Olen 55 v. mies. Asunut asumuserossa yli vuoden. Kaikin puolin viriili, halukas, terve mies. Olen ollut ilman seksiä kohta kaksi vuotta. Pikku hiljaa alkaa tehdä jo mieli! Mikä mielestänne on kohtuullinen aika olla puutteessa, jotta lähtisi tilanteessani etsimään uutta seksikumppania? Tai miksi sitä nyt sanoisi. Lopullista tilannetta vaimoni kanssa emme ole suunnitelleet. Jatkamme liittoa vai eromamme. En toisaalta haluaisi "pettää" häntä ja ajattelen itsenäni myös lasteni isänä. Mutta ne inhimilliset halut näin keväällä tekee olon välillä masentuneeksii ilman naista. Katseleekin ulkona sillä silmällä lähes jokaista kiinnostavaa naisihmistä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä myös vuodesta 1999, exän kanssa vitsaillaan naintiinnaintinain oli se vuosi.
Paitsi tuollaisia juttuja en uskoisi saat kai naista ilman valehteluakin?
Sosiaalinen selibaatti, vain oman väkivaltaisuutesi tukemiseksi.
Kristinuskon kiihkomielisyys, pakkomielteisyys.
Selibaatti ei ole tarkoitettu tahdottomaksi, tai muutoin seksuaalisena alistamisena, sen välineeksi. Perusteluna tähän on, ettei selibaatti ole tahdotonta, on fiktio, ja muu sellainen arvostamamme voima; yksityisyydestä. Sen luodessa ilon hetkiä, terveyden ja hyvinvoinnin avulla, tasapainoisuudella, myös meille muille ihmisille. Seksuaalisuuden rakentamiseksi haluttu pakko-selibaatti on melko sairas, painostamisen aikaansaama sairaalloisuus, joka ei ole julkisesti tarkasteltavissa. Vääristynyt mieli, joka pyysi lupaa impulsiivisuudelta loukkaamiseen ja riistämiseen, vain kapitalismin armottomalle, arvottoman onnelan luomiselle, loukkaamalla yksityis-elämää, kuten tasapainoisuuden ja ydinperheen kehää. Impulsiivisuus oli sitoa ympyrä, oma hier-arkiansa vapaudesta, se oli kehä ja rengas, tie meihin itseemme, läsnäolemalla kiintymys-suhteen avulla, muiden ihmisten kanssa. SIdottava ympyrä, kehä, oli hyvinvointimme lähde, ja yksityisyys, jota ei tule ohjata julkisesti tarkasteltavaksi tunteiden loukkaamiseksi ja yksityis-elämän riistämiseksi. Sellainen on seksuaalista sairaalloisuutta, leikkiä seksi-oloilla, tuntemuksilla, ilosta ja onnesta, meidän terveydestämme, eivät valheellisen todelisuuden yhteiskunnastamme.
Pakkoselibaatti on väärin, väkivalloin luodusta kirkon toiminnasta, kristinuskosta ja kristillsiyydestä, joka perustuu väärään atomiin, jossa näissä toiminnan yhteydessä saisi aina jotenkin, omalle perheelleen loukata tunteilla, jopa yksityis-elämän kokonaan näin anaastan, ja ihmisiä pelkoon ajaen, loukaten
Mulla ikää 39, asun vaimon kanssa saman katon alla, olen naimisissa, tosin seksittömässä liitossa. Edellisestä kerrasta on vissiin vuoden verran. En tarkkaan muista enää. Meillä on yhteisiä lapsia, yhteistä tekemistä ja muuta keskustelua on, kaikki on muuten hyvin mutta seksi puuttuu. Olo alkaa ilmojen lämmetessä ja naisten vaatteiden keventyessä ulkosalla, olla tukala... Jos asiasta yrittää keskustella, tulee vain kauhea riita. Painostan ja syytän kuulemma häntä. Hän ei kiellä etteikö seksi tuntuisi hyvältä.