eduskunta 2 näytelmä

menkää ihmeessä katsomaan. menee ryhmäteatterissä helsingissä. turha hakata päätä mäntyyn. jos ei tiedä miten ja keiden toimesta suomea oikeasti hallitaan. eduskunta 2 dokumenttinäytelmälle povataan piireissä vuoden journalistipalkintoa joten jo se kertoo kuinka kovasta näytelmästä on kyse.

lopuksi lainaus olli pusa nimisen henklö us puheenvuorosta
"Eduskunta-näytelmät eivät edusta tavallista näytelmää tyyliin Nummisuutarit. Ne ovat dokumenttiteatteria, jossa näyttämöllä esitettävät kommentit perustuvat eduskunnan pöytäkirjoihin, poliisikuulustelupöytäkirjoihin, median uutisiin tai tekijöiden syväkurkkujen lausuntoihin.Dokumentaarisuutta tuo myös se, kun näyttämölle heijastetaan videopätkiä tai salissa kuuluu ääninauhoituksia puhelinkeskusteluista.

Teemana työeläkejärjestelmän ympärille muodostunut hyvä veli verkosto on minulle tuttu jo kaukaa. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin teemasta nettikirjan Renkien kaappaus (www.pusa.fi). Siinä yritin muodostaa laajempaa kuvaa hyvä veli verkostosta. Sitten verkosto on esiintynyt ahkerasti julkisuudessa arveluttavissa asiayhteyksissä. Olettaisin, että sekä kirjani että nämä tapahtumat ovat ehkä olleet inspiroimassa tekijöitä.

Näytelmän tekijöiden taustatyön laajuus on kuitenkin häkellyttävää. Minunkin esille nostamistani teemoista he ovat kaivaneet esiin piirteitä, jotka ovat minulle uusia. Perusteellisuus ja dokumenttipohjaisuus luovat asioille niiden uskottavuuden. Toisaalta raskas asia on saatu esitettyä paikoins uorastaan hervottoman hauskalla tavalla.

Teemoja käsitellään virallisten pelureiden osalta avoimesti nimeltä mainiten. Kerrotaan, kuinka Matti Vuoria on Kari Stadighin esimies ja samalla Stadigh Vuorian esimies. Yleisöllä on hauskaa, kun lavalle heijastetaan Matti Vuorian kieltämättä sekavaa selitystä asialle TV-ohjelma MOT:ssa. Samankaltainen esimies-alainen-esimies suhde on myös asuntokauppiailla Mika Vehviläinen ja Harri Sailas."

siis valtahan ei suomessa ole todellakaan eduskunnalla taikka kansanedustajilla. menkää sankoin joukoin katsomaan. samoin kun levittäkää sanaa. sillä esitykset loppuvat 7.12.
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa ehdottamasti käydä katsomassa, niin tietää kenellä todellinen valta Suomessa on ja tällä menolla pysyy. Eduskuntahan on jäänyt aisankannattajan rooliin, jonka edustajat saavat kerran vuodessa upottaa itsensä Linnan pooliin.

← Suomi 95 vuotta
Eduskunta II dokumenttinäytelmä
Julkaistu joulukuu 8, 2012

Modernin teatteriryhmän ja tutkivan journalismin sekä katujournalismin riemuvoitto? Vuoden 2012 tiedonvälityspalkinto? Suurin journalismipalkinto 2012?

Facebookissaan Ryhmäteatteri tiedottaa lohdullisesti näin:

“Hei, jos nyt tajuat, että Eduskunta II on jäänyt näkemättä, älä huoli: vaikka loput näytökset Helsinginkadulla ovatkin täpötäynnä, ensi viikolla 10.-15.12. Espoon kaupunginteatterissa on hurmaavat kuusi lisäesitystä!

Sama poppoo on lavalla Louhisalissa, soita (09) 439 33 88 ja varaa paikkasi!”
http://suomi2017.wordpress.com/2012/12/08/eduskunta-ii-dokumenttinaytelma/

Äänestä
  • pois pakkoruotsi

    Äänestä

Ehken parasta on se, että suomalaiset tajuavat jossain vaiheessa miten ja keiden toimesta heitä oikein hallitaan?

Lisätietoa avoimesta internetistä:
korporativismi

On helpompi esittää ratkaisuja, kun tietää ongelmien aiheuttajat....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.orporativismi kirjoitti:

menkää ihmeessä katsomaan. menee ryhmäteatterissä helsingissä. turha hakata päätä mäntyyn. jos ei tiedä miten ja keiden toimesta suomea oikeasti hallitaan. eduskunta 2 dokumenttinäytelmälle povataan piireissä vuoden journalistipalkintoa joten jo se kertoo kuinka kovasta näytelmästä on kyse.

lopuksi lainaus olli pusa nimisen henklö us puheenvuorosta
"Eduskunta-näytelmät eivät edusta tavallista näytelmää tyyliin Nummisuutarit. Ne ovat dokumenttiteatteria, jossa näyttämöllä esitettävät kommentit perustuvat eduskunnan pöytäkirjoihin, poliisikuulustelupöytäkirjoihin, median uutisiin tai tekijöiden syväkurkkujen lausuntoihin.Dokumentaarisuutta tuo myös se, kun näyttämölle heijastetaan videopätkiä tai salissa kuuluu ääninauhoituksia puhelinkeskusteluista.

Teemana työeläkejärjestelmän ympärille muodostunut hyvä veli verkosto on minulle tuttu jo kaukaa. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin teemasta nettikirjan Renkien kaappaus (www.pusa.fi). Siinä yritin muodostaa laajempaa kuvaa hyvä veli verkostosta. Sitten verkosto on esiintynyt ahkerasti julkisuudessa arveluttavissa asiayhteyksissä. Olettaisin, että sekä kirjani että nämä tapahtumat ovat ehkä olleet inspiroimassa tekijöitä.

Näytelmän tekijöiden taustatyön laajuus on kuitenkin häkellyttävää. Minunkin esille nostamistani teemoista he ovat kaivaneet esiin piirteitä, jotka ovat minulle uusia. Perusteellisuus ja dokumenttipohjaisuus luovat asioille niiden uskottavuuden. Toisaalta raskas asia on saatu esitettyä paikoins uorastaan hervottoman hauskalla tavalla.

Teemoja käsitellään virallisten pelureiden osalta avoimesti nimeltä mainiten. Kerrotaan, kuinka Matti Vuoria on Kari Stadighin esimies ja samalla Stadigh Vuorian esimies. Yleisöllä on hauskaa, kun lavalle heijastetaan Matti Vuorian kieltämättä sekavaa selitystä asialle TV-ohjelma MOT:ssa. Samankaltainen esimies-alainen-esimies suhde on myös asuntokauppiailla Mika Vehviläinen ja Harri Sailas."

siis valtahan ei suomessa ole todellakaan eduskunnalla taikka kansanedustajilla. menkää sankoin joukoin katsomaan. samoin kun levittäkää sanaa. sillä esitykset loppuvat 7.12.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu