Suomalaiset dekkarit eivät ole juuri menestyneet kansainvälisesti. Tekosyiksi esitetään mm. pieni kielialue ym. skeidaa.
Tosiasiassa pieni kansa ja syrjäinen Euroopan kolkka on suuri voimavara.
Arto Paasilinnan kirjojen menestys Ranskassa perustuu eksoottisuuteen ja suomalaiseen mystiikkaan, tai niin ne koetaan siellä.
Kansainvälistä potentiaalia olevat suomalaiset dekkarit kuvaavat siis rikosta pikkukaupungissa tai maalaismaisemassa välillä Hanko, Nuorgam. Henkilögalleria on rehevän aitoja suomalaisia, miljöö kotikutoisen arkista.
Ulkomaisia tyylilajeja apinoimalla ei kansainvälisiä dekkareita synny.
Päinvastoin! Suomalaisetkin lukijat ovat jo niihin kyllästyneet.
Tosiasiassa pieni kansa ja syrjäinen Euroopan kolkka on suuri voimavara.
Arto Paasilinnan kirjojen menestys Ranskassa perustuu eksoottisuuteen ja suomalaiseen mystiikkaan, tai niin ne koetaan siellä.
Kansainvälistä potentiaalia olevat suomalaiset dekkarit kuvaavat siis rikosta pikkukaupungissa tai maalaismaisemassa välillä Hanko, Nuorgam. Henkilögalleria on rehevän aitoja suomalaisia, miljöö kotikutoisen arkista.
Ulkomaisia tyylilajeja apinoimalla ei kansainvälisiä dekkareita synny.
Päinvastoin! Suomalaisetkin lukijat ovat jo niihin kyllästyneet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt ei kannata unohtaa Arto Tuovista ja hänen kolmea 60-luvun lopun agenttiromaaniaan:
Muista minua tuonelassa, Tervetuloa Moskovaan Bormann ja Rhodoksella polttaa Boris Stolitsky.
Näissä on pääosissa neuvostoliittolainen vastine James Bondille eli Boris Stolitsky. Tuovinen oli siihen aikaan Uuden Suomen toimittaja, joten eivät nämä mitään neuvostopropagandaa ole, vaan hyviä agentti-ja toimintaromaaneja, hyvinkin kansainvälisiä.
Missä maassa menestyi? Neuvostoliitossa?
Tarkastelin asiaa nykyisyyden kannalta. Ruotsalaiset kyllä osaavat hyödyntää paikallisuutta ja menestyvät.
Mikä tekee tyylilajista ulkomaisen? Vauhti ja vaaralliset tilanteet? Kansainväliset agenttikuviot? Suomen sijainti idän ja lännen rajoilla kyllä mahdollistaa selaisetkin juonikuviot.
Suomalaisdekkareista ainakin Reijo Mäellä, Leena Lehtolaisella ja Matti Röngällä on jo omat faninsa ainakin Saksassa. Epäilen, että kyse on enemmän markkinoinnista ja sen puuttumisesta kuin tarinoiden tason surkeudesta.
Wikipedian mukaan Leena Lehtolaisen kirjoja on käännetty 14 kielelle. En tiedä, onko tuossa luvassa mukana ne pari uusinta käännöskieltä, joista hiljattain uutisoitiin.
Lehtolaisen vuonna 2010 julkaistu dekkari "Minne tytöt kadonneet" sijoittuu Espooseen, mutta siinä rikoksen tutkimuskohteena ovat aasialaiset ja afrikkalaiset maahanmuuttajaperheet, eikä näitä perheitä ja heidän tapojaan esitellä vain yksisilmäisesti hymistellen, kuten helposti voisi kuvitella. Ihan hyvä aihe samojen ongelmien parissa elävien eurooppalaislukijoiden kiinnostusta ajatellen. Mutta Suomessa siis toimitaan alun pientä prologia lukuun ottamatta.
Sen sijaan monissa Ilkka Remeksen kirjoissa on noita ulkomaisia tilanteita ja kuvioita niin paljon, että homma tuntuu suorastaan typerältä ja keinotekoiselta, surkuhupaisimpana tuotoksena Isku ytimeen.