Synnytysrepeämä?!

Eli mieluummin kärsit haavakipuja ja käyt läpi suuren leikkauksen, kuin otat pienet repeämät, jotka paranevat itsekseen tai tikataan samoin tein? Pahat repeämät ovat kuitenkin verrattain harvinaisia ja alapään kudos on nopeasti paranevaa sorttia.

Niin ja suurempi "repeämä" se leikkaushaava on kuin pieni tai keskisuuri repeämä alapäässä...
Sektio myös aina altistaa myöhemmissä raskauksissa esim. kohdun repeämiselle (leikkaushaavan arpikudos ei välttämättä anna myöten), vaikka tietty harvinaista tämäkin on.

Ei kait ne pahat repeämät niin yleisiä kuitenkaan ole, että turha sellaista etukäteen pelätä. Itse olen synnyttänyt kaksi lasta, molemmat alakautta, ja molemmat sellaisia n. 4 kiloisia. Ei tullut repeämiä, eikä edes välilihaa tarvinut leikata.

Suomessa ei niin vaan keisarileikkausta "vaatimalla" saa, vaan sille pitää olla varsin hyvät perusteet. Raskauden edetessä arvioidaan, onko sektioon aihetta.

Mieluummin minä otan sen pienen epparin tuonne alakertaan, kun sektioarven kannettavakseni loppuelämäkseni. Pyrstöpuolen arpia tuskin kovin moni pääsee ihmettelemään :D Mutta kaikkeahan saa vaatia, harmi vain ettei sektiosyyksi riitä se, että äiti haluaa varjella alapäätään ;D

huh. Minä en edes miettinyt moisia koko raskausaikana. Mitä sitä hermoilee jotain, joka ehkä tulevaisuudessa odottaa. Varsinkin sinä, jolla ei lapsia ole lähitulevaisuudessa ilmeisesti tulossa...

Kukaan ei voi tietää miten se synnytys kelläkin sujuu. Esimerkiksi, minä kun sain yöllä lähdön synnyttämään, ei siinä kauaa aikaa mennyt.
Synnytyssalissa kerkesin varmaan olemaan noin 15 minuuttia kun lapsi olikin jo sylissä. Hän päätti tulla maailmaan todella nopeasti, ilman mitään ennakko varotuksia. Ponnistusvaihe kun ei kestänyt kuin minuutin-kaksi. Siltikään, vaikka synnytys meni todella nopeasti ja tuskaisasti ohi, ei tullut minkäänlaisia repeämiä, ei tarvinnut leikellä. Ihan pientä "asvaltti-ihottumaan" oli havaittavissa. Itseasiassa, voin sanoa, että palauiduin synnytyksestä kaikin puolin todella todella nopeasti ja tiedän olevani sen suhteen onnekas.

Joten miksi ihmeessa sinä, jolla ei ole vielä lapsia näkökiikarissa, mietit jotain repeämiä??

(Kyllä mäkin olin joskus tosin sitä mieltä, että jos joskus lapsia saan niin vaadin keisarileikkauksen, mutta jotenkin moiset asiat ei enään ollu mielessä kun oikeasti jo odotin lasta ja eihän sitä kai ihan niin vain saa jos ilman perusteita moisen haluaa. Mä katselin sairaalassa vierustoveria, jolle oli keisarileikkaus tehty. Täytyy sanoa, että onneksi ei itse moiseen tarvinnut lähteä. Olihan se vähän ikävän näköinen ja oloinen se haava ja varmasti kipeä,sillä koko ajan hän söi kipulääkkeitä. Minä pärjäsin muutamalla napilla, jotka pakosta otin jälkisupisteluun.. Ja se haavan paraneminen ottaa oman aikansa..)

Tottakai sitä pelkää paikkojen repeämistä. Minulle tehtiin sektio lapsen perätilan vuoksi ja leikkauskivut ei ole mikään naurun asia. Vatsalihaksia ei voinut käyttää moneen kk kunnolla, koska sattui tosi paljon. Itsensä oikaiseminen oli pitkään hankalaa ja vieläkin vastustaa. Alavatsa meni tunnottomaksi. Helpoin asento oli istuminen, joten makuullaan imettämisen sai unohtaa, kun vauvan tai oman asennon vaihtaminen oli tuskallista. Kävely sattui pitkään vatsaan joten pitkille kävelylenkeille ei ollut asiaa kun kaupassa kävelykin sai vatsan kipeäksi. Kumarassa kävely ja istuminen olivat kivuttomimmat asennot. Myös kyljellään nukkuminen oli kivuliasta.

Nyt toista odottaessa toivon välttyväni sektiolta, mutta asia ei loppujen lopuksi ole minun päätettävissä :/

Siinä miettimistä sektion haluaville.

Ihmiset näköjään kokee asioita kovin erilailla. Minulla taas sektiosta toipuminen oli erittäin helppoa. Lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla ja minusta ne leikkauksen jälkeiset kivut olivat lapsenleikkiä verrattuna vaikkapa supistuskipuihin. Toivuin sektiosta tosi nopeasti ja viikon kuluttua mitään tuntemuksia ei enää ollut. Aika monet sektion kokeneet tuttavani ovat kertoneet samaa.

Minulla oli helppo sektio. Hoidin vauvaa itse alusta lähtien. Kotiuduin kolmantena päivänä leikkauksesta enkä edes tarvinnut kotona särkylääkettä vaikka ne apteekista hainkin. Tikkien poiston jälkeen aloitin reippaat kävelylenkit ja kuntopyöräilyn. 10 viikkoa leikkauskesta aloitin jälleen juoksemisen. Ei muuta ongelmaa kuin ruma arpi :) Ja olisin sektiopelkoisena ihan viimeiseen asti halunnut alakautta synnyttää, mutta suunniteltuun sektioon päädyttiin kun sykelaskuja pienellä vauvalla oli.. Eli kumpikin synnytys voi olla hyvä ja helppo..

se tosiaan ihan kamalaa. Toisessa synnytyksessäkin sain pienen pintanaarmun ja jouduttiin laittamaan yksi tikki.

Mitäs teet jos synnytys alkaakin niin nopeesti ettei ehi sairaalaan ja joudut synnyttään kotona/ambulanssissa? taidat olla aika nuori päätellen tosta henkisestä kypsyydestä(ei sillä et kaikki nuoret olis samanlaisia,mut vanhemmiten kyl ajatusmaailma kypsyy enemmän) eli ei silläkään varmaan oo mitään merkitystä jos sikiön sydänäänet heikkenee kunhan SUN kivunlievitys on mahdollisimman tehokas. ja ettei vain SULLE tule repeemiä. jos haluat helpon elämän niin älä hanki lapsia. raskaus ja synnytys sattuu,teitpä mitä tahansa ja tollanen ruikuttaminen on vaan merkki siitä ette oo ainakaan 10 vuoteen todellakaan valmis vanhemmaksi. Opi vanhempiesi virheistä ja KÄYTÄ SITÄ KUMIA!!