Mestaruus ratkesi monen vaiheen jälkeen

Paljon tapahtuu yhden ottelun aikana. Niin paljon, että tuomariparilta jäi näkemättä iso osa tapahtumista. Tai sitten heillä oli edelleen Suikkasen pelkoa.Mm. Hodzman sai iske Jypin maalin edessä poikittaisella mailalla puolustajan kumoon, ei minkäänlaista elettäkään, että nyt tuli rike. Monta muutakin tapausta jäi näkemättä. Tuomariparin kannattaisi rauhassa katsoa video pelistä ihan oppimisen vuoksi.
Mutta tapahtuipa paljon hyvääkin. Peli aaltoili päästä päähän ja paikkoja maaleihin oli molemmilla. Itse katsoin täpö täydessä Synergia-hallissa peliä ja olipa hieno tunnelma.
Pelicans laukoi enemmän kuin Jyp, mutta laukaúkset olivat joko huonoja tai sitten vaan Helenius oli parempi. Mutta ei nuori virkaveli toisessa päässä ollut sen huonompi, vaikka laukauksia ei ihan niin paljon Jyp saanutkaan aikaan. Jatkoaajallakin kummallakin oli mahdollisuutensa jo aikaisemmin, mutta peli kesti Perrinin jatkoaikamaaliin asti. Jypiläisittäin tietysti oli hieno fiilis. Mutta lahtelaisillekin varmaan jonkun ajan päästä tuo hopea on paalu, joka jää historiaan.
Onnittelut Jypille samoin kuin Pelicansille myös!
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Synergia A3 katsomo kirjoitti:

Paljon tapahtuu yhden ottelun aikana. Niin paljon, että tuomariparilta jäi näkemättä iso osa tapahtumista. Tai sitten heillä oli edelleen Suikkasen pelkoa.Mm. Hodzman sai iske Jypin maalin edessä poikittaisella mailalla puolustajan kumoon, ei minkäänlaista elettäkään, että nyt tuli rike. Monta muutakin tapausta jäi näkemättä. Tuomariparin kannattaisi rauhassa katsoa video pelistä ihan oppimisen vuoksi.
Mutta tapahtuipa paljon hyvääkin. Peli aaltoili päästä päähän ja paikkoja maaleihin oli molemmilla. Itse katsoin täpö täydessä Synergia-hallissa peliä ja olipa hieno tunnelma.
Pelicans laukoi enemmän kuin Jyp, mutta laukaúkset olivat joko huonoja tai sitten vaan Helenius oli parempi. Mutta ei nuori virkaveli toisessa päässä ollut sen huonompi, vaikka laukauksia ei ihan niin paljon Jyp saanutkaan aikaan. Jatkoaajallakin kummallakin oli mahdollisuutensa jo aikaisemmin, mutta peli kesti Perrinin jatkoaikamaaliin asti. Jypiläisittäin tietysti oli hieno fiilis. Mutta lahtelaisillekin varmaan jonkun ajan päästä tuo hopea on paalu, joka jää historiaan.
Onnittelut Jypille samoin kuin Pelicansille myös!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu