KUKAAN ALOITTAMASSA TUKHOLMASSA OPISKELUA SYKSYLLÄ'12 ?

Olisi ihana kuulla jos joku toinenkin suomalainen olisi muuttamassa myös Tukholmaan ja aloittamassa siellä opiskelua tms. Itse olen saanut paikan Tukholman yliopistosta, ja harkitsen sinne muuttamista. Silti pelottaa, koska en Stokiksesta tunne ketään.
Jos joku Suomesta on samassa tilanteessa, pistä viestiä, olisi ihana tutustua 'kohtalotovereihin' :)
2245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos päätät lähteä, kerro ihmeessä kokemuksia miten saat klaarattua asioita samordningsnummerin eli väliaikaisen henkilötunnuksen ja kelan tuen ym. kanssa. Olisi mielenkiintoista tietää, sillä itse suunnitelen lähteväni opiskelemaan Ruotsiin.

Äänestä

Olen hakenut 11 eri paikkaan Ruotsissa ja lähinnä just Tukholman alueelle. Saa nyt nähdä pääsenkö sisään minnekään, mutta sen verran hyvät pisteet sain, että luulisin johonkin pääseväni. Tällä hetkellä stressiä tuottaa hyvän asunnon tai edes sellaisen sivun löytäminen, josta voisi katsella vuokra-asuntoja. Heinäkuun puoleen väliin pitäisi jaksaa odotella niin tietäisi enemmän..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cherrikirsikka kirjoitti:

Olisi ihana kuulla jos joku toinenkin suomalainen olisi muuttamassa myös Tukholmaan ja aloittamassa siellä opiskelua tms. Itse olen saanut paikan Tukholman yliopistosta, ja harkitsen sinne muuttamista. Silti pelottaa, koska en Stokiksesta tunne ketään.
Jos joku Suomesta on samassa tilanteessa, pistä viestiä, olisi ihana tutustua 'kohtalotovereihin' :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu