Kavereiden keskenVastattu 13 v

Minä ja Emma

"moi!!!" huusin Emmalle, kun hänen isänsä toi hänet meille yökylään. Kiipesimme portaita ylös huoneeseeni. Omistin parisängyn ja Emma heitti tavaransa siihen. Katsoin Emman shortseista pilkottavaa pyllyä ja mieleeni het…
Kavereiden keskenVastattu 13 v

Jotain seksiä kai?

Oli yö ja vaimo oli töissä enkä muutakaan keksinyt kuin mennä pihalle. Kävelin pihassani kunnes istahduin tuolille katselemaan tähtiä. Eräs mies astui pihalleni ja näytti siltä että hän oli 24v. Hän riisui housunsa ja j…
Kavereiden keskenVastattu 13 v

Kaveriparin kuvaajana

Olen tuntenut Sinin vähän yli vuoden, ja meistä tuli erottamattomat ystävät aika nopeasti tutustumisen jälkeen. Oltiin molemmat sinkkuja ja aina tilaisuuden tullen tuli juopoteltua ja se johti yhteen jos toiseenkin tila…
Kavereiden keskenVastattu 13 v

Kesäpäivä kaverin kanssa

Sinä päivänä suhteemme muuttui lapsuuden viattomasta kaveruudesta syntiseksi seksiksi. Takavuosien rasavillit intiaanileikit vaihtuivat silmänräpäyksessä rakasteluksi, kahden nuoren alastoman kehon väliseksi intiimiksi …
Kavereiden keskenVastattu 13 v

Synttärikivaa kavereitten kanssa

Jaren talossa raikasi musiikki, kun saavuin hänen ovelleen. Siitä tiesin, että kaikki muut olivat jo paikalla, joten marssin suoraan ovesta sisään. "PAULA!!" Jenina kiljaisi ja hyppäsi kaulaani. Vaihtaessamme pienet pos…
Kavereiden keskenVastattu 14 v

Kokematon tyttötyökaveri 1

Nainen vaan katseli silmät pyöreänä minun runkatessa. Tilanteeseen, yhteisesti sovittuun, olimme ajautuneet työpaikalla käymiemme keskustelujen perusteella. Kokematon, maalta tulleen kiltin ja perheen hellimä nuori, kyl…
Kavereiden keskenVastattu 14 v

kaverin kanssa

Parhaan kaverin kanssa ollaan aina puhuttu seksistä. Siitä seurasi, että piti harjoitella suutelua. No se oli ihanaa, kun tunsi toisen kielen kurkussa. Sitten puristeltiin perseestä. Hän otti housut pois ja kävi nelinko…
Kavereiden keskenVastattu 14 v

Sattumaa..

Kuuma suihku virtaa pitkin kroppaani ja mieleni tekee hyväillä itseäni. Koskettelen varovasti rintojani ja vartaloani, ja välillä käsi eksyy käymään jalkovälissäkin. Olihan viime seksikerrasta jo aikaa ja kehoni janoaa …
Kavereiden keskenVastattu 14 v

Tyttörakkaudella

Olin tuolloin 16-vuotias naisenalku, kun vanhempani ja kaksi pikkuveljeäni lähtivät jälleen viikonlopuksi serkkujen luo. Itse en lähtenyt mukaan, sillä vihasin yli kaiken kiljuvia kakaroita, jollaisia serkkuni juuri oli…
Kavereiden keskenVastattu 14 v

Kavereiden kanssa -1-

Tämä on eka stoori että mielipiteitä sitten kans ================================================ ================================================ Oli matikan tunti, opettajana oli Sami, Sami selitti jotain potenssi las…
Kavereiden keskenVastattu 14 v

Lapsuudenystävät kesämökillä

Oli poikkeuksellisen lämmin kesä, ja olin viettänyt jo muutaman päivän aikaa vanhempieni kesämökillä. Vanhempieni loma alkaisi vasta viikon kuluttua, ja siihen asti saisin nauttia yksin kesämökin rauhasta, en ollutkaan …
Kavereiden keskenVastattu 15 v

Karmea ämmä

Kuuntelimme kaverini kanssa rankkaa heavyä iltasella. Ryystimme viimeistä viinapulloa tyhjäksi karmean maiskutuksen säestämänä. Olimme jo ihan järjettömässä jurrissa, emme tienneet onko ilta vai paskahätä. Kaverin känny…
Kavereiden keskenVastattu 15 v

kavereiden kesken

Olin silloin 15-vuotias isäni ja äitini lähtivät viikoksi Norjaan. Joten päätin kutsua muutaman ystävän yökylään. Ensin tuli Jessica ja Saija ja perässä Eerika he olivat tuoneet sipsejä ja limua. Olin jo pitkään haaveil…
Kavereiden keskenVastattu 15 v

Ohjaajan ohjattavana

Tämä on minun fantasiani. Olen juuri täyttänyt 18 enkä pääse enää osallistumaan nuorille tarkoitettuun toimintaan jossa ihastukseni, ihana ohjaaja Mikael työskentelee. Kuten jo monta kuukautaa aiemminkin vietin nyt aika…
Kavereiden keskenVastattu 15 v

Työkaveritkin työkavereita

Olipa tässä taannoin mukava kesäinen viikonloppu, pidennetty semmoinen. Minulla on vanhempien peruja kesämökki syvän ja suurehkon järven rannalla. Pirkanmaalla, ja järvellä oikein laivaliikennettä. Sattuneesta syystä ol…
Kavereiden keskenVastattu 15 v

Näin meillä

Tämä on tositarina, vain nimet on muutettu. Minä ja Ari, olemme molemmat kolmekymmentävuotiaita. Minulla on tyttöystävä Sanna, 25. Arilla on on-off suhde yhteen pitkä-aikaiseen lukio-heilaan, mutta siitä ei oikein saa s…
Kavereiden keskenVastattu 15 v

Sähköpostia Jaanalta

10-vuotta sitten jaoin opiskelija solun Jaanan kanssa, kaksi hullua sairaanhoidon opiskelijaa. Opiskelimme, asuimme, juhlimme ja harrastimme yhdessä. Löysimme molemmat sen unelma miehen, olimme toistemme morsiusneitoina…
Kavereiden keskenVastattu 16 v

Siskosten kanssa remontoimassa

Lupauduin mennä perjantai-illasta tekemään pientä pintaremonttia, pitkäaikaiselle ystävälleni Jennille joka oli myös kaverini exä vuosien takaa. Pimpotin ovikelloa ja Jennin sisko Minna tuli avaamaan oven. Olimme toisil…
Kavereiden keskenVastattu 16 v

kiimanen juhannus mökillä 08

meitä oli kymmenisen tyttöö ja kymmenisen poikaa oltiin otettu vuokramökki tuolta hämeen alueelta. me tytöt oltiin 16-17 vuotiaita ja pojat puolestaan 19-20 vuotiaita. mut mitäpä oli tapahtunu meidän kolleista komeimmal…
Kavereiden keskenVastattu 16 v

Kaverin vaimo

Kaverini on seurustellut jo pitkään kyseisen naisen kanssa. Olimme muutama vuosi sitten yhdessä ravintolassa istumassa iltaa. Olin baaritiskillä kun Kaija tuli viereeni juttelemaan. Minulla oli kiinnostus herännyt Kaija…