Täällä Pohjantähden alla

Armeijan jälkeen teki mieli lukea Tuntematon sotilas, mikä osoittautui helvetin hyväksi kirjaksi. Innostuin sitten lukemaan Pohjantähti kirjat, jotka osoittautuivat vielä paremmiksi. Haikea fiilis kun viimeisenkin kirjan sain nyt luettua muutama minuutti sitten, piti oikein tulla tällaiselle kirjallisuus sivulle jauhamaan paskaa.

Noista kirjoistahan oppii Suomen historian paremmin kuin lukion Suomen historian tunneilta, harmittaa kun en ollut aikaisemmin lukenut noita kirjoja, olisi historian tunneillakin vuosia sitten ollut mukavampaa ja mielenkiintoisempaa.

TPTA kirjat pitäisi määrätä pakollisiksi luettavaksi yläasteen jokaiselle oppilaalle, saisi sivistystä monella tapaa.
132425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voi kuinka liikuttavan yksimielisiä olemmekaan. TPTA-sarjaa voi aivan hyvin vertailla mihin tahansa maailmankirjallisuuden klassikkoon.

Äänestä
  • Ei hyvän kirjan mainetta saa tappaa huonomaineisella pakkoluvulla.

    Äänestä

Ymmärrän tuntemuksesi. Minullakin oli samanlaiset, haikeat fiilikset kun olin saanut kirjat luettua.
2 viikkoa luin sarjaa ja "elin" kokoajan Pohjantähden maailmassa, mm. tunsin syyllisyyttä vesihanoista, autosta, pehmeästä sängystä ja ruoasta, ylipäätään siitä elämästä mikä Pohjantähden mittapuun mukaan on täyttä luksusta :).

Äänestä

voit lukea ne jonkin ajan päästä uudestaan ja aina avautuu se tunnelma ja uusia asioita.

Äänestä

Täällä Pohjantähden Alla on hyvä romaanisarja, mutta ei se mikään historian oppikirja ole, eikä sellaiseksi tarkoitetukaan. Itse asiassa historiantietämys vääristyy ja yksipuolistuu, mikäli lukee romaaneja kuin historian oppikirjoja.

Hyvä tietenkin, mikäli Linnan romaanit ovat innostaneet sinua ottamaan rinnalle niiden kuvaamia ajanjaksoja koskevaa, tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta.

Äänestä
  • trilogiakeskustelu näyttää ponnahtavan tällä palstalla esiin parin kuukauden välein, aina kun uusi lukija on saanut kirjan hyppysiinsä. Yhdyn edelliseen puhujaan; Pohjantähti on hyvä romsku mutta ei historiankirja! Esimerkiksi torppareista ja heidän asennoitumisestaan punainen/valkoinen-akselilla (sic!) se antaa aivan väärän kuvan. Historiallinen tosiasia on, että torppareita oli yhtä paljon sekä valkoisella että punaisella puolella ja että torpparivapautus olisi toteutunut ilman sotimistakin.

    Äänestä

  • "mutta ei se mikään historian oppikirja ole, eikä sellaiseksi tarkoitetukaan"

    Ei niin, mutta uskoisin sen antavan ruohonjuuritasolta todella hyvän kuvan sen aikaisesta Suomesta. "Ruohonjuuritasolla" ei tiettävästi pitkälle näe ja asiat ovat yksipuolisia, mutta silloin mielestäni pääsee syvemmälle historiaan, elämään itse sitä aikaa.

    "Kliinisesti" kirjoitetut historian kirjat ovat paljon tylsempiä, mistä syystä jos asiasta ei sen kummemmin ole kiinnostunut, ei niitä asioita koskaan opikaan.

    Nyt luen kirjaa, jossa kerrotaan 1300-luvusta, enkä odota sen todellakaan kertovan siitä ajasta kuin historian kirja konsanaan. Pikemminkin siten, että se saa minut kiinnostumaan siitä aikakaudesta, ja antamaan hyvän kuvan jostain näkökulmasta, olkoonkin sitten yksipuolinen.

    Äänestä

Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" on tunnetuin ja kehutuin jatkosodasta kertova suomalainen romaani. Liekö niin, että ylistyskuoro on vaientanut kriittiset äänet kokonaan ja muuttanut romaanin historiankirjoitukseksi?

Kriittinen otokseni perustuu kahteen henkilöön: isääni ja appeeni. Isäni soti aliupseerina vuoteen 1943 saakka jolloin hän menetti jalkansa ja appeni sotamiehenä sodan loppuun. Molemmat koko ajan etulinjassa. He siis katselivat sotaa samalta tasolta kuin kertojakin. Kumpikaan ei pitänyt kirjasta. Molemmat olivat sitä mieltä, että se ei anna rehellistä kuvaa tapahtumista eikä varsinkaan mielialoista.

Itsekin olen sitä mieltä, että "vänrikki Koskela-johtajuus" on mennyt liian pitkälle, kun kukaan esim. talouselämän vaikuttajista ei mainitse johtamismallikseen muita kuin vänrikki Vilho Koskelan (joka romaanissa kaatui luutnanttina).

Äänestä
  • "ei anna rehellistä kuvaa tapahtumista eikä varsinkaan mielialoista."

    Tapahtumista en voi sanoa mitään, mutta itse kyllä uskoisin noihin mielialoihin täysin. Lukiessani kirjaa sanoin tyttöystävälleni, että eipä se fiilis armeijan leivissä ole muutamassa kymmenessä vuodessa muuttunut miksikään.

    Äänestä

  • osir kirjoitti:

    "ei anna rehellistä kuvaa tapahtumista eikä varsinkaan mielialoista."

    Tapahtumista en voi sanoa mitään, mutta itse kyllä uskoisin noihin mielialoihin täysin. Lukiessani kirjaa sanoin tyttöystävälleni, että eipä se fiilis armeijan leivissä ole muutamassa kymmenessä vuodessa muuttunut miksikään.

    osoitus siitä miten yhteydestään irrotettua lausetta tai sen osaa voidaan käyttää. Suonet, että lainaan tähän kirjoituksestani kokonaisuudessaan sen kappaleen jonka osaa suvaitsit käyttää:"

    Kriittinen otokseni perustuu kahteen henkilöön: isääni ja appeeni. Isäni soti aliupseerina vuoteen 1943 saakka jolloin hän menetti jalkansa ja appeni sotamiehenä sodan loppuun. Molemmat koko ajan etulinjassa. He siis katselivat sotaa samalta tasolta kuin kertojakin. Kumpikaan ei pitänyt kirjasta. Molemmat olivat sitä mieltä, että se ei anna rehellistä kuvaa tapahtumista eikä varsinkaan mielialoista."

    Äänestä

Täällä Pohjantähden alla-trilogia on mestariteos! Tuntematon sotilas taas mielestäni yliarvostettu (en edelleenkään ole edennyt viittäkymmentä sivua pidemmälle.

Äänestä

Onko kukaan lukenut Linnan Sotaromaani? Sehän on Tuntemattoman alkuperäisversio, jossa ovat mukana kaikki alunperin Tuntemattomasta sensuroidut kohdat.

Äänestä

Sotaromaani on hyllyssä, luettuna. Kyllä kustannustoimittajan, tuon katoavan humanistilajin, työ on parantanut lopputulosta ihan luettavuuden kannalta.
Sangen mielenkiintoinen on myös Jaakko (eppujenisä) Syrjän teos Muistissa Väinä linna. Nimenomaan muistissa, ei muistoissa. Kertoo kaiken muun ohessa läheltä koettuna Tuntemattoman synnystä, kuunneltuna kun Väpi luki päivän tekstituotoksen ääneen hyvälle kaverilleen. Jatkoa olen varronnu, tämä kun päättyy Tuntemattoman julkaisuun ja kirjallinen kehitys siitä eteenpäin jää valottamatta. Ei taida tulla kakkososaa, taitaa Jaakko olla sen verran huonossa kunnossa. Valitettavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koskela kirjoitti:

Armeijan jälkeen teki mieli lukea Tuntematon sotilas, mikä osoittautui helvetin hyväksi kirjaksi. Innostuin sitten lukemaan Pohjantähti kirjat, jotka osoittautuivat vielä paremmiksi. Haikea fiilis kun viimeisenkin kirjan sain nyt luettua muutama minuutti sitten, piti oikein tulla tällaiselle kirjallisuus sivulle jauhamaan paskaa.

Noista kirjoistahan oppii Suomen historian paremmin kuin lukion Suomen historian tunneilta, harmittaa kun en ollut aikaisemmin lukenut noita kirjoja, olisi historian tunneillakin vuosia sitten ollut mukavampaa ja mielenkiintoisempaa.

TPTA kirjat pitäisi määrätä pakollisiksi luettavaksi yläasteen jokaiselle oppilaalle, saisi sivistystä monella tapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu