Hoitajaa / Leikittäjää 4v lapselle Salo-Suomusjärvi suuntaan

Hei!

Kaipaisimme 4v lapsellemme hoitajaa, leikittäjää tai perään katsojaa silloin tällöin. Joskus jotta saa itse tehdä rauhassa koti askareita, joskus kaupan käynin tai muiden asioiden hoitamiseksi.

Olisi mukava jos pidät lasten kanssa touhuamisesta ja tykkäisit myös tehdä lapsen kanssa asioita oikeasti eikä vain seisoa vieressä ja katsoa kun lapsi leikkii yksin.

Työ ajoista voidaan sopia hyvin joustavasti oman tilanteesi ja meidän tarpeiden mukaan.

Voisit tulla joko meille tai tuodaan lapsi teille, ihan miten sovitaan.

Meillä on eläimiä joten ethän ole allerginen.

Etsimme pidempi aikaista vahtia joka voi katsoa lapsen perään muutaman tunnin silloin tällöin.

Heitä vaikka postilla ja kerro hieman palkka toiveestasi sekä mitä olet aiemmin tehnyt.

Sähköposti: naksutin@live.fi
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis jos olet pertteli, suomusjärvi, kiikala, muurla, salo alueelta niin voimme auttaa kulkemisessa. Ja tietenkin nouto lähimmältä bussipysäkiltä aina onnistuu.

Äänestä

Ilmeisesti salon seudulla ei ole työttömyyttä eikä yksikään opiskelija tarvitse lisäansioita kun ei vastauksia tule.

Osaisiko joku neuvoa mitä kautta Saloon saisi hoitajan?

Äänestä

Harmi että alussa lukasin ettei aluetta oltu ilmoitettu, pistin jopa sähköpostiakin ja sen lähetettyä huomasin paikkakunnan otsikosta. Voikun tälläisiä vahdin/hoidon tarpeita olisi Helsingissäkin tarjolla :)

Jokos on Hoitaja/vahti löytynyt ?

Äänestä
  • Hei, se paikkakunta lukee jo otsikossa :)

    Eikä vahtia ole löytynyt. Yksikään alle 100km päässä asua ei ole yhteyttä ottanut.

    Täällä salon suunnalla ei ole yhtään työttömyyttä ja kukaan opiskelija tai koululainen ei ilmeisesti tarvi lisäansioita. Ilmeisesti tuo Nokian lopettaminen on aiheuttanut se että kaikille löytyy tekemistä :)

    Lähimmät vastaukset on tullu Helsingistä ja porista.

    Laittamasi posti ei jostain syystä tullut perille?

    Äänestä

moi! :) minäkin olen ottanut yhteyttä sähköpostiisi mutta ilmeisesti ei ole tullut perille? olisin kiinnostunut hommasta ! Asustelen Saukkolassa . Jos olet kiinnostunut niin otatko yhteyttä sähköpostiini? sina_heinonen@hotmail.com

Äänestä

Moi!

Laitoin tulemaan sähköpostia antamaasi osoitteeseen. En ymmärrä miksi täältä lähetetyt postit ei tule perille. Osoite on oikein ja normaalisti sähköpostitsta lähetetyt tulee. Tässä osoite vielä kerran sillä toistaiseksi ei hoitajaa ole löytynyt.

naksutin@live.fi

Ja sina, kerrotko jos lähettämäni posti ei tullut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vahdille paikka kirjoitti:

Hei!

Kaipaisimme 4v lapsellemme hoitajaa, leikittäjää tai perään katsojaa silloin tällöin. Joskus jotta saa itse tehdä rauhassa koti askareita, joskus kaupan käynin tai muiden asioiden hoitamiseksi.

Olisi mukava jos pidät lasten kanssa touhuamisesta ja tykkäisit myös tehdä lapsen kanssa asioita oikeasti eikä vain seisoa vieressä ja katsoa kun lapsi leikkii yksin.

Työ ajoista voidaan sopia hyvin joustavasti oman tilanteesi ja meidän tarpeiden mukaan.

Voisit tulla joko meille tai tuodaan lapsi teille, ihan miten sovitaan.

Meillä on eläimiä joten ethän ole allerginen.

Etsimme pidempi aikaista vahtia joka voi katsoa lapsen perään muutaman tunnin silloin tällöin.

Heitä vaikka postilla ja kerro hieman palkka toiveestasi sekä mitä olet aiemmin tehnyt.

Sähköposti: naksutin@live.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu