Minulla on usein tapana käydä uimahallilla melko myöhään uimassa ja olen ollut monesti viimeinen lähtijä miesten puolelta. Niin oli silloin eräänkin kerran, kun kävelin hiljakseen suihkuilta pukukopilleni, jo heti suihk…
Luettuani tuon Siwan-täti jutun, ajattelin minäkin kertoa tapauksen, joka sattui minulle viimekesänä. Olin ostoksilla erään pikku kaupungin Seppälän vaateliikkeessä, heillä on kaikki osastot samassa tasossa ja kahdella …
Se tapahtui taas. Viime yönä. En saanut unta, mutta en voinut herätäkään. Elämäni on kuin unta. Jos herään siitä olen kuin kuollut. Tai ainakaan mikään ei muutu paremmaksi, kuinka mikään voisikaan? Elämä pitää ottaa sel…
kertokaa mistä niitä löytyy
Jo monta kertaa työpaikalle mennessäni ja tullessani olin ihaillut kaunista, n. 30 vuotiasta vaaleaa naista, joka tapansa mukaisesti tuli kahdeksan aikaan alas kierreportaita. Kehittelin hänestä erilaisia fantasioita, m…
Anne on ruokakaupassa suorittamassa aivan normaaleja ostoksiaan. Siinä hedelmähyllyllä hän laittaa banaaneja pussiin ja huomaa niiden muistuttavan aika läheisesti penistä. Anne hivelee paksua banaania ja tuntee kostuvan…
Työaikani oli päättymässä ja pakkasin laukkuani. Olimme viimeisiä lähtijöitä työkaverini Jarin kanssa. Sain laukkuni pakattua ja suljin toimistoni. Lähdimme Jarin kanssa samaan aikaan hissille.Odottelimme hissin tuloa h…
Oltiin menossa Helsingööriin, minä ja tyttöystäväni olin tavannut hänet vuotta aikaisemmin internetin kautta ja nyt ensmäistä kertaa tanskassa hänen kanssaan, hän ajoi ja istuin vieressä ja tietysti en voinut olla hipel…
tai pitkäkestoista.. oman maun mukaan. http://www.toyheaven.fi
Saavuttuamme Sannan asunnolle, joka oli kiva pikku kaksio. Sanna kysyi otanko juotavaa valkoviiniä. Hänellä on pullo jemmassa, Sanna lähti keittiöön puuhastelemaan pullon kanssa. Kävin lepäämään hänen divaanilleen, alko…
Aamulla herätessäni ajattelin:” Vihdoinkin ansaitsemani vapaapäivä” . Mietin mitä tekisin tänään, sillä vaikka olinkin odottanut vapaa-päivääni, en ollut suunnitellut mitään. Ajattelin aloittaa kupilla kahvia ja tutkail…
Heräsin hiessä, pää oli kipiä, mitenkö ilta oli menny, en tiä, hurjaa oli kait, nyt yrjötti, kamala olo. En ees tajunnut missä olin nyt, en ainakaan himassa, olipa hiljaista kun nousin pystyyn, on pimeää ja käsi kopelol…
Koko pitkän päivän olen odottanut miestäni kotiin töistä. Miten voikaan tunnit tuntua näin pitkiltä..Jo monta kertaa olen melkein harhautunut sormineni pillulleni ja ajatellut tyydyttää itse itseni, mutta sitten päättän…
Olin ansainnut pitkän työrupeaman jälkeen lomani. Niinpä pakkasin laukkuni hyppäsin autooni ja suunnistin maalle, vanhempieni mökille. Saisin viettää viikonlopun aivan yksin. Kävin mennessä Alkossa ostin muutaman pullon…
Oli kaunis keväinen päivä, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli 6°C. Otollinen päivä lähteä kävelemään kevät jäälle. Siispä tuumasta toimeen, koska päivä oli lämmin laitoin kevyt toppahaalareiden alle vain punaiset rints…
Syksyä se jo oli, mutta erittäin lämmin päivä kuitenkin. Askartelin puutarhassamme omia touhujani kun pihaan kurvasi musta Ferrari. Siis onko olemassa muitakin kuin punaisia Ferrareja, äimistelin itsekseni. Ihmetykseni …
PK eli PÄIVÄKAHVEILLA Arin tekee mieli nauttia päiväkahvit silmäruoan kera ja pitkällä kaavalla. Siksi hän soittaa Aulin ovikelloa sydän pamppaillen. Kiva kopina tulee avaamaan oven. Upealla blondilla kullankeltainen tu…
Olen tullut jo sunnuntai-iltana opiskelupaikkakunnalleni, syysloma päättyi ja huomenna alkaisi tenttiviikko. Asuntola näyttää näin alkuillasta vielä melko hiljaiselta, meidän kolmen tytön solussa ei vielä muita ole paik…
jatkoa remonttimiehille... Mies puuskutti ylläni yrittäen mahduttaa kankeaan pikkupilluuni. Toinen mies tuli pääni viereen kontalleen ja tarjosi kaluaan nuoltavaksi. "Levitä sen jalkoja, että mahdun sisään." Kaveri vier…
Minula kaksi suomalainen tyttö työssä.Kumpakin minä on panutt,ei silti huora hyvät tytöt olevat.Työ jälken menevät perhen luo kotin.