Tietääkö kukaan näiden (aika erilaisten) naisten nykykuulumisista ja esiintyvätkö enää ollenkaan? Wikipediasta osaan kyllä itsekin lukea huom.
Infoa molemmista aika vähän missään.
Infoa molemmista aika vähän missään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sen verran tiedän, että kumpikin on tyystin lopettanut esiintymiset eli elävät ns. taviselämää.
voi jestas! :) näistä tulee mieleen sellainen kuin Marianne Saari. Taisi tehdä 1-2 levyä 80-luvun puolessavälissä. Muistaako kukaan? Niihin aikoihin iskelmämusiikki oli kyllä ehdottomasti parasta! Varsinaista kulta-aikaa!
kyllä Marianne muistetaan! Tietääkseni laulaa edelleen.
Moi, kiva kun joku teistä muistaa vielä minut 80- luvulta :) Niiltä tiimoin minua haastateltiin jokusen aika sitten Radio Suomessa "Entisten nuorten sävellahjassa. Kyllä ,laulan edelleenkin. Italialaiset (Sisiliassa)halusivat auttaa minua tekemään comebackiä ja kävin siellä äänittämässä levyn viime kesänä ja se ilmestyi siellä. Tein yhdessä musiikin tuottajani kanssa ja sanoitinitse kaikki biisit. Se on sellaista pop rock elektronik kitara voittoista musiikkia.
Tervetuloa artisti sivuilleni :
https://www.facebook.com/pages/Marianne-Saari/198463310329706?ref=ts&fref=ts
http://www.reverbnation.com/3738138?mobile_redirection=disabled
Moi taas. Nykyään kihlattuni Juha Kristian Kontu tekee minulle biisejä (aijemmin tehnyt Einille). Minulta on ilmestynyt nyt pari hänen tekemiään biisiä "Uskon aurinkoon" ja "Kun rakkaus ei riitä" ja kummatkin soineet Radio Suomessa "Paikka aurinkossa" ohjelmassa esittelyiden kera ( viimeksi mainittu 4.1.). Kotisivuni josta saa lukea lisää on: mariannesaari.com
KUUNTELIN MUOVINUKEN JA TYKKÄSIN
Mä kuuntelin eilen Leenan esittämän Veit itsekontrolliin muutamankin kerran. Tosi hyvä. Miten helvetissä tuokin kappale ja esiintyjä ylipäätään on voinut olla minulta täysin piilossa? Eilen YouTubessa, sattuman kautta, löysin tämän biisin ja ekan kerran elämässäni kuulin. Alkuperäinen, Braniganin klassikko on kyllä tuttu jo jostain vuodesta 1992. Leenan esittämän käännöskappaleen kuulin eilen vasta ekan kerran, vaikka on tehty jo 1984. Voi herranjumala sentään. Jos ei olisi eilen tullut vastaan netissä, niin varmaan kuolisin sitten joskus viimeistään noin 20 vuoden kuluttua täysin tietämättömänä koko artistista ja käännöskappaleesta. Kun kerran 41 vuotta saa mennä, ennen kuin ekan kerran kuulee, niin ei siinä montaa muuttujaa tarvi valikoitua erilailla, kun se jää sitten sellaiseksi, mistä on kuollessaan täysin tietämätön. Mitähän kaikkia muita sata vuotta vanhoja helmiä sitä mahtaa olla meikäläiseltä piilossa? Täytyy ruveta oikein kuokan kanssa etsimään. Tämmönen 53 v ukko ja vielä 24 h sitten olin tuostakin täysin tietämätön.
Taas kerran ihan helvetin vanha ketju, mutta kuinkas muutenkaan.
Leena on valitettavasti kuollut ja kuopattu jo kohta 5 vuotta sitten. Merja elää viel, on 68-vuotias.
Kuka näitä enää kaipaa, sellaisia staroja mitä mahtuu kolmetoista tusinaan.
No olihan nämä nyt parempia kuin mitkään nykyiset suomalaiset artistit. Sentään laulajia, eikä puhetyöläisiä, kuten kaikki räppärit järjestään. Eivätkä laulaneet nenä-äänellä.