rikas BBA?

Syksyllä lähtee käyntiin viimeinen lukukausi amk:ssa, jossa olen viime vuodet opiskellut kv-yritysmarkkinointia trendikkäällä BBA-linjalla. Opetus on ollut heikkotasoista, mutta ei se mitään, kunhan työnantajat eivät saa tietää.

Tässä valmistumisen häämöttäessä kovasti pohdiskelen tulevaa ansiotasoani. Työharjoitteluni ovat olleet haastavia ja monipuolisia, ulkomaanvaihdoissa olen käynyt vaikka kuinka monta kertaa ja tulevaisuus pitäisi olla ruusuinen, mutta kovasti huolestuttavat nämä "valmistuin tradeksi -palkka 1400E -kirjoitukset".

Onkohan näin, että valmistuttuani en pääsekään suoraan nokialle markkinointijohtajaksi ja lentelemään suihkarilla ympäri Eurooppaa? Kaikki maailman tradenomit ja varsinkin BBA:t, kertokaa kokemuksistanne valmistumisen jälkeen!

BBA-mies
136146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tere,

itse luin kv-kaupan BBA:ksi HKKK:n kautta Mikkelissä. Saamani opetus oli todella korkeatasoista ja yritimme sitä myös työnantajille viestittää.

Luin BBA:n perään suoraan MBA:n, joka varmasti vaikutti palkkatasooni. Sain työtä liikkeenjohdon konsulttina jo ennen valmistumistani. Hoidin viimeiset creditit loppuun työn ohella. Palkkaa sain jo ensimmäisenä vuonna enemmän kuin vanhempani yhteensä.

Ulkomaanvaihdossa kävin BBA:n aikana. MBA:ssa jätin sen väliin, koska en katsonut siitä olevan mitään lisähyötyä siinä vaiheessa.

Meillä oli äskettäin BBA-luokkakokous. Valtaosa kurssikavereistani tuntui työskentelevän keski- tai ylimmässä johdossa. Noin kolmannes työskentelee ulkomailla.

Luonnollisesti on viime kädessä itsestä kiinni mihin elämässään päätyy. BBA ei omien ja kurssikavereiden kokemuksien perusteella ole ainakaan menestymistä hidastava tekijä.

Äänestä

Työskentelen it-palvelutalossa. Työhaastattelussa sain kertoa juurtajaksain mikä on tradenomi. Insinöörit ja maisterit olivat tuttuja, mutta tradenomin tutkinto ei.

Itse opiskelin ns. korvakuulolla tradenomiksi. Ainut mikä teetti työtä oli opinnäytetyö. Lähinnä sen takia, että jätin sen niin viimetippaan.

Nyt olen samassa talossa töissä 3 vuotta palkka taso noin 2600 eskoa kuussa.

Äänestä

Onnea työnhakuun! Monipuolisesta työharjoittelusta on varmasti hyötyä; kv- kokemus on moneen hommaan jopa edellytyksenä, joskaan se ei mitään varsinaista etulyöntiasemaa takaa, koska niin moni käy vaihdossa ja harjoitteluissa ulkomailla.

Mitä itse tutkintoon tulee, ainakin kansainvälisissä yrityksissä se on tunnettu. Siinä missä usein suomalaisissa yrityksissä haetaan KTM:ää, ulkomaisissa työilmoituksissa markkinointitöihin tutkintovaatimuksena on useimmiten "Bachelor's Degree".

Jos rikastuminen on ensisijainen tavoitteesi, kannattanee yrittää jotain muuta, kuin hakeutua Nokian Suomen yksiköihin...

Äänestä

on maksullinen tutkinto=ei hyvä työnantajan silmissä.
Paukuta henkseleitäsi tradenomitutkinnollasi, älä missään nimessä BBA:alla, se kun mielletään maksulliseksi tutkinnoksi vaikka ei se kai sitä aina ole.

Äänestä
  • Mitä meinaa maksullisella tutkinnolla?ei ainakaan Suomessa asia näin ole, mitä ihmettä?ulkomailla kylläkin, joissain yliopistoissa.

    Äänestä

  • 23-v vastavalmistunut BBA (minä) huomasin, että jos markkinoin itseäni tradenomina, en pääse minnekään töihin, koska niitä on aivan tuskaisesti Suomessa liikaa. Varsinkin jotain markkinoinnin tradenomeja.

    Kun aloin markkinoida itseäni työmarkkinoille BBA:na pätkähti vakituinen työpaikka, haastavassa kansainvälisessä työssä alta viikon.

    Palkka ei ole mitä paras, mutta hei!
    Ei ole realistinen ajatuskaan, että 23-vuotiaana ammattikorkeakoulututkinnolla voisi ensimmäisessä työpaikassaan miljoonia tienatakaan.

    Äänestä

Olen itsekin koulutukseltani tuo "mystinen" BBA... myöskin omaan ulkomaankokemusta sekä opiskeluista, työharjoittelusta että työstä (tasoani vastaavista tehtävistä) ja alla on vielä merkonomitutkinto mutta.... mutta... Ei sillä kyllä rikastumaan pääse, ansaitsen 2100 € /kk ja töitä saa kyllä tehdä. Kaikki ansioluettelooni tutustuneet ovat kiitelleet monipuolisuudesta ja ennen kaikkea työkokemuksesta mutta liksassa se ei valitettavasti ole näkynyt. Itse itseasiassa ihmettelen näitä juttuja ns. suoraan koulun penkiltä huippupaikoille ja huippuliksaan ilman työkokemusta tai muuta vastaavaa...? Eli lyhyesti, ei pelkkä BBA:n paperi takaa vielä mitään... valitettavasti. Mutta tsemppiä sulle, ei tarkoitus ole lannistaa, ehkä vain pudottaa maan tasalle ;-)

Äänestä

Useimmiten työilmoituksissa sanotaan näin: "vaaditaan kaupan perustutkinto esim merkonomi/tradenomi" tai vaatimuksena on KTM. Eli BBA on aliarvostettu. Tosin ulkomailla BBA tutkintoon vaaditaan huomattavasti enemmän. Tarkennan että Tradenomi = BBA. BBA kuulostaa toki paremmalta.

Äänestä

Ei kannata mennä töihin jos ei saa pääjohtajan paikkaa ja vähintään 12.000 euroa kuukausipalkkaa.

Äänestä

Olen BBA ja sain paperin käteen samalla, kun tradenomi-tutkintopaprein. En ole käynyt vaihdossa ja kielitaitoni on turistislangia. Se oli onneni, sillä nyt näyttää olevan käytäntö muuttunut, vai onko? Ja töitä on ihan kivasti riittänyt, käytnikortti ratkaisee ;))

BBA = Barcelor of Business Admiration

Äänestä
  • Kyllä, Barcelor of bjösiness admin on hieno tutkino. Itse sain siitä valmistuttuani töitä Kaupan alalta, tarkemmin sanottuna Applen maajohtajana.

    Sinä puolestaan, normi tradenomin lutka, et saa töitä edes maahanmuuttoviraston vessajonon kurissapitäjänä :) Sorii!!

    Äänestä

pitäskö kouluttautua mieluummin BBA:ksi kuin ekonomiksi? Tulevaisuudessa tähtäimessä yritysjohto/konsultointi ja ehkä oma firma joltain alalta

Äänestä

BBA, töissä itä Euroopassa isossa firmassa, palkka noin 600 eur kk verojen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BBA-mies kirjoitti:

Syksyllä lähtee käyntiin viimeinen lukukausi amk:ssa, jossa olen viime vuodet opiskellut kv-yritysmarkkinointia trendikkäällä BBA-linjalla. Opetus on ollut heikkotasoista, mutta ei se mitään, kunhan työnantajat eivät saa tietää.

Tässä valmistumisen häämöttäessä kovasti pohdiskelen tulevaa ansiotasoani. Työharjoitteluni ovat olleet haastavia ja monipuolisia, ulkomaanvaihdoissa olen käynyt vaikka kuinka monta kertaa ja tulevaisuus pitäisi olla ruusuinen, mutta kovasti huolestuttavat nämä "valmistuin tradeksi -palkka 1400E -kirjoitukset".

Onkohan näin, että valmistuttuani en pääsekään suoraan nokialle markkinointijohtajaksi ja lentelemään suihkarilla ympäri Eurooppaa? Kaikki maailman tradenomit ja varsinkin BBA:t, kertokaa kokemuksistanne valmistumisen jälkeen!

BBA-mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu