Kun täällä on ollut jakoa vuohiin ja lampaisiin, niin ajattelin kertoa vähän taustojani ja ajatuksiani omasta uskontiestäni.
Moni puhuu täällä termeillä, jotka ehkä toisille ovat selviä mutta kaikille ei. Jotkut osaavat jo vähän hahmottaa niiden kautta, mihin suuntaukseen kenties kirjoittaja kuuluu.
Uudestisyntymä on yksi sellainen. Kun kävin vähän lueskelemassa siitä, versioita ja määrittelyjä oli useita. Kun ajattelee sellaista ihmistä kuin esim. minä oli, niin hänellä ei ole kuin pieni tiedonmurusia siitä, millaisia ei suuntia ja käsityksiä onkaan olemassa. Kun kysyttiin olenko tullut uskoon, siihen oli vaikeaa vastata.
Ajattelin aina niitä tuttavia, jotka olivat tulleet uskoon. Heitä jotka liittyivät sitten eri seurakuntiin. Oli heitä, jotka pohtivat ja tutkiskelivat itseään, he ovat liittyneet joko luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon. On heitä jotka jossain kokouksessa olivat kokeneet vahvan herätyksen, jopa itkeneet ja huutaneet suureen ääneen ja jotka hylkäsivät vanhan elämänsä. Osa sanoi itsensä irti työpaikasta, osa lopetti opiskelut, osa hylkäsi ystävänsä, osa jopa hylkäsi perheensä. Osalla muutos oli hieno, jäi päihteet ja rikollisuus. Osalla tuli jopa levollisuutta olemukseen sekä perhe onni alkoi kukoistaa.
Heitä liittyi erilaisiin herätysseurakuntiin, helluntailaisiin, vapaa-kirkkoon, city-kirkkoon jne. Oli heitä joilla uskoon tulo oli pidempi prosessi, yksi liittyi Pelastusarmeijaan, yksi Jehovan todistajiin, yksi mormoneihin. Muutama palasi takasin lapsuudenajan uskoon, moni oli lestadiolaisia.
Kuinka tuosta voi löytää sen, mikä oli oikea? Tunnen yhä monta, jotka eivät ole liittyneet mihinkään suuntaukseen vain siksi, että kokevat etteivät voi allekirjoittaa yhdenkään suunnan oppeja. Siltä minusta alkoi tuntua. Kun myönsin, alkoi kysely että millä tavoin, uskonto tähän tai tuohon, onko minulle tehty sitä tai tätä tai olenko valmis tekemään tuota ja tätä jne. Ellei vastaukseni miellyttänyt kyselijää, vastattiin hyvin yliolkaisesti ”et sinä mihinkään uskoon ole tullut!) . Sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä, mitä olin kokenut.
Myönnän että satutti muutaman kerran pahasti, kun tuollainen hylkääminen tuli kohdalle. Se laantui kun opin tuntemaan että sellaista ikävää oli kuin selän takana juoruaminen. Kuinka usein sai kuulla kertomuksia siitä, ettei joku uskova ollutkaan ”oikeassa” uskossa vaikka oli saman seurakunnan jäsen. Seurattiin toisiaan syntejä hakien. Se oli surullista. Siksi en ihmisen synnittömyyteen kykene uskomaan.
Sitten vuosien saatossa erosi tai erotettiin eri uskonnoista ihmisiä. Heidän kertomuksensa oli jo taas ihan toisia. Suru oli suuri, se mikä oli ollut niin hyvää, olikin muuttunut ilkeäksi. Surullisin tarina oli se kun henkilö itki minulle, että saiko hän enää edes uskoa Jumalaan?
Voiko toinen ihminen sanoa että sinä saat uskoa tai sinä et saa uskoa Jumalaan? Monella kun se uskon tie alkaa tästä. Vasta sitten hän alkaa tutkia Raamattua ja omia käsityksiään. Hän opettelee, sulattelee ja epäröi. Hän valmistautuu, mikäli hänelle annetaan aikaa, tilaa ja tukea. Jonain päivänä se sitten osuu kohdalle, mikä on hänen tiensä.
Joskus pohdin että jos tavoitteena on se, että siihen omaan tapaan uskoa, tulee mukaan mahdollisimman vähän ihmisiä, niin se jo kertoo, että ollaan oikeassa. Onhan se portti niin ahdas ja kapea. Näin syntyy monia pieniä uskonsuuntia. Sitten käännytetään toinen toisiaan kilpaa. Miltä sellainen näyttää sellaisenihmisen silmin, joka ei näihin ole paneutunut koskaan. Ehkä se jopa pelottaa ja karkottaa pois.
Mitenkä on, onko todellakin tarkoitus se, että Jumalaan ei saa uskoa kukaan, joka ei sitä tee ”oikein”. Kukaan ei saa etsiä, ei epäröidä, eikä edes osallistua mihinkään uskontoon liittyvään tapahtumaan (Jumalanpalvelus, häät, hautajaiset jne.) ellei ole kylliksi uskova? Eikö heille jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyljätä Jumala ja lakata uskomasta mihinkään eli alkaa ateistiksi?
Moni puhuu täällä termeillä, jotka ehkä toisille ovat selviä mutta kaikille ei. Jotkut osaavat jo vähän hahmottaa niiden kautta, mihin suuntaukseen kenties kirjoittaja kuuluu.
Uudestisyntymä on yksi sellainen. Kun kävin vähän lueskelemassa siitä, versioita ja määrittelyjä oli useita. Kun ajattelee sellaista ihmistä kuin esim. minä oli, niin hänellä ei ole kuin pieni tiedonmurusia siitä, millaisia ei suuntia ja käsityksiä onkaan olemassa. Kun kysyttiin olenko tullut uskoon, siihen oli vaikeaa vastata.
Ajattelin aina niitä tuttavia, jotka olivat tulleet uskoon. Heitä jotka liittyivät sitten eri seurakuntiin. Oli heitä, jotka pohtivat ja tutkiskelivat itseään, he ovat liittyneet joko luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon. On heitä jotka jossain kokouksessa olivat kokeneet vahvan herätyksen, jopa itkeneet ja huutaneet suureen ääneen ja jotka hylkäsivät vanhan elämänsä. Osa sanoi itsensä irti työpaikasta, osa lopetti opiskelut, osa hylkäsi ystävänsä, osa jopa hylkäsi perheensä. Osalla muutos oli hieno, jäi päihteet ja rikollisuus. Osalla tuli jopa levollisuutta olemukseen sekä perhe onni alkoi kukoistaa.
Heitä liittyi erilaisiin herätysseurakuntiin, helluntailaisiin, vapaa-kirkkoon, city-kirkkoon jne. Oli heitä joilla uskoon tulo oli pidempi prosessi, yksi liittyi Pelastusarmeijaan, yksi Jehovan todistajiin, yksi mormoneihin. Muutama palasi takasin lapsuudenajan uskoon, moni oli lestadiolaisia.
Kuinka tuosta voi löytää sen, mikä oli oikea? Tunnen yhä monta, jotka eivät ole liittyneet mihinkään suuntaukseen vain siksi, että kokevat etteivät voi allekirjoittaa yhdenkään suunnan oppeja. Siltä minusta alkoi tuntua. Kun myönsin, alkoi kysely että millä tavoin, uskonto tähän tai tuohon, onko minulle tehty sitä tai tätä tai olenko valmis tekemään tuota ja tätä jne. Ellei vastaukseni miellyttänyt kyselijää, vastattiin hyvin yliolkaisesti ”et sinä mihinkään uskoon ole tullut!) . Sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä, mitä olin kokenut.
Myönnän että satutti muutaman kerran pahasti, kun tuollainen hylkääminen tuli kohdalle. Se laantui kun opin tuntemaan että sellaista ikävää oli kuin selän takana juoruaminen. Kuinka usein sai kuulla kertomuksia siitä, ettei joku uskova ollutkaan ”oikeassa” uskossa vaikka oli saman seurakunnan jäsen. Seurattiin toisiaan syntejä hakien. Se oli surullista. Siksi en ihmisen synnittömyyteen kykene uskomaan.
Sitten vuosien saatossa erosi tai erotettiin eri uskonnoista ihmisiä. Heidän kertomuksensa oli jo taas ihan toisia. Suru oli suuri, se mikä oli ollut niin hyvää, olikin muuttunut ilkeäksi. Surullisin tarina oli se kun henkilö itki minulle, että saiko hän enää edes uskoa Jumalaan?
Voiko toinen ihminen sanoa että sinä saat uskoa tai sinä et saa uskoa Jumalaan? Monella kun se uskon tie alkaa tästä. Vasta sitten hän alkaa tutkia Raamattua ja omia käsityksiään. Hän opettelee, sulattelee ja epäröi. Hän valmistautuu, mikäli hänelle annetaan aikaa, tilaa ja tukea. Jonain päivänä se sitten osuu kohdalle, mikä on hänen tiensä.
Joskus pohdin että jos tavoitteena on se, että siihen omaan tapaan uskoa, tulee mukaan mahdollisimman vähän ihmisiä, niin se jo kertoo, että ollaan oikeassa. Onhan se portti niin ahdas ja kapea. Näin syntyy monia pieniä uskonsuuntia. Sitten käännytetään toinen toisiaan kilpaa. Miltä sellainen näyttää sellaisenihmisen silmin, joka ei näihin ole paneutunut koskaan. Ehkä se jopa pelottaa ja karkottaa pois.
Mitenkä on, onko todellakin tarkoitus se, että Jumalaan ei saa uskoa kukaan, joka ei sitä tee ”oikein”. Kukaan ei saa etsiä, ei epäröidä, eikä edes osallistua mihinkään uskontoon liittyvään tapahtumaan (Jumalanpalvelus, häät, hautajaiset jne.) ellei ole kylliksi uskova? Eikö heille jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyljätä Jumala ja lakata uskomasta mihinkään eli alkaa ateistiksi?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Parahin mummomuori,
Vastaus on taas melko yksinkertainen. Asia kun on niin, että ihminen on luonut jumalan, eikä jumala ihmistä. Siksi jokaisen ihmisen luoma jumala on omanlaisensa, eikä siihen täysin oikealla tavalla voi uskoa kuin ihminen itse. Lopputuloksena taikauskoiset ihmiset riitelevät omista jumalakuvistaan. Surkuhupaisaa.
Mitä sitten uskontoon liittyviin tapahtumiin tulee, niin jumalanpalvelukset niitä tietysti ovat, mutta eivät häät ja hautajaiset välttämättä ollenkaan. Niitä pidetään sen juhlistamiseksi, että ihmiset menevät naimisiin ja kuolevat. Uskontoa näihin perhejuhliin ei tarvitse liittää ollenkaan, jolloin ei tule ongelmaa siitäkään mitä kunkin osallistujan Oma Jumala asiasta sanoo.
No, käsitys se on tuokin. Minä tosin nykyään olen sitä mieltä että uskonnot ovat ihmisten tekemiä. Se että on niin monia, kertoo vain ihmisten niin moninaisesta tavasta ajatella ja ymmärtää. En usko että koskaan on sellaista tilannetta jotta kaikki maailman ihmiset olisivat samaa mieltä kaikesta.
Uskossa voi olla kuitenkin yhteisiä tekijöitä, eikä niiden tarvitsisi keskenään tapella. Asian tekee vaikeaksi se, että aina on ihmisiä jotka katsovat tietävänsä sen totuuden, mutta jota muut eivät ole ymmärtäneet. Oppiminen ja ymmärtäminen kun vaatii nöyryyttä, jota ei kaikilla vain ole.
Toki häitä ja hautajaisia kaikki viettää. Kukin tavallaan, eikä uskosta tarvitse tehdä mitään hulabaloo numeroa.
Parahin mummomuori,
Toistit käytännössä toisin sanoin sen minkä minä kirjoitin.
"Uskonnot ovat ihmisten tekemiä"
- Tietenkin, keiden muidenkaan. Samoin ihmiset ovat tehneet uskontojensa keskushahmot, eli jumalat ja niiden ilmentymät.
"Se että on niin monia, kertoo vain ihmisten niin moninaisesta tavasta ajatella ja ymmärtää."
- Aivan niin, kullakin on siis oma käsityksensä jumalastaan ja uskonnostaan, ja useat pitävät tietysti omaa käsitystään oikeimpana. Aivan niin kuin itsekin perään kirjoitit:
"Asian tekee vaikeaksi se, että aina on ihmisiä jotka katsovat tietävänsä sen totuuden, mutta jota muut eivät ole ymmärtäneet. Oppiminen ja ymmärtäminen kun vaatii nöyryyttä, jota ei kaikilla vain ole. "
Uskonnoissa kun on se lähtökohtainen ongelma, että totena pidetään todistamattomia asioita. Ja kun asioista ei ole todellisia havaintoja eikä todisteita, on vain ihmisen mielipide toisen mielipidettä vastaan.
Uskonnoissa ei voida sanoa, että todellisuudessa jumalasta tai jumalan tahdosta ei tiedetä yhtään mitään, koska silloin koko uskonto lakkaa olemasta, vaan joudutaan ylläpitämään jotain kuviteltua jumalallisten tahtojen käsitteistöä, joka todellisuudessa on vain kokoelma ihmisten vaihtelevia mielipiteitä.
Todellinen nöyryys edellyttäisi sen myöntämistä, että ei mistään "totuudesta" ole mitään tietoa, sen paremmin kuin mistään jumalastakaan, puhumattakaan jumalan tai jumalten tahdosta. Sen sijaan pitäisi avoimesti pohtia ja keskustella, millainen käytös, toiminta ja teot mihinkin tilanteeseen sopii parhaiten ja miksi. Tässä on uskonnon kannalta vain se ongelma, että silloin auttamatta joudutaan jumalusko työntämään sivuun. Jumalan tahtoon vetoaminen kun tarkoittaa vain sitä, että "minun mielestäni kuvittelemani Jumala tahtoo sitä tai tätä", eli silloin yritetään vain auktorisoida omia mielipiteitä jumalallisella takuumiehellä.
Uskon kokemus on tietysti aina subjektiivinen (vähän niin kuin rakastumisen kokemuskin) . Voidaan sukeltaa vaikka minkälaisin filosofian, psykologian ym. syvyyksiin, mutta tuo kokemus on tosi monelle.
”…ei ole todellisia havaintoja eikä todisteita, on vain ihmisen mielipide toisen mielipidettä vastaan. ”
Toisaalta näinhän on kaikessa, myös tieteessä – riippuu tietysti alasta mutta otetaan vaikka eri talousteoriat esimerkiksi.
”Sen sijaan pitäisi avoimesti pohtia ja keskustella, millainen käytös, toiminta ja teot mihinkin tilanteeseen sopii parhaiten ja miksi.”
Tässä olen aivan samaa mieltä. Mielestäni usko ei estä näin tekemästä. Jos langetaan tuohon Jumalan tahtoon vetoamiseen, niin se ei poista meiltä ihmisenä olemisen vastuuta. Vaikka toisinkin ajatellaan. Se on siksi väärin, että silloin ei tutkiskella asioita sydämen kautta vaan todellakin pään kautta. Vuoropuhelua voi käydä itsensä kanssa, puolesta ja vastaan, rukoilla tuota vastausta Jumalalta, mutta toimijoita me olemme aina itse. Sen vapauden (ei aina niin kivan) ja sen myötä vastuun on Jumala meille antanut. Sitä ei saisi paeta oppien ja lakien taakse, kuten Jeesus opetti.
Vaara epärehellisyyteen kun vaani aina, siis epärehellisyys itselleen. Jumalan sanasta otetaankin vain kainalosauva niille ihan omille haluilla ottaa valtaa, peloille, ennakkoluuloille ym.
Olen miettinyt muuten sitäkin, mitenkä tuo onnistuu esim. työelämässä? Voiko niitä omia mokiaan selittää tuolla argumentilla?
Mikä tie on oikea? Onko usko oikeassa olemista? Voiko mitään ymmärtämätön ihminen olla oikeassa uskossa?
Kiitos "mummomuori" ajatuksistasi. Nostat esiin tärkeän asian. Vääräuskoiseksi leimaaminen tai oman uskon väheksyminen muiden taholta tuntuu pahalta. Monenlaisin ja usein varsin kevyin perustein ihmiset saattavat arvioida toisten uskoa. Mutta onko usko edes ihmisestä kiinni? Eikö sen pitäisi olla Jumalan meissä synnyttämä? Minulle usko ei ole ensisijaisesti asioiden totena pitämistä tai jonkinlaisen opillisen paketin allekirjoittamista, vaan toivoa ja elämää elävän Jumalan yhteydessä.
Jumalan ja elämän tarkoituksen etsintään voi ajaa toivo siitä, että on jotain meitä suurempaa, valon ja rakkauden kaipaus. Kristinuskon viesti on, että ihan jokainen saa tulla Jumalan luo. Jumalanpalvelus ja ehtoollinen on kaikille, jotka Jumalaa ja hänen armoaan kokevat tarvitsevansa.
Henna Hauta-aho
pappi
Kiitos sanoistasi. Taitaa luterilainen kirkko olla se ainoa, joka näin sanoo?
Tuohon yhdyn täydestä sydämestäni, että usko on toivoa ja rakkautta. Toivoa siitä, että joskus saa kohdata Jumalan ja Hänen rakkautensa. Että jossain olisi paikka myös epätäydellisille sekä horjuen tietään kulkeville.
Kun roimitaan joskus kovilla sanoilla, kuten tuolla eräässä ketjussa, niin sanasi toivat lohdutusta.
” Tätä kautta kyllä ymmärsin syvän sisäisen vihasi kristittyihin, mutta miksi kuitenkin tulet meidän alueelle. Sinun antaa meidän kristittyjen hoitaa sen mitä kristinusko on koska me ainoina ihmisinä maanpäällä ymmärrämme mitä se on.”
Tuli todella sellainen olo, ettei minulla ole lupaa uskoa Jumalaan eikä edes lukea Raamattua. En tiedä miksi…
Henna, kirjoitit:
"Minulle usko ei ole ensisijaisesti asioiden totena pitämistä tai jonkinlaisen opillisen paketin allekirjoittamista, vaan toivoa ja elämää elävän Jumalan yhteydessä. "
Tuossa on asian ydin. Tänään tuli postin tuomana Missio viesti, sen lähettäjä löytyy netistä osoitteella: YongrenSuomi.net
Lainaan hiukan kyseistä viestiä, paloja sieltä täältä, sen luvusta, Hyväksy Hyväksyntäsi:
Synti on rikkoontunut yhteys.
Sana "synti" tarkoittaa "ampua taulun ohi".
Fariseuksille tuo taulu oli Mooseksen laki, plus kaikki muut säännöt, jotka he olivat lisänneet. Synti oli sääntöjen ja lakien rikkomista. Nähdessään itsensä Jumalan edustajina, he olivat ottaneet tehtäväkseen informoida yhteiskuntaa Jumalan käskyistä, valvoa kuuliaisuutta ja tuomista ne, jotka rikkoivat sääntöjä. Fariseukset olivat olivat "jumala-poliiseja", velvollisuuden tuntoisesti tuomiten toiset ja kihisten kiukusta "syntisiä" kohtaan.
Fariseukset näkivät parannuksenteon käytöksen sopeuttamisena; lopeta pahan tekeminen ja ala tekemään hyvää, lopeta Jumalan lakien rikkominen ja ala pitämään ne niin hyvin kuin pystyt. Surullista kyllä, tämä on määritelmä, jonka useasti huomaamme kristittyjen keskuudessa nykyään; lopeta juominen, tupakoiminen, kiroileminen, valehtelimen ja ala lukemaan Raamattua, rukoilemaan ja käymään kirkossa. Teemme katumuksesta käytöksen sopeuttamisen. Kristillisyydestä tulee ponnistelua uuteen elämäntyyliin, sen sijaan, että Kristus eläisi kauttamme.
Jeesus näki synnin eri tavalla. Hänelle se oli rikkoutunut yhteys, kieltäytymistä astumasta sisään rakkauteen, johon ihminen on luotu. Jos synti on Jumalan käskyjen rikkomista, silloin kristityn elämä on meidän yritystämme pitää nuo käskyt. Kuitenkin, jos synti on rikkountunut yhteys, silloin kritityn elämä on korjattu yhteys Jumalan kanssa, joka rakastaa meitä.
Jos paranuksessa on kyse käytöksen sopeuttamisesta, kristillisyydestä tulee yritys vetää itseään ylös kengännauhoista. Parannus on sitä, että hyväksymme oman hyväksymisemme Jeesuksessa Kristuksessa. Parannus on kreikan sana "metanoia", joka tarkoittaa "muuttaa mieltä". Lakkaamme ajattelemasta, että meidän täytyy saada asiat kuntoon, ja vastaanotamme ilmaisen rakkauden ja armon, jota taivaallinen Isämme tarjoaa. Muuttunut elämä ja hyvät teot ovat seurausta uudesta elämästä Kristuksessa, ei ennakkoehto.
Parannuksenteko tapahtuu, kun me hyväksymme rakkauden ja ennalleen palauttamisen, jonka Jumala on hannkinut meille Jeesuksessa. Hyväksymme hyväksyntämme nauttiaksemme Isän kodin siunauksesta. (lainaus loppu)
Siis yhteenvetona, on tärkeää, miten ymmärrämme synnin, joko fariseusten tavalla, tai Jeesuksen tavalla. Parannuksen teko määräyttyy sitten sen mukaan, miten miellämme synnin. Yrittäkää ymmärtää, että toinen voi nähdä synnin eri tavalla, jolloin myös hänen kristillisyytensä on erillaista.
Hyvä Henna!!!
"Kun roimitaan joskus kovilla sanoilla, kuten tuolla eräässä ketjussa, niin sanasi toivat lohdutusta.
” Tätä kautta kyllä ymmärsin syvän sisäisen vihasi kristittyihin, mutta miksi kuitenkin tulet meidän alueelle. Sinun antaa meidän kristittyjen hoitaa sen mitä kristinusko on koska me ainoina ihmisinä maanpäällä ymmärrämme mitä se on.”
Tuli todella sellainen olo, ettei minulla ole lupaa uskoa Jumalaan eikä edes lukea Raamattua. En tiedä miksi… "
Minäpäs sanon miksi tuli tuo olo sinulle !
Haluat lyödä kristittyjä. Etkö huomaa, että kirjoitat aina pahaa kristityistä - joko suoraan taikka epäsuoraan. Sinulla on paljon sisäistä vihaa joka ei poistu kirkon edustajien turhalla höpinällä - pahenee vaan.
Sinun tulee ITSE mennä Jumalan eteen sellaisena kuin olet ja antaa kaiken sen mikä on sisällä tulla ulos. Pyytää Jumalaa käymään sielun tilaa läpi ja tuoda sieltä OIKEASTI esiin kaikki se mikä kaihertaa. Ja sitten vaan sanot Jumalalle, että Jeesuksen nimessä en halua kantaa tällaisia asioita. Huomaat kyllä että kaikki negatiivinen ikäänkuin sulaa pois riippumatta siitä kuinka paha olo on ollut.
Itse olen useasti yllättänyt itseni tosi kamalasta olosta, joka tuntuu fyysisenä tuskana. Ja tämä tila jatkuu niin kauan kun itse yritän sitä työstää ulos. Vasta kun teen sen yksinkertaisen asian että menen Jumalan eteen ja tunnustan syntini ja kauheat ajatukset joita itse olen tuntenut taikka minuun on kohdistettu - ja joka kerta ne sulaa pois Jeesuksen nimessä ja fyysinen kipu hellittää kokonaan ja lopullisesti eikä koskaan enää niistä asioista palaa takaisin.
Ihmisen ei tule kiduttaa itseään nettifoorumeilla purkaen turhaan asioita ihmisille jotka eivät voi auttaa. Tämän täytyy purkaa pois sielun rakentajan eli Jumalan edessä joka tietää miten sielumme tuskat pois korjataan. Vain Jumala Jeesuksessa voi meitä auttaa ja silloin emme enää syytä toisia ongelmistamme vaan tiedostamme että MINÄ OLEN SE SYYLLINEN !.
Oikea tie on se, mistä löytää kokemuksen, että itseä rakastetaan.
Usko on väärässä olemisen kiekura. Vain Jumala tietää oikean ja väärän. (ja Enkelit osan siitä)
Jeesus sanoi `autuaita ovat heikkomieliset`. (suomeksi se tarkoittaa sitä. Että vaikka olisit kuuro, mykkä, sokea. Niin sua rakastetaan. Vaikkakin välillä se ei tunnu kivalta. Jumalalla on kuitenkin ollut taipumus auttaa eniten heikko-osaisia, koska he tarvitsevat apua enemmän, kuin ns:`terveet`).
Teille on se luonnollinen kaipuu Jumalan luokse kirjoitettu sieluun jo ennen syntymää.
Sitä sanomaa vaan monesti maailman murheet välillä häiritsevät.
Kirjoitit että: Monenlaisin ja usein varsin kevein perustein ihmiset saattavat arvioda toisten uskoa.
Tarkoitatko kevellä perusteilla, sitä kun luterialaiset uskonpuhdistajat pitäessään kiinni kirkon vauvakasteesta, jota Raamattu ei tunne - päättivät tämän opin pulustamisen johdosta että: kaikki, jotka eivät hyväksy sitä kasteeksi: "täytyy tapaa lahkolaisina", kuten Luther kannattajineen aikanaan päätti.
Pitää ihan paneutua tuohon sinun näkemykseesi siitä, miksi näet vihaa kirjoituksissani. Rehellisesti en oikein ymmärrä mitä sillä ajat takaa. Heijastatko nyt vain itsesi kautta jotain, mitä kuvittelet sitten minussakin olevan?
Olen kyllä tuntenut monenlaistakin vihaa, jopa niin että sen voimalla ponnistin eteenpäin vuosia. Kun lapsesta saakka minua pidettiin pahana ja huonona sekä tyhmänä ihmisenä, päätin näyttää että siinä oli erehdytty. Aikuisena sitten havahduin hereille, miksi minun piti anella rakkautta ja hyväksyntää sieltä, missä sitä ei vain ollut? Silloin tuo viha kaikkosi ja kykenin antamaan anteeksi mm. mummolleni ja hänen hengenheimolaisilleen.
Syynä oli uskova mummoni sekä osittain vanhempani. Hän eläessään tuomitsi minun jo niin moneen kertaan helvettiin, että ne syöksivät minut väärään syyllisyyteen sekä häpeään. Niistä pystyi vapautumaan vain luopumalla kaikesta uskosta. Erittäin hyvä menetelmä karkottaa ihmiset uskosta poispäin!
Totta on myös että vihaa saatan tuntea enää vain epäoikeudenmukaisuudesta sekä epärehellisyydestä. Useimmiten sekin on vain suuttumusta, ei vihaa. Suuttumus taas on luonnollinen tunne joka vain täytyy elää läpi. Sen voi myös ilmaista, harkintaa toki on käytettävä missä ja miten sen ilmaisee.
Uskovakin voi syyllistyä pahaan, toisinaan ihan tietoisesti tai toisinaan tarkoittamatta (kutenmyös minä itsekin). Uskova voi olla niin sokea (ja itsekeskeinen) siinä omassa uskossaan ettei edes huomaa, mitä tulee sen varjolla tehneeksi muille. Minusta se on vain hyvä että välillä pysähtyy miettimään tuota ihan itsellen rehellisesti.
Viimeksi olen tuntenut tuota suuttumusta täkäläiselle city- seurakunnalle, jonka ”parantamiskokouksissa” ei harkita sitä, keitä noihin otetaan mukaan. Tunnen yhden näistä puhujista, ja olen hänelle siitä kertonut. No, hän tuumaa vain että kun en ole ”uskossa” niin en voi ymmärtää. Kyse on nuoresta miehestä, jolle on luvattu Jumalan parantavan hänen neurologisen vikansa. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut, mutta nuori mies ei uskalla luopua tuosta epärealistisesta mielipiteestään.
Vaikka hänen elämäänsä on tullut paljon hyvää, niin se on tuonut jo melkoisia pettymyksiä kun vika edelleen haittaa hänen elämäänsä. Hän ei edelleenkään osaa sitä mitä haluaisi osata. Miehen viha alkaa jo purkautua hänen ympäristöönsä. Ongelmat alkavat lisääntyä. Takana on niin vakaa käsitys että vain silloin usko on oikeaa kun tuo paraneminen (eli täydelliseksi tuleminen) onnistuu. Voin kertoa että sitä on surullista seurata ja suututtaa miksi häntä ei voi hyväksyä sellaisena kuin hän on siellä seurakunnassa?
En siis vihaa edes tätä tuttavaa, suututtaa kyllä. Samoin se suututtaa kun uskoa käytetään manipulointiin. Tieto on siitä ikävää, kun tiedän kuinka ihmisen mieleen vaikutetaan, niin pahaa tekee noiden uskovien puolesta. He ovat kyllä vilpittömiä mutta heidän ”ohjaajansa” eivät sitä aina ole (riippumatta seurakunnasta tai uskon suunnasta). Siksi sokeansuvaitsevainen rakkaus pelkästään kristittyjä kohtaan ei sekään ole oikein. Luterilaisen kirkon papeista (jotka ovat myös kristittyjä!) pidän useimmista, sillä heillä tuntuu riittävän nöyryyttä myös tunnustaa oma ihmisyytensä ja erehtyväisyytensäkin. Toki on monia muitakin, joista pidän ja he ovat eri seurakunnista. Yhteinen nimittäjä heille on lempeys, ymmärrys sekä rehellisyys.
Kyllä se tuntuu pahalta, kun joku tuntematon lyttää ja väheksyy minulle arvokasta ja tärkeää asiaa. Vaikka en uskokaan samoin kuin sinä, en ymmärrä miksi sitä pitää väheksyä? Voi olla että se on vähemmän ja huonompaa uskoa, mutta se on vilpitöntä ja vahvaa uskoa, luottamusta ja rakkautta Jumalaan. Mikä parasta minun ei tarvitse olla mitään muuta, kuin mitä olen. Saan olla erehtyväinen, välillä vaikka eksyäkin, sillä tiedän että tarvittaessa Jumala kyllä ohjaa. Hän myös auttaa kun kilvoittelen tällä omalla uskon tiellä eteenpäin.
Juu ja silti sinä olet lahkossa pappina, jonka perustajan mielestä oli oikein, että ihmisiä surmattiin heidän käsityksensä vuoksi kasteesta....tai monesta muustakin syystä..Miten sinä selität sen itsellesi?
Jeesukseen uskovien kastajien laimaaminen vääräuskoisiksi, on edelleen oleellinen osa luterilaisuutta ja sisältyy sen pääuskontunnustukseen, ns. Augsburgin tunnustukseen sisältää edelleen nämä kristittyjen joukkotuhoamisiin johtaneet näkemykset. Ne olisvat osa sitä uskontofasistista lainsäädäntöä jonka nojalla kristityt pyrittiin hävittämään kirkkojen taholta Euroopasta kerettiläisinä. Tämä luterilaisfasistinen perinne on pohjana edelleen kirkon demokratiaa halveksivaan monopoliasemaan maassamme - erityilakien suojaamana ja etuoikeutettuna uskonlahkona.
Kiitos, olipa kerrankin selvä ja ymmärrettävä selitys.
Hyvä asian ytimeen. Näyttääkö tuossa sinulta siltä, että Jeesus moittii oppineita liian tiukasta lain lukemisesta vai moittiiko Jeesus siinä oppineita liian löysästä laintulkinnasta?
1 Silloin Jeesuksen luo tuli Jerusalemista fariseuksia ja lainopettajia. 2 "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat isien perinnäissääntöjä?" he kysyivät. "Hehän eivät pese käsiään, kun rupeavat syömään."
3 Jeesus vastasi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne? 4 Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. 5 Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi', 6 hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. 7 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi:
8 -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."
Kyllähän minä olen koko ajan tiennyt että tuollaista sinun sisälläsi on. Vaikka tietenkin - ja ihan oikein - pyritkin kaunistelemaan asiaasi, niin hyvin se mitä tiedän tulee esiin.
Nyt sinun tulee käsitellä tätä asiaasi Jumalan kanssa. Ihmisiltä et voi saada parempia neuvoja mitä olen sinulle antanut ja kirkon edustajilta et saa yhtään mitään.
Nämä asiat on aina ihmisen ja Jumalan välisiä ja vain Jeesus voi auttaa ja saattaa ihmiset koko sydämiseen anteeksiantamukseen ja sisäiseen rauhaan. Amen
Jeesus moitti oppineita siitä, että he olivat perinnäissäänöillä tekeneet tyhjäksi Jumalan sanan/käskyn. Perinnäissäännöt eivät ole Jumalan antamia.
Vaan Mooseksen laki, joka oli tiukempi kuin perinnäissäännöt. Tämä nähtiin mm. avieroa koskevassa asiassa...ja tuossa..
Karseeta seurattavaa, kun kristitty mollaa toisen kristityn tapaa kokea itsensä ja uskonsa.
"Kristinuskon viesti on, että ihan jokainen saa tulla Jumalan luo."
Missä se jumalasi olisi tavattavissa, minun mielikuvitus ei riitä palvomaan kuvitteellista jumalaa. Onko uskominen teeskentelyä?
Miksi häissä pappi sanoo "jumalan kasvojen edessä" ja hääpari näkee vain papin kasvot. Onko pappi yhtäkuin jumala?
Kun luet kirkon edustajien vastauksia, niin huomaat heidän muokkaavan Raamatun lauseita ja käskyjä nykyisen yhteiskunnan arvojen mukaisesti ja lätkäisevät Jumalan nimen alle......
Muistelen että kutsut itseäsi ateistiksi. Olenko ihan väärässä jos arvelen sinun olleen jossain välissä jossain seurakunnassa? Luultavasti sellaisessa missä pyritään Raamatun ”sanatarkkaan” tulkintaan. Petyitkö jotenkin koska kritisoit sitä, ettei luterilainen kirkko seuraa tuota samaa tulkintaa?
Ateistille se näet on vähän hassua…
Muistelet väärin...Mä oon mavetismilaisuuden ylipappi ja guru, en ateisti...Minähän olen vanhempieni toimesta ollut useiden seurakuntien toiminnassa mukana...ainakin käynyt vilkaisemassa, mutta nekin on tapahtunut alle 13-vuotiaana. Mä en edes muista koska erosin luterilaisesta seurakunnasta...oiskohan joskus 2005?
Niissä seuroissa missä oon ollut, niin siellä nyt oli körttejä, eikä ne nyt niin vakavasti ota Raamattua...tai hellareita, jotka tais ottaa itsensä enemmän vakavasti kuin Raamatun ja jotkut vaparit....Kai niilläkin oli joku muu kuin Raamattu mielessä, vaikka sillä huimittiinkin otsaan..Mutta luterilaisessa kirkkosa kuitenkin kävin konfirmaation...
Mä olin vielä kersa, kun minä huomasin, kiitos hihhulien, että keisarilla ei ole uusia vaatteita, vaan keisari onkin alasti..Unohdin hihhulit ja jatkoin elämääni..
5-6 vuotta sitten aloin taas lukemaan mitäs kivaa sitä olikaan Raamatussa... ja mikäs olikaan vapareiden kannat uskosta ja siitä se idea sitten lähti..5-6 vuotta painiskelin heidän kanssa erillaisilla palstoilla uskon kysymyksistä ja ihmettelyä aiheuttavista ristiriidoista, kunnes eksyin kirkko kuulolla-palstalle...
Ja kun täällä katsoi lukeiden ihmisten vastauksia uskosta, niin totesin fundiksen olevan pienempi paha kuin liberaali aivopesijäpappi, jolla pitäisi koulutuksen puolesta olla tietoa, mutta kun ei ole munaa ja järkeä tehdä tiedon mukaista päätöstä....
Joten päätin auttaa vapareita ja fundiksia, koska Raamattu on tuttu.....Jostain syystä tykkään Pertsan ja kumppaneiden ajatuksista...ja tiedänhän minä miksi tykkään. Kristinusko on joko tai paketti...Joko sinä nielet sen paskan tai nostat kytkintä...... Sellaiset ihmiset jotka haluaa pirusti tulkita asioita, että ne sopisi heidän arvoihinsa, niin heiltä puuttuu usko asiaan, mutta siltikin ne on puhumassa armosta ja rakkaudesta ...koska he haluaa palkinnot (taivaspaikan) mahdollisimman halvalla....
Fundiksille on muut kehittänyt Jumalan ja liberaalit yrittää esitellä muille oman jumalansa.
Kiitos selvennyksestä, nyt on vähän helpompaa ymmärtää. Eli takanasi on melkoinen tuntemus jo noista erilaisista seurakunnista.
Noin minullekin nuorena koetettiin uskotella että on otettava koko paketti tai ei mitään, minä valitsin sen ei mitään. Kunnes aloin vuosien saatossa vähän miettiä, että onko noita toisenlaisiakin ”paketteja” olemassa. Kun omat kokemukset kertoivat aivan toista kuin mitä silloin uskoteltiin. No, noita ”paketteja” on sitten löytynyt monenmoisia, niistä valitseminen ei ihan helppoa taida olla?
Etkö siis usko siihen että uskoon tulessa ne omat arvot voivat muuttua? Pitääkö ne opetella vaikka väkisin sellaisiksi että ne hyväksyttäisiin? Minusta rakkaus on yksi vaikeimmista arvoista toteuttaa, en vain osaa pitää sitä niin heppoisena.
Palkinnon hakeminen taas tuntuu kovin vieraalta, luuletko että ihmiset uskovat vain siksi, että luulevat tuon ”taivaspaikan” olevan sitten varma?
"Palkinnon hakeminen taas tuntuu kovin vieraalta, luuletko että ihmiset uskovat vain siksi, että luulevat tuon ”taivaspaikan” olevan sitten varma? "
Kokemukseni mukaan moni uskoo siksi...just niistä "oikeista" uskovaisista". Tapakristityt taas uskoo siksi, että kun vanhemmat on opettanut, eikä heitä kiinnosta kyseenalaistaa koko asiaa...Onhan se uskonto pikkaen perceestä, mutta jos ei nyt ihan silmille hypitä, niin ei heitä kiinnosta. Se on heille osa suomalaista perinnettä....
Kolmas suuri ryhmä on yksinäiset ihmiset, jotka uskoo siksi, kun luulevat sen olevan oikein ja kun siellä tapaa kavereitakin...Pirujakaan ne ei ymmärrä Raamatusta, kun niiltä siitä kysyy :D
Uskovaisten parissa on muuten aika heikko Raamatun tuntemus...Mä yllätyin oikein siitä, että miten heille on niin tuntematon Raamattu, vaikka väittävät olleen uskossa parikymmentä vuotta ja siltikin oli ihan uusia asiota, jotka on kristinuskoon erittäin tärkeällä osuudella liittyviä.....Kyllä mä siihen vastauksen keksiin lopulta..
Maailmassa on yli 25 000 kristinuskonlahkoa ja siellä seurakuntien paimenet on tehnyt oman näkemyksensä Jumalasta. Se ei tee siitä oikeaa, vaikka kuinka olisi tutkittu hengessä Raamattua. Valheeseen perustuvalla lähdeaineistolle ei voi perustaa uskoansa....tai voihan, kun sinäkin niin teet ...
Uskossa on vain kyse ihmisen itsekkäistä tarpeista, ei sen kummempaa...Helvettiä käytetään sitten niitten kokoamiseen, keppinä, joiden itsekkyys ei voi halua uskoa, mutta joilla pelko voittaa sen. Keppi ja Porkkana. Kyllä sun pitäisi tietää nämä asiat, jos olet yrittänyt psykologian avulla tutkiskella uskoa. Perusvietteihin tarvitsee vain mennä, eikä alkaa näkemään suurempia asioita takana kuin onkaan...
Ikävä kyllä se kristinusko on ota tai jätä...jos sitä aletaan muuttamaan, niin silloin se on ihmisestä lähtöisin ja Hannu Lehdeskoski on ansiokkaasti todistanut meille, että aikaan ja kulttuuriin sidottu tarkastelu ei toimi. Minä vain ihmettelen, että kai sitä nyt on ennenkin joku siitä huomauttaunut heille, mutta miksi he ei ole sitä ymmärtänyt?
Mikä sitten on sitä alkuperäistä kristinuskoa, niin siinäpä onkin sitä vääntämistä. Oikeastaan, jos aletaan tarkastelemaan Raamatun opetuksia ja siivoamaan sitä, niin moraalisesti sieltä ei saisi jättää kuin yhden käskyn "Rakasta lähimmäistäsi" , mutta sille ei tosiaan voi perustaa uskontoa, vaan sen voi ympätä perustuslakiin...Mitä kirkolla tehdään?
Jos mietitään mitä kristinusko on ollut aikoinaan, niin ...Minä vuonna oli alkuperäinen kristinusko? Oikeastaan niistä lahkoista ei edes tiedetä paljon, kun Paavalin kannattajat lahtasi niitä kuin Jeesus lahtasi porsaita...ja tuhosivat todisteita heidän uskostaan..
Vaikka sitä mitenkä pyörittelee, niin minä en tiedä vastausta kuinka pitää uskoa. Minäpä en niin väitäkkään, että tämä ja tämä kohta pitää hyväksyä, että on oikea uskoavainen. Siitä olen varma, että liberaalien pumpulihötöt ei ole oikea tapa ratkaista asiaa, että kun tulee kipeä paikka, niin keksitään siihen muka joku pehmennys ja sitten lätkäistään siihen Jumalan nimi alle....Sellainen on paljon vaarallisempaa, kuin konservatiivit...
Narsismin huipennus, kun ihminen kuvittelee olevansa Jumala...Tosin niitä löytyy molemmista leireistä.
Aika hyvää pohdintaa. Sinulla on siis monta ristiriitaista asiaa, joita koetat saada johonkin ojennukseen. Siinä sit onkin työstämistä.
”Uskossa on vain kyse ihmisen itsekkäistä tarpeista…”
Ehkä kuitenkin tiedät että tieteessäkin on monta eri teoriaa ja käsitystä siitä millainen ihminen on? Onko ihminen pohjimmiltaan itsekäs vai epäitsekäs (hyvä vai paha)? Vai olisiko hän kumpaakin noista sekaisin? Itsekkyydellä on hyvät puolensa, se pitää meidät hengissä ja epäitsekkyydessä huonot puolensa - se ei suojele yksilöä.
Puhut perusvieteistä eli tuo käsitys perustuu Freudin vietti teoriaan. Itse en siihen sellaisenaan usko. Samoin tarveteoria kumpuaa biologisesta ihmiskäsityksestä, eli eliön kaikki toiminnat perustuvat vain yksilön eloonjäämiseen. En niele tuotakaan ihan noin. ”Keppi ja Porkkana” taas on behaviorismia, jossa toimitaan vain palkinnon saamisen ja rangaistuksen välttämisen välimaastossa, ns. ehdollistuminen. Ihmisen toiminta on kuitenkin huomattavasti monisyisempää.
Rakkauden käsitteeseen ei mielestäni kuulu että jotain tehdään rangaistuksen pelossa. Siihen ei liity vapautta, mitä rakkaus tarvitsee elintilakseen. Tuollainen teko ei kumpua ihmisestä itsestään vaan sen saa aikaan muiden kontrollointi ja vaatimukset. Rangaistus toisaalta tulee erottaa seuraamuksesta, tosi sitä voidaan pitää ”luonnollisena” rangaistuksena.
Jos olen esim. ystävällinen, niin olenko sitä siksi, että tuo toinen muuten voi olla vihamielinen? Vai olenko sitä siksi, että saan toisenkin tuntemaan olonsa paremmaksi? Vai olenko sitä siksi, että haluan ilmaista sitä ystävällisyyden tunnetta mikä minulla normaalisti on? Vai olenko vähemmän ystävällinen ja kannan seuraukset siitä ettei se toinenkaan ole kovin ystävällinen minulle? Tai jos hän onkin ystävällinen niin koenko vähän syyllisyyttä siitä, etten itse sitä ole?
Ainakin itse uskon että kyllä Jumala sen päätöksen tekee. Toivon tietysti kuolemani jälkeen pääseväni johonkin mitä voi kutsua taivaaksi (en nyt tosin ihan sellaiseen konkreettiseen kuten ehkä jotkut) mutta valmistaudun myös toisenlaisiin vaihtoehtoihin.
Mitä tuohon ”alkuperäiseen” kristinuskoon tulee, niin totta on että siitä tiedetään vähän. Tiedetään nyt kuitenkin jotain, ja mielestäni on hyvä palata aina silloin tällöin alkujuurilleen. Silloin näkee vähän laajemmalta kokonaisuuden eikä jää nyhertämään yksityiskohtiin, joilla ehkä ei olkaan niin suurta merkitystä kuin luuli.
Onko pappi yhtäkuin jumala?
Ei ole eikä edes välimies ihmisten ja Jumalan välillä sillä Jeesus Kristus, pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan iäti: Psal.110: on ainoa Uudenliiton välimies jonka kautta uskovan tulee lähestyä Jumalaan ja vain Hänen kauttaan ihminen voi pelotta astua Jumalan kasvojen eteen sovitettuna.
Kirkkojen itseasetetut ja Jumalan sanalle vieraat papistot, edustavan antikristillisen maailmankirkon saatanallista valtaa sieluhin valheineen ja taikatemppuineen.
"Rakkauden käsitteeseen ei mielestäni kuulu että jotain tehdään rangaistuksen pelossa."
No eipä se ehkä kuulukkaan ja siksikin kristinusko on niin ihmeellinen asia, että luvataan Helvettiä, jos ei tottele ja silti puhutaan armosta ja rakkaudesta...
Käsityksiä ihmisten käyttäytymisen teorioista on useita ja osa niistä selittää osan ihmiskunnan käyttäytymisen ja osa osan ihmiskunnan käyttäytymisestä. Teorioiden nimillä ei ole niinkään väliä, vaan mitä ne kertoo..Oikean yksittäisen teorian löytäminen ihmiskunnalle on yhtä mahtoton tehtävä kuin oikean uskon löytäminen. Ihmisiä on niin paljon ja niin monta eri asiaa vaikuttaa ihmisen persoonaan, ettei koskaan tule olemaan yhtä teoriaa, joka selittäisi kaikki...Siksi on useita teorioita..jotka pitää osaltaan paikkansa.
" Onko ihminen pohjimmiltaan itsekäs vai epäitsekäs (hyvä vai paha)? Vai olisiko hän kumpaakin noista sekaisin? Itsekkyydellä on hyvät puolensa, se pitää meidät hengissä ja epäitsekkyydessä huonot puolensa - se ei suojele yksilöä. "
Ihmisen epäitsekkäissäkin teoissa on taustalla itsekkäät syyt. "Epäitsekkäillä" ihmisillä on yleensä empatiat kunnossa ja osaa samaistua siihen, entäpä jos minä olisin tuossa tilanteessa ja sitä kautta päästään tuttuun asiaan..pelkoon..
Tai kuten joillakin fanaattisilla uskovaisilla on se takana, että kun minä autan, niin sillä minä lunastan varmasti taivaspaikan..Kyllä kun mietitään tekoja, niin itsekkyys sieltä löytyy takaa, vaikka sitä ei ihan ensimmäisellä kerralla huomaisi...kunnia..maine...yhteisön arvostus...
Ajatuksia: Onneksi Jumala pelastaa edelleen yksilöitä, ei kirkkoja ja lahkoja. Kun itse tulin uskoon vapauduin monista paheista, viinan juonti kuitenkin jäi. Monet kerrat kamppailin vastaan ja lankesin, monet kerrat sain myös kuulla etten edes ollut uskossa koskapa join. Oli kuitenkin, näin jälkeenpäin ajatellen, yksi fiksu vapaakirkon pastori, hän ei tuominnut, vaan rukoili ja totesi että: "sinulla on vielä juomatonta kaljaa jäljellä". Ja niin kävi että eräänä päivänä juomisena loppui, nyt olen saanut olla 11 vuotta raitis ja annan kunnian raittiudestani Jumalalle.
Olenkin uskossa oloni aikana oppinut että kaikkein paras on pitäytyä Raamattuun ja suunnata katse Jeesukseen. Jos alan/alat uskomaan ja seuramaan muiden uskovien vaatimuksia ja "uskonmittareita" on se loputon suo, joka vain vie mielenrauhasi ja uskosi kokonaan.
Yleensäkkin karsastan toisten uskon mittaamista. Ei meitä sellaiseen ole kutsuttu, omassa vaelluksessammenkin on tarpeeksi. Synti on sanottava synniksi, mutta muiden syntejä ei pidä syynätä, omissakin riittää.
Ole mummomuori vapaa...etsi, kysele, kyseenalaista, tutki. Sellainen oli minunkin prosessini, minulla se johti uskoon tuloon kristinuskoon. Tällä tiellä olen saanut vaeltaa, eikä Jumalan armo ja rakkaus minua vajavaista kohtaan ole loppunut kesken.
Kiitos sanoistasi. Vapaa olen, se on sekä voima että riesa. Edelleen kuljen silmät ja korvat auki. Ilokseni olen löytänyt mutiakin, jotka taivaltavat omia reittejään. Välillä olo oli aika yksinäinen, kun koetin lähestyä eri uskovia. Niin monen selkä kääntyi. Toisaalta se on vahvistanut omaa uskoani, en luovu siitä vaikka kuinka yritettäisiin ”käännyttää”. Mielelläni kuuntelen ja tutustun muidenkin maailmaan, sillä se auttaa ymmärtämään eikä tuomitsemaan.
Tuo on totta että kyllä näissä omissakin synneissä riittää kilvoittelemista ihan yllin kyllin.
Kun lapsi syntyy tähän maailmaan, hänellä ei ole uskontoa synnyinlahjanaan.
Uskonto opetetaan lapselle ajan kanssa ja ihminen opettelee Raamatun kautta uskovaiseksi. Se on kaikille uskovaisille yhteinen piirre.
Ihminen ei ole välttämättä ateisti, jos hän ei maksa kirkollisveroja ja kuulu kirkkoon, sillä uskoakseen Jumalaan ihminen ei tarvitse siihen mitään välikäsiä.
Usko on jokaisen ihmisen sisällä, ei ihmisen ulkopuolella siellä kirkossa tai papin sanoissa. Ei kukaan toinen ihminen voi määrittää toisen ihmisen uskon määrä tai sitä onko uskoa liikaa tai liian vähän, onko usko tarpeeksi syvä vai liian pinnallista, sillä jokainen uskoo omalla tavallaan kenenkään pystymättä määrittämään uskolle rajoja.
Mummonmuori, erittäin hyvä keskustelun avaus!
mummomuori.
Oikea tie on henkilökohtainen usko Korkeimpaan. Ei tarvitse olla minkään yhteisön jäsen.
Jeesus sanoi luotettavasti Matteuksen ja Tuomaan evankeliumien mukaan, missä yksikin ihminen kääntyy puoleeni, siellä olen minä läsnä. Tarkoittaa meissä olevan Jumalan hengen huomioimista elämässämme.
Siis oikea tie, Jeesuksen todenperäiset sanat, unohtaen kaikki 2000-3000 vuoden takaisten Matti Meikäläisten tarinat, joita kirkon Raamattu on täynnä.
Eri uskonyhteisössä on kyllä puolensa. Jo se kuinka Raamattua luetaan missäkin, on lisännyt sen tuntemusta itselläkin. Näin jälkeenpäin ajatellen, aika hassua oli se, että väittelin Raamatusta Jehovan todistajien kanssa ateismin näkökulmasta. Jotta noissa väittelyissä olisi pärjännyt, oli pakko lukea Raamattua aika tarkkaan. Raamattu kuitenkin alkoi aueta vasta vuosien päästä.
Aloitin Raamatun lukemisen vasta uskon kokemuksen jälkeen. Yllättäen kävin läpi kaikki rakkauteen liittyvät tekstit, eli aivan uudesta kulmasta kuin mitä olin siihen mennessä opetettu sitä lukemaan.
Koska olen kiinnostunut jo ammattini puolesta kaikkeen ihmiseen liittyvään, niin samalla prosessoin mm. psykologian jne. läpi Raamatun kautta niitä. Miettien sitä, miksi ihmisten on niin vaikeaa rakastaa? ja mitä ihmettä se rakkaus sitten lopulta onkaan?
Yhteisöstä haen vain muiden uskovien seuraa ja tukea. Samalla pysyy ajan tasalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Hei taas mummeli :)
Ei sitä tämän hetkistä `oikeaa tietä` voi määrittää vielä.
Se on tehty jo monille kautta historian. Mutta he ovat ylimielisyydessään juossut ihan järestään toiseen suuntaan. Useat seinään päin. Jotkut suksinut kuuseen, toiset järveen jne.. jne..
Mulla olis paljonkin vastauksia noihin kysymyksiisi. Mutta haluan ensin varmistaa, että saan sanoa ne.
Se liittyy siihen raamatun kirjoitukseen `olemme Jumalan huoneen salaisuuksien vartijoita`
Kyllä ne vastaukset tulee. Mutta tällä kertaa vasta sitten. Kun on varmistettu, että niitä ei käytetä taas väärin.
Tuohon lopputulokseen olen minäkin tullut. Ei ole yhtä oikeaa tietä, on monta sellaista. Miten voisimmekaan nähdä vähä laajemmin tuon, ja antaa tilaa niille?
Miksi et saisi sanoa sitä, mitä sanottavaa sinulla sitten lieneekään?
Tää on hieno ketju!
liian moni on täälläkin sanomassa mikä on oikea usko ja että uskon pitää olla sokeaa.... :(
Ihmisiin ja heidän sanoihin ei kannata juuttua vaan keskittyä omaan jumal-suhteeseen, rukoilla ja lukea Raamattua, käydä sanan kuulossa eikä niin kovin paljon kuunnella mitä toiset sanoo. Hengellinen elämä ei pääse kasvamaan, jos syytellen etsitään vikoja toisista. Jos jonkun sanat loukkaavat, kannattaa siinä hetkessä pyytää mielessään Jeesusta siunaamaan tuota ihmistä eikä ottaa sanojaan ruoakseen märehdittäväksi. Ja anteeksianto heti on myös keino oman mielen hallinnassa. Uskoa ei eletä toisten ihmisten kautta.
Älä katso ihmisiin, katso Jeesukseen. Kaikki olemme epätäydellisiä ja horjuvia, kaikki lankeamme, ei ole synnitöntä ihmistä niin kauan kuin meissä vanha luontomme vaikuttaa, ja se vaikuttaa fyysiseen kuolemaamme saakka.
Itse en ole kokenut kohdallani tuollaista uskovien tuomitsemista mistä kerrot. Toki sanallisesti lieviä pistoja olen joskus saanut, mutta en ole halunnut jäädä niitä märehtimään. Kaikkihan me rikkinäisinä haavoitamme sanoillamme toisia, mutta Jumala haavoja lääkitsee ja korjaa.
Haluan laittaa linkin sielunhoidosta, ihan siksikin, kun jotkut ovat tyrmänneet sielunhoidon puoskarointina. Mutta kun Pyhä Henki saa olla tekemässä korjaustyötä ihmisessä, on se kaukana puoskaroinnista. Juttu on pitkä, mutta kannattaa lukea.
http://israelupdate.achlak.net/?page_id=129
estherille: kukas on sanonut, että uskon pitää olla sokeaa? Ateistit tietenkin voivat väittää, että usko on sokeaa, mutta hehän tekevät sen sokeudestaan käsin. :)
Kiitos hyvästä linkistä, tällä kertaa se oli oiva. Ehkä tuohon erääseen ketjuun valitsemasi ketju oli vahinko?
Luin sen ja mietin, että aika paljon tuolla sielunhoidolla on yhtenäisyyksiä niin terapian kuin normaalin ohjauskeskustelun kanssa,. Termit ovat vähän toiset, mutta perusmalli sama. Samoin pidin siitä, että ohjaajia varoiteltiin useaan kertaan oikeasta ohjaustavasta. Älä puutu toisen ajatteluun äläkä manipuloi mieleistä vastausta. Juuri noin. Kun tuonkin muistaisivat kaikki evankelioivat!
Sanalliset pistot ovat normaalia, mutta kun viestit ovat aika tylyjä sekä sanallisesti että ei sanattomasti, niin syntyy tunne tuomitsemisesta. Tuomita voi ennakkoluuloilla sekä olemalla tyly, kieltäytymällä kuuntelemasta ja vastaamasta sekä torjumalla jo heti alussa kaikki hyvä mitä toinen osoittaa. En enää pahastu, koska kokemuksen kautta jo tiedän. Ajattelen vain heitä, joilla ei tätä kokemusta ole.
Usko voi olla sokeaa. Se voi tarkoittaa sitä, että kun hädässäsi haluat kiinnittyä johonkin, et tule katsoneeksi sitä, ovatko kaikki uskonyhteisön jäsenet ihan sitä miltä he näyttävät? Onko se heidän näkemyksensä todellakin sitä, mitä he puhuvat?
>Usko voi olla sokeaa. Se voi tarkoittaa sitä, että kun hädässäsi haluat kiinnittyä johonkin, et tule katsoneeksi sitä, ovatko kaikki uskonyhteisön jäsenet ihan sitä miltä he näyttävät? Onko se heidän näkemyksensä todellakin sitä, mitä he puhuvat?<
Eli uskosi ihmisiin oli sokeaa. Oma ajatukseni on, että usko Jumalaan ei ole koskaan sokeaa, koska Hän uskon synnyttää.
Laittamani linkki toisessa ketjussa, joka kovasti karkeita syytöksiä aiheutti, oli nopeasti valittu, ilman että katsoin sen muita kirjoituksia juuri silloin viestin kirjoittamishetkellä. Jälkeenpäin muistelin törmänneeni joskus tuohon sivuun ja katsoneeni niitä muita kirjoituksia ja havainnut ne vastoin omia mielipiteitäni. Linkissä oli kärjistyksiä, enkä ymmärrä, miten sitä ei ymmärretty. Mutta se mikä pöyristytti ja aiheutti avuttomuuden tunteen näin matkan päästä, kun ei voi suoraviestiä suusanallisesti omaa mielipidettään, on ihmisten vimma vääristellä toisten mielipiteitä omien ennakkoluulojen vahvistamiseksi etsimällä linkin takaa muista kirjoituksista merkityksiä, joita en edes ole tarkoittanut viestiäni tukemaan. Räiskitään negatiivista ruutia palstalle – ajattelematta aiheutuuko ruudinkärystä päänsärkyä muille. Vaan sitähän se netti-ilkeys teettää, mikä on hyvä ihmisten luonteen ilmiantaja. Itse olen havainnut, että ihmisistä saa ennakkoluulot hyvin helposti nypittyä esiin heittäytymällä vähän tyhmemmäksi kuin onkaan. Eli jos haluaa uudesta ihmisestä tietää, mikä tämä on miehiään, heittäydy tyhmäksi. :)
En puhunut itsestäni, vaan ylipäätään ihmisistä. Siitä kuinka uskonyhteisö koostuu kuitenkin vain ihmisistä. Sokeus tarkoittaa todellakin sitä sinisilmäistä luottamusta toiseen, ilman kritiikkiä. Sinällään se ei ole mitään pahaa, mutta sitä voidaan käyttää sinua vastaan.
Tuosta linkistä;
”…etsimällä linkin takaa muista kirjoituksista merkityksiä…”
Kyllä ainakin minä poimin kaikki esimerkit juuri tuolta yhdeltä sivulta. Kannattaa aina käydä vähän katsomassa, mihin kokonaisuuteen esim. google ohjaa, juuri niitä ”taustalinkkejä” – eli kenen kirjoituksesta on kyse! Silloin ei tule viitanneeksi aineistoon, mikä ei vastaa tarkoitustaan. Tai kun huomaa erehdyksen, niin oikaisee sen muille ketjun lukijoille.
Marmatin edellä siitä miten krristitty mollaa kristityn ajatuksia.
Oman tunne-elämän takia (ei saa vain nurista jos voi kehuakin) piti vielä palata sanomaan, että onpa avauksesta lähtien pääosin hienoa juttua. Etenkin mummomuorin ja maven osalta. Kaikkine avutumisineen oikea helmiketju! Ainakin tähän asti.