Mihin sijoittaa, kun rahaa on kertynyt liikaa pankkitilille?

Olisiko kellään sijoitusvinkkejä, kun pankkitilille on kertynyt (= jäänyt lojumaan) vuosien varrella reilu 200000€? No, myin kyllä ennen joulua aika paljon rahastoja koska kolme vuotta aiemmin oli tullut jostain sijoituksista takkiin, joten sain vielä verot kuitattua niistä.

Ongelma on se, että 90-luvun laman pitkäaikaistyöttömänä kai on oppinut elämään niin taloudellisesti, että rahaa jää liikaa säästöön ja kaikki tarvittava on tullut hankittua - on hieno talo, mökki, kaksi autoa ym. ym. Eli en tarvitse mitään, johon käyttäisin tuota rahaa. Kaikki on hankittu vain reilun 10 vuoden työuralla, eikä edes millään hienolla.

Sijoittaminen on nykyisen taloustakkuilun aikana tullut vaikeammaksi tällaiselle perustoppapukumiehelle, joten hyviä neuvoja otetaan vastaan.
2516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No: juhli, ryyppää, käy naisissa, kierrä muailma.
Ja loput sitte ihan johonkin turhuuteen.
Nuin ratkeaa sijoitusonkelmat.

Äänestä

meillä ainakin ostime kaikille lapsille kunnon autot, ensikerran kun saivat 18-v ajokortin ja uudelleen sinä vuonna kun täyttivät 30.

pelkään että jos aina vaan säästän niin sillä rahalla ei saa mitään.

nyt en näe ainakaa mitään, ei ainakaan paljoa järkeä sijoittaa mihinkään, kaiki on tapissa ja taas pian romahtaa.

ehkä joku "itä-rahasto" mutta affrkassakin on aina sotia, siellä ei tapahdu kehitystä, kuten kiinassa.

vain kerran olen onnistunut ostamaan halvalla ja myymään kalliilla, näin euroaikana, 5-7 hyvää tilaisuutta on menny ohi.
nyt en ole ostamassa mitään rahat virossa ja saksassa euroina ja ruotsissa kruunuina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex pitkäaikaistyötön kirjoitti:

Olisiko kellään sijoitusvinkkejä, kun pankkitilille on kertynyt (= jäänyt lojumaan) vuosien varrella reilu 200000€? No, myin kyllä ennen joulua aika paljon rahastoja koska kolme vuotta aiemmin oli tullut jostain sijoituksista takkiin, joten sain vielä verot kuitattua niistä.

Ongelma on se, että 90-luvun laman pitkäaikaistyöttömänä kai on oppinut elämään niin taloudellisesti, että rahaa jää liikaa säästöön ja kaikki tarvittava on tullut hankittua - on hieno talo, mökki, kaksi autoa ym. ym. Eli en tarvitse mitään, johon käyttäisin tuota rahaa. Kaikki on hankittu vain reilun 10 vuoden työuralla, eikä edes millään hienolla.

Sijoittaminen on nykyisen taloustakkuilun aikana tullut vaikeammaksi tällaiselle perustoppapukumiehelle, joten hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu