Esimerkiksi Åsa Larssonin UHRILAHJA ja Camilla Läckbergin MAJAKANVARTIJA, huikeita opuksia, suosittelen.
Ruotsalaiset dekkarittaret jyräävät
Readeri
4011083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Liian vähän ruumiita.
Just! Saatuani ensin luettavakseni Åsa Larssonin kirjan löysin muitakin ruotsalaisia naisdekkaristeja ja suorastaan ahmin näitä kirjoja: Liza Marklund, Karin Fossum, Inger Frimansson, Camilla Läckberg. Varsinkin Inger Frimanssonin Hyvää yötä rakkaani ja Varjo Vedessä olivat psykologisen thrillerin helmiä. Yksi huomio oli näissä kirjoissa ilmenevä ihmistuntemus tai psykologinen ymmärrys, josta alan asiantuntijatkin saisivat ahaa-elämyksiä. Muistaakseni Camilla Läckberg kuvaa hyvin kirjassaan Haudankaivaja nuoren väkivaltaisuuteen taipuvaisen miehen sielunelämää, oli muuten hulvaton kirja! Lain vartijoiden toiminta, rikollinen ja hänen mielensä ovat kiinnostavia aiheita. Naispuoliset lain puolustajat ovat sympaattisia ja inhimillisiä henkilöitä heikkouksineen ja joilla on myös tavallisten naisten ja perheenäitien ongelmat.
Karin Fossum on norjalainen.
Eiks Haudankaivaja ole Anna Janssonin?
joo, Anna Janssonin on Haudankaivaja :) on menny kirjailijat sekasin.
Ihania lukuhetkiä kukkahattutädeille!
Läckbergin dekkarit on ihan tyhjänpäiväisiä.
Samaa mieltä. En arvosta tippaakaan, sama on Liza Marklundin uudemman tuotannon kohdalla.
Karin Alvtagen on hyvä, samoin Karin Fossum.
Olen tosi innostunut Läckbergiin parhaillaan. Saan varmaan tänään loppuun uusimman, Enkelintekijän. Olen lukenut myös Jääprinsessan ja Perillisen. Kirjailijalla taitaa olla tapana kirjoittaa aina jostain ikivanhoista synneistä, jotka yhtäkkiä nousevat päivänvaloon. Pahoja juttuja, joista pieni piiri tietää, mutta on vaiennut vuosikymmenet. Ainakin näissä kaikissa kolmessa lukemassani on ollut näin.
Minulle Enkelintekijä oli hieman pettymys. Pääteeman lisäksi oli toinen sivujuonne, joka mielestäni ei ollut olennainen kokonaisuuden kannalta eikä siksi toiminut.
Kun Läckbergistä pidät suosittelen myös Ann Rosmania, Mari Jungstedtia, Karin Fossumia, Åsa Larssonia, Anna Janssonia ja Karin Alvtegeniä.
Samaa mieltä. Sivujuoni vaikutti aluksi jännittävältä, mutta sillä ei ollut oikeastaan mitään yhteyttä kokonaisuuteen.
Vähän samanlainen sivujuoni oli Perillisessä, mutta se liittyi motiiviin ja toimi.
Karin Fossumia olen jonkin verran lukenutkin sekä Åsa Larssonn kaiken tuotannon.
Sitten toinen pettymys tuli juuri: Mari Jungstedtin Vaarallinen leikki, ei ole Mari entisensä. Kun ruotsittaret ovat tulleet jo koviksi nimiksi, olisiko niin, että nyt vaan huitaistaan vasemmalla kädellä joku tarina, kun uskotaan, että nimellä myydään?
just niin. Ruotsalaisille dekkaristeille käy patriciacornwellit: kaikki myy, tehdään pitkä sopimus ja kirja vuodessa, olipa uutta sanottavaa eli ei.
kannattais lukea järjestyksessä, putoo kyydistä jos hyppii kirjasta toiseen epäjärjestyksessä, päähenkilöt kuitenkin ikäänkuin toimivat punaisena lankana kirjasarjalle :)
Läckberg on ihan yliarvostettu, kuten nuo monet muutkin naiskirjailijat.Esim.Ann Rosman.Lapsellisia dekkareiksi.Jännitys puuttuu.
Läckbergin dekkarit aivan surkeita, niin kirjoina, kuin tv.dekkareina.Olenhämmästynyt, että kirjailija on saanut yhtään tuotantoaan kaupaksi.
Saattavat olla, mutta taidetta kaikki eivät ymmärräkään.
Dekkarit ovat viihdettä, eivät taidetta.
Rohkenen olla kanssasi eri mieltä. Perustelepa!
Perustele itse, miksi ovat mielestäsi taidetta?
Kiitos oikaisusta Karin Fossumin kansallisuudesta! Voi sitten sanoa, että Pohjoismaalaiset dekkarittaret jyräävät.
Kerstin Ekman (liekö nimi oikein?) liitettäköön luetteloon.
Näissä romaaneissa ei esiinny supersankareita, siksiköhän kiinnostus pysynyt?
Helene Tursten on myös loistava, kannattaa lukea :)
Ärsyttää vain ruotsalaisissa dekkareissa nykyään mamu- tainnatsikytkennät.
Huikeita opuksia tulee muista pohjolan maista, mutta miksi nämä kotoiset opukset ovat niin huonoja?
Vakava kysymys, joka kaipaa analyyttisiä vastauksia.
Kun lukee kotimaista opusta, niin henkilöistä ei jaksa kiinnostua, koska henkilöt ovat NIIN roolin läpäisemiä, että ei heistä inhimillistä piirrettä löydä. Heistä ei vain löydä mitään tuttua, mihin samaistua, henkilöt ovat LIIAN kovapintaisia, osaavia, puheliaita, huumorin kyllästämiä, täysin idiootteja, siis yleensä aina jotain liikaa!
Ehkä joku tämän vuoden kotimaisista uutuuksista voi yllättää. Kustantajien syksyn katalogit ovat netissä.
Camilla Läckberg, Ann Rosman, Anna Jansson. mun lista menee tässä järjestyksessä. kaikkien kirjat paranee kirjasarjan edetessä, uusi on aina edellistä parempi. mun mielestä kaikkien kolmen kirjat kannattaa lukea aikajärjestyksessä, niin päähenkilöiden ykstityiselämä pysyy oikeassa järjestyksessä.
Mari Jungsted ei säväyttänyt milläänlailla, en jaksanu kahta lukua pitemmälle lukea ensimmäistä kirjaa, muita en ole edes harkinnut. Suomalainen kirjallisuus on sellaista mihin en tule puuttumaan, en vain kykene suomalaisiin roolihenkilöihin samaistumaan.
Ann Rosman? Sekavampia kirjoja saa hakea. Eukko tunkee kaikkea mahdollista 300 sivuun. Miten se ikinä on edes saanut kirjojaan julkaistua? Ihan hirveetä sontaa.
Samaa mieltä Rosman venyttää kirjojaan ihan turhilla jutuilla, ne on sekavia ja jännitys täysin hukassa.Ylimainostettuja.
Ei näitä kirjoja saisi edes sanoa dekkareiksi.
Läckberg ja Rossman toistavat samaa kaavaa, joka on periaatteessa toimiva: kuljetetaan vanhempaa ja uutta aikaa rinnakkain ja jossain vaiheessa tarinat yhdistyvät. Kummallakin kirjailijalla se vanhemman ajan kuvaus on kiinnostavampaa: se on tiiviettyä ja toimivaa, etenee eikä ole toisarvoisia yksityiskohtia. Kirjat kantavat mielestäni juuri niiden vanhojen tarinoiden voimalla.
Uutta aikaa voisi hyvin tiivistää noin sata sivua per kirja teksin kärsimättä. Pois ylimääräisiä sivuhenkilöitä, joilla ei ole merkitystä juonen kannalta, niitä on aivan liikaa. Ja pois vaipanvaihto- ja lapsen pulautusjaaritus, hypin ne yli (Läckberg) ja pois muukin arkijaaritus (kumpainenkin). Eivätkö naiset osaa kirjoittaa tekstiä ilman puisevaa arkiraportointia?
Olen löytänyt kumpasenkin kirjailijan vasta viime aikoina, toiselta taitaa olla ilmestynytkin suomeksi vasta kolme ja toiselta useampi, montaa Läckbergiä en ole vielä lukenut. Miksiköhän muuten hänellä on niin kauheasti ruumiita, esimerkiksi Kivenhakkaajassa on ihan turhia kuolemia? Sekä eläviä että kuolleita on liikaa.
Peukutin edellistä. Ei ole kiinnostavaa, kun sama kaava ja rakenne toistuu kirjasta toiseen. Esim. Läckbergin Enkelitekijässä oli toinen aivan turha sivujuonne.
Tässä vielä muutama suositus:
Åsa Larsson
Karin Fossum
Anna Jansson
Karin Alvtegen
Tove Alsterdal
Mari Jungstedt
Kristina Ohlsson
(Joku on näköjään ottanut alkup. nimmarini käyttöön)
Tarkoititko minua tuolla, että ottanut alkuperäisen nimmarisi käyttöön? Sori, ilmeisesti nimmaria ei ole rekisteröity, kirjoitan sillä silloin tällöin tänne ja muuallekin, olen kaiketi käyttänyt sitä muutaman vuoden ajan.
Paljastan suurena salaisuutena, että joskus käytän myös jotain muuta nimmaria, ihan vain vaihtelun vuoksi ja myös siitä syystä, että olen huomannut joidenkuiden kirjoittajien kohdalla, että ihmiset rupevat kommentoimaan kirjoittajia, ei kirjoituksia, kun toistuvasti käytetään samaa nimmaria. Ruvetaan miettimään, millainen ihminen on nimimerkin takana, mies vai nainen, minkä ikäinen, onko sillä perhettä ja mikä se on ammatiltaan ja miten se on sisustanut kotinsa. Ja sitten alkaa tulla niitä henkilöön kohdistuvia kommentteja.
Olen nyt lukenut pari Läckbergiä lisää. Niitä todellakin voisi tiivistää. Ja pikkukaupungin ihmiset näemmä naivat ristiin rastiin keskenään, kuka on kenenkin kanssa, ei siinä mitään, mutta pitääkö kaikkien laittaa kaikkien kanssa lapsia? Kirjat ovat yhtä synnytyslaitosta ja vaippojenvaihtoa. Poliisipäällikkö Mellbergkin pääsi mukaan sairaalan synnytysosastolle, tosin ei auttamaan oman lapsensa syntymisessä, vaan muutoin melkeinpä sattumoisin. Ilmeinen piilotettu väetöpoliittinen kannanotto näissä kirjoissa eikä totta puhuen niin piilotettukaan. Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Ok, käytä vaan, otan jonkun muun :)
Liza Marklund on ehkä pahinta p_askaa ikinä. NIIN TYLSIÄ KIRJOJA.
Ei ole kehumista kaikissa pohjoismaalaisissa mieskirjailijoissakaan.Lukekaapa esim.
Arnaldur Indridasonin talvikaupunki.On sellaista jaaritusta sivukaupalla, että kiinnostus meinaa loppua tämän tästä.Vaikea ymmärtää ko.kirjailijan tapaa kirjoittaa ja että tälläisiä ylipäätään kukaan kustantaa.
Kirjassa ei selviä oudoista islantilaisista samankaltaisista nimistä edes kunnolla kaikkien henkilöiden sukupuoli.
Kirjailija jahkaa samoja asioita moneen kertaan, typerää toistoa.Näin tarina etenee lukijaa kiduttamalla, tylsistyttävällä venyttämisellä.
Suosittelen tätä kirjaa vain tosi kärsivällisille lukijoille.
Minulla loppui kiinnostus tähän talvikaupunkiin, muutaman sivun luettuani.
Innostuin ja luin nopeasti koko Läckbergin tuotannon. Tykkäsin kovasti. Olen lukenut nyt yhden kirjan Anna Janssonia, sen ensimmäisen Vaitelias Jumala. Nyt luen Ann Rosmanin Noitavasaraa. Ihmettelen, kuinka paljon Rosman matkii Läckbergiä ja aiheessa taas Janssonia.
Läckbergiltä on matkittu se tapa tuoda mukaan jotain vanhaa, kymmeniä vuosia sitten tapahtunutta. Janssonin Vaiteliassa Jumalassa ja Rosmanin Noitavasarassa vanhoja historiallisia kapistuksia varastettu museosta. Imeisesti mikään laki ei kiellä tekemästä tällaista.
Sain Noitavasaran loppuun. Rosman matkii Läckbergiä, mutta tekee sen paremmin. Kirjan lopussa sivutarina ja nykyisyys nivoutuvat yhteen kuin palapelin palaset. Ihailtavaa, näin kunnon dekkari toimii.
Jos olisi halunnut kirjasta lyhyemmän ja tiivimmän, työuupumuksesta kärsivän Saran olisi voinut jättää kokonaan kirjasta pois. Hänellä ei ollut mitään roolia kirjan juonen kannalta.
Luin eka Anna Janssonini eli Vaitelias Jumala -kirjan. Olipa ihan kauheeta sontaa. Voisiko joku kertoa, muuttuuko tuotanto edes yhtään paremmaksi jatkossa?
Ann Rosmanilta luin jonkun kirjan, joka meni loppupäässä niin sekaiseksi, etten saanut enää selvää kuka murhasi ja miksi. Ihan hirveetä sheisseä siis sekin kirjailija.
Liza Marklundia ja Annica Bengzonia myös inhoan sydämeni pohjasta.
Johan Theorin on aivan loistava. Hämärän hetkessä, Yömyrskyssä ja Sankta Psykon kasvatissa on juuri sitä upeaa, hämärää tunnelmaa, mitä dekkarit vaativat.
Voisiko joku suositella Theorinin kaltaista, oikeaa, kunnon dekkaristia, jonka kirjoissa olisi samanlaista tunnelmaa?
Ei osaa naiset kirjoittaa dekkareita,olen epätoivoissani yrittänyt löytää edes yhden hyvän mutta nostan kädet ylös,ei vaan kolise niiin ei.