Vahva ja heikko

Olen aika pieni kokoinen nuori kaveri ja olen suoraan sanottuna melko laiha. Silti minua kiinnostaa isot ja lihaksikkaat miehet. Isot lihakset ovat kai fetissini vaikka olen itse laiha eikä lihaksista juuri voi puhua. Voiko isokokoinen ja todella lihaksikas esim bodausta harrastava mies olla kiinnostunut nuoremmasta kaverista, joka on häntä paljon pienempi ja laihempi?
12715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kysymys kuuluu, että miksi ei voisi? Ihmisillä on mitä erikoisempia kiinnostuksen kohteita ja moninaisempia ihanteita. Loppupeleissä sillä on vain merkitystä, mikä on korvien välissä.

Äänestä

No todellakin voi! Nimenomaan näinpäin on monen mielestä luonnollisempaa. Täytyy muistaa, että monella miehellä on lapsesta asti käsitys siitä, millainen on pariskunta: se vahvempi (mies) ja se heikompi (nainen). Vaikka tästä ollaan paljon tultu jo monimuotoisemmaksi, on vielä paljon perinteisiä käsityksiä asioista. Tämä aiheuttaa esim. sen että moni kaapista tuleva mies saattaa kokea helpommaksi että suhteessa on se vahvempi ja se heikompi osapuoli, sen sijaan että on kaksi täysin samanarvoista (ulkonäkö, voimat, ikä, älykkyys). Se on tavallaan helpompi hivuttautua "homopuolelle" siten.

Joten uskon kyllä että helpommin löydätkin miehekkäitä lihaksikkaita miehiä, varsinkin jos sinulle käy hiukan itseäsi vanhemmat miehet vieläpä, kuin itsesi kaltaisia miehiä (saattaa olla liian kaverimaista) :)

Äänestä
  • Olisinko minä silloin suhteessa se ”tyttö”? No ei sen puoleen että haittaisi… :) Voiko lihaksikas mies saada kiksejä siitä, että on fyysisesti paljon vahvempi?

    Äänestä

  • Skinnyboy kirjoitti:

    Olisinko minä silloin suhteessa se ”tyttö”? No ei sen puoleen että haittaisi… :) Voiko lihaksikas mies saada kiksejä siitä, että on fyysisesti paljon vahvempi?

    No se on ihan miten sen asian haluat ajatella :) Voit ajatella olevasi se "tyttömäisempi" jos haluat, mutta ei tarvitse. Voit olla ihan hyvin myös "poju", ajatuksesi ei tarvitse vähentää miehisyyttäsi yhtään josset halua.

    Ja monet lihaksikkaat miehet nauttivat huomiosta ja varsinkin siitä että heidän lihaksiaan ihaillaan, joten todellakin he varmasti saavat kiksejä siitä että he ovat vahvempia. Osa heistä saattaa toki olla narsisteja, joita kannattaa varoa, mutta jos on muuten mielenterveys kohdillaan niin voi olla todellinen löytö :)

    Äänestä

  • YA kirjoitti:

    No se on ihan miten sen asian haluat ajatella :) Voit ajatella olevasi se "tyttömäisempi" jos haluat, mutta ei tarvitse. Voit olla ihan hyvin myös "poju", ajatuksesi ei tarvitse vähentää miehisyyttäsi yhtään josset halua.

    Ja monet lihaksikkaat miehet nauttivat huomiosta ja varsinkin siitä että heidän lihaksiaan ihaillaan, joten todellakin he varmasti saavat kiksejä siitä että he ovat vahvempia. Osa heistä saattaa toki olla narsisteja, joita kannattaa varoa, mutta jos on muuten mielenterveys kohdillaan niin voi olla todellinen löytö :)

    Ison miehen massiivisia lihaksia ihailen kyllä ihan ”luonnostaan”, varsinkin jos tykkää esitellä niitä ja voimiaan. Vahvuus tietysti vielä korostuu jos toinen on kovin ”hentoinen”.

    Tällaisessa tapauksessa varmaan fyysisesti vahvempi on myös suhteen hallitseva osapuoli, varsinkin jos on vanhempikin… Odottaako isompi, vahvempi ja vanhempi olevansa suhteen pomo? Onko sopiva määrä alistuvuutta jopa suotavaa?

    Äänestä

Mäki jotenki hassulla tavalla välillä haaveilen sellasest isommast kaverista.. Mulla tää on kuitenkin ehkä enemmän seksististä ja yhdistettynä BDSM:ään toi olis lähellä taivasta :D Noni.. eksyin taas kiitettävästi itse aiheesta, sorry XD Mut siis kyllähän seki ois kiva, et olis iso, vahva syli, johon käpertyy :)

Äänestä

Itse olen kuntosalilla käyvä ja palloilulajeja harrastava pitkä ja lihaksikas 28v kaveri. Ja tykkään nimenomaan erittäin hoikista nuorista kundeista ;)

Äänestä

Minulla ainakin on lähes sairaaloinen ihailu vahvoihin miehiin. Jos näen jossakin riskin näköisen kaverin, niin minä alan heti arvioimaan, että miltä mahtaisi tuntua, jo tuo heppu pistäisi minut väkisin käsirutoihin tai köysiin. Tai jos tuo kaveri ottaisi minut kiinni ja veisi johonkin koppiin vangiksi.Taikka hän voisi katsoa väkisin sukukalleuteni.

Voisi hän pakottaa minut kanssaan vaikka kuntosalille, jossa voisi helposti vertailla kuinka paljon enemmän hänellä on voimaa.

Usein minä arvailen, että saisiko tuo tyyppi oikeasti piiskattua minut. En ole vielä pystynyt ratkaisemaan, että joutuisinko ottamaan piiskaa mieheltä, joka penkkaa 90 kiloa, itseltäni nousee vain puolet tuosta. Siinäpä sitä on miettimistä, että riittääkö tuollainen voimien suhde, vai tarvitseeko piikaaja lisää papua, sitä pitäisi päästä joskus kokeilemaan.

Ennen ovat isät piisanneet rippikoulun käyneitä poikiaan, niin luulisi jonku pystyvän minutkin piiskaamaan, jos hänellä olisi tarpeeksi voimaa. Kaipa aikuinen mies nujerretaan samoilla konstein kuin teinipoikakin.

Kesän tullen näkee taas usein riskin näköisiä kevereita kadulla, mutta ei niistä vissiin kukaan osaa käyttää piiskaa. Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään nosta miehen statuste enempää kuin se, että hän joskus antaa kaverilleen leikinvarjolla vähän piiskaa.

Äänestä

Jännä että tästä aiheesta ei ole juuri keskusteluja (tai sitten en ole osannut hakea). Itseänikin kiinnostaa juuri TODELLA isot ja lihaksikkaat miehet, mutta en tietenkään uskalla lähestyä heitä. Ja sitten jää selvittämättä, olisiko ollut kiinnostusta molemmin puolin. Tunnen aina etten kuitenkaan kelpaa isolle uroolle... :)

Äänestä
  • Runkkasitko pussit samalla tyhjiks kun kaivelit tän arkistoista?

    Äänestä

  • VitunÄäliö1 kirjoitti:

    Runkkasitko pussit samalla tyhjiks kun kaivelit tän arkistoista?

    Minähän sanoin hakeneeni "arkistoista", mutta ei nyt niin kovasti kiihottanut, että olis tarvinnut runkkaamaan ruveta, vaikka mitäpä tuo sinulle kuuluu... :)

    Äänestä

Minä käytän paljon aikaa piiskaa-asioihin. Usein mietin ja haaveilen tilanteesta jossa iso riski mies piiskaisi minut, ityse olen aika ruipelo nuorimies, Koivuvitsaa pyllylle kohtuudella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Skinnyboy kirjoitti:

Olen aika pieni kokoinen nuori kaveri ja olen suoraan sanottuna melko laiha. Silti minua kiinnostaa isot ja lihaksikkaat miehet. Isot lihakset ovat kai fetissini vaikka olen itse laiha eikä lihaksista juuri voi puhua. Voiko isokokoinen ja todella lihaksikas esim bodausta harrastava mies olla kiinnostunut nuoremmasta kaverista, joka on häntä paljon pienempi ja laihempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu