Marco Kosonen / Rock´n´roll Suicide Bar Lopun aikojen matkakirja

Kirjakaupan kirjalaarista löytyi viime syksynä ja ostin pois kuleksimasta. Vaikka jo aikoinaan Pappani totesi minulle, että: ”Halvalla ei saa hyvää.” No, joskus on kiva lueskella tällaista rentoa elämänmakuista jaarittelua, vaikka sinänsä en pystynytkään itse samastumaan kirjan sisuksiin.
Lainaus kirjasta:
”Baaritiskiin liittyvät mytologiat ovat seuranneet minua läpi koko elämäni. Jo hyvin nuorena, vuosia ennen kuin minulla oli anniskelutiloihin mitään asiaa, ymmärsin elokuvien ja kirjojen avulla baaritiskin olevan aitiopaikka koko elämän kirjon tarkkailuun.”

Ei siis oikein kaunoromaani vaan enemmänkin elämäkertaa. Kerrottu sillä tavalla sekavasti, että piti välillä pinnistellä missä mennään. Ulkoasultaan siis niin tiivistä kirjainjonoa, että varmaankin löyhentämällä ja rutkasti paremmin visualisoimalla olisi saatu joltinenkin kirja, siistimpi paketti.
Olen vaativa lukija ja tottunut ulkolaisiin hienoihin kaunokirjoihin, joissa teksteillä, kappalejaoilla jne. tehdään taidetta. Näistä suomalaisistakin sitten jotenkin sitä odottaa aina, että olisi sisus ja ulkoasu korkeatasoisia molemmat, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. No. Ehkä en aina itsekään ymmärrä. - Paremmin kiteytettynä näin: Odotan kaunokirjalta jokseenkin joka kerta aina enemmän kuin mitä se sitten onkaan. Harvoin saan edes plusmiinusnolla, useimmiten miinusta ja tosi tosi tosi harvoin plussaa. Verrattuna siis siihen määrään mitä luen.
Juu ette pysy mukana, ei se mitään.
Mutta kaikesta huolimatta suositan lukemaan tämän. Joten varsinkin kaikenmaailmanreissaajat saattavat löytää tästä matkakirjasta enemmänkin ulottuvuuksia kuin minä. Toivon.
Sillä enemmän tästä saa kuin niistä viimeaikaisista kirjaston tyrkkypöydältä löytämistäni yliviiratuista suomalaisista kaunokirjoista. Niitä selaillessa jo töksähti ja jätin kirjat hyllyyn niine hyvineen.
1582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kauheaa soopaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

scarabaeus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu