Oulun mustikkatilanne

Onko Oulussa vielä mustikka kypsää, vai oliko varret tosiaan riivitty tyhjiksi? Metsä ammotti tyhjyyttään... vai olikohan karhu ollut asialla? Pitää tarkastaa tilanne uudestaan ensi viikolla hieman suuremmalla säteellä.
52052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulen, että Oulun seudulla on käynyt samoin kuin Keski-Pohjanmaalla eli kukinta-ajan pakkanen (-8C) teki tehtävänsä. Lomalla kiertelin Nivalan metsissä ja ainuttakaan mustikkaa ei näkynyt. Täällä Etelä-Suomessa on sensijaan aika normaali mustikkavuosi

Äänestä

Virpiniemestä SF-caravaanarien tukikohdan takaa (rannan suuntaisesti kohti Haukipudasta) löytyy mustikkaa. Varmaan sitä on muuallakin Virpiniemen alueella.

Äänestä

Mua harmitti viime kesänä, kun karhu vaan mössäs mustikoita ja niin vähän löytyi ehjiä noukittavia. Oisinko laittanut lapun "syö mitä syöt, mutta älä heiluta suurta käpälääs niin laajalti mustikoissa, kaikki mössääntyy". On sillä valtava raajanjälki sammalikossa, mutta onpa niin fiksu, että löntystelee pusikkoon jo kauan ennenkuin minä tulen maisemiin ja antaa mun olla rauhassa.

Äänestä

Oikeassa olet siinä, että Oulun seudun mustikkasato jää tänä vuonna tosi huonoksi. Joissakin käymissäni paikoissa: Ritaharju, Alakylä, ei löytynyt mustikan mustikkaa. Onneksi kuitenkin löytyi muutama paikka, joissa mustikkaa kasvoi. Viime vuonna mustikkaa tuli niin paljon, että niitä jäi pakkaseen onneksi.

Äänestä
  • Niin, missä sitä mustikkaa on Oulun seudulla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leijona kirjoitti:

Onko Oulussa vielä mustikka kypsää, vai oliko varret tosiaan riivitty tyhjiksi? Metsä ammotti tyhjyyttään... vai olikohan karhu ollut asialla? Pitää tarkastaa tilanne uudestaan ensi viikolla hieman suuremmalla säteellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu