Hupsista. Annoin puhelinnumeroni ja nyt kaduttaa.

Olen vasta muuttanut uuteen asuntoon opiskelija-asuntolassa, jossa asuu myös paljon vaihto-opiskelijoita.

No, joitakin kertoja olen sitten jutellut tämän yhden vaihtari-naapurini kanssa, ihan mukavalta tuntuva kaveri ja hauskojakin keskusteluja olemme käyneet, ei siinä mitään... Hän on siis miespuolinen henkilö ja minä sitä toista puolta. Millään tavalla en hänestä ole "siinä mielessä" kiinnostunut enkä ole ajatellut että hänkään minusta. Hän on minua jonkin verran vanhempikin, enkä ole tyyppiä, jonka perään miehet rynnisivät jonoksi asti.

Tässä yhtenä päivänä ei kuitenkaan pääni sisällä ilmeisesti raksuttanut mikään, sillä keskustelumme jo ollessa loppumaisillaan kaveri pyysi puhelinnumeroani. Hämmennyin kovin ja takeltelin jotain, mutta lopulta sitten annoin numeroni ja hän omansa.

Nyt mietin, että annoinko tyhmyyksissäni ymmärtää jotain? Menin ihan hämilleni ja lukkoon kun hän pyysi numeroani, sillä olen ujo ja minulla on jonkinasteista esiintymis- ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Vielä kun puhumme englanniksi, niin keskustelumme ovat erityisesti hermostuttaneet, usein puhun täyttä puuta heinää ja myöhemmin sitten kadun sanomisiani, kun verenpaine on päässyt laskemaan.

En siis ajatellut jälleen yhtään mitään, vaan olin lamaantunut antaessani numeron. Muutenkin kun heppu on vaikuttanut mukavalta ja hiljattain takanani oli useita tutustumisia uusiin ihmisiin ja opiskelijapiireihin, niin en ajatellut asiaa paljoa sen kummemmin.

Jälkikäteen on alkanut kuitenkin painaa mieltä tämä lipsahdus. Kaveri kun on minulle käytännössä katsoen täysin tuntematon. En edes älynnyt antaa väärää numeroa. Toisaalta olen miettinyt, että hän saisi numeroni selville varmaankin numeropalvelusta joka tapauksessa. Tyyppi sitäpaitsi tietää jo osoitteeni, kun asuu samassa kerroksessa ja on nähnyt minun kulkevan asuntooni monen monta kertaa. Koska kaikki talon asunnot ovat yksiöitä, niin hän tietää minun myös asuvan yksin.

Silti pohdituttaa, että olenkohan tarkoituksetta antanut ymmärtää jotain vai olenko vain vainoharhainen? Jälkikäteen olen myös huomannut, että varsin usein hän kyselee minulta mitä teen tulevana viikonloppuna yms. mutta olen aina ymmärtänyt sen vain small talkiksi (jota se voi siis hyvin ollakin). Sitä paitsi, kai naapurit/tuttavat voivat kysyä puhelinnumeroa ilman mitään taka-ajatuksia, vai voivatko? Talossamme kun vielä on yhteinen kerroskeittiökin, niin eikö ole luonnollista ajatella, että naapurin numero voi olla hyvä olla tallessa?

Juu, en kyllä siis tiedä mitä koko jutulle teen. Mitään kummempaa kun ei ole tapahtunut, mutta asia silti vaivaa mieltäni. Kaveri ei ole toistaiseksi kertaakaan soittanut tai viestittänyt, ja olen siitä helpottunut. Tuskin vastaisin vaikka soittaisikin, minullakin kun on hänen numeronsa niin tietäisin olla vastaamatta.

Nololta kuulostava juttu, mutta tällaisella pohdinnalla olen itseäni rasittanut. Jos jollakulla olisi jotain järkevää ohjeistusta harhaisiin ajatuksiini tai käytännön neuvoja, niin ottaisin ne ilolla vastaan.

(PS. Mikähän olisi oikea osio tälle viestille, kun ihan oikeasti ohjeita kaipaisin?)
41003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten koet, jos ennestään tuntemattomat tekevät tuttavuutta? Kyseessä taitaa olla henkilö, joka eteenee harkiten. Kenties hän ajattelee, että koet ahdistavana asiana liian innokkuuden.

Äänestä
  • Niin no, olen aika yksinäinen, kenties hieman ihmispelonkin riivaama, ja kieltämättä tuntemattomien ihmisten lähestymisyritykset ahdistavat... Mutta tässä tapauksessa minua pohditutti oikeastaan se, että onko normaalia että naapurit (väliaikaisissa asunnoissa opiskelija-asuntolassa) kyselevät toisiltaan puhelinnumeroita vain noin puolen tusinan kertaa tavattuaan rapussa yms.? Siis ilman taka-ajatuksia.

    Kuulostaa ehkä oudolta että tällaisia kyselen, mutta sosiaaliset taidot eivät ole vahvuuteni tai en ehkä omista niitä lainkaan. Siksi murehdin, etten vain viestittäisi tuntemattomille miespuolisille henkilöille vahingossa mitään siihen suuntaan, että olisin heistä jotenkin kiinnostunut :P

    Äänestä

Oletko ajatellut liittyä johonkin teatteriryhmään? Varmasti sinunkin lähikunnasta löytyy vähintään yksi harrastelijaporukka. Saattaa kuulostaa liikaa vaaditulta, mutta se on oikeasti toimiva konsti vahvistaa esiintymistaitoja, lieventää sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Kertomassasi tilanne kuulostaa ihan normaalilta asuntolaelämältä. Mielestäni ei ole outoa kysyä näin varhaisessa vaiheessa puhelinnumeroa. Ennemminkin ihmettelisin, että jos mies olisi ensimmäisen tapaamisen jälkeen pyytänyt numeroasi. Kai hän sen verran sosiaalinen, että tutustuu ihan mieluusti uusiin tuttavuuksiin. Kenties ihmispelkosi takia koet nämä asiat hämmentävinä. Mistä ihmispelkosi pohjimmiltaan johtuu? Ainahan voi suoraan sanoa, että koet miehen käytöksen liian tunkeilevana. Sitä voi myöskin kirjoittaa kirjeen, jossa kerrot tuntemuksistasi.

Äänestä

vai kaduttaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OverageForThisReally kirjoitti:

Olen vasta muuttanut uuteen asuntoon opiskelija-asuntolassa, jossa asuu myös paljon vaihto-opiskelijoita.

No, joitakin kertoja olen sitten jutellut tämän yhden vaihtari-naapurini kanssa, ihan mukavalta tuntuva kaveri ja hauskojakin keskusteluja olemme käyneet, ei siinä mitään... Hän on siis miespuolinen henkilö ja minä sitä toista puolta. Millään tavalla en hänestä ole "siinä mielessä" kiinnostunut enkä ole ajatellut että hänkään minusta. Hän on minua jonkin verran vanhempikin, enkä ole tyyppiä, jonka perään miehet rynnisivät jonoksi asti.

Tässä yhtenä päivänä ei kuitenkaan pääni sisällä ilmeisesti raksuttanut mikään, sillä keskustelumme jo ollessa loppumaisillaan kaveri pyysi puhelinnumeroani. Hämmennyin kovin ja takeltelin jotain, mutta lopulta sitten annoin numeroni ja hän omansa.

Nyt mietin, että annoinko tyhmyyksissäni ymmärtää jotain? Menin ihan hämilleni ja lukkoon kun hän pyysi numeroani, sillä olen ujo ja minulla on jonkinasteista esiintymis- ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Vielä kun puhumme englanniksi, niin keskustelumme ovat erityisesti hermostuttaneet, usein puhun täyttä puuta heinää ja myöhemmin sitten kadun sanomisiani, kun verenpaine on päässyt laskemaan.

En siis ajatellut jälleen yhtään mitään, vaan olin lamaantunut antaessani numeron. Muutenkin kun heppu on vaikuttanut mukavalta ja hiljattain takanani oli useita tutustumisia uusiin ihmisiin ja opiskelijapiireihin, niin en ajatellut asiaa paljoa sen kummemmin.

Jälkikäteen on alkanut kuitenkin painaa mieltä tämä lipsahdus. Kaveri kun on minulle käytännössä katsoen täysin tuntematon. En edes älynnyt antaa väärää numeroa. Toisaalta olen miettinyt, että hän saisi numeroni selville varmaankin numeropalvelusta joka tapauksessa. Tyyppi sitäpaitsi tietää jo osoitteeni, kun asuu samassa kerroksessa ja on nähnyt minun kulkevan asuntooni monen monta kertaa. Koska kaikki talon asunnot ovat yksiöitä, niin hän tietää minun myös asuvan yksin.

Silti pohdituttaa, että olenkohan tarkoituksetta antanut ymmärtää jotain vai olenko vain vainoharhainen? Jälkikäteen olen myös huomannut, että varsin usein hän kyselee minulta mitä teen tulevana viikonloppuna yms. mutta olen aina ymmärtänyt sen vain small talkiksi (jota se voi siis hyvin ollakin). Sitä paitsi, kai naapurit/tuttavat voivat kysyä puhelinnumeroa ilman mitään taka-ajatuksia, vai voivatko? Talossamme kun vielä on yhteinen kerroskeittiökin, niin eikö ole luonnollista ajatella, että naapurin numero voi olla hyvä olla tallessa?

Juu, en kyllä siis tiedä mitä koko jutulle teen. Mitään kummempaa kun ei ole tapahtunut, mutta asia silti vaivaa mieltäni. Kaveri ei ole toistaiseksi kertaakaan soittanut tai viestittänyt, ja olen siitä helpottunut. Tuskin vastaisin vaikka soittaisikin, minullakin kun on hänen numeronsa niin tietäisin olla vastaamatta.

Nololta kuulostava juttu, mutta tällaisella pohdinnalla olen itseäni rasittanut. Jos jollakulla olisi jotain järkevää ohjeistusta harhaisiin ajatuksiini tai käytännön neuvoja, niin ottaisin ne ilolla vastaan.

(PS. Mikähän olisi oikea osio tälle viestille, kun ihan oikeasti ohjeita kaipaisin?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu