avaxt
Suosikkibändit/artistit: Slot, Nightwish, J.S. Bach, Within Temptation (ja muu mekkometalli), G. P. da Palestrina.
Suosikkileffat: Onhan niitä, en vain muista niiden nimiä. Enkä tunne näyttelijöitäkään.
Lempikirjat: Lempikirjailijoita: Erlend Loe, Tapio Koivukari, A. H. Tammsaare, Jaan Kross.
Vapaa-aikanani: Teutaroin puisen purjeveneen kanssa, soitan sähkökitaraa.
Katson tv:stä mieluiten: Säätiediotuksen, jos siinä on Mette.
Kotieläimet: Kissa olisi kiva.
En pidä: kukkakaalista, äärilaidan poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä.
Parhaat matkakohteet: Pinsiö, Ponsa, Parainen; Kolminaisuus ja Tupakka
Ruoka & juoma: Liha, makkara, keskiolut, Kahvi, vesi, peruna, lohi, siika, tomaatti, savusilakka, oivariini.
Linkit: http://tedinblogi.blogspot.com
Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu
Koulut: Korkeat ovat kouluni
Ammatti: Tiede/teknologia
Työskentelen: tutkija
Ase tai siviilipalvelus: Suoritettu kauan sitten.
Yhdistykset/kerhot: Pauliinan päiväkahviseura ry.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 236 kommenttia
- Valitettavasti en jaksanut lukea koko ketjua, enkä toisaalta usko sitäkään, että Suomi24:n väki riittävän tiiviisti seuraa tätä. Pistän tähän silti hurskaassa toivossa joitakin ajatuksia:
Chatissa botit vähenevät, kun saman viestin toistoa rajoitetaan tehokkaammin kuin nyt. Minulla ei ole valmista ehdotusta tai suunnitelmaa, mutta jos saman viestin toistamisesta kolmannen kerran päätyy automaattisesti vuorokauden banniin, botin ylläpitäjä joutuisi töihin. Ongelmana tässä tietenkin on se, että jos vahingossa tervehtii tuttuja keskustelijoita kolme kertaa peräkkäin täsmälleen samoin, lentää ulos. Ajatukseni siis kaivannee kehittämistä - tai hylkäämistä.
Huonon käytöksen, johon minäkin raskaamman jälkeen tänään toisella nimimerkilläni sorruin, juuriminen on suurempi juttu. Usein puhutaan siitä, että kasvottomuus kirvottaa kitkerimmät kantamme. Voi olla. Sosiaalinen kontrolli ei meille vapauden lapsille ole mieleistä kuultavaa, mutta olisikohan niin, että edes jonkintasoiset pakkokeinot johtaisivat parempaan? Toteutustapaa en tiedä, itse en ryhtyisi tällaisia sivustoja moderoimaan, en edes ilmaiseksi.
Seura tekee kaltaisekseen. Käytöksemme ei ole vapaan valinnan tulosta, vaikka jopa lainsäädäntö perustuu siihen oletukseen. Arkinen esimerkki: ajapa liikenteessä täsmälleen sääntöjen mukaan, niin vissisti keräät jonon perääsi. Joku hermoheikko vilkuttelee vielä valojaankin - ei kaiketi näe rekisterinumeroasi muutoin. Provointi, riitely ja suoranainen kiusaaminen näkyy siis olevan tarttuvaa laatua. Jos ihmisillä oisi jokin vapaa tahto, trollaajat jäisivät äkkiä yksin. Jos ihmiset haluaisivat hyvää, politiikka- tai terveyskeskutelu ei muuttuisi viimeistään kolmannella kommentilla hölmöilyksi.
Perimmäinen ongelma lienee se, että pahaa on paljon helpompi tehdä kuin hyvää. Kirjoittaminen ei ole vaikeaa, ajattelu on. - Voiko olemattoman asian olemattomuuden todistaa? Mitkä ovat ne seikat, jotka liittyvät ei-mihinkään osoittaen ei-minkään olevan ei-olemassa? Sielun olemassaolo voidaan kaiketi kiistää osoittamalla, että sieluksi kutsumamme ilmiö on jotakin muuta, kuten neuroverkkojen toimintaa. Silloinkin käteen jää se seikka, että jotakin neuroverkkojen toiminnan aluetta voi ihan pätevästi kutsua sieluksi. Meillä vain saattaa ollan vähän täsmentyneempi käsitys siitä.
Kukaan lopullisesti kuollut ei ole palannut kertomaan, mitä kuuluu. Kuoleman jälkeisyys on akateemisen tiedon valossa mitä todennäköisimmei ei-mitään. Se ei kuitenkaan sinällään todista, etteikö jokin sieluksi kutsumamme asia, jota emme vielä tunne, voisi olla olemassa.
Eräs ongelma on se, että jos uskomme vain jo todistetun olevan olemassa, tieteestä tulee uskonto. Tieteellisen maailmankuvan ongelma näyttää kovin helposti olevan uskomus, että kaikki todellinen tiedetään jo - että tutkittavana on enää sellaisia asioita kuin millä taltuttaa syöpä tai psyko-sosiaaliset ihmiset mahdillisimman vähin haitoin. Olen varmaan romantikko, mutta haluaisin mielelläni uskoa, että on olemassa vielä monia suuria ja merkittäviä asioita, joita emme tunne. Haluni perustuu siihen surulliseen tosiasiaan, että päinvastainen uskomus eli kielteisyys suurten keksintöjen ja löytöjen suhteen sattuu sieluuni! Viisaat pitävät maailmaa pystyssä, hullut vievät sitä eteen päin. Ehkä joskus joku vyöryttää esiin uskottavat perusteet jollekin sieluksi kutsumamme ilmiön määritelmälle. - Enpä yleistäisi. Monet naiset ovat todella jähmeitä tunteineen. Monet miehet ovat vähintäänkin tuuliviirejä. Näyttää olevan jotensakin yleistä, että naisten arvellaan olevan tunteidensa vietävissä ja miesten taas harkitsevan ja toimivan sitten järkevästi. Tunteet siellä miesten järkevyyden takanakin ovat. Järkeily on vain keino yrittää oikeuttaa ne tunteet. Vai millä ihmeellä selittää se, että miehet ovat valmiit raatamaan itsensä työelämässä näännyksiin sellaisten asioiden vuoksi, joita iman he pärjäisivät oikein hyvin?
Tunteet näyttävät sanelevan myös ihastuminen-, rakastuminen- ja rakkaus-sanojen käyttöä. Kun ei myönnetä, että ollaan rakastuttu, sanotaan että ollaan ihastuttu. Kun halutaan vähätellä ihastumista ja rakastumista, esitetään asia niin, että vain pitkän ajan kuluessa lujittunut rakkaus on oikea tunne, jonka perusteella saa ja voi toimia.
Meitä ihmisiä on erilaisia. Kuitenkin se, minkä koemme erilaisuudeksi, on hienonhienoa sävyvaihtelua. Me olemme pääosin samanlaisia. Kaipaamme tyydytyksen tunnetta, arvostusta ja hyväksyntää. Pyrimme saamaan pariksemme vastakkaisen sukupuolen edustajan (tai saman, jos on homoseksuaali-), jonka uskomme tuovan syvimmän tyydytyksen ja petymme, kun ihanteessamme sittenkin on vikoja tai ainakin ominaisuuksia, joita emme toivoneet.
Jos parisuhdemarkkinoilla vallitsisi järki, kukaan ei olisi parisuhteessa. Jos parisuhdemarkkinoilla vallitsisi yksinomaan ulkonäön arvoon perustuva vaihtotalous, minä en olisi ikinä saanut sänkyyni naista, jonka monet muut olisivat halunneet.
En väitä olevani rakastumisen tai parisuhdemarkkinoiden asiantuntija. En ole edes viileän analyyttinen sivustakatsoja. Mutta jos haluatte ymmärtää aiheen moninaisuutta, ehdottaisin että luette Tor Nørretrandersin opusta Homo Generosus (tyhmimmille teistä kerrottakoon, että Homo viittaa tässä ihmiseen, ei hinttiin). Vaikka olisitte hänen kanssaan eri mieltä, kirja kuitenkin osoittaa, ettei parin valinta ole niin yksinkertainen asia kuin monet täällä palstoilla kuvittelee. Ehkä asian monimutkaisuuden ymmärtäminen auttaa tajuamaan edes hiukan niitä prosesseja, jotka saavat ihmiset ihastumaan toisiinsa hyvinkin nopeasti. - Pitäisi varmaan määritellä rakkaus, rakastuminen ja ihastuminen. Sanoisin, että ihmiset ylipäätään ja naiset erityisesti eivät ihastu tai rakastu liian tuttuihin. Olen nähnyt elämässäni tästä poskettoman määrän esimerkkejä: naiset rakastuvat kun muuttavat opiskelemaan, tytöt ihastuvat kun paikkakunnalle muuttaa uusi, mukava nuorukainen, yksinhuoltajaäidit ihastuvat eron aiheuttaman suurimman kiukun helpotettua johonkin muuhun kuin ennalta tuntemaansa mieheen.
En tiedä, onko kyse siitä, että pitää olla uutuudenviehätystä, vai siitä, että tutun ihmiset huonotkin puolet ovat tiedossa. Se tekee rakastumiseen tarvittavan ihailun vaikeaksi. - Suomi 24:n keskustelusta saat vastauksia puoleen ja toiseen ja parhaassa tapauksen rahtusen ymmärrystä ja lohtua - jonka joku taas pyrkii tekemään tyhjäksi hurskastelemalla. MItä tulee normaaliin, niin sellaista ei olekaan. Kohtuuttomalta tuo kertomasi kuitenkin kuulostaa.
Jokseenkin ainoa taho, joka sinua ehkä voi auttaa, on lastensuojelu. Muistaakseni sen asiakkaana voi olla sen vuoden loppuun, jona täyttää 18. Tai niin asia oli, kun itse olin ongelmanuori kauan sitten.
En ehdota, että lähdet soitellen sotaan viranomaisia hyväksikäyttäen. Pidä kirjaa siitä, mitä sinun vaaditaan tekevän ja miten se vaikuttaa arkeesi. Voit esimerkiksi todeta, että kotityöhiillostus vaikeuttaa opintojasi, jos sinulla on näyttää huolelliset muistiinpanot ajankäytöstäsi. Moisen kirjanpidon voi tietenkin kyseenalaistaa, mutta jos saat suusi auki, voit esittää vastakysymyksen, että millähän vanhempasi aikovat osoittaa kirjaamasi asiat vääriksi.
Vanhempasi eivät ehkä tajua lainkaan, ettei koulu ole leikkipaikka, vaan etenkin lukiossa päivät ovat pitkät ja pitkän päivän päälle luetaan vielä toinen pitkä tovi, ja monet asiat ovat paljon vaativampia kuin mitä aikuiset kohtaavat työssään ikinä. Jospa joku lastensuojelutantta saisi heidät tajuamaan, että 10 - 11 -tuntisten työpäivien lisäksi nuori tarvitsee kanssakäymistä ikäistensä kanssa. Kotityövastuu on tietenkin aivan asiallinen, mutta kohtuus siinäkin.
Tjooh. Pääasiani kai oli, että tämä palsta ei tule muuttamaan arkeasi. Siinä tarvitset ehkä konkreettista apua. Ja toisaalta, kuten joku tuolla ehdottaakin, ehkä voisit kokeeksi pullikoida vastaan. Aikuisena minun ei ehkä tulisi ehdottaa tällaista vastaanlaittamista. Toisaalta, jos järkipuhe ei mene perille, täytyy toimia toisin. Niin aikuiset tekevät keskenäänkin - ja haukkuvat sitten toisiaan lapsellisiksi. Asiaa voi tarkastella myös siltä kannalta, että sinä olet muutamien vuosien päästä itsekin aikuisessa iässä, ja siihen mennessä sinun pitää saada vanhempasi tajuamaan, että olet heidän lapsensa, et heidän piikansa.
Vetoan vielä yhden asian puolesta, joka on jossain määrin tavallinen nuorten naisten elämässä. Kun kotona on erityisen vaikeaa, löydetään - joskus jopa etsitään - joku jo omillaan elävä miekkonen, jonka luokse muutetaan. Aluksi kaikki näyttää ihan hyvältä: ollaan rakastuneita ja mies on hyväntahtoinen ja ottaa hädänalaisen nuoren naisen auliisti luokseen. Ennen pitkää ongelmia voi koitua: joko mies ei olekaan niin aulis ja hyväntahtoinen tai sitten nuorelta jää itsenäistyminen vasta tuon pelastautumissuhteen jälkeiseen aikaan. Siinä tapauksessa suhde voi epäonnistua tasan siitä syystä, ettei nuori nainen ole missään vaiheessa oikein itsenäistynyt. Toivotan siis malttia! - Kyllä teki hyvää lukea kommenttisi! Kaunis kiitos!
- Tietääkseni kaikkia töitä ei vielä ole tehty. Jälleen kerraan marmatetaan siitä, että jotkut ovat vapaamatkustajia. Totta hitossa ovat, koska heille ei makseta palkkaa. Nythän näyttää tilanne olevan se, että yhdet potkivat väkeä töistä ja toiset vaativat, että he tekisivät töitä ilman palkkaa tai jotakin naurettavaa korvausta vastaan. In Finland we have this thing called "Reilu meininki", kuten jo syvimmän lapsellisuutensa sivuuttaneet muistavat...
Töistä siis pitäisi tehdä, mutta palkkaa haluttaisiin maksaa vain toisille. Nyt on jo monta vuotta riidelty siitä, kenen selkänahkaan pitäisi kajota, että talous saataisiin kuntoon. Yhteistä kaikelle kiistelylle on se, että vaatimuksia esitetään muille. Kukaan ei ole valmis tinkimään omastaan. Ja miksi olisi, kun on ollut nousukaudella typerä ja kuvitellut kaiken jatkuvan ennallaan. Nyt on sitten kohtuuttomat asuntolainat ja paha parku pääsee, jos korkotaso nousee vähänkin. Mikään järki ei painanut päätä asuntokaupoilla, ja vielä vähemmän osattiin varata marginaalia omaan talouteen. Ja sama koskee muitakin elämänaloja. Joka paikassa vallitsee lyhytnäköisyys. Kuluttaminen ja suoranainen tuhlaaminen ovat olleet peräti velvollisuus, koska ne ovat pullistaneet toisten lyhytjänteisten lompakkoa.
Järjetön ostelu, tuhlaaminen ja kohtuuttomat taloudelliset odotukset ovat mielestäni ajaneet yhteiskunnan tähän tilanteeseen, että pudotuspeli on menossa. Ja ken kyydistä tipahtaa, saattaa joutua maksamaan selkänahastaan toisten hyvinvointia lopun elämäänsä. Kutsuisin tätä stressiyhteiskunnaksi, ja sen oheistuote ovat taloudellisesti epäonnistuneet, joilta kernaasti otetaan loputkin mahdollisuudet pois.
Meno, johon nämä maksuhäiriöt liittyvät, ei lopu nykyisin keinoin. En usko siihen paskan vertaa, olipa hallituksessa kuka tahansa. Se loppuu vasta kun jaamme mahdollisuuksia vähän uudelleen. Ja valitettavasti tämä tarkoittaisi myös hyväosaisten asemaan puuttumista. Enkä nyt tarkoita mitään sosialismia tai sen sellaista, vaan sitä yksinkertaista seikkaa, menneiden vuosikymmenten historia osoitti suhteellisen tasa-arvoisen yhteiskunnan menestyvän parhaiten ja mahdollisesti tuottavan eniten myös materiaalista hyvää. Luokkayhteiskunnat ovat alttiita epäjärjestykselle, jota pitää ehkäistä väkivallan uhalla. Sekään ei ole ilmaista ja hyväosaisethan sen "turvallisuuden" sitten maksavat.
Summa summarum: uskon sellaiseen politiikkaan, jossa vastuun lisäksi ollaan valmiita jakamaan mahdollisuuksia. Kokoomus, presidenttiä myöten - joka yhä on käyttänyt kokoomuslaisia ilmauksia vaikka hänen pitäisi olla päivänpolitiikan ulkopuolella - on puhunut vain vastuusta ja ollut vaatimassa sitä vähempiosaisiita. Itselleen he ovat vaatineet lisää, mutta vähemmin panoksin. Yksi mahdollisuuksien tasaamisen muoto on se, että parin tonnin velan takia ei syrjäytetä vuosikausiksi tai loppuelämäksi. Vastuun tasaamisen muoto on se, että se joka tyrkytti helppoja pikavippejä tai lainoitti törkyhintaisia asuntoja, saakoon kärsiä nahoissaan myös.
Tämä koko pahuksen yhteiskunta on nykyään kuin hiekkalaatikko, jossa isot pojat ovat kahmineet parhaat lelut leikkeihinsä ja jättäneet pikkuiset askartelemaan kuivilla neulasilla ja lahoilla lehdillä. Missään vain ei tunnu olevan äitiä, joka patistaisi isot pojat antamaan leluja myös pienille. - Olen samaa mieltä. En tosin moralisoi häntä enkä väheksy. Maailmankuvaan en ota kantaa, mutta asenteeseen - ja siihenkin arvausten perusteella. Monilla on vaatimuksia tai toivomuksia kumppanin suhteen, ja jos ne ovat kovin jyrkät, jättää monta hyvää vaihtoehtoa huomiotta. Sanoisin, että järki syrjäyttää siinä intuition, eikä tulos olekaan yksinomaan hyvä, vaikka järkeäkin on näissä pariutumisasioissa syytä kuunnella.
Arvelisin monien aikuisten katsoneen Ally McBealia aikanaan. Siinähän tämä tematiikka oli esillä. Ally kävi treffeillä, mutta kaikissa miehissä oli jokin vika. Ja se yksi vika tärveli sitten koko miehen. Joku ei tajunnut pyyhkiä kastiketippaa huuletaan päivällisellä, toinen hörötti liian suureen ääneen - suunnilleen kuten amerikkalaiset tuntuvat ylipäätään tekevän. Sarja oli ehkä hömppää, mutta kyllä siinä ihan asiallisia asioitakin käsiteltiin.
Lähtökohtaa ja asennetta siis pitää muuttaa: mistä löytyisi sellainen tyyppi, jonka pikkuviat eivät haittaa. Ap on tehnyt yleistyksiä ja väsynyt baareihin ja nettitreffailuun. Kummallakin tavalla voi kohdata vaikka millaisia ihmisiä. Voi todeta vain jotakin yleistä: baarista löytää vähintäänkin kohtuullisesti alkoholia käyttävän, netistä taas vähintään auttavasti tietokonetta käyttävän. Nämä eivät rajaa ulos nykyään juuri ketään. Ap ei ehkä enää näe puita metsältä.
Mitähän tapahtuisi, jos kerta kaikkiaan lakkaisi etsimästä? En väitä, että se olisi helppoa, koska asenteiden muuttaminen on usein vaikeaa. Mutta jos nyt lopettaisi ne aktiiviset toimintatavat, joita on käyttänyt tähän asti. Ei mene baariin eikä nettitreffeille. Olen blogissani ehdottanut, että miestä etsivän naisen pitäisi ostaa pakettiauto ja järeä iskuporakone. Sellaiset toki löytyvät jokaiselta tekijämieheltä, mutta pitkälle koulutettujen kalustoon sellaiset eivät ehkä kuulukaan. Ovathan ne toki kalliita kamppeita, ainakin se auto, mutta arvelen, että kun veisi korkeakoulun ilmoitustaululle lapun, että lainataan järeää poraa ja kuskataan muuttokuormia passelia korvausta vastaan, voisi hyvinkin löytää mukavia miehiä. Olisiko tämä esimerkki siitä, mitä asenteen ja toimintatavan muutos käytännössä tarkoittaisi? - Taitaapi lähipiirin vanhuksille suuntaamani huomio riippua aika paljon siitä, kuinka läheisiä he ovat olleet minulle tähän asti. Nuo, jotka nyt vätisevät huomiota ikänsä perusteella, ovat sitä porukkaa, joka pisti omiin taskuihinsa isoisien työn tulokset. Heillä pitäisi olla varaa ostaa tarvitsemansa palvelut. Myypä sitten vaikka omakotitalon. Eiköhän silläkin rahalla ostele yhtä ja toista huomiota, jota tarvitsee. Rahan pitäisi riittää, kun työssä raatava polvi maksaa eläkkeitä ja tilillä on myyntituloja kymmenin ja sadoin tuhansin. He jättivät minut yksin, mitäpä minä heistä.
Lähipiirini vanhukset, erityisesti isäni, on minulle tärkeä, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni häntä huomiotta johonkin laitokseen. Sitä paitsi hän ei kuulu siihen porukkaan, joka voi ostaa tarvitsemansa rahalla. Äitistäni en tiedä. Lähdin kotoani nuorena melko sekavassa elämäntilanteessa. Ei häntäkään pidä kylmästi kohdella, mutta kyllä kai metsä vastaa vanhuksille, kuten sinne huutaa.
Jokaisen kai tulisi huolehtia omalta osaltaan sukupolvien välisistä suhteista, ja siihen kuuluu vanhuksista huolehtiminen. Isät, äidit, sedät ja tädit ovat sitä lähipiiriä, joka itse kullakin on vastuullaan. Se taas on kovin arvotettavaa, jos joku haluaa huolehtia yksinäisistä vanhuksista. Turvallista seuraa kun ei aina saa edes niillä omakotitalorahoilla. - Väsäilen tohtorin tutkintoa yliopistossa. Ja totisesti, yliopiston normaaliin toimintaan liittyviä asioita tiedotellaan naamakirjan kautta.
Opiskelen iltalukiossa venäjää. Opettaja syytää materiaali facessa.
Viime syksynä olin menossa yhteyslaivalla saaristoon. Rannassa meille selvisi, että laiva kuljettaa vaarallisia aineita sillä vuorolla ja mukaan mahtuu normaalia huomattavasti pienempi määrä matkustajia. Naamakirjassa oli kuulemma tieto asiasta.
Ja minä kun lopetin naamakirjailuni lyhyen tutustimisen jälkeen monta vuotta sitten. En ole kiinnostunut siitä, minkä väriset sukat ex-tyttöystäväni tänään pisti jalkaansa. Pääasia, että ne eivät ole mustat. Ja. Niin. Edelleen.
Naamakirja voisi olla internetperustainen viestintäväline siinä kuin moni muukin. Siitä on kuitenkin tullut puolittainen välttämättömyys. Sanoisin näin, että koskaan ennen ei omien teiden kulkeminen elämässään ole onnistunut yhtä vähällä vaivalla kuin nykyään. Se tosin edellyttää sen pohjattoman yksinäisyyden sietämistä, mikä syntyy, kun lähietäisyydellä olevat ihmiset möllöttävät chattia ja naamakirjaa ja väsäävät tekstiviestejä tai uppoutuvat johonkin peliin.
En väitä, että olisin maailman kiinnostavin luennoitsija, kun huomenna siihen puuhaan taas menen. Pitäisikö mielenosoituksellisesti keskeyttää luento aina kun huomaan jonkun räpelöivän viestintävälinettään... - Korjaus: raksalla duunarit varmasti asensivat ao. elementin, mutta eivät omalla vastuullaan vaan käskystä.
- Muutimme vuonna 1980 äitini ja veljeni kanssa upouuteen rivitalokolmioon. Melko pian kävi ilmi, että toiseen makuuhuoneista kuuluu naapurista kaikki ja lisäksi tupakansavu tuli hämmästyttävän helposti asunnosta toiseen. Rakennusyhtiö ei tehnyt asialle mitään, rakennuttaja ei tehnyt asialle mitään ja taloyhtiö ei tehnyt asialle mitään. Muutimme asunnosta vuonna 1988, koska äitini väsyi maksamaan pienestä palkastaan asuntolainaa.
Sittemmin saimme kuulla, että asunnossa oli ilmennyt hometta ja kyseisestä makuuhuoneesta oli jouduttu purkamaan kaapisto. Kaapiston takaa seinäelementistä puuttui lähes neliömetrin pala!
Joku oli päättänyt, että vaillinainen elementti saa kelvata. Kehtaan arvella, että työpaikkansa säilymisestä kiinnostuneet rakennusmiehet eivät asentaneet sitä paikalleen. Ensimmäinen, jonka saan uskottua olleen vastuussa, on tietenkin töitä johtanut rakennusmestari. Hänenkin on pitänyt jotenkin saada asia pimitettyä ajan, joka on kulunut elementin pystyttämisstä kaapistojen asentamiseen. Mestarilla tietenkin on omat esimiehensä, jotka ovat voineet sanoa painavan sanansa. Ahneus ja välinpitämättömyyshän siinä jylläsivät. - Eläköön syyllistäminen!
Älkää viitsikö enää. Se ei auta. Se ei tuo edes itsellenne tyydytystä kuin kirjoittamisen hetkeksi. Jos ette osaa auttaa miestä mäessä, keskittykää vaikka itsenne kasvattamiseen.
lzä:lle tiedoksi, että kova kovaa vastaan vain, mutta kypsän aikuisen keinoin. Jos vaimo ei vielä ole käynyt lääkärillä, nyt on aika. Jos hän suorastaan pirstoo paikkoja tai rähjää niin, että kotirauha lähitienoolla häiriintyy, otat avuksi virkavallan, oli se sitten poliisi tai lastensuojelu. Ja kun todennäköisesti näin pitkälle ei tarvitse mennä, niin ehkä jokin vähän helpompikin konsti löytyy. Pariterapia, jos hän ylipäätään pystyy keskustelemaan.
Tiukan paikan tullen et voi esittää vaatimuksia, mutta järjissäsi olevana aikuisena voit kyllä asiallisesti kertoa, mitä seurauksia naisesi käytöksestä koituu. Toivotan jaksamista ja muistutan, ettei kukaan jaksa iän kaiken. Keskustele naisesi kanssa, mutta tee se niin, että naisesi ymmärtää, ettei kiukuttelu vaikuta sinuun pahan mielen tuottamista enempää. Huolehdi, että sinulla on kuvaannollisesti kättä pitempää, että sinulla on muutakin auktoriteettia kuin oma persoonasi - sitähän hän parhaillaan kyseenalaistaa. - No, löytyykö syyllistä?
Entä löytyykö ratkaisua ongelmaan?
En osaa vallan erityisesti arvostaa Kataista, mutta jos hänen ajatuksestaan löytyy taustalta jonkinmoinen yhteisvastuullisuus, hän on sentään yhdessä asiassa varteenotettava: yhdessä tämä taloustilanne pitää hoitaa.
Valitettavasti me, tavalliset kansalaiset olemme kovia vaatimaan omia etujamme ja ehdottomasti sitä mieltä, että jos taloudessa pitää joustaa, se on jonkun muun homma. Tämä johtaa siihen, että kukaan ei todella voi joustaa, koska kukaan muu ei tule mitenkään vastaan. Jos joku haluaisi vaikka tasata tilannetta tyytymällä pienempään palkkaan, pankki ei kuitenkaan tule vastaan asuntolainen maksuohjelmassa. Jos joku haluaisikin joustaa liksassaan, aina on epäilys, että työnantajalta säästyvät rahat päätyvät vain työnantajalle, ei esimerkiksi investointeihin tai siihen, että työnantaja ostaisi joltakulta palveluita.
Ei tässä nyt enää auta se, että vuoroin huidotaan kepeillä opiskelijoita, vuoroin lapsiperheitä ja milloin ketäkin. Helpot ratkaisut on käytetty. Jostakin pitää löytyä yhteishenki, jolla vastuuta saadaan aidosti jaettua. Samalla yhteishengellä voitaisiin ehkä hiukan tasata tarvittavien vaikeiden ratkaisujen aiheuttamaa tuskaa. Nykymenolla kiistely kuitenkin jatkuu eikä mitään rakentavaa saada aikaan, koska perimmäiset arvomme ovat ahneus ja omahyväisyys. - Seksi on ihmisen ainoa kiistämätön tehtävä. Monta kertaa sitä ei elämässä tosin tarvitse - välttämättä. Kunhan jälkeläinen saadaan, se periaatteessa riittää. Pitää muistaa, että Maslow'n tarvehierarkia ja meidän arkiset kokemuksemme käsittelevät tärkeysjärjestyksiä meidän omalta, yksilölliseltä kannaltamme. Ihmislajin kannalta syöminen, nukkuminen jne. voidaan tulkita vain lajin säilymiselle välttämättömiksi ehdoiksi. Riittäviä ehtoja ne eivät ole. Muiden tarpeiden tyydyttämiseen riittää siis se, että edes nainen elää siihen asti, että jälkeläinen pärjää omillaan.
Se on sitten kovin toinen asia, mitä edellytyksiä meidän ajatustemme mukainen inhimillinen elämä edellyttää. Siinä lyhyellä tähtäimellä ajatellen uni varmasti on tärkeämpää kuin seksi. Seksuaalinen turhautuminen ei tapa välittömästi eivätkä kaikki sellaista edes koe. Jotkut pärjäävätä ilman seksiä. Näiden ilman pärjäävien vain näyttää olevan täysin mahdotonta hyväksyä ihmisten seksuaalisuuden erilaisuutta. Heiltä puuttuu tässä asia empatiakyky täysin. Lisäksi he näyttävät väheksyvän seksuaalisia ihmisiä joillain ammoisilla moraaliperusteilla. He eivät mitenkään saa tajuttua, että joillekin muille seksi on tärkeää ja seksuaalinen turhautuminen aiheuttaa melkoista kärsimystä, joka purkautuu tavalla tai toisella. Vaan turha kai täällä on olettaa, että joku erottaisi seksin ja unen tarpeiden laadullisen eron. - Miten lienee tuon keski-ikäisten ajokokeen laita? Onnettomuuksia aiheuttavasta ryhmästä erottuu omana porukkanaan nuoret miehet, joilla on uudehko ajokortti. Olisiko kuitenkin parempi, että nuorille miehille ja vaikka sakkoja saaneille naisille olisi toinen ajokoe vaikka pari, kolme vuotta ajokortin saamisen jälkeen? Itse kävin pari vuotta sitten liikenneopettajakoulutksen pääsykokeessa. Kokeen toiseen vaiheeseen kuului ajokoe. Valvoneen opettajan mukaan suoritukseni oli keskitasoa. Paljon oli korjattavaa, paljon... Itse asiassa tällainen opastava ajokoe tosiaan olisi ihan hyvä aika ajoin. Olisiko se sitten viiden vai kymmenen vuoden välein, on toinen juttu.
Törmäämme tässä siihen, että vaatimuksia on niin kovin helppo esittää muille. Se on osa itsekkyyttä, joka näkyy liikenteessä, työelämässä, perheissä ja joka paikassa. Jos Suomen kaikki autot ajettaisiin yhteen jonoon, jostakin tulisi Audi, joka ohittaisi ne kaikki! Ja jos ruuhkaisella tiellä 1 000 autoa ajaa turvallisuutta ja koko liikenteen sujuvuutta tavoitellen, joukossa on aina ne kymmenen, joiden elämä on niin paljon tärkeämpää kuin muiden, että he ohittelevat typerästi ja sähläävät kun ei malttia ole. 990:n auton matka viivästyy näiden kymmenen takia. Mitä rajoituksiin tulee, niin voisihan niitä joissain tapauksissa nostaa. Lainsäätäjää vain ei kiinnosta yksittäisten ihmisten yksinäiset ambitiot. He katsovat tekemiensä päätösten seurauksia. Jos tilastossa lukee, että vallitsevalla käytännöllä liikennekuolemien määrä on vähentynyt, he eivät tietenkään jousta.
Jos on jumalaton kiire ja kokee olevansa tärkeimpiä ihmisiä, mitä maassamme on, pitäisi olla varaa helikopteriin. Finnairkin kiittäisi, jos hätähousut kantaisivat rahansa heille. Kyllä lentokyyti puolen Suomen mittaisella matkalla jo on autokyytiä nopeampi. Miten minun vielä pitää kärjistää? Kun liikennettä suunnitellaan, ei olla kiinnostuneita siitä, miten yksi tolvana pääsee mahdollisimman nopeasti omalla kiesillään Korsosta Kärsämäelle. Siinä ollaan kiinnostuneita siitä, miten mahdollisimman moni pääsee kohtuullisessa ajassa, sujuvasti, turvallisesti ja (kohtalaisen) energiataloudellisesti paikasta toiseen. - Nykyisessä liikenteessä moottoritien oikeanpuoleisin kaista ei aina riitä normaalille liikenteelle. Ruuhka-aikaan siellä saattaa olla niin paljon matkantekijöitä, että vasemmallakin kaistalla ajetaan suunnilleen sitä rajotuksen mukaista nopeutta tai usein hiukan alle. Tämä nyt tietenkin koskee Suomen oloissa lähinnä ruuhka-aikoja. Yritän sanoa, että joskus pitää tajuta joustaa asenteistaan. Jos se keskikaiteen puoleinen kaista pyhitetään vilkkaan liikenteen aikana yksin ohittamiselle, oikea kaista suunnilleen seisoo. Lopputuloksena on entistä tukkoisempi liikenne.
Tilastot puhuvat toista kuin tekstin aloittava viesti väittää. Autojen määrä on moninkertaistunut yleisten liikennenopeuksien käyttöönottamisen jälkeen. Kuolemantapausten määrä on pudonnut murto-osaan. Kyläteiden Rosbergejä mahtuu silti joukkoon. Sanoisin, että tiellä näkyy sama jako kuin muussakin elämässä: on se asiallinen porukka ja sitten ne hätähousut, jotka pyrkivät kuorimaan rusinat pullasta. Maanteillä se näkyy vastuuttomana kaahailuna. He kykenevät kantamaan vastuun vain itsestään ja siinäkin jotkut heistä epäonnistuvat. Eiköhän se näy korkeampana onnettomuusalttiutena - ainakin siitä päätellen, että naiset yleensä ajavat miehiä tunnollisemmin ja he myös aiheuttavat onnettomuuksia harvemmin.
Jaa niin, entäsä minä itse? Moottoripyörällä olisit jo ohi... Ajan prätkällä. Vaikka se vanha onkin, niin kyllä se kuitenkin kiihtyy paremmin 99,9 prosenttia autoista siellä maantienopeuksissa. Siitä huolimatta ohitan vasta kun on näkyvyyttä ja tilaa, olen varma, ettei takaa ole jo joku hätähousu hyökkäämässä, enkä kiihdytä tolkuttomiin nopeuksiin vaikka sekin onnistuisi. En myöskään tee sitä, että luotan prätkän kiihtyvyyteen ja lähden ohi täpärän näköisessä tilanteessa, koska se aiheuttaa hämmennystä vastaantulijassa. - Noniin. En jaksanut lukea kaikkea.
Minua on työkkärissä palveltu sekä asiallisesti että asiattomasti. Sama on tapahtunut kunnallisella lääkärin vastaanotolla.
Virkamiehen tai valtion viraston kanssa asioivalla ei juuri ole oikeusturvaa, jos vastakkain on viranhaltijan ja asiakkaan sana. Aluehallinnolle voi tietenkin valittaa, mutta samoja virkamiehiä siellä istuu. Arvelisin, että ainoa yksittäisen ihmisen ainoa todellinen keino vaikuttaa ilkeän virkamiehen toimintaan on tehdä hänen olonsa tukalaksi - mutta laillisin keinoin!
Ymmärtääkseni vastaanottojen ja virastojen palvelutilanteiden nauhoittamista ei ole kielletty. Eihän se tietenkään ole kohteliasta lätkäistä nauhuria työpöydälle, mutta liekö niillä lekureilla tai toimistohiirillä oikeutta kieltääkään sen käyttöä. Ja lieneekö sekään mitään salakatselua tai -kuuntelua, jos oman palvelutilanteensa nauhoittaa lupia kyselemättä? Jonkinmoisen rauhan suojaamia nämä virastot kai ovat, joten tallennusvälineiden käyttö voi olla juridisesti hiukan kyseenalaista. Toisaalta kyse on oikeusturvan vaalimisesta. Virastoissa on töissä paskiaisia, ja jollakin laillisella keinolla heidät pitäisi saada toimimaan ja käyttäytymään asiallisesti. - Olisi varmasti syytä erottaa tunne ja intuitio toisistaan. Tunteita ovat ilo, suru, viha jne... Intuitioita tai aavistuksia ovat tiedon kaltaiset ajatuksemme siitä, kuinka jokin asia on tai tulee kehittymään, vaikka asiakokonaisuus olisi liian monimutkainen hitaille aivoillemme. Käytämme intuitiotamme kun valitsemme puolisoa, ostamme asuntoa tai teemme luovaa työtä.
Mitä tulee ikuiseen kränään järjen ja tunteen hallinnasta, en voi kuin muistuttaa, että olemme hyviä esittämään järkiperusteita tunnesyistä tehdyille ratkaisuille. "Minun pitää ostaa suuri, epätaloudellinen ja kallis auto, koska sellainen on turvallinen onnettomuustilanteessa." Eiköhän sinun vain tehnyt mieli ostaa iso ja hieno auto. Jos haluat välttää onnettomuutta, käytä julkista kulkuneuvoa. Kehtaan väittää, että tunne on se, joka saa älykkäimmänkin älykön järkeilemään. Uuden tiedon tuottaminen aiheuttaa tyydytystä.
Tunnejärkeilijä, järjellä voi olla viimeinen sana sinun mielestäsi. Tulet samalla sanoneeksi, että järjen pitää olla sen, joka antaa luotettavimman kuvan siitä, millainen mielesi on. Törmäät mahdollisesti immanenssin ongelmaan: et voi kuvata mieltäsi etkä voi erottaa tunteita ja järkeä aina ja joka tilanteessa. Usko järjen ylivertaisuuteen arkisissa ratkaisuissa on todellakin uskontoa tai politiikkaa. Ole rehellinen itsellesi! - Työtä ja toimeliaisuutta tarvitaan, juu. Vaan arvelenpa vain, että jos yritysten verotus keveneekin, mikään ei takaa sitä, että se näkyisi työllisyyden kasvuna edes sitä kautta, että vaurastuvat yrittäjät kuluttaisivat enemmän.
Tosiasia kuitenkin on, että etenkin pienyrittäjät ovat todella ahtaalla. Heitä ei voi lukea samaan joukkoon menestyvien suuryritysten kanssa. Osa yrittäjistä on yrittäjiä pakosta, eikä heidän elintasonsa ole juuri opiskelijan elintasoa kummempi.
Ehkä olisi aika harkita vanhan mallista opintotukea, jossa opintolainan osuus oli nykyistä suurempi. Pankkeja voisi yrittää velvoittaa yhteiskuntavastuuseen vaatimalla tavalla tai toisella opiskelijalle sopivia ehtoja takaisinmaksuun.
Yhtä kaikki, kaikki puheenvuorot näyttävät käsittelevän sitä, että talouden kiristyessä jonkun toisen tuloja ja omaisuutta pitäisi leikata mutta omat raha-asiat pitää ennallaan. Yrittäisivät nyt vain kaikki ymmärtää, ettei se ole mahdollista, ja että jonkinlainen yhteiseen hiileen puhaltaminen tässä tarvitaan, ettei joissain kansanryhmissä ala katkeruus elää.