Muutos11 tekee historiaa

PUOLUEESTA EROTTAMINEN

"Muutos 2011 puoluehallitus erotti minut eilen (18.10.2011) puolueesta.

Syynä erottamiseen oli se, että olen kritisoinut julkisuudessa puoluehallituksen eräiden jäsenten toistuvia maahanmuuttaja-, islam- ja muslimifobisia näkemyksiä.

Näin ollen minulla on kunnia olla puolueen perustajana jäsen numero yksi ja ensimmäinen puolueesta mielipiteittensä vuoksi erotettu jäsen.

Sinänsä mielenkiintoinen näkemys sananvapaudesta, joka oli alunperin yksi puolueen kantavista perusarvoista." j m-k
13238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin, Mäki-Ketelä "teki parannuksen", sanoutui julkisesti irti rasistisista öyhöttäjistä, muukalaiskammoisista islamofobeista ja maahanmuuttajavastaista hysteriaa lietsovista kaheleista. Selvästikin se oli liikaa sille hommaforumilaiselle porukalle, joka Muutosta tosiasiallisesti hallitsee. Mäki-Ketelä on paljastanut muulle Suomelle Muutos-puolueen kannattajakunnan todelliset kasvot, kiitos siitä hänelle. Ei ole Mäki-Ketelän vika, että Muutoksesta tuli Perussuomalaisten tapainen poliittista hylkyainesta keräävä kaatopaikka.

Äänestä
  • Mäki-Ketelä summaa kokemuksensa Muutos 2011 -farssista:

    "Näin jälkeenpäin ajatellen Reinolaisten tarkoitus oli koko ajan rakentaa Muutoksesta perinteinen kämypuolue. Tuskin heikäläisillä mitään muuta ajatusta olikaan kuin maahanmuutosta öyhöttäminen. Suorasta demokratiasta ja sananvapaudesta puhuminen on heikäläisille pelkkä kulissi, jonka taakse muslimi- ja islamfobia yritetään kömpelösti piilottaa. Aika heikolla menestyksellä.

    Sinänsä surkuhupaisaa, että samaiset hahmot öyhöttävät kyseisestä aiheesta edelleen niin Hommaforumilla, omissa blogeissaan kuin Muutoksen sisäisellä keskustelupalstallakin. Normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtäisi viime vaalien hulppeasta "äänivyörystä", mikä kyseisen teeman vetovoima todellisuudessa on ja kuka tuolla aiheella mouhottamisella keräsi äänipotin. Eiköhän Halla-aho ja muut nuivapersut tyhjänneet jo maahanmuuttokritiikkipajatson. Vaan öyhöttäkööt ja mouhottakoot reinolaiset minun puolestani vaikka hamsterien sukupuolielämästä, ei juurikaan kiinnosta.

    (...)

    Ihan omaa tyhmyyttäni moisten hahmojen kanssa aloin puuhaamaan ylipäätään yhtään mitään. Olisihan aikuisen miehen tällä elämänkokemuksella jo pitänyt tajuta, mitä porukkaa maahanmuuttoteeman ympärillä pyörii. Olisi pitänyt tajuta lopettaa sen Thors-adressin jälkeen. No, oppia ikä kaikki."

    http://todellisuus.org/index.php?topic=1090.msg39047#msg39047

    Äänestä

  • Oppia ikä kaikki... kirjoitti:

    Mäki-Ketelä summaa kokemuksensa Muutos 2011 -farssista:

    historia hyvin kerrottuna, J Jalonen:

    http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86302-siiveton-joutsen

    Äänestä

  • Kyllä huomaa, että on todellista tietoa taas jaossa!
    Mie olen ihan luullu, että jäsenistön valitsema puoluehallitus hallitsee...
    Muutoksen jäsenistä Hommaforumia seuraa tai sinne kirjoittelee n. kymmenen jäsentä.
    Tiesitkö muuten, että Muutoksen jäsenistä n. 90% ei ole ollut poliittisesti aktiivisia ennen Muutosta, saati kuuluneet mihinkään puolueeseen.

    Äänestä

  • Wind Of Change kirjoitti:

    Kyllä huomaa, että on todellista tietoa taas jaossa!
    Mie olen ihan luullu, että jäsenistön valitsema puoluehallitus hallitsee...
    Muutoksen jäsenistä Hommaforumia seuraa tai sinne kirjoittelee n. kymmenen jäsentä.
    Tiesitkö muuten, että Muutoksen jäsenistä n. 90% ei ole ollut poliittisesti aktiivisia ennen Muutosta, saati kuuluneet mihinkään puolueeseen.

    "Tiesitkö muuten, että Muutoksen jäsenistä n. 90% ei ole ollut poliittisesti aktiivisia ennen Muutosta, saati kuuluneet mihinkään puolueeseen."

    Kyllähän tuo toisaalta näkyy siitä, miten näyttäviä puolueen tähänastiset "saavutukset" ovat olleet varsinkin Adressimies Mäki-Ketelän heitettyä pyyhkeen kehään.

    Äänestä

  • Muutoksen kirjoitti:

    Ei ole sattumaa että Jussi Jalonen on hommaforumilaisten ja myös joidenkin muutoslaisten silmissä vihattu mies. Jalonen näet tekee sitä työtä mitä Suomessa tutkiva poliittinen journalismi ei tee, koska sitä ei käytännössä ole. Jalonen ja Mäki-Ketelä ovat kummatkin ansiokkaasti paljastaneet halla-aholaisuuden, hommalaisuuden ja muutoslaisuuden kulissien takaiset kuviot. Siksi molemmat ovat, ironista kyllä, piikkejä monen muutoslaisen "sanavapausaktivistin" lihassa.

    Äänestä

Jopas J.J nostaa Mäki-Ketelän korkealle jalustalle! Matalampikin olisi riittänyt. Pari pientä huomiota kuitenkin lisäisin kronikkaan näin jäsenen näkökulmasta:

Kerättäessä kortteja puolueeksi rekisteröitymistä varten ei missään vaiheessa ollut minkäänlaista puhetta, että Mestari olisi tulossa Muutokseen mukaan. Luuliko joku oikeasti näin käyvän? Ei varmasti! Feissatut kortit kerättiin lähes poikkeuksetta suorandemokratian teemalla. Mitään "kämy korneria" ei ole koskaan ollutkaan. Toki painotus eroja mielipiteissä ja tärkeysjärjästyksessä löytyy, kuten jokaisessa puolueessa. Oikeastaan on ollu yllättävänkin vähän mitään hörhöjä mukana toiminnassa. Pari narsistia toki aina mahtuu mukaan...
J M-K:n tuoma lisäarvo puolueelle rekisteröitymisen jälkeen on ollut tasan nolla. Tai oikeammin sanottuna pahasti pakkasen puolella.

Ettei mene aivan aiheen vierestä, niin mainittakoon, että Muutos tekee syyskokouksessa historiaa valitsemalla puolueelle sen ensimmäisen naispuheenjohtajan!

Äänestä

Jari "Reino" Leino siis onnistui hajottamaan puolueen yhdellä kädellä. Se mies on aina tuntunut vastenmieliseltä kusipäältä ja idiootilta. Homojen hakkaaminen on sen mielestä huumoria. Toisaalta Jari Leino on kaikessa kuvottavuudessaan tyypillinen perushommalainen ja sopii sikäli johtamaan niiden puoluettakin.

Äänestä
  • Taisi Jussi Halla-aho antaa adjutantilleen Reinolle jonkinlaisen käskyn päästää Muutoksesta niinsanotusti ilmat pihalle heti kun Halliksen ja Soinin välille palautui yhteisymmärrys ja Halla-aho alkoi tähyillä eduskuntapaikkaa ja persujen jäsenyyttä. Eli Mäki-Ketelän syyttäminen Muutos -puolueen hajoamisesta ja näivettymistä on ilmeisesti tyypillistä hommalaista psykologista projektiota.

    Äänestä

  • Ei Leinossa ole muuta vikaa kuin poliittinen sokeus. Ei pelkän maahanmuuton ympärille voi rakentaa puoluetta. Enemmän minua on ihmetyttänyt muu hallitus.
    Äyräväinen lähetteli kymmenittäin umpipöljiä kannanottoja medialle. Entisenä toimittajana olisi luullut tajuavan että lehdistö julkaisee materiaalia jolla on jokin uutisarvo. Mäki-Ketelä olisi voinut itse ruveta viemään touhua toiseen suuntaan ottanut uusia teemoja lisää. sen sijaan muutos jätettiin lauman puupäitä käsiin.
    Elokuun ja vaalien välillä ei tapahtunut mitään tolkullista. Ainoastaan Leinon vaalimanifesti jota kukaan ei julkaissut. Tämä on sinällään saavutus sillä talkooväkeä olisi ollut.

    Äänestä

  • Kulissien takana... kirjoitti:

    Taisi Jussi Halla-aho antaa adjutantilleen Reinolle jonkinlaisen käskyn päästää Muutoksesta niinsanotusti ilmat pihalle heti kun Halliksen ja Soinin välille palautui yhteisymmärrys ja Halla-aho alkoi tähyillä eduskuntapaikkaa ja persujen jäsenyyttä. Eli Mäki-Ketelän syyttäminen Muutos -puolueen hajoamisesta ja näivettymistä on ilmeisesti tyypillistä hommalaista psykologista projektiota.

    Koko muutoksen hallitus lopetti toiminnan. Kaikki mitä puolue sai aikaan oli käytännössä the päällikön organisoimaa tai masinoimaa. Ei siittä Leinoa voi syyttää. Ja Leino ei heittänyt missään vaiheessa hiekkaa rattaisiin niin kuin jengin sihteeri.

    Äänestä

  • Pelleilyssä mukana. kirjoitti:

    Ei Leinossa ole muuta vikaa kuin poliittinen sokeus. Ei pelkän maahanmuuton ympärille voi rakentaa puoluetta. Enemmän minua on ihmetyttänyt muu hallitus.
    Äyräväinen lähetteli kymmenittäin umpipöljiä kannanottoja medialle. Entisenä toimittajana olisi luullut tajuavan että lehdistö julkaisee materiaalia jolla on jokin uutisarvo. Mäki-Ketelä olisi voinut itse ruveta viemään touhua toiseen suuntaan ottanut uusia teemoja lisää. sen sijaan muutos jätettiin lauman puupäitä käsiin.
    Elokuun ja vaalien välillä ei tapahtunut mitään tolkullista. Ainoastaan Leinon vaalimanifesti jota kukaan ei julkaissut. Tämä on sinällään saavutus sillä talkooväkeä olisi ollut.

    "Ei pelkän maahanmuuton ympärille voi rakentaa puoluetta."

    Muistaakseni alunperin Muutoksella ei ollut juuri muuta aihetta kuin maahanmuutto, tai jopa sellainen "vastajihadistinen" ajattelu, joka on kansainvälistä tuontitavaraa ja joka oli "katoilta äänestäneen" Breivikin murhatekojen taustalla Norjassa. "Sananvapaus" tuli kuvioihin Halla-ahon ja muiden kansankiihottajien oikeustuomioiden vastustamisen yhteydessä ja "suora demokratia" siinä vaiheessa, kun Sveitsissä äänestettiin minareettien rakentamisen kieltämisestä, mikä herätti alkuperäisessä Muutos-jengissä sen toivon, että Suomessakin voitaisiin kansanäänestysten kautta huonontaa muslimien ja muiden vähemmistöjen kansalaisoikeuksia. Mäki-Ketelä tajusi näiden vaikuttimien olemassaolon ja jätti lopulta öyhöttäjät omaan arvoonsa - kummallista kyllä vasta pitkään touhua seurattuaan. Siksi häntä nyt vihataan ja pidetään oman pesän likaajana.

    Muutos 2011 on mennyt pilalle, puolueen nimikin on jo vanhentunut ja poliittisesti koko liike on kuivunut kokoon ja joutunut umpikujaan. Eikö olisi korkea aika se tunnustaa? Muutoksessa vielä mukana olevat tuhlaavat vain aikaansa. Paras aloittaa puhtaalta pöydältä. Reinoja ei kannata ottaa seuraavalla kerralla mukaan. Kuten Mäki-Ketelä on sanonut, "kämyt" pilaavat kaiken mihin koskevat.

    Äänestä

  • sekoilussa mukana kirjoitti:

    Koko muutoksen hallitus lopetti toiminnan. Kaikki mitä puolue sai aikaan oli käytännössä the päällikön organisoimaa tai masinoimaa. Ei siittä Leinoa voi syyttää. Ja Leino ei heittänyt missään vaiheessa hiekkaa rattaisiin niin kuin jengin sihteeri.

    No joo, Muutos-farssin jälkipyykin peseminen tulee kestämään kauan ja lukemattomia palkattomia työtunteja Muutokseen tuhlanneiden katkeruus ei ihan nopeasti katoa. Muutos-kuplan nolo puhkeaminen Mäki-Ketelän lähdön jälkeen on malliesimerkki poliittisen liikkeen täydellisestä alasajosta ja epäonnistumisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väistöalue kirjoitti:

PUOLUEESTA EROTTAMINEN

"Muutos 2011 puoluehallitus erotti minut eilen (18.10.2011) puolueesta.

Syynä erottamiseen oli se, että olen kritisoinut julkisuudessa puoluehallituksen eräiden jäsenten toistuvia maahanmuuttaja-, islam- ja muslimifobisia näkemyksiä.

Näin ollen minulla on kunnia olla puolueen perustajana jäsen numero yksi ja ensimmäinen puolueesta mielipiteittensä vuoksi erotettu jäsen.

Sinänsä mielenkiintoinen näkemys sananvapaudesta, joka oli alunperin yksi puolueen kantavista perusarvoista." j m-k

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu