Kasvimaan perustaminen kun pihassa on koivuja

Kaipaisin kokeneiden neuvoja seuraavaan:
Puutarhamme ongelma ovat pari omaa ja erityisesti naapurin useat koivut, jotka imevät kaikki ravinteet. Haluaisin kuitenkin kasvimaan ja ajatukseni on seuraava:
Levitetään 3.5 x 5.5 m alueelle (hyvä, aurinkoinen paikka puutarhassa, koivut eivät varjosta tätä paikkaa) juurimattoa (liitoskohdat tulee kai naulata lautojen avulla yhteen?). Tähän päälle rakentaisin puusta 9 kasvatuslaatikkoa, noin 80 cm x 1.9 m ja korkeutta noin 60 cm. Sitten hiekkaa koko komeuden päälle käytäviksi 30 cm, myös laatikoiden sisään jonkin verran salaojitukseksi ja lopuksi laatikoihin multaa. Koko kasvimaa-alue pitäisi tietysti vielä reunustaa joko laudalla tai kivellä. Kuulostaako mahdolliselta ja hintansa arvoiselta?

Ja vielä toinen kysymys, käykö teiden alle käytettävä viira juurimatosta?
31064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietääkö joku neuvoa miten pärjätä, kun kasvimaan reunalla 5 m: n päässä kasvaa kaksi koivua.
Mihin ratkaisuun aloittaja päätyi ja kuinka kävi?

Äänestä
  • Jos koivuja ei voi kaataa ne voi suolata kuoliaaksi.

    Kun pihaltamme kaadettiin isoja koivuja nyt näkee kantojen vierellä tosi rehevästi kasvavat heinä ja luonnonkukka tuppaat.

    Äänestä

Meitsillä on olut kasvimaa osin koivujen ja haapojen lehvästön alla 20 vuotta.
Puutarhajyrsin hieman pomppii, jos kohdalle sattuu juurta.
En ole havainnut puiden häiriytyvän kasvimaan pidosta.

Teiden pohjiin käytetään mielestäni "routaeristemattoa", sen tarkoitus on estää täytemaalajin sekottuminen "alusmaahan". Juuret tulevat hentoisina siitä läpi. Tiedän näet kun oli ylijäämä palanen talonrakennuksesta ja se käytettiin parriin isompaan kukkapenkkiin.
Oikea juuri matto rautakaupasta on parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annalii kirjoitti:

Kaipaisin kokeneiden neuvoja seuraavaan:
Puutarhamme ongelma ovat pari omaa ja erityisesti naapurin useat koivut, jotka imevät kaikki ravinteet. Haluaisin kuitenkin kasvimaan ja ajatukseni on seuraava:
Levitetään 3.5 x 5.5 m alueelle (hyvä, aurinkoinen paikka puutarhassa, koivut eivät varjosta tätä paikkaa) juurimattoa (liitoskohdat tulee kai naulata lautojen avulla yhteen?). Tähän päälle rakentaisin puusta 9 kasvatuslaatikkoa, noin 80 cm x 1.9 m ja korkeutta noin 60 cm. Sitten hiekkaa koko komeuden päälle käytäviksi 30 cm, myös laatikoiden sisään jonkin verran salaojitukseksi ja lopuksi laatikoihin multaa. Koko kasvimaa-alue pitäisi tietysti vielä reunustaa joko laudalla tai kivellä. Kuulostaako mahdolliselta ja hintansa arvoiselta?

Ja vielä toinen kysymys, käykö teiden alle käytettävä viira juurimatosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu