Petzl Nao ei toimi pakkasessa!

Kylläpä Naon voi saada halvalla (jopa alle satasella)! Niitä näyttää olevan myös myynnissä käyttämättöminä tai vähän käytettyinä. Selitys voi olla ankea havainto, joka valkeni minulle, kun lähdin kusettamaan koiria pikku pakkasessa (-14 C). Lampun reaktiivisuus hävisi n. 5 minuutin jälkeen, lamppu himmeni asteittain ja sammui kokonaan. Se syttyi uudelleen vakioteholle kytkimestä kääntämällä, mutta sammui kohta uudelleen ja lopulta kieltäytyi syttymästä kokonaan. Sisällä lämpimässä vakioteho palasi ensin ja aikansa lämmittyään myös reaktiivisyys alkoi pelata. Akku näytti täyttä latausta. Hankin perheeseen kaksi lamppua ja molempiin jatkokaapelit, jolloin akkua voi pitää lämpimässä povitaskussa. Led-valon pitäisi toimia paremmin kylmässä, joten lampun virtapiirin täytyy olla aivan alkeellista tekoa (huom. made in Bulgary). Testailin molempia lamppuja ulkona pakkasessa eikä kumpikaan jaksanut toimia 10 minuuttia pitempään. VAIKKA HALUAISITTE NAO:n VAIN SYKSYKÄYTTÖÖN, SUOSITTELEN ODOTTAMAAN LISÄKOKEMUKSIA, JOTTEI TULE KALLIS PETTYMYS!
2359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos raportoinnista, kansalainen!

Äänestä
  • Täällä on menty pari kuukautta eikä ole moista havaittu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuuskamuikkunen kirjoitti:

Kylläpä Naon voi saada halvalla (jopa alle satasella)! Niitä näyttää olevan myös myynnissä käyttämättöminä tai vähän käytettyinä. Selitys voi olla ankea havainto, joka valkeni minulle, kun lähdin kusettamaan koiria pikku pakkasessa (-14 C). Lampun reaktiivisuus hävisi n. 5 minuutin jälkeen, lamppu himmeni asteittain ja sammui kokonaan. Se syttyi uudelleen vakioteholle kytkimestä kääntämällä, mutta sammui kohta uudelleen ja lopulta kieltäytyi syttymästä kokonaan. Sisällä lämpimässä vakioteho palasi ensin ja aikansa lämmittyään myös reaktiivisyys alkoi pelata. Akku näytti täyttä latausta. Hankin perheeseen kaksi lamppua ja molempiin jatkokaapelit, jolloin akkua voi pitää lämpimässä povitaskussa. Led-valon pitäisi toimia paremmin kylmässä, joten lampun virtapiirin täytyy olla aivan alkeellista tekoa (huom. made in Bulgary). Testailin molempia lamppuja ulkona pakkasessa eikä kumpikaan jaksanut toimia 10 minuuttia pitempään. VAIKKA HALUAISITTE NAO:n VAIN SYKSYKÄYTTÖÖN, SUOSITTELEN ODOTTAMAAN LISÄKOKEMUKSIA, JOTTEI TULE KALLIS PETTYMYS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu