On se pakkoruotsi parempi kuin pakkovenäjä

Kyllä siitä on kokemusta
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tai Pakko saame.

Jos Suomessa pakollisiksi kieliksi ruotsinkielen lisäksi laitettaisiin venäjä tai saame, niin sana pakkoruotsi poistuisi käytöstä. Jokainen kunta tai koulu voisi itse määrittää, mitä noista kolmesta opetetaan.

Törmäsin Rovaniemellä aikanaan arktisen alueen seminaarissa erikoiseen ilmiöön. Pääpuhujana oli silloinen ympäristöministeri Jan Erik Enestam. Enestam sanoi heti tilaisuuden alettua, että seminaari käytäisiin ruotsiksi, koska sitä on jokainen koulussa opetellut. Noh, puolet porukasta lähti tilaisuudesta sanomatta sanaakaan. Kaikki lähtijät nimittäin puhuivat äidinkielenään saamea. Minua hävetti suomalaisena Enestamin ylimielinen pyyntö. Miten joku etelästä voi tulla ja sanoa alkuperäiskansan kuullen, että kielenne ei ole arvokas, mutta osaamani kieli on. Ja vielä alueella, jossa saamenkielisyys on todennäköisempää, kkuin ruotsinkielisyys. Lähdin minäkin pian kesken seminaarin, koska ruotsini on huono, enkä tajunnut puoliakaan Enestamin sanoista. Myöhemmin yhdessä haastattelussa Enestam sanoi, ettei paikalliset olleet lainkaan kiinnostuneita oman alueensa kehityksestä. Niin, miksiköhän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mauri 96 v kirjoitti:

Kyllä siitä on kokemusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu