Onko mahdollista olla vaihdossa kahta vuotta?

Varmasti hyvin tapauskohtainen kysymys, eikä joka paikassa onnistu, mutta haluaisin tietää onko mistään yliopistosta mahdollista lähteä vaihtoon niin, että olisi 2v putkeen samassa paikassa?
Kyse tapauksesta, jossa kotimaan yliopisto ei tee yhteistyötä kohdemaan yliopiston kanssa, eli oppilas itse hankkii paikan maksaa lukukausimaksut yms. Jos opiskelija suoriutuu loistavasti vuodestaan ja viihtyy muutenkin, niin onko edes teoriassa mahdollisuutta, että pystyisi jäämään toiseksi vuodeksi. Tietysti niin, että kohdemaan yliopisto asian hyväksyisi.
Tokihan se on varmasti aikamoista paperisotaa...
Entä onnistuukohan vaihto kokonaan yliopistosta toiseen?
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunnen muutaman kaverin, jotka olivat Japanissa 1 3 vuotta. Ensin tavallisena vaihtarina vuoden ja sitten jatko-opiskelijana 3 vuotta (eli jäivät suorittamaan maisteriopinnot sikäläiseen yliopistoon). Ainakin kys. yliopistossa riitti, että hankkii itselleen jonkun professorin tuen (= joku proffa on halukas ottamaan sinut "siipiensä alle", eli ryhtyy mentoriksi) ja opiskelija on ns. "Self Supporting", eli maksaa kaikki kulut itse.

Jonkin valmiin vaihto-ohjelman puitteissa voi olla hankalaa ellei jopa mahdotonta. Mutta jos itse hankit vaihtopaikan, niin se lienee kiinni ennen kaikkea siitä, millaisen sopimuksen saat sen kohdeyliopiston kanssa aikaan. Tiedän lisäksi tapauksia, että suomalainen opikelija on lähtenyt ulkomaiseen yliopistoon tekemään esim. gradunsa yms. ja ollut sitten siellä pari vuotta.

Kuten sanoit, varmasti hyvin tapauskohtaisia juttuja, joissa ratkaisee ennen kaikkea oma aktiivisuus ja se, miten hyvin osaa perustella miksi näin haluaa tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahdon tietää :) kirjoitti:

Varmasti hyvin tapauskohtainen kysymys, eikä joka paikassa onnistu, mutta haluaisin tietää onko mistään yliopistosta mahdollista lähteä vaihtoon niin, että olisi 2v putkeen samassa paikassa?
Kyse tapauksesta, jossa kotimaan yliopisto ei tee yhteistyötä kohdemaan yliopiston kanssa, eli oppilas itse hankkii paikan maksaa lukukausimaksut yms. Jos opiskelija suoriutuu loistavasti vuodestaan ja viihtyy muutenkin, niin onko edes teoriassa mahdollisuutta, että pystyisi jäämään toiseksi vuodeksi. Tietysti niin, että kohdemaan yliopisto asian hyväksyisi.
Tokihan se on varmasti aikamoista paperisotaa...
Entä onnistuukohan vaihto kokonaan yliopistosta toiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu