Suomenpystykorvat voitaisiin metsästää sukupuuttoon

Se on arvaamaton, ekkäpikainen rotu, joka täysin ylläyyäen saattaa näykkäistä ihmisiä, hyökätä lasten kimppuun tai alkaa tappelemaan toisten koirien kanssa. Räksyttää koko ajan, eikä kuinkaan osaa totetta. Metsästyksessä päättää itse, minkä riistan perään lähtee. jatkuvasti joudutaan tuomaan piikeille luonnevikaisia suomenpystykorvia. Myös todella altis jo epilepsiallekin.

Onneksi monet ovat tajunneet nämä ongelmat rodussa ja siirtyneet pohjanpystykorvaan, joka on terveempi, sosiaalisempi, tottelevaisempi, lapsiraaakkmpi, hiljaisempi sekä metsällä kuuliaisempi. Parempi perhekoira ja sopii kaikelle riistalle. Ei niin epilepsioiden peitoissakaan kuin suomenpystykorva. Agilityradallakin pohjanpystykorva menee uskollisesti ohjaajansa mukana, mutta suomenpystykorva minne sattuu.

Minulla on ollut molempia, enkä enää ikinä hanki ainuttakaan suomenpystykorvaa, enkä myöskaan luovu pohjanpystykorvista.

T: maailman parhaan rodun omistaja
14435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen pohjanpystykorvan omistaja minäkin mutta IHAN OIKEASTI JOTAIN RAJAA!
En minäkään suomalaista ykkösenä pidä mutta tuo on törkeää! Voisit pitää tuollaset mölyt mahassasi!

Äänestä

Kiitos paljon.

T: suomalaisen omistaja

Äänestä

Jokaisella saa olla omat suosikkirotunsa, mutta ei silti tarvitse alkaa kritisoimaan toisten suosikkeja ! Jos pohjanpystykorva on sosiaalinen rotu, niin sinä et ainakaan ole pohjanpystykorvaa kuvastava ihminen, koska olet äärimmäisen epäsosiaalinen.

Minä toivotan onnellista elämää onnellisten koiriensa kanssa kaikille suomenpystisten ja pohjanpystisten omistajille.

Tuollaisilla viesteillä pilaat pohjanpystykorvien ja niiden omistajien maineen, aivan samoin kuin Mikael Granlundinkin maine ollaan jo pilattu jatkuvalla liputuksella mediassa.

Äänestä

Oletkos katsonut peiliin? Olisiko vika voinut olla myös itsessäsi eikä vain koirassa?

Pitäisikö sinun hankkia faktoja luulojen sijasta?

Äänestä

Totta! Kerrankin kunnon aloitus! Aloittaja puhuu asiaa!!

Äänestä
  • Kunnon provo olet. Toivottavasti moni lankeaa tähän ansaan, että päästään lukemaan kunnon keskustelu... :P

    Äänestä

Sanon tämän yksinkertaisesti ja suoraan:

Haista paska!

Äänestä
  • Haista ite mokoma oravan nahkan omistaja ai niin siihen hommaan ehoton tuo suomen pystis

    Äänestä

Nahka oralle, miekin olen suomen pystärin kannalla. Mikäli minulle rupesit vittuilemaan :D
Mutta mitäpä näistä makuasioista riitelemään, mutta AP:n viesti oli kyllä aika törkeä!

Äänestä
  • Itehän aloit vitt'*********een suomen pöljin kusihousu,joten haist ite!!!

    Äänestä

jonka mm. Gallen-Kallela maalasi tauluunsa?
Täällähän pyörii perin sivistymätöntä joukkoa
häpen puolestanne ja millä argumenteillä täällä mennään.
Yleisesti ottaen mitä järkeä on roduista kinaamisessa kun kuitenkin on niin että koulustus ja turvallisuus koiran kasvatuksessa on ne määräävimmät tekijät.
Voisin sanoa että yleisesti ottaen aloitus oli rasistinen ja hyvin kapea-alainen

Äänestä

Kyllä suomenpystykorvalla ja pohjanpystykorvalla on omat ominaisuutensa, mutta kyllä tuo juttusi on todella ihmeellinen.

Itselläni on sen verran kokemusta suomenpystykorvista, että en mitenkään voi allekirjoittaa tuota väittämääsi.

Pohjanpystykorvan omistan nykyään ja allekirjoitan nuo kuvauksesi rodusta, mutta vertaamatta suomenpystykorvaan.

Mielelläni sanoisin myös pohjanpystykorvaa maailman parhaaksi roduksi, mutta se on turhaa sanottu.

Äänestä

Musta suomen pystykorvissakaan ei oo mitään vikaa. Se on omistajasta kiinni miten saa koirasa koulutettua. Aika törkeetä ruveta täällä haukkumaan jotain rotua ja yleistää näin pahasti että tämmösii on nää kaikki! Teistäki suurin osa varmasti vaan näitten pohjanpystykorvien kanssa enemmän tekemisissä joten monella varmasti hyvin hatarat OIKEAT tiedot suomen pystykorvista.

Äänestä

"Se on arvaamaton, ekkäpikainen rotu, joka täysin ylläyyäen saattaa näykkäistä ihmisiä, hyökätä lasten kimppuun tai alkaa tappelemaan toisten koirien kanssa. Räksyttää koko ajan, eikä kuinkaan osaa totetta. Metsästyksessä päättää itse, minkä riistan perään lähtee."

Ehkä riippuu kuule vähän koulutuksesta ja siitä, onko koiran sukulaiset olleet hyviä metsällä. Et ehkä ole osannut suomenpystykorviasi kouluttaa, mutta turha panna omat mokat rodun viaksi. Jokaisessa rodussa on jotain vikoja, mutta useimmiten koirien käytösongelmat johtuvat omistajasta. Eli katsos kuule peiliin vaan!

Omasta mielestäni muiden rotujen pilkkaaminen tai halveksiminen varsinkin julkisesti on SÄÄLITTÄVÄÄ. Kaikilla on oma mielipide, ja veikkaampa, että todellinen koiraihminen ei käyttäytyisi noin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pohjiksen omistaja kirjoitti:

Se on arvaamaton, ekkäpikainen rotu, joka täysin ylläyyäen saattaa näykkäistä ihmisiä, hyökätä lasten kimppuun tai alkaa tappelemaan toisten koirien kanssa. Räksyttää koko ajan, eikä kuinkaan osaa totetta. Metsästyksessä päättää itse, minkä riistan perään lähtee. jatkuvasti joudutaan tuomaan piikeille luonnevikaisia suomenpystykorvia. Myös todella altis jo epilepsiallekin.

Onneksi monet ovat tajunneet nämä ongelmat rodussa ja siirtyneet pohjanpystykorvaan, joka on terveempi, sosiaalisempi, tottelevaisempi, lapsiraaakkmpi, hiljaisempi sekä metsällä kuuliaisempi. Parempi perhekoira ja sopii kaikelle riistalle. Ei niin epilepsioiden peitoissakaan kuin suomenpystykorva. Agilityradallakin pohjanpystykorva menee uskollisesti ohjaajansa mukana, mutta suomenpystykorva minne sattuu.

Minulla on ollut molempia, enkä enää ikinä hanki ainuttakaan suomenpystykorvaa, enkä myöskaan luovu pohjanpystykorvista.

T: maailman parhaan rodun omistaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu