Sosiaalisuus koiratapahtumissa

Kaikki edes kerran koiratapahtumissa (näyttelyt, mätsärit, agilityt, tokot jne.) käyneet, tulkaa ihmeessä vastaamaan tähän ketjuun!

Esim. näyttelythän eivät ole pelkästään itse näyttelyä varten, vaan silloin pääsee myös juttelemaan samanhenkisten koiraihmisten kanssa. Kysymykseni kuuluukin, että miten toimitte siellä - menettekö vain jonkun satunnaisen ihmisen kohdalle, sanotte käsipäivää ja alatte rupatella koirajuttuja? Vai kiinnostuvatko koiranne toisistaan ja alatte keskustella samalla tavalla kuin esim. lenkkipolulla? Tai oletteko vain oman porukkanne kanssa omissa oloissanne/kokonaan yksin, ettekä ole sosiaalisissa kanssakäymisissä muiden kanssa ollenkaan?

Kysymys saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta itse olen sosiaalisesti hieman kömpelö ja ainoa este koiran kanssa näyttelyyn menemisiin on varmaankin juuri tämä. Siksi haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia/vinkkejäkin, ilman turhaa halventamista kysymykseni tyhmyydestä. :')
5223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yleensä se tuppaantuu olemaan että koira ku on omalle silmälle söpön näkönen niin sitä tulee sitten kyseltyä että saako rapsuttaa yms. :) Muutenkin siellä turisee aika monikin tuntemattomien kanssa mutta jotkut on omissa oloissaan mieluummin... Ei muuta kun sekaan vaan! Jos aristaa vähäsen niin ottaa jonkun esim. kaverin mukaan katsomaan miten menee :)

Äänestä

Kiitos kaunis, ciciro :)

Itse olen suuntaamassa johonkin näyttelyyn varmaan tästä loppukesästä, ja jännittää hirveästi kun olen niin tumpelo. Kyllä lenkkipolulla juttelen vastaantulijoille jos he jotakin sanovat, mutten ole kovin hyvä ylläpitämään keskustelua..

Kaikki koiraihmiset, lisää vastauksia vain!

Äänestä

Itse näyttelyitä paljon käyneenä voin todeta, että tosiharrastajat viihtyvät keskenään. Nämä siis voi olla jonkin sortin kasvattajia tai erittäin aktiivisia näyttelyissä kävijöitä. Osa on todella epämiellyttäviä ihmisiä, mutta löytyy mukaviakin.
Mulla on esimerkki oman rodun harrastajista sellaine, että koirani on yhden pienen kasvattajan koiran ikäinen ja muutamassa näyttelyssä sijoittunut paremmin kuin tämä niin tän hetkinen tilanne on, ettei päin katota eikä edes tervehditä mikä on näissäkin kisoissa kohteliasta.
Jotkut haluavat olla omassa rauhassa esim. jännityksen,keskittymisen vuoksi eikä osa päästä koiraansa tutustumaan toisiin koiriin varsinkaan ennen kisaa. Näin toimin minä, koska toinen koirani stressaa ja toiselta menee täysin keskittymiskyky :)

Äänestä

Kaikki eivät kaipaa vierasta juttelemaan. Toiset haluavat rauhassa keskittyä tapahtumaan, katsella jalostusmielessä ympärilleen ja ennenkaikkea antaa koiransa olla rauhassa. Ethän siis mene häiritsemään. Osannet tulkita elekieltä.

Äänestä

Kiitos uusista vastauksista!
Juu, noh jos tuon aloitusviestin lukee niin luonteestani päätellen minusta ei kyllä olisi ottamaan kontaktia muihin.. 8)
Vähän vain mietitytti, kun eräs täysin tuntematon kysyi yhessä paikassa että ollaanko menossa yhtiin näyttelyihin ja kun sanoin että aika varmasti, niin siihen vastasi "kiva, nähdään sitten siellä!", ihan kuin mun täytyisi sitten mennä juttelemaan sille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mascli kirjoitti:

Kaikki edes kerran koiratapahtumissa (näyttelyt, mätsärit, agilityt, tokot jne.) käyneet, tulkaa ihmeessä vastaamaan tähän ketjuun!

Esim. näyttelythän eivät ole pelkästään itse näyttelyä varten, vaan silloin pääsee myös juttelemaan samanhenkisten koiraihmisten kanssa. Kysymykseni kuuluukin, että miten toimitte siellä - menettekö vain jonkun satunnaisen ihmisen kohdalle, sanotte käsipäivää ja alatte rupatella koirajuttuja? Vai kiinnostuvatko koiranne toisistaan ja alatte keskustella samalla tavalla kuin esim. lenkkipolulla? Tai oletteko vain oman porukkanne kanssa omissa oloissanne/kokonaan yksin, ettekä ole sosiaalisissa kanssakäymisissä muiden kanssa ollenkaan?

Kysymys saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta itse olen sosiaalisesti hieman kömpelö ja ainoa este koiran kanssa näyttelyyn menemisiin on varmaankin juuri tämä. Siksi haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia/vinkkejäkin, ilman turhaa halventamista kysymykseni tyhmyydestä. :')

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu