Ensimmäisen kerran Teemu Perälä meni naimisiin vuonna 1966, jolloin hän oli 17-vuotias.
- Esikoinen tuli ihan yllättäen juuri ennen häitä, Perälä kertoo.
Nuori isä ei edes tiennyt vaimonsa olleen raskaana, kun synnytys jo alkoi. Nuoripari ei ollut nähnyt toisiaan pitkään aikaan.
- Oli se aika jysäri! Haaveet kuplavolkkarista muuttuivat lastenrattaisiin, Perälä sanoo nauraen.
Lapset menivät erojen myötä äideilleen, vaikka Perälä olisi heidät ottanut itselleenkin. Hänellä on nyt neljän lapsensa lisäksi kymmenen lapse lasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.
- Elatusmaksuihin on mennyt rahaa, mutta en silti ketään vaihtaisi pois, Perälä sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011081714211203_uu.shtml
Siinä on asennetta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
No jos asenteella tarkoitetaan vilpitöntä vitunhimoa ja tyhmyyttä tai tietämättömyyttä.
Asennetta? Eikö tuo tyyppi ole hakannut päätä urakalla seinään ;)