja maantieto noudattelivat nekin samaa kaavaa osin siitä syystä, että tuolloin biologiaa luettiin syyslukukauden aluksi ja kevätlukukauden lopuksi, ja väliin jäävällä ajalla luettiin maantietoa.
Kielissä oli eri tasoisia kokeita. Sanakokeita oli silloin tällöin, laaja-alaisia kokeita harvakseltaan. Kaikkineen kokeita voi sanoa olleen 2 - 5 kappaletta lukuainetta kohden koko lukuvuoden aikana.
Erkkaopettaren toteamukseen ulkoluvun merkityksestä totean, että näin kai se on. Viime vuosina meillä maallikoilla on ollut kaunis näkemys, että tärkeintä on oppia löytämään kaipaamansa tieto. On unohdettu, että äärimmillään ilman perustietoja ei voi tietää, mitä lisätietoja pitäisi löytää eikä myöskään osaa suhteuttaa vaikkapa netistä löytämäänsä tietoa mihinkään yleiskäsitykseen. Lisäksi joidenkin asioiden osaaminen ulkoa helpottaa elämää. Jos ei ole ikinä tullut opetelleeksi kertotauluja, joutuu kaivamaan laskimen esiin yksinkertaisenkin kertolaskun kohdatessaan. Jos ei ole koskaan lukenut ulkoa Euroopan valtioita ja niiden pääkaupunkeja, joutuu etsimään kartan hahmottaakseen vaikkapa Tiranan sijainnin. Jos ei ole lukenut historiaa, voi olla vaikea ymmärtää, miksi Tiranassa ei ole samanlaista kuin Helsingissä.
Jos on lukenut ajallaan läksynsä, selviää kokeeseen valmistautumisesta melko vähällä. Toinen vaihtoehto on, että oppimiskyky on sellainen, että kokeisiin pystyy valmistautumaan vaikka olemattomista tiedoista aloittaen edellisenä iltana lukien. Harvempi taitaa pystyä, ja jatkuva näyttö jää antamatta. Jotkut jännittävät kokeita kovasti hyvästä valmistautumisesta huolimatta, mikä on keljua. Se taas ei minun ymmärtämykseni mukaan poista kokeiden oikeutusta. - Hieno pieni essee. Jokaisesta näistä teemoista saisi aikaan vaikka sarjan väitöskirjoja, mutta toisaalta ihminen käsittelee vain rajallista tietomäärää kerrallaan. Niinpä katson, että tällaiset tiiviit esityksetkin ovat tarpeen.
Ja näin kun netin keskustelupalstalla ollaan, toivoisin että moni kirjoittelija jaksaisi lukea ja sisäistää tekstisi. Siinä ilmenee mielestäni hienosti ne syyt, joista erilaiset näkemykset kaiken maailman aiheista aiheutuvat. Ehkä tekstisi omaksuminen myös hillitsisi tarvetta siihen suunsoittoon ja halveksintaan, jota näissä keskusteluissa näyttää ilmenevän.
Olen kovin samaa mieltä, joten rakentavan kritiikin antaminen jää jollekin muulle. Sanoisin kuitenkin, että ajattelusi tässä on suhteellisen helposti sovellettavaa. Nämä ajatukset johtavat terveeseen suvaistevaisuuteen eli erilaisuuden ymmärtämiseen, mikä erotettakoon huolella päämärröttämästä tahdottomuudesta ja saamattomuudesta.
Paas muuten huolehtien, että nämä tekstisi jäävät talteen paperillekin. - Pitäähän puolustusvoimien valvoa. Olennaisempi kysymys on se, että millä estetään puolustusvoimien kannalta epäolennaisen tiedon päätyminen sellaisille, jotka mahdollisesti voivat käyttää niitä lyhytnäköisesti omiin tarkoituksiinsa.
Kun tätä nettikeskustelua seuraa, alkaa tuntua, että me tavalliset ihmiset olemme helpompi nakki seuraavalle vallantavoittelijalle, kuin kuvittelemmekaan. Netissä pystyy näemmä hajottamaan ja hallitsemaan ihmisiä naurettavan yksinkertaisella provosoinnilla. Ilmeisesti aikuiset ihmiset suuttuvat ja esittävät lähinnä diktaattorien suuhun sopivia kantoja. Tällaista kun ruokkisi, niin epäilemättä ennen alkaisi jonkinlaista ryhmittymistä syntymään ja oikein kurjassa tapauksessa lopulta nujakoitaisiin kaduillakin verissä päin.
Pärjäilemme kaiken maailman Pisa-testeissä sivistyksinemmen, mutta emme osaa käyttäytyä edes alkeellisesti. Luulemme olevamme fiksuja ja älykkäitä. Katin kontit! Ei tämä maa mitään sotilaallista tarkkailua tarvitse, vaan yhden hiton vakuuttavan äidin, joka ensin vie tuittupäiltä mukuloilta lelut pois ja sitten halii ja lohduttaa, kunnes maailma taas näyttää edes jotenkin siedettävältä. - Ostat paineilmakäyttöisen ämyrin, spraymaalia, tanakkaa siimaa ja vanhan Mecano-rakennussarjan. Legot eivät nyt kelpaa, sillä osat pitää saada toisiinsa tukevasti. Vedät siiman huomaamattomasti ulos autosta niin, että se pääsee juoksemaan oven välistä vapaasti mutta huomaamattomasti, tai minkä välistä sen vedätkin. Rakennat mecanosta järjestelmän, joka saa ämyrin huutamaan ja maalaa varkaan räikeän väriseksi, kun siima kiristyy.
Jos sinulla on yhteyksiä puolustusvoimiin, voit mecano-ämyri-maalipurkki-viritelmän sijaan käyttää erikoisheitettä. Se ei tahria autoakaan kuten maali...
Aikanaan Turun ylioppilaskylällä muuan kuplafolkkari oli kytketty ketjulla viereiseen pylvääseen. Ensin ajattelin, että sen pitää olla savolainen opiskelija, sillä paikalliset eivät ole niin tyhmiä. Mutta jos varkaalla on valittavissa kaksi autoa, joista toisen saa liikkeelle kynsiviilalla ja toinen edellyttää abloy-lukon murtamista tai tanakan ketjun katkaisemista, niin helppohan se on arvata, kumman roisto vie. - Ehkäpä isä tuli täältä anonyymisti pyytämään näkemyksiä juuri sinun kaltaistesi takia. Ja aivanko tosissasi kuvittelet muiden uskovan, että löydät vävysi täältä?
Ja muuten: itselläni oli alakouluikäisenä kaveri, joka tiesi, mitä on seksi ja mistä lapset saavat alkunsa. Hänen tietonsa vahvistuivat viidennen luokan biologian tunnilla. Minä arvostan kovasti opettajaamme, joka opetti asian asiallisesti, vaati selvittämään ihmisen hedelmöittymisen pääseikat kokeessa ja vaati vielä, että se koepaperi tarkastuksen jälkeen näytetään vanhemmille. Oppitunnilla ja kokeessa minun oli helppo olla. Äitilleni paperia oli vähän vaikea näyttää, mutta hänkin suhtautui rauhallisesti. Sen jälkeen minua kummastutti toisia kouluja käyvien kavereitteni lapselliset ja typerät käsitykset.
Ehkä kaikille ei tosiaan pitäisi puhua seksistä halaistua sanaa, koska jotkut näyttävät kokevan kaiken seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvän vain pahana, hävettänä ja inhottavana asiana. Viime vuosiin asti teiniraskaudet vähenivät, ja itse uskon, että asiallinen tieto oli suotuisan kehityksen syy. Vaikka seksi ei minustakaan ole asia, josta pitäisi huudella joka paikassa, niin vaikeneminen ja hyssyttely näyttäisi aiheuttavan turhaa häpeää, hämmennystä ja haitallista tietämättömyyttä.
Arvostukseni kuuluu siis keskustelun aloittajalle. - Mistä te ihmiset keräätte tuon pahan sisunne ja kiukkunne. Jos nyt leikitään ajatuksella että alkuperäinen viesti on vakavissaan kirjoitettu, niin aivanko tosissanne kuvittelette, että suunsoitto ja vihanpito parantavat hänen ja hänen lapsensa tilannetta?
Kannustaminen, ratkaisujen etsiminen ongelmiin ja myötätunto ovat ehkä poissa muodista, mutta kuitenkin ne, ja vain ne, ovat ne keinot, jolla ihmisyhteisöjä rakennetaan. Törkeys, suunsoitto, välinpitämättömyys ja omahyväisyys muuttavat yhteiskunnan kaikkien kilpailuksi kaikkia vastaan. Sellaisessa maailmassa taitaisi useimmat tuntea olonsa melko kurjaksi ja lisäksi vahvoilla olisivat ne, jotka tajuaisivat keskinäisen yhteistyön merkityksen.
Vaan kai tämä sitten on joillekin tapa purkaa katkeruuttaan ja pahaa mieltään. Ehkäpä joitakin pännii kirjoituksen rehellisyys: kirjoittaja myöntää, että asiat eivät mene kuten yleensä tai kuten ajatellaan että pitäisi. Ehkä monet muut ovat tunteneet samoin, mutta heillä ei ole ollut kanttia kertoa asiasta ja etsiä apua, vaan he ovat orjuuttaneet itsensä kiiltokuvavanhemmuuteen ja nyt sydämestä sattuu, kun joku moukaroi kulissia. - Vuosia sitten eräs naispuolinen ystäväni kertoi vähän samanlaisesta tilanteesta. Ensin hän joutui kokemaan muutamia keskenmenoja, ja kun ennakkoon toivottu lapsi lopulta syntyi, hän ei tuntenutkaan mitään, mitä olisi osannut kutsua äidinrakkaudeksi tai hoivavietiksi.
Asia ratkesi lääkärin avulla. Jokin hormonihoito ja -lääke korjasi tilanteen.
En ole lääkäri, eikä lääkärikään nettikeskustelun perusteella mitään kantaa kaiketi ottaisi, mutta jos et vielä ole jutellut aiheesta lääkärin kanssa, niin nyt ehkä olisi aika. Kyseessä ei ole mikään vastuuttomuus vaan mahdollisesti hoidettavissa oleva asia.
Voimia sinulle, äläkä anna kaiken maailman hölösuiden ja moralistien hyppiä silmillesi! - En halua moralisoida, mutta kerronpa kokemuksen.
Asuin eräässä varhaisen aikuisuuteni vaiheessa parin talven yli vanhassa, puisessa koulurakennuksessa. Jälkimmäinen noista talvista oli hyinen, kuten kaikissa tarinoissa menneen ajan talvet olivat. Kyseinen talvi oli 93-94, skeptikko tutkailkoon Pirkanmaan säätilastoja. Rakennuksessa oli vain yksi lämmitysjärjestelmä: pönttöuunit. Lämmitettävänä oli päivittäin 6 - 8 uunia, joissa kussakin isot pesät, ja puuta kului sitten sen mukaan. Kylmimpinä aikoina lämpötila työhuoneessa saatiin kovalla yrittämisellä noin 16 asteeseen. Siihenkin tottui. En väitä, että 12-asteisessa kammarissa herääminen olisi ollut aina kivaa, mutta niissäkin lämpötiloissa opiskeltiin, tehtiin työtä ja soitettiin kitaraa. Pitää tosin todeta, että osa lämpimänä pysymisestä johtui siitä puiden kantamisesta.
Ymmärrän, että jos on sairas ja liikkuminen on vaikeaa, kaipaa lämmintä. Parikymppinen nuorukainen tosiaan sietää fyysisiä haasteita eri tavalla kuin kenties jo ikääntynyt, sairas ihminen, joka ei lämpimikseen pysty kantamaan puita ja käymään koiran kanssa ulkona telmimässä. Terve ihminen sen sijaan kyllä kestää viileääkin, kunhan on aktiivinen. Arvelen - ja myönnän arveluni olevan tosiaan vain arvausta - että osa ihmisten palelusta normaalilämpöisissä asunnoissa johtuu passiivisuudesta. Jos ei käytä kroppaansa tai päätään, elimistö ei tuota lämpöä. Tutkaillessani tämän keskustelun joitakin viestejä tai suomi24:n monia keskusteluita ylipäätään, tulee mieleen, että monilla on liian lämmintä kotona. Kuumuus näyttää pöhöttävän aivoja :D - Muutama seikka:
Eläkkeelle ei jäädä. Sinne päästään päätöksellä, jonka edellytykset ovat riittävä ikä tai riittävän kurja terveydentila.
Työ- ja ainakin sairaseläkkeet maksaa Suomessa eläkevakuutusyhtiöt. Ne ovat liikeyrityksiä. Asiantuntijalääkärit pistävät kuntoutus- ja eläkehakemukset jonoon sillä perusteella, mitkä hakemuksista ovat vakuuttavimpia ja kiireellisimpiä. Eläkkeitä riittää kulloinkin niille, joiden ei voida enää kuvitella mitenkään palaavan työelämään. Oikeastaan mainituistakin eläkettä suostutaan maksamaan vain niille, joiden eläkkeen maksaminen on pakko, koska jos ei maksettaisi, eläkevakuutusyhtiö menettäisi uskottavuutensa eläkkeiden maksajana ja joutuisi kenties valtion hampaisiin. Tosin on muistettava, että liike-elämän huippu sanelee tällä hetkellä Suomen valtion hallinnolle ehtonsa.
Jos täällä joku vähän moralisoi toisa ihmisiä laiskuudesta, kyse on vain hyttysen pierusta Lapin erämaassa. Ei tunnu missään. Eläkevakuutusyhtiöiden tuottoja ohjaava byrokratia mylly jauhaa miten jauhaa. Arvelisin, että siihen jauhamistyöhön vaikuttaa lähinnä se, mihin liike-elämän muotisanoihin herrat johtajat milloinkin ihastuvat. Se on (sensuroidun) kaukana yksittäisen työntekijän nivelkivuista, asenteista, tulevaisuudensuunnitelmista ja toiveista.
Yrittäkää nyt tajuta, että reilua näyttelevä hyvinvointivaltio meni jo. Omaan taloudelliseen turvaansa vakavan sairastumisen tai vanhuuden varalta voi vaikuttaa parhaiten huolehtimalla, että mahdollisimman vähän rahaa menee noille vakuutusyhtiöille ja mahdollisimman paljon jää omaan hallintaan. - En viitsinyt enää kränätä. Tunteet kävivät siksi kuumiksi tuolla eläkemummolla tai -vaarilla, ettei sillä vastaanotto pelaa.
Ei tietenkään ole mukava joutua työkyvyttömyyseläkkeelle, jos työnteko sujuu, palkka lankeaa tilille säännöllisesti ja elämä on täynnä suunnitelmia.
Mutta kun niin ei ole. On satojatuhansia ihmisiä, joiden epämääräisistä pätkätöistä saamat palkat kattavat hädin tuskin menot, niiden töiden loppu on aina näkyvissä, ja mitään toivoa paremmasta ei ole.
En erityisemmin perusta kenenkään tekemistä ylitöistä. Työväkeä on töittä ihan tarpeeksi. Kyse on byrokratiasta ja vakiintuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Jos polttaa itsensä niin loppuun, että joutuu eläkkeelle, en viitsi suoda suopeutta. Tekijöitä riittää, ihan koulutettuja ja kokeneitakin. Jos tk-eläkkeelle jäämisen ainoa vaiva on kränätä lääkärien kanssa ja täyttää muutama lomake, jokainen työtäpelkäävä kirjoitustaitoinen ja auttavat sosiaaliset valmiudet omaava vätys olisi eläkkeellä.
Olen yhä sitä mieltä, että jos on aiheellisella eläkkeellä, kantakoon kortensa kekoon jollakin muulla tavalla kuin moralisoimalla ja haukkumalla niitä, jotka joutuvat taistelemaan saadakseen töitä, kun kuluva tai taannoin päättynyt pätkä on loppu. Tuommoisia kuusikossa rähiseviä öykkäreitä on maailma puolillaan, mutta mitään hyötyä heistä ei ole. - "Tuntuu että aika usein nämä "masentujat" ovat kouluttamattomia, pätkätöitä tehneitä, joille ei oikein koskaan ole työ maistunut. Ihan en usko siihenkään etteikö töitä (jotain) löytyisi, jos asenne ja motivaatio ovat kohdillaan. Ei kai kukaan työnantaja halua palkata työhalutonta ja vastentahtoista ihmistä töihin, jolle vielä pitäisi maksaa palkkaa.... "
tk-eläkeläinen, siivoa suusi!
Voisitko mitenkään saada ymmärrettyä, että pätkätyöt ja jatkuva epävarmuus nimenomaan aiheuttavat masennusta ja muita psykologisia ongelmia. NIISTÄ seuraa lamaantuminen, toivottomuus ja motivaation puute. Ei päin vastoin, kuten oletat. Ja lisäksi, koska olet näemmä työkyvytön, mitäpä jos pysyisit sivussa asioissa, jotka eivät sinulle kuulu. On se nyt kumma, kun toiset yrittävät taistella asemastaan tässä yhteiskunnassaan, niin sitten joku armoitettu helppoon asemaan päästetty vielä rähjää perään. - Vaihtoehtja., mihin perustat väitteesi siitä, että autokoulut aiheuttavat nuorten vastuuttomat ajotavat? Sinulla ei ole väitteellesi perustetta, mutta siitä olen kuullut, että nuoret oppivat ajotapojen ja liikennekäyttäytymisen mallit kotoa. Samoin olen kuullut siitä, että opetustilanteet usein kiristävät perheen nuoren ja opettajan vanhemman välejä. Hermostuneisuus oppimistilanteessa ei nopeuta oppimista, koska huomio keskittyy sosiaaliseen tilanteeseen, ei opittavaan asiaan.
Pääasiasta olen samalla kannalla kanssasi: opetuslupia tarvitaan erityisesti siellä, missä yksityinen ajoneuvo on välttämätön. Siispä maaseudulla. Kaikki nuoret eivät ole varakkaiden talojen tyttäriä ja poikia, mutta he saattavat hyvinkin tarvita auton päästäkseen opiskelemaan tai työelämään. Kaupingissahan tilanne on toinen: yleensä julkisella pääsee, vaikka ei aina ehkä juuri toivomallaan kellonlyömällä.
Autokoulujen lobbauksesta tässä asiassa en tiedä, kun näyttöä ei ole. EU on kuitenkin ankara organisaatio sanelemaan turvallisuuden nimissä sitä ja tätä. Yksittäinen autokoulu on usein pieni yritys, jonka omistaja ja henkilökunta tekee pitkiä työpäiviä juuri siinä yrityksessään. Lisäksi autokoulujen välinen kilpailu on sanalla sanoen veristä. Asiakkaasta ajokortin hinta tuntuu korkealta, mutta liikenneopettajat ovat verrattain matalapalkkaisia, enkä ole kuullut autokouluyrittäjienkään olevan suorastaan rikkaista. Kaiketi näillä yrityksillä jokin yhdistys on, jossa joku jopa ehtii lobbaamaan, joten tottahan tällainen edunvalvonta mahdollista on – ja jollain tasolla myös todennäköistä.
Itse olen ajanut vuodesta 1989. Kävin viime keväänä liikenneopettajakoulun pääsykokeessa, johon kuului ajokoe vieraassa kaupungissa. Minut valittiin opiskelemaan, mutta muiden suunnitelmien vuoksi en aloittanut opintoja. Ajokokeessa suoritukseni oli keskinkertainen. Tein virheitä, joiden takia varsinainen inssi olisi hylätty. Tällä perusteella ajattelen, että jonkinlainen ajotaidon ja kuljettajan asenteiden seuranta olisi paikallaan myös meille, jotka olemme jo useita vuosia olleet omine nokkinemme liikenteessä mukana. En nyt välttämättä mitään järeydeltään kuljettajantutkintoa vastaavaa koetta, mutta jonkinlaista ajokokeen n-vaihetta kerran viidessä tai kymmenessä vuodessa. Systeemi voisi olla sellainen, että pääsääntöisesti ajotavoistaan saisi vain palautetta. Jos kuljettaja osoittaisi suoranaista piittaamattomuutta tai osoittautuisi, että kuljettaja on muuttuneen terveytensä takia menettänyt kyvyn kuljettaa moottoriajoneuvoa, ajo-oikeus voitaisiin myös päättää. - Tulosvastuulta tuo kuulostaa. Pysäköinninvalvonta ei enää näytä olevan olemassa siksi, että valvottaisiin pysäköintiä. Pysäköintiä koskevien määräyksien alkuperäiset syyt ovat varmaankin olleet liikenteen sujuvuus ja turvallisuus, mahdollisesti erilaiset ympäristösyyt ja yksityisalueiden säilyminen yksityisalueina.
Aikaisemmin pysäköintiä keskustoissa valvoi kunnallinen laitos, ja kun tuo laitos alkoi käyttää liiketoiminnan periaatteita, valvonnan tarkoitus muuttui. Sittemmin pysäköintisäännöstöstä on tullut tulonhankintakeino. Kun moraaliajattelu kerran on kuopattu, niin yhteiskunnan luomia säännöstöjä voidaan pitää keinona hankkia yhteiskunnalle lisää rahaa. Kyse on siis eräänlaisesta lisäverotuksesta, joka perustuu sääntörikkomuksiin. Joitakin aikoja sitten sallittiin yksityisten pysäköinninvalvontayritysten toiminta. Tällöin kyse on jo yksiselitteisesti liiketoiminnasta, joka perustuu toisten ihmisten tekemiin virheisiin.
Seuraava vaihe tässä kehityksessä olisi sellaisten säännöstöjen laatiminen, jotka tekisivät virheistä entistä tavallisempia ja todennäköisempiä. Turvallisuus, ympäristö ja tilanhallinta muuttuvat tulosoptimaalisen säännöstön tekosyiksi. Niistä tulee iskusanoja, joilla pysäköintibusiness pyrkii oikeuttamaan itseään hyödyttävän säännöstön laajentamista. - Taitaa taiteilijan ammatti harvinaistua ilman erillistä ponnisteluakin. Väkeä koulutetaan paitsi taiteilijoiksi, myös taiteentutkijoiksi aivan liikaa.
Näen aloituksessa kaksi ongelmaa: mitkä ovat ne ammatit, jotka työllistävät ja mitä on se taide, jolle on kysyntää? Kuka olisi vielä joitakin vuosia sitten uskonut, että puolustusvoimat vähentää kantaväkeään? Kuka olisi 1800-luvulla uskonut, että maanviljelyä lopulta pidetään kannattamattomana. Vuosikymmen sitten uskottiin teknologian ja luovuuden yhdistelmän tekevän maastamme tulevaisuuden taivaan, vaan kuinkas kävikään! Ensin ei tavallista putkimiestä saanut Puolastakaan. Nyt se teknologiateollisuuden lippulaiva näyttää olevan kaatumassa. Sama tapahtui telakkateollisuudelle. Ensin rakennetaan huumalla jättiristeilijöitä, sitten maailmantalous hiukan notkahtaa inhimillisen ahneuden ja hermoilun takia, ja entinen risteilijätelakka hiljenee. Pernossa on risteilijöiden jälkeen vähän hitsailtu vanhojan öljyntuotantopaatteja ja nyt, kun siellä on tekeillä yksi (1) risteilylautta, niin se on kansallinen tapaus. Onhan sitä siinäkin saumaa hitsattavaksi... muutamia senttejä koulutettua hitsaajaa kohden.
Tällä hetkellä jokaisesta nuoresta tytöstä koulutetaan vaikka väkisin lähihoitaja, jos hän ei ole saanut hankittua muuta opiskelupaikkaa. Suuret ikäluokathan heitä kohta tarvitsevat. Jos olisin tyttö, olisin huolissani sille uralle joutumisesta, koska te, arvoisat seniorit, kuolette pian, ja sen jälkeen lähihoitajien hommaksi jää hoitaa toisiaan. Pikemminkin tavoittelisin uudelleenkouluttajan ammattia jo nyt.
Taide - ja sisällytetään siihen nyt viihdekin - ei tosiaan suoranaisesti tuota mitään. Ongelma on siinä, että taide ja viihde on ala, jossa kehitystyön tehdään usein ilmaiseksi. Ennen kuin uusin nightwish saavuttaa taloudellisen tuottavuuden, sen soittajat ovat tehneet kymmeniä vuosia töitä ja levy-yhtiökin mahdollisesti julkaissut taloudellisesti kannattamattomia äänitteitä. Sama koskee kirjallisuutta: yhden sofioksasen taustalta löytyy käsittämätön määrä työtä. Taiteen olemukseen pakkaa kuulumaan se, että osa teoksista ei miellytä kuin tekijäänsä, osa tyydyttää jotakin valittua porukkaa ja ani harvat sitten nauttivat kansanjoukkojen suosiosta. Pitää kuitenkin muistaa, että Big Brother ja Sibeliuksen Finlandia alkavat kyllästyttää ylenpalttisina annoksina. Uuttakin pitää saada tilalle. Mutta tosiaan, minäkään en pidä järkevänä veronmaksajien, taiteen yleisön tai edes itsensä taiteen kentän puolesta kouluttaa satoja tai tuhansia nuoria pettymään tulevaisuudensuunnitelmiensa tärveltymiseen.
Väkeä potkitaan kilometritehtaalle, olivatpa he hitsaajia tahi taitelijoita. Heidät huolitaan takaisin joihinkin töihin ilmaisina harjoittelijoina. Sikäli kun aloittaja ei ole tasvaltamme entinen tai nykyinen presidentti, pyytäisin häntä ajattelemaan hiukan laajemmin. Sekin päivä on mahdollinen, että hänkin on te-toimistossa nöyrytettävänä ja sen jälkeen orjatyövoimana - kurjimmassa tapauksessa entisessä työpaikassaan. - Kiusaamisesta puhutaan kovin kapeakatseisesti. Itse olen ollut koulukiusattu, ja muistikuvani mukaan kiusaaminen eteni niin, että herkkyyttäni käytettiin hyväksi. Mitä pitemmälle kiusaaminen eteni, sen pienemmillä eleillä mieleni saatiin pahoitettua. Olen keskustellut muiden kiusattujen kanssa, ja heillä on ollut samanlaisia kokemuksia.
Opettaja ei ole joka sekunti oppilaidensa parissa, ja osa koulun ideasta tosiaan lienee se, että oppilaat saavat tietyissä rajoissa toimia ryhmänä ilman välitöntä valvontaa. Tästä valitettavasti seuraa se, että opettaja ei voi hahmottaa jokaisen yhteenoton ja kränän asiayhteyksiä. Yksi rähjääminen on osa kiusaamista, toinen vain tilapäinen erimielisyys. Pääosa kiusaamisesta on niin hienovaraista, että opettaja ei sitä huomaa. Tottahan kiusaaja osaa opettajaa varoa, eivät he umpityhmiä ole. Kun lopulta vähäisinkin elein saadaan kiusattu ylireagoimaan, hän alkaa vaikuttaa kummalliselta opettajan silmissä. En lainkaan ihmettele, vaikka sieltä opettajanpöydän takaa ei todellakaan pystyisi erottamaan kiusaajaa ja kiusattua, ja lisäksi kiusattukin saattaa osallistua jonkun kolmannen oppilaan kiusaamiseen. Riittikö tämä kokemuspohjainen selvitys osoittamaan, miksi asia ei ole niin simppeli, että puututaan yksittäisiin kiusaustilanteisiin uskoen, että koko ongelma ratkeaa sillä?
On erittäin hyvä, että kiusaamiseen on viime vuosina puututta ja että siitä on puhuttu paljon. Uskoisin, että parhaiten kiusaamiselta ehkäisee kiusaamisen vastainen ilmapiiri. Kun on omaksuttu kiusaamisen pahuus ja se tunnistetaan yhteisössä, sitä kenties voidaan välttää. Ainakin uskon, että sitä voidaan välttää sillä keinoin paremmin kuin jättämällä murheet kiusatun yksin kannettavaksi.
En usko, että kiusaaminen ikinä loppuu. Sen tähden olisi hyvä myös luoda toimintatapoja kiusatuksi tulemisen varalta. Valitettavasti näin on, vaikka mielestäni kiusatulla ei pitäisi olla mitään velvollisuutta tehdä mitään konkreettista rauhansa ylläpitämiseksi. Kiusaamisen torjunnan ongelma lienee siinä, että tarvittavat keinot eivät ole helppoja eivätkä mukavia millekään osapuolelle. En hyväksy väkivaltaa, mutta otan esimerkin. Yllä kolme lapsen isä ehdottaa fyysistä kontaktia kiusaajaa vastaan. Jos kiusattu pystyy saavuttamaan ja ylläpitämään fyysisen ylivoiman, hän ehkä saa rauhan. Mutta jos kiusatuille annetaan oikeus väkivaltaan, montako sekuntia kestää, että kiusaaja keksii valehdella tulleensa kiusatuksi? Viime kädessä tässä on kyse vanhasta moraalisesta näkemyksestä: kaksi pahaa eivät yhdessä muodosta yhtä hyvää. Pikemminkin syntyy koston kierre. Niinpä se toimintalinja, joka perustuu kiusaustilanteen syvälliseen ymmärtämiseen lienee lopulta parempi sekä kiusatun että kiusaajan kannalta. Valta suoranaisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi seuraamuksiin tai oppilaan siirtoon toiseen luokkaan, pitää vastakin pitää opettajilla. Kiusatun keinoksi näyttää siis jäävän kiusaajien toiveiden tekeminen tyhjäksi. Jos kiusaaminen perustuu siihen, että kohde esimerkiksi hermostuu tai alkaa itkeä helposti, siitä reaktiosta pitää päästä eroon. Se ei ole helppoa, tiedän. Kyse on kuitenkin juuri sen jämäkyyden opiskelusta, joka elämässä on tarpeen. Kiusatun sosiaalisen kehittämisen tarve ei kuitenkaan poista päävastuuta tekijöiltä. Koulujen pitää jatkaa kiusaamisen vastustamista, ja jos kiusaaminen käy fyysiseksi, siihen pitää puuttua konkreettisin toimin. Ja totisesti: joskus olisi varmasti tarpeen selvittää asioita poliisin avulla, jotta tarvittavat viranomaistoimenpiteet saadaan käyntiin, olivatpa ne sitten lastensuojelullisia tai peräti rikosoikeudellisia. - Saako sellainen suhtautuminen mitään kannatusta, että tutkijoiden ennuste on yksi henkiökohtaisen arvauksen peruste? Jos lähtee siis siitä, että todennäköisesti sää on sitä, mitä se on ruukannut olla, ja huomioi, että sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet, niin voiko hyväksyä, että tieteilijöiden povaama ankara talvi on jossain määrin mahdollinen? Ankara talvi taas on aina jossain määrin mahdollinen, joten tuo tiedemiesten näkemys on enemmän kuin jossain määrin jossittelua.
Uutisena tällainen ankaran talven mahdollisuus on siitä hyvä, että ihmiset äityvät keskustelemaan siitä. Sää kiinnostaa ihmisiä ja ihmisillä on siitä kaikenlaisia näkemyksiä. Jotkut näyttävät ottavan kantaa jopa kiivaastikin. Jos tuosta valmistautumisesta jotakin pitää ajatella, niin eiköhän sen pitäisi selvä olla, etä talvi on mahdollisesti ankara. Lähikuukausina taas uutistellaan, että talvi yllätti autoilijat. Hiukan sen jälkeen VR selittelee, että ei se heidän tai junien vika ole, että ovet jäätyvät tai pakkanen särkee jonkin turvalaitteen. Ovatkohan suomalaiset unohtaneet pöheikössä asumisen aikanaan kehittämän maalaisjärjen: mikä tahansa talvi voi olla kylmä, ja siihen pitää varautua etukäteen. - Provojahan nämä ovat – pitää vain tajuta, että vaikka eivät aluperin, niin sellaisiksi Suomi24 ne nimenomaan tarkoittaa. Jostakin nämä tekstit keksitään, ostetaan tai hankitaan. Mutta minusta näitä on hauska pohtia. Yleensä nämä kuitenkin esittävät asioita, joita todellisuudessa tapahtuu. Lisäksi nämä mukavasti kertovat ihmisten erilaisista ajattelutavoista. Jotkut kirjoittavat perustellen, toiset syytävät asenteensa näkyviin näemmä uskoen, että perimmäinen totuus on heidän hallussaan.
Nuo moralisoivat kysymykset ovat minustakin tympeitä. Nehän sisältävät vastauksen. Suomi24:ssä on kuitenkin havaittu, että minun lisäkseni moni muu osallistuu näihin keskusteluihin, joten aloitukset eivät ole turhia. Provo-kortin käyttö on mahdollisesti oikea, mutta osoittaa minusta myös pientä tilannetajun puutetta. Tätähän julkinen kirjoittelu nykyään on. Iltapäivälehtien lööpit, naistenlehtien kannet ja sanomalehtien pääkirjoitukset pyrkivät vetoamaan tunteisiin ja moraaliin. Tapa vain vaihtelee. - Ongelmia itsetunnon ja seksuaalisuuden kanssa. Kyllä on taas oivallettu käyttää kahta yleisintä standardiselitystä.
Lueskelin keväällä liikenneopettajakoulutuksen pääsykokeeseen. Teksti vaikutti jossakin määrin propagandalta, mutta tutkimusten valossa asenteet ja onnettomuusalttius käyvät käsi kädessä. Liikenneturvallisuus on kiinni sen yleisestä sujuvuudesta ja ennakoitavuudesta. Kaikkien tienkäyttäjien pitää pystyä hahmottamaan tulevat liikennetilanteet riittävällä tavalla, eikä teitä voida muuttaa virkuimpien kuskien kilparadaksi. Tämä selittää ne rajoitukset, jotka joskus tuntuvat alhaisilta. Liikennepomo ei kuuntele yhden pojannaskalin tai tytöntyllerön rallikuskihaaveita, vaan katsoo tilastosta, kuinka käy, kun säädöksiä muutetaan. Se ON holhousta, mutta sen holhouksen takia liikennekuolemien määrä on laskenut neljässäkymmenessä vuodessa merkittävästi, vaikka liikenteen määrä on noussut.
Nimimerkki 87k mainitsee valtatie 9:n ja Kyrön risteyksen. Ysitiestä kannattaa muistaa, että jos Auran ja Kylmäkosken välillä ajaa ulos tieltä, osuu todennäköisimmin kameratolppaan. Siitä huolimatta sielläkin vetää jonoa perässään, jos ajaa rajoitusta vastaavalla todellisella nopeudella. Samaisella tiellä ja samalla välillä on talvisin 80:n rajoitus, mikä varsinkin kevätpuolella, tien jo ollessa kuiva, on puuduttava. Siinä uskoisin tylsyyden aiheuttaman herpaantumisen johtavan todennäköisimmin onnettomuuteen.
Jos nuo kaaharipojat kaahaisivat teillä yksin, ja heille tehtäisiin selväksi, että kaahailusta mahdollisesti terveydenhuoltokustannukset peritään heiltä takaisin, niin minun puolestani saisi kaahailla. Ei kovaa ajaminen sinällään ole minusta pahe. Mutta kun siitä koituu riskejä ja kustannuksia sivullisille, niin eihän sitä pidä mennä hyväksymään. Osallistuminen rata-ajotapahtumaan ei taida olla vallan kallista. Ja jos siellä renkaita tai jarrujen osia kuluu, niin se pitää vain hyväksyä: kovaa ajaminen ei ole halpaa. Radat ovat kuitenkin juuri sitä varten, että saa kokeilla ajotaitojaan. Tervemenoa sinne siis!
Moniin nuoriin kuljettajiin tuntuu pätevän se, että kun kerran kunnolla pelästyy, niin ajaminen rauhoittuu. Kysymys on siitä, mikä saa kenetkin havahtumaan ja pohtimaan tapojaan. Oma nuorukaiskaahailuni loppui, kun auto lähti soratiellä käsistä. Mutkittelin mereen pengerretyllä tiellä, ja ehdin tovin pohtia, että meneekö auto mereen vai osuuko sähkötolppaan. Siinä tiellä käveli lapsiperhe, joten survaisin jarrut pohjaan. Ajattelin, että menköön mereen tai tolppaan, mutta ei kenenkään päälle. Meren puoleiselle penkereenluiskalle auto sitten pysähtyi. Se riitti minulle asenneterapiaksi.