Ei Suomessa mitään rock-kulttuuria 70-luvulla ollut

"Suomen historian myydyin albumi on Queen-yhtyeen Greatest Hits II. Myyntiluku on mahtavat 150 000 kappaletta. Mutta kun yhtye ainoan kerran esiintyi Suomessa marraskuussa 1974, paikalle raahautui ainoastaan 670 musiikinkuluttajaa. Samaan aikaan Suomessa oli kovassa nousussa kotimaisen rockin oikeastaan ensimmäinen todellinen ruohonjuuritason yhtye Hurriganes. Se keräsi suurin piirtein yhtä suuria yleisömääriä pikkupaikkakunnilla keikkaillessaan kuin Queen Helsingissä. Hurriganesin osalta mitään erityistä hurmosta ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Yhtye ei nauttinut ns. edistyksellisten rock-piirien kannatusta juuri lainkaan ja keikoilla se vetikin yleisökseen etupäässä työväenluokkaisia nuoria, jotka pitivät autoista ja ”bilistelystä”. Parin vuoden kuluttua Hurriganesin kuuluisuudet eivät keränneet enää edes pikkukaupunkien kaduilla kävellessään kenenkään huomioita osakseen, hurmoksesta nyt puhumattakaan. Ns. pikkupinkfloydit nauroivat yhtyeen monotooniselle kolmen soinnun ihmeelle. Mutta kuten Queen-yhtyeen esimerkki Helsingissä osoitti, edes ”parempi rock” ei näyttänyt vetävän massoja keikoille. "


http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#rockmyytti
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoituksessasi on omituinen jälkiviisastelun maku. Olitko edes syntynyt noihin aikoihin? Itse muistan 70-luvun puolivälin musiikkimaailman mainiosti.

Vuonna 1974 Queen ei vielä ollut tunnettu nimi. Läpimurto "A Night at the Opera" ilmestyi vasta vuoden päästä Suomen keikasta. Todelliseksi megamenestyjäksi Queen kohosi stadionrockkaudellaan 80-luvun lopulla. Onneksi yhtye saatiin 1974 Suomeen ennen kuin siitä tuli meidän kannaltamme liian kallis!

Hurriganes oli 1973-76 laajasti suosittu nuorten keskuudessa musiikimausta riippumatta. Yhtyeen kappaleitten herättämä fiilis oli omaa luokkaansa.

Äänestä

Hyvää musaa oli silloin vaikka kuinka paljon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myytit murenee kirjoitti:

"Suomen historian myydyin albumi on Queen-yhtyeen Greatest Hits II. Myyntiluku on mahtavat 150 000 kappaletta. Mutta kun yhtye ainoan kerran esiintyi Suomessa marraskuussa 1974, paikalle raahautui ainoastaan 670 musiikinkuluttajaa. Samaan aikaan Suomessa oli kovassa nousussa kotimaisen rockin oikeastaan ensimmäinen todellinen ruohonjuuritason yhtye Hurriganes. Se keräsi suurin piirtein yhtä suuria yleisömääriä pikkupaikkakunnilla keikkaillessaan kuin Queen Helsingissä. Hurriganesin osalta mitään erityistä hurmosta ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Yhtye ei nauttinut ns. edistyksellisten rock-piirien kannatusta juuri lainkaan ja keikoilla se vetikin yleisökseen etupäässä työväenluokkaisia nuoria, jotka pitivät autoista ja ”bilistelystä”. Parin vuoden kuluttua Hurriganesin kuuluisuudet eivät keränneet enää edes pikkukaupunkien kaduilla kävellessään kenenkään huomioita osakseen, hurmoksesta nyt puhumattakaan. Ns. pikkupinkfloydit nauroivat yhtyeen monotooniselle kolmen soinnun ihmeelle. Mutta kuten Queen-yhtyeen esimerkki Helsingissä osoitti, edes ”parempi rock” ei näyttänyt vetävän massoja keikoille. "


http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#rockmyytti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu