Itse useita kertoja dubaissa käyneenä annan yksinkertaisen ohjeen ilman suurempia lukemisia.Dubaissa voi pukeutua normaalisti siististi niinkun kesällä pukeudutaan.Ainoastaan erittäin pienet topit ei ole hyväksyttyjä ja vesirajahameet.Venäläiset haluaa "ihastuttaa"näilläkin mutta enemmän he saavat päinvastaisia tunteita.Rannalle uimapuvut ja normaali siisti pukeutuminen muualla,niinkun bisneskaupungissa on tapana
0Äänestä
Jeannett
Samaa mieltä MatkaMirkun kanssa. Normaali ihminen osaa pukeutua, ei kukaan itseään kunnioittava kävele ostoskeskuksissa tai kadulla bikineissä.
0Äänestä
vinkki
Naisilla ja miehillä myös olkapäät piiloon rannan ulkopuolella.
0Äänestä
Leena78
Ihan turha sanoa "normaali pukeutuminen". Kun lähden Italiaan, voin pitää hyvillä mielin kaunista hihatonta toppia ja juuri polven ylle ulottuvaa hametta. Dubaissa ei näin saa mielellään pukeutua. Ihan eri vaatteet joudun ottamaan Dubain reissulle kuin Euroopan kesäreissuille. Näin se vaan on!
0Äänestä
Tyyne33 ja 1/2
Njoo... laita siihen topin sijasta jotain jossa on 10 tai 20 senttiä hihaakin ja hame hieman polven alle ulottuvaksi, niin ei mitään hätää. Toki se on eri vaatteet kuin euroopaan, mutta jos on noin pienestä kiinni niin pitää sitten pysyä vaan italiassa tai kotipihalla... Käytännössä oman olotilan osalta ei mitään väliä tällä pienellä lisäyksellä.
0Äänestä
Ettan332
Järkevä pukeutuu niin ettei paikallisia vituta. Näkeehän siellä aika paljon sankareita hihattomissa paidoissa ja minihameissa, mutta se on hemmetin moukkamaista.
0Äänestä
Dubai sucks
Joo, se on kiva laittaa lisää hihaa, kun ulkona on yli 30 C lämmintä. Aika vähän myydään just polven alle olevia hameita muille kuin mummoille (Tyyne?). Samaa mieltä Leenan kanssa: aivan oma garderoobi tulisi olla Dubain reissulle, joten "tavallisesta kesäpukeutumisesta" ei sen maan osalta voi puhua. Dubai on rakennettu turisteille ja sitten nämä kaksinaismoralistit itkee, kun sinne tulee eurooppalaisia kesävermeissä. Eivät sitten markkinoisi maataan ollenkaan, kun se on niin kauheeta nähdä polvet tai olkapää.
0Äänestä
Riippuu alueesta
Riippuu paljon alueesta. Marinassa ei tule kukaan taatusti huomattelemaan, ellei nyt ihan yläosattomissa pompi.
0Äänestä
Pitkälahje
Oikeestaan kaikki eurooppalaiset pukeutuvat asiallisesti, maan tapoja kunnioittaen. Ryssistä ei voi sanoa samaa.
0Äänestä
anliri
Niin miten pukeudun vuodenvaihteessa, kukkaleninkiin ,joka kävis kyllä lämmön puolesta, vai mieluummin vaik kuin syksyllä Suomessa?
0Äänestä
Sheikki..
Kukkaleninki on ihan ok, mielellään polven alle ulottuva.
0Äänestä
gh55553455
Ihan paska maa, ihmisoikeudet kurassa, poliisivaltio ilman oikeudenmukaista oikeutta, raiskata saa, se on naisen syy ajattelu vallallaan, siirtotyöläisiä poljetaan surutta. Menkää mielummin lapsiystävällisimpiin kohteisiin. Naisethan tuonne vaan menee lähinnä, niinkuin Turkkiinkin.
Kohta posahtaa Syyriassa, niin ootte vielä hätää kärsimässä. Välttäkää Dubaita.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse useita kertoja dubaissa käyneenä annan yksinkertaisen ohjeen ilman suurempia lukemisia.Dubaissa voi pukeutua normaalisti siististi niinkun kesällä pukeudutaan.Ainoastaan erittäin pienet topit ei ole hyväksyttyjä ja vesirajahameet.Venäläiset haluaa "ihastuttaa"näilläkin mutta enemmän he saavat päinvastaisia tunteita.Rannalle uimapuvut ja normaali siisti pukeutuminen muualla,niinkun bisneskaupungissa on tapana
Samaa mieltä MatkaMirkun kanssa. Normaali ihminen osaa pukeutua, ei kukaan itseään kunnioittava kävele ostoskeskuksissa tai kadulla bikineissä.
Naisilla ja miehillä myös olkapäät piiloon rannan ulkopuolella.
Ihan turha sanoa "normaali pukeutuminen". Kun lähden Italiaan, voin pitää hyvillä mielin kaunista hihatonta toppia ja juuri polven ylle ulottuvaa hametta. Dubaissa ei näin saa mielellään pukeutua. Ihan eri vaatteet joudun ottamaan Dubain reissulle kuin Euroopan kesäreissuille. Näin se vaan on!
Njoo... laita siihen topin sijasta jotain jossa on 10 tai 20 senttiä hihaakin ja hame hieman polven alle ulottuvaksi, niin ei mitään hätää. Toki se on eri vaatteet kuin euroopaan, mutta jos on noin pienestä kiinni niin pitää sitten pysyä vaan italiassa tai kotipihalla... Käytännössä oman olotilan osalta ei mitään väliä tällä pienellä lisäyksellä.
Järkevä pukeutuu niin ettei paikallisia vituta. Näkeehän siellä aika paljon sankareita hihattomissa paidoissa ja minihameissa, mutta se on hemmetin moukkamaista.
Joo, se on kiva laittaa lisää hihaa, kun ulkona on yli 30 C lämmintä. Aika vähän myydään just polven alle olevia hameita muille kuin mummoille (Tyyne?).
Samaa mieltä Leenan kanssa: aivan oma garderoobi tulisi olla Dubain reissulle, joten "tavallisesta kesäpukeutumisesta" ei sen maan osalta voi puhua.
Dubai on rakennettu turisteille ja sitten nämä kaksinaismoralistit itkee, kun sinne tulee eurooppalaisia kesävermeissä. Eivät sitten markkinoisi maataan ollenkaan, kun se on niin kauheeta nähdä polvet tai olkapää.